Alkoholi tappaa

Olen vanhemmiten tullut yhä konservatiivisemmaksi alkoholin käytön suhteen. Yletön ryyppääminen on junttimaista ja sivistymätöntä puuhastelua, jossa ei ole mitään hienoa. Enpä ymmärrä oikein enää edes humalahakuisuutta.  Mikä siinä nyt niin siistiä on? Minusta tämä Rosa Meriläisen kolumni Helsingin sanomissa oli itsekäs ja vastuuton.

En ole absolutisti ja tuskin alankaan. Pari bisseä silloin tällöin tekee hyvää, uskon kohtuullisuuden voimaan. Ääripäät asiassa kuin asiassa ovat vaarallisia.  Alkoholinkäyttöä on turha kieltää, sillä päihteet eivät kieltämällä maailmasta katoa. Ja jokin kai niissä ihmisiä houkuttaa kun alkoholia hankittiin asukasta kohden vuoden aikana 819 eurolla.

Mutta mitkä kustannukset ja haitat alkoholi aiheuttaakaan! Vuonna 2009 alkoholin käyttö aiheutti 0,8-1,0 miljardin euron välittömät kustannukset. Välilliset kustannukset ovat 3,2-5,9 miljardia euroa. 

Terveydenhuollossa hoidetaan vuosittain yli 15 000 ihmistä alkoholin aiheuttamien sairauksien tai tapaturmien vuoksi. Hoitopäiviä kertyy yhteensä yli 200 000.  Alkoholin ylikäytöstä kärsivät erityisesti lapset, huostaanotoissa vanhempien runsas päihteidenkäyttö on ollut yhtenä syynä 30-50 prosentissa huostaanotoista. 

Jatketaan listaa, tällä vuosikymmenellä noin 70 prosenttia pahoinpitelyrikoksiin syyllisiksi epäillystä on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena.  Alkoholiperäiset taudit tai tapaturmainen alkoholinmyrkytys ovat työikäisten miesten ja naisten yleisin kuolinsyy Suomessa.  Siis liika dokaus. Lonkalta heittäen alkoholiin perustuvia työkyvyttömyyseläkkeitä on kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä vähintään 10 prosenttia.

Ongelmana on, että vaikka yhteiskunta tarjoaa apua päihdekierteen katkaisemiseksi, aika harva taitaa raitistua. Se on soronoo ja menolippu taivaaseen.  Onnistumisprosentit ovat  valitettavan pienet.  Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö päihdehuoltoon pidä panostaa, mutta erityisesti pitäisi panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan.

Kun aikuiset on menetetty jo alkoholille, jäljelle jäävät lapset. Miksi se on niin vaikeaa kieltää alkoholin mielikuvamainonta lapsille? 

Merelliset virkistysalueet kuuluvat kaikille

Espoossa riittää arvokasta ja monivivahteista luontoa asukkaiden nautittavaksi. Hienointa on Espoon merellisyys, sillä rantaviivaa espoolaisilla on 58 kilometriä ja kaupunkiin kuuluu 165 saarta. Mutta pääsevätkö asukkaat nauttimaan riittävästi meren kauneudesta?

Yhden mahdollisuuden tarjoaa jo 1970-luvulla rakentamaan aloitettu Espoon rantaraitti, joka kiemurtelee pitkin rantoja 37 kilometrin matkalla Laajalahdelta Saunalahdelle, lähes Espoonlahden perukoille.  Raittia pitkin voi kulkea apostolin kyydillä tai polkupyörällä, pysähdellä raitin varrella oleviin kahviloihin tai vain nauttia kauniista maisemista. Raitin rakentamisessa on ollut monta mutkaa, mutta periaatteellinen merkitys on hieno: kaupungissa rantojen pitää kuulua kaikille ja niitä pitää olla mahdollisuus käyttää yhdessä.

Espoolaisilla on myös mahdollisuus nauttia saaristosta Espoon edustalla. Espoo omistaa useita saaria Espoon edustalla. Monet niistä toimivat virkistysalueina, joihin kaupunki on järjestänyt erilaisia palveluita tulipaikoista veneen kiinnityslenkkeihin. Osa saarista on enemmän luonnontilaisia, mutta silti avoinna kulkijoille. Saariin pääsee myös ilman omaa venettä, sillä kaupunki järjestää reittiliikennettä saariin.

Espoolla on kuitenkin selkeästi vähemmän virkistysalueita kaupunkilaisten käytössä verrattuna esimerkiksi Helsinkiin. Kaupungin kasvaessa tarvitaan lisää virkistysalueita asukkaiden käyttöön. Meistä harvalla on mahdollisuus omaan virkistyspaikkaan Espoon saaristossa. Jo 2000-luvun alkupuolella kaupunginvaltuusto päätti että meri-, rannikko- ja saaristoalueita kehitetään vastaamaan lisääntyvää virkistyskäyttötarvetta varaamalla yhtenäisiä rannansuuntaisia reittejä sekä alueita rantapalveluja, uimarantoja ja satamia varten. Silloin aiottiin myös luoda Espoon osalta mahdollisuudet merellisen kansallisen kaupunkipuiston perustamiselle Helsingin kanssa. Espoossa valmistellaan paraikaa saariston osayleiskaavaa ja toivottavasti tämän valmistelun kautta kaupunkilaisten merelliset virkistysmahdollisuudet paranevat. Samalla pitäisi pohtia voisiko kaupunki hankkia lisää saaria omistukseensa, kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön.

(Kirjoitus on julkaistu Espoon demarien Espoon ruusu-lehdessä 28.4.2012)

Keskiluokka pelastaa?

Helsingin yliopiston tiedelehdessä (helmikuu 2012) on mielenkiintoinen artikkeli pääkaupungiseudun kaupunginosien segregaatiosta eli siitä miten eri alueet kehittyvät eri suuntiin. Kärjistetysti toisilla alueila menee hyvin ja toisilla huonommin.

Ongelma koskee nimenomaan Helsinkiä mutta myös Espoota. Kun keskiluokka muuttaa kauemman kehyskuntiin, kaupunkiin jää pelkistetysti niitä joilla menee erittäin hyvin ja niitä joilla menee sitten tosi huonosti. Segregaatiossa ääripäät keskittyvät, hyvinvoivat ihmiset keskittyvät omille alueilleen ja huono-osaiset omilleen. Alueita ennen koossa pitävä voima ovat olleet keskiluokkaiset (tai keskituloiset tavalliset tallaajat), jotka ovat tasoittaneet köyhien ja rikkaiden välistä kuilua ja nostaneet maineeltaan huonompien alueiden mainetta.

Olen aiemmin ajatellut, että lääke segregaation vähentämiseen on välttää yksipuolisten asuinalueiden muodostumista, esimerkkinä vaikkapa Kirkkonummen Sundsberg, ja pyrkiä monipuoliseen asuntorakenteeseen   eri alueilla.  Erilaisille ihmisille tekee ihan hyvää olla tekemisissä keskenään,oli kyse sitten rikkaista tai köyhistä. Kaupunkitutkija Mari Vaattovaara mainitsee artikkelissa, että hänen mielestään omistusasuntojen ja vuokratalojen sekoittaminen ei ole patenttiratkaisu, vaan rikkaiden ja huono-osaisempien asuttaminen samoille alueille voi jopa kärjistää ilmapiiriä ja heikentää heikompien asemaa entisestään. Vaikka ajatus tuntuu vastenmieliseltä, voi se olla myös totta, mutta ehkei ihan kaikissa tapauksissa.

Mutta Vaattovaara toteaa myös, että sekoittaminen saattaisi onnistua paremmin huono-osaisten ja alemman keskiluokan kaupunginosissa. Olen tässä asiassa samaa mieltä omien kokemusteni perusteella. Asun alemman keskiluokan kaupunginosassa, jossa on myös vuokra-asuntoja ja myös hieman huono-osaisuutta. Kynnys asukkaiden välillä on matala ja ihmiset pystyvät toimimaan rakentavasti yhdessä vaikkapa erilaisissa harrastuksissa.

Mutta ehkä keskeisin oppi kuntapolitiikolle on se, että asuntopolitiikassa kunnan ei pidä unohtaa sitä suurta tavallisten tallaajien joukkoa, vaan kunnan pitää toteuttaa sellaista asuntopolitiikka joka tuottaa näille tallaajille kohtuuhintaisia asuntoja eri puolilla kaupunkia.

Tässä ei ole mitään uutta, näin jokainen kunta vannoo toimivansa. Mutta onko esimerkiksi Espoon omalla tonttipolitiikallaan ja asuntotonttien luovuttamisella mahdollistanut kohtuuhintaisen asuntotuotannon Espoossa? On paljon hienompaa suunnitella hienoja tornitaloja (joita myös tarvitaan) kuin perusrivareita perheille.

Palveluseteleistä pelastus?

Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää kokouksen ensi viikon tiistaina 24.4 . Asialistalla on monta tärkeää aihetta, listan löydät täältä.

Kokouksessa hyväksymme vanhusten palvelujen yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen valvontaraportin vuodelta 2011. Kiinnitän huomiota vain yhteen seikkaan. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tammikuussa 2011 ottaa käyttöön palvelusetelikokeilun vanhusten palvelujen ympärivuorokautisessa 

hoiva-asumisessa. Kokeilu aloitettiin 1.3.2011 ja kestää kuluvan vuoden loppuun.

Espoo osti viime vuonna 799 ympärivuorokautista asumispaikkaa yksityiseltä sektorilta. Vuoden 2011 loppuun mennessä kaupunki on hyväksynyt palvelusetelin palvelutuottajaksi 44 yritystä (nämä täyttävät palvelusetelikokeilun ehdot). Palveluseteleitä oli myönnetty 24 kpl:tta. Olen kirjoittanut kokeilusta vuosi sitten. 

Minusta 24 myönnettyä palveluseteliä on aika vähän, mutta on muistettava kokeilun jatkuvan vielä kuluvan vuoden ajan. Vastustin vuosi sitten kokeilun aloittamista. Perustelin sitä näin:" Kokouksessa yritin korostaa sitä, että uskon palvelusetelikokeilun kuitenkin hyödyttävän enemmän hyvätuloisia, joilla on jo nykyisinkin paremmat mahdollisuudet valita palvelunsa ja hoitopaikkansa. Onko oikeudenmukaista vahvistaa niiden valinnanvapauksia, joilla on jo nyt paremmat mahdollisuudet valinnanvapauteen? Minusta olemme palvelusetelikokeilulla vahvistamassa tätä kehitystä, eikä sen pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta. Espoon palvelusetelikokeilu on tosin valmisteltu sikäli hyvin, että palvelusetelin arvo riippuu asiakkaan nettotuloista, jolloin alle 1000 euron nettotuloilla saa 2 500 euron setelin ja yli 3 000 euron nettotuloilla seteliä ei enää saa. Toivottavasti olen epäilyjäni kanssa väärässä ja palveluseteliä pystyvät käyttämään myös pienituloisemmat eläkeläiset. "

Lautakuntamme saa tietää vasta vuoden 2012 loppupuolella tarkempaa taustatietoa palvelusetelien saaneiden tulotasosta, mutta en voi välttyä ajatukselta, että mitä minä sanoin. 

Espoo: ei pakkoliitoksille ja kuntajakoselvitykselle, kyllä metropolin selvitysryhmällä

Keskiviikkona 11.4, armon vuonna 2011, Espoon valtuusto päätti lausunnostaan kuntarakenneselvitykseen. Keskeinen Espoota koskeva esitys selvityksessä oli, että siinä esitettiin uuden suurkunnan perustamisen valmistelua. Suurkuntaan tulisivat mukaan Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo.

Espoon lausunto on tiivistetysti se, että Espoo ei hyväksy pakkoliitosta, eikä kuntajakoselvityksen käynnistämistä.  Espoo haluaa asettaa metropolin selvitysryhmän, jonka tehtävänä on rakentaa metropoliratkaisu, joka ratkaisee maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun ja toteutuksen, sosiaalisen eheyden lisäämisen ja segregaation torjumisen sekä näihin liittyvän päätöksenteon.

Espoon kannan mukaan metropoliratkaisun valmistelun tulee käynnistyä välittömästi rinnan kuntarakenneuudistuksen kanssa ja se tulee tehdä yhdessä kuntien ja valtion kanssa. Espoo haluaa, että asetetaan selvitysryhmä, jonka tehtäväksi annetaan valmistella päätöksenteon pohjaksi vaihtoehdot siitä, miten metropolin yhteinen ja demokraattisesti valittu päätöksenteonelin muodostetaan ja mitä tehtäviä sille annetaan.

 Jopa tapaiseni puusilmä ymmärtää sen, että pääkaupunkiseudun kuntien pakkoliitokset eivät toteudu ilman mittavaa väkivaltaa.  Espoossa ei näytä olevan poliittista ryhmää joka olisi Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan yhdistämisen kanssa.  Olen itse ollut koko ajan sillä kannalla, että asukkaiden tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta, nykyjärjestelmä ei ole toimiva. Olen suhtautunut avoimin mielin jopa kuntien yhdistämiseen.

Espoon esittämä metropoliratkaisu on kompromissi ja siihen täytyy minunkin tyytyä. Niin suuri enemmistö sitä kannattaa. Pääkaupunkiseudun demarit ovat muutaman vuoden ajan esittäneet, että metropolialueelle tulisi muodostaa seutuhallinto päättämään mm. alueen maankäytöstä ja liikennejärjestelmistä. Tämä malli voisi olla yksi vaihtoehto tulevan kehittelyn pohjalle.

Kaikki on kuitenkin hataralla pohjalla. Espoon lausunto on vain Espoon lausunto. Miten maan hallitus, jolla kuntauudistuksen avaimet yhä ovat, päättää vuonna 2012 kuntauudistuksen jatkosta? Miten metropolialueen muut kunnat suhtautuvat metropoliselvitykseen?

Ja on sitä ennenkin osattu selvittää. Helsingin seudun kuntaliitoksiin tähtääviä selvityksiä oli ennen edellistä hallituskautta tehty kaikkiaan 11, seutukuntahallintoratkaisuja ja yhteistyörakenteiden uudistamista oli selvitetty neljässä laajassa selvityksessä ja lisäksi YTV:n rakenteita ja lainsäädäntöä käsitelty 12 kertaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että tämän asian edessä olemme vielä monta kertaa….

Espoo keskittyy kyllä

Helsingin sanomissa oli sunnuntaina 1.4 juttu hesarin tekemästä gallupista, jossa ihmisiltä oli pyydetty valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä parempi tapa kehittää asumista ja rakentamista Helsingin seudulla asukkaiden mieltymysten ja toiveiden kannalta.  Ensimmäinen vaihtoehto oli, että ”pitäisi rakentaa lisää tiiviitä ja kaupunkimaisia asuinalueita ratayhteyksien varteen” ja toinen ”pitäisi rakentaa lisää hajakeskitettyjä pientaloalueita ja laajentaa nykyisiä”.  Etusivulla hesari revitti otsikollaan kerrostalon olevan suosikki Helsingissä, mikä oli melkoinen tulkinta gallupkyselyn tuloksista. Kyselyssä ei edes mainittu sanaa kerrostalo!

Espoo on ollut aiempina vuosikymmeninä hajanainen kaupunki, mutta vähintään koko 2000-luvun kaupungin idea on perustunut viiden aluekeskuksen varaan. Ei Espoossa suunnitella rakennettavan hajakeskitettyjä pientaloalueita, mutta nykyisiä varmasti laajennetaan ja tiivistetään.

Espoon tulevaa kehitystä ohjaa vahvasti liikenneväylien kehittyminen. Asutusta keskitetään ratojen, metro- ja rantaradan (junaliikenne) varteen. Se on järkevää politiikkaa, jona seurauksena Espoosta muodostuu vähitellen entistä kaupunkimaisempi ympäristö. 

Ratainvestoinnit muokkaavat aina voimakkaasti kaupungin kehitystä. Kun rantarata valmistui Helsingin Pasilasta Karjaalle vuonna 1899 ja siten kokonaisuudessaan Turkuun saakka syksyllä 1903, oli Espoon maalaiskunnassa lähes 6 000 asukasta. Ennen sitä asukasmäärän kasvu oli ollut hyvin maltillista (lähde: Tero Tuomisto: Se alkoi Harakassa, sata vuotta sosiaalidemokratiaa Leppävaarassa).  Kuten Toivola kirjoittaa kirjassaan, radan valmistuminen alkoi kiihdyttää tonttien palstoitusta ja myyntiä sekä kasvattaa muuttoliikettä kuntaan.  Aivan samalla tavalla metroradan rakentaminen vaikuttaa Etelä-Espoon kehitykseen. Ihmisiä muuttaa lisää alueelle ja maan hinta nousee entisestään.  Rantaradan varsi kehittyy ja tiivistyy Koivuhovin, Tuomarilan ja Espoon keskuksen ympärille. ( Espoon ja Kauklahden välinen seutu on tosin liian harvaan rakennettua).

Kuten yli sata vuotta sitten, Suomessa on kova muuttopaine. Yhä enemmän ihmisiä muuttaa pääkaupunkiseudulle sekä ulkomailta että muualta Suomesta. Monet muuttajista,  kuten sata vuotta sitten, eivät välttämättä halua asua kivikaupunkien sydämissä (Helsingin keskustassa), vaan hieman kauempana, mutta hyvien liikenneyhteyksien varrelta.   Espoo pystyy tarjoamaan luonnonläheistä asumista, hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Kerrostalot ovat kivoja, mutta ihmisille pitää tarjota myös mahdollisuus pientaloasumiseen, tosin tiiviiseen sellaiseen.

Helsingin sanomien urbaanitoimittajien unelma kerrostalovaltaisesta Espoosta ei toteudu ihan lähitulevaisuudessa – onneksi.

Politiikka on vääntöä!

Kevät etenee ja lumet sulavat, blogini on viettänyt turhan pitkää hiljaiseloa, vaikka tulevan kunnallisvaaliehdokkaan pitäisi kirjoittaa kuin nuori varsa kevätlaitumella, rajusti ja paljon. Ihmiselämä kuitenkin välillä yllättää ja kipinä katoaa, joten tekstiä ei ole tullut.

Eilen sosiaali- ja terveyslautakunnassa väänettiin pitkä ja hikinen kokous. Osittain se johtui kokoushuoneen lämpötilasta (epäilimme terveyspalveluiden johtajan Juhan Metson vääntäneen tahallaan lämpötilaa ylöspäin, jotta kokous sujuisi nopeammin :) ), mutta kokouksen pituuden aiheutti kokouksen aihelistan pituus.

Poliittisessa luottamustehtävässä toimiminen voi loppua kuin kanan lento seuraaviin vaaleihin, jolloin mandaatti vaikuttaa asioihin katoaa. Sekin voi olla minulla edessä, joten pitää painaa viimeiseen saakka täysillä.

Ehkä keskeisin asia kuntapolitiikassa minulle on ollut terveysasemien toiminta. Ne eivät toimi sillä tasolla kuin niiden pitäisi toimia. Odotusajat lääkärille ovat aivan liian pitkät, jos palvelua edes saa. Varsinkin kaikkein huonommassa asemassa olevat kärsivät tästä. Olen ollut suruissani, ärsyyntynyt ja vihainen siitä, että emme ole saaneet lautakunta-aikanani terveysasemia toimimaan niin kuin niiden pitäisi toimia taloudellisesti vauraassa kunnassa. Olen itse yrittänyt olla asiassa aktiivinen niin omassa demariryhmässäni kuin lautakunnassa. Mikään ei tunnu toimivan, ongelmista ei ole päästy eroon.

Eilisessä lautakunnan kokouksessa vertasin tilannetta Kreikan kriisiin, jonka ratkaisemiseksi tehtiin (tai tehdään) koko ajan pieniä ratkaisuja, ison singon (laajan ja vaikuttavan ratkaisun) puuttuessa. Koen, että terveysasemien kehittämiseksi tehdään paljon hyvää työtä, mutta työ on liian projektinomaista. Pelkään, että henkilöstön kokee jatkuvan kehittämistyön taakkana, eikä saa riittävää tulevaisuudenuskoa siitä että terveysasemat pistetään kuntoon.. Kaipaan sitä isännän ääntä, joka vakuuttaa henkilöstölle ja meille luottamushenkilöille, että terveysasemat saadaan toimimaan omin toimin. Ristiriitaista on tietenkin se, että me politiikot olemme kaupungin isäntiä, joiden pitää sitä isännän ääntä käyttää. Jotenkin minusta vain tuntuu, että vaikka luottamushenkilöt yli puoluerajojen pitävät asiaa tärkeänä, yhtenäinen näkemys puuttuu.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa espoolaisten koulujen tilanne olisi samalla tasolla kuin terveysasemien. Opettajista olisi jatkuvasti pulaa ja he vaihtuisivat useasti, luokkakoot olisivat valtavia ja tilat mitä sattuu. Seurauksena olisi, että oppilaiden vanhemmat nousisivat kapinaan, järjestäisivät mielenosoituksia ja asiat korjattaisiin. Terveysasemien kohdalla ei käy näin. Miksi? Siksi että espoolaisista valtaosa ei käytä terveysasemapalveluita. Suuri osa on työterveyshuollon palveluiden piirissä (kuten minä), varakkailla (ja aika monella muullakin) on yksityiset sairausvakuutukset, jolloin terveysasemien tilanne ei vain jaksa kiinnostaa. Ne, jotka eniten kärsivät terveysasemien huonosta tilanteesta, pitkäaikaissairaat, työttömät, köyhät, maahanmuuttajat, eivät jaksa, pysty ja ehkä osaa valittaa huonosta tasosta samalla tavalla kuin muut.


Luottamushenkilöiden eettinen ja moraalinen vastuu täytyy keskittyä terveysasematoiminnan kuntoon pistämiseen.


Eilisessä kokouksessa teimme taas yhden päätöksen jolla yritämme saada terveysasemien toimintaa parannettua. Lautakunta kehotti sosiaali- ja terveystointa valmistelemaan 1.1.2013 alkavaa kokeilua, jossa pilotoidaan oman terveysaseman nettobudjetointia ja yhdelle tai useammalle ulkoiselle toimijalle annettavaa palveluseteliä terveysasemapalveluista. Samalla selvitetään yhteistyömahdollisuuksia HUSin kanssa terveysasemapalvelujen tuottamisessa. Kaikki omat terveysasemat jatkavat toimintaansa. 


Päätimme aloittaa valmistelun, emme kokeilua! Suhtaudun erittäin epäluuloisesti koko kokeiluun, jossa tarkoituksena on ikään kuin aloittaa kilpailu ulkopuolisen ja oman terveysaseman välillä. En usko,  että kilpailua lisäämällä pystymme ratkomaan nykyistä aliresurssoitua tilannetta. Samalla hajoitamme jo pirstaloitunutta terveysjärjestelmäämme entisestään. En usko kokonaisuuden tästä hyötyvän.

Ja sanon sen suoraan, en halua lisätä yksityisen terveydenhuollon osuutta Espoossa. Olen seurannut terveydenhuoltojärjestelmien kehitystä yli kymmenen vuotta niin Suomessa ja kuin muualla maailmassa ja mitkään tulokset eivät ole vakuuttaneet minua siitä, että meidän kansalaisten kannalta olisi parempi lisätä yksityisten toimijoiden osuutta kunnallisessa terveydenhuoltojärjestelmässä.  Lautakunnassa minua ja muita samalla tavalla ajattelia syytetään ideologiseen ajatteluun pitäytymisestä, mutta kyse ei ole siitä. Minä osaan ajatella asioita kokonaisuuksina ja ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita ja teen siltä pohjalta ratkaisuja.

Lisää vääntöä on siis luvassa.

Jääkiekosta ja vanhuksista valtuustossa

Espoon kaupunginvaltuustossa esityslista oli pitkä kuin Espoon kaupungintalonpäätöshistoria. Loppua ei näkynyt. Asialistalla oli kaava-asioita, jäähallin takauspäätös, Espoon sairaalan hankesuunnitelman hyväksyminen ja ikuisuuskysymys Espoon kaupungintalon purkamisesta.

Kävin pöntössä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kyllästyin Tapiolan urheilupuistoon toteutettavan harjoitusjäähallin takauspäätöksen tarkistamisesta käytävään keskusteluun. Kolmen miljooonan lisäyksestä takauspäätökseen ja laina-ajan pidentämisestä jaksettiin vääntää aivan liikaa. Kävin toteamassa, että taidan olla ainoa jääkiekon lisenssipelaaja valtuustosalissa ja että tehdään nyt päätös jotta halli saadaan rakenteille. Tarve on suuri. Pilkuista ei kannata viilata liian kauan. Ymmärrän, että riskeistä ollaan huolissaan, mutta nyt puhutaan harjoitusjäähallin rakentamisesta, ei vaikkapa start up-yrityksestä. Valtuusto päätti lopulta yksimielisesti takauksen myöntämisestä.  Valtuustossa oli muuten paikalla ainakin kaksi minua selvästi parempaa kiekkoilijaa, kaupunginjohtaja Mäkelä ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merra, mutta heilläpä ei ole voimassa olevaa jääkiekkoliiton lisenssiä.

Kävin puhumassa myös Espoon sairaalan hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Erinäisten vaiheiden jälkeen Espoon kaupunginsairaala päätetään rakentaa Jorvin sairaalan yhteyteen aikaisemmin päätetyn Puolarmetsän sijasta. Olen hieman pettynyt suunnitelman muutokseen. En yhtään epäile, etteikö Jorvi ole sairaalalle hyvä paikka ja etteikö toiminnallisia hyötyjä tule uuden paikan myöten. Mutta uusi rakennettava Espoon sairaala on aivan eri asia kuin alkuperäinen Orkidea-suunnitelma. Ohessa puheenvuoroni tästä asiasta:

"Orkidea-suunnitelma oli erinomainen. Muistan kuinka täällä valtuustossa ja sosiaali- ja terveyslautakunnassa hehkutettiin kuinka espoolaiset vanhukset ansaitsevat tämän hienon Orkidea-sairaalan.

Espoo olisi pystynyt luomaan jotain aivan uutta suomalaisessa vanhustenhuollossa. Kampuksen,jossa olisi ollut esim. kuntoutussairaala, elä ja asu-seniokeskus, terveyskeskus ja  avopalvelukeskus.

Nyt saamme tilalle Espoon sairaalan, josta puuttuu elä ja asu-seniorikeskus, terveyskeskus ja avopalvelukeskus. Lisäksi meille jää rapistuvan Puolarmetsän kohtalo täysin auki. Mitä ihmettä sille tehdään ja paljonkohan sen tuleva korjaaminen mihin tahansa käyttöön maksaa?

Espoon sairaalan rakentamisella Jorviin toteutamme siis riisutun Orkidean mallin, joka on kopio Oulun kaupungin sairaalasta. Tämä sairaala rakennettiin kymmenen vuotta sitten yliopistosairaalan viereen ja on hyvin samanlainen kuin Jorviin rakennettava sairaala. Rakennettiin muuten vuonna 2002.  Vanhustenpalvelunjohtaja Jukka Louhija kumppaneineen toivottavasti ottaa mallia Oulun kaupunginsairaalasta.

Kaiken kaikkiaan koko Espoon sairaala on  surullinen esimerkki jossa vanhuksille aiotaan toteuttaa ehkä vähän luxsusta, mutta huonon projektinhallinnan ja elinkaarimallihankinnasta väkisin kiinni pitäminen johtaa siihen, että politiikot säikähtävät kustannuksia ja vetävät liinat kiinni." 

Hynttyyt yhteen Espoo ja Helsinki?

Olen espoolainen, joka on syntynyt Helsingissä ja asunut Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Käyn päivittäin töissä Helsingissä, liikun harrastusten vuoksi ympäri pääkaupunkiseutua jään perässä. Olen kyläpoliitikko Espoossa, jossa viihdyn erittäin hyvin Espoossa. Pitääkö Espoon säilyä itsenäisenä?

En katso asiaa tunnepitoisesti, en ole ikinä ymmärtänyt omaan kuntaan liittyvää identiteettirakkautta. Mitä ihmeen väliä on kunnan nimellä?

Kuvan lähde: YLE

Kaupunkien yhdistymistä voi tarkastella monesta näkökulmasta. Demokratianäkökulmasta (jota vähätellään aivan liikaa), palvelunäkökulmasta tai vaikkapa kaupunkirakennenäkökulmasta. Itse pidän tärkeimpänä kaupunkirakennenäkökulmaa.

Espoon varavaltuutettu Pekka Vaaraa (sd) mukaillen kaupunkirakenneasioita ovat maankäyttö, asuntopolitiikka, liikenne (julkinen ja yksityinen), tekninen huolto (vesi, energia, jätevesi, jätehuolto), kaupalliset palvelut ja esimerkiki elinkeinopolitiikka. Otan tästä tärkeästä listasta esille vain maankäytön ja asuntopolitiikan.

Maankäytössä ja asuntopolitiikassa on 2000-luvulla tehty vapaaehtoista yhteistyötä metropolialueen kuntien kesken. Tuloksiakin on saavutettu, mutta osa kunnista (varsinkin kehyskunnat) ovat livenneet sopimuksista kuin pieru saharaan.  Maankäyttöä ja kaavoitusta koskevat päätökset tehdään kunnissa itsenäisesti ja itsekkäästi, omaa etuaan ensisijaisesti ajatellen. Piste. Näin tekee Helsinki ja näin tekee Espoo.

Suomessa väestö tulee entistä enemmän keskittymään pääkaupunkiseudulle (metropolialueelle) tulevina vuosikymmeninä. Ei ole esitetty mitään sellaista tutkimusta tai arviota joka todistaisi tätä kehitystä vastaan. Sen takia kuntauudistusta onkin lähdettävä katsomaan tulevaisuuden näkökulmasta, onko nykyinen järjestelmä (yhteistyö) riittävä vai tarvitaanko jotain uutta? Vastuullinen politiikko pohtii nykyjärjestelmän tilaa, katsoo saavutettuja tuloksia ja tarkastelee tulevaisuuden haasteita. Sen pohdinnan jälkeen kukaan rehellinen poliitikko ei voi väittää, että nykyjärjestelmä on optimi. 

Pääkaupungiseudun keskeisin ongelma on vuosikymmenien ajan ollut surkea rakentamisen suunnittelu. Kaupungit ja kunnat ovat toteuttaneet kaavoituspolitiikkaa oman etunsa optimoiden. Muiden kaupunkien suunnitelmista ei ole juuri välitetty, puhumattakaan kehyskuntien suunnitelmista. Asutus on hajonnut pitkin peltoja, eikä asuntoja ole rakennettu tarpeeksi. Seurauksena on ollut liikenteen puuroutuminen, asuntopula ja asumisen kalleus. Vasta viime vuosina alueen kunnat ovat alkaneet tehdä tiivistyvää yhteistyötä, valtion pakottamana, rakennettavien asuntojen määrää suunniteltaessa. Mutta vieläkään alueen kehitystä ei ohjaa mikään yhteinen suunnitelma, joka sitoisi kuntien suunnitelmat yhteen. Kun ei ole pakkoa, eikä sitovia sopimuksia, niin jokainen luuraa omiaan.


Jo vuosikymmenien ajan kunnat ovat nähneet pääkaupunkiseudulla vapaaehtoisen yhteistyön avulla saavutettavan riittävän tuloksia. Ovatko tulokset heijastuneet tavallisten kansalaisten arkeen pääkapunkiseudulla? Onko asuminen halventunut? Onko kaupunkirakenne tiivistynyt? Onko joukkoliikenteen ja muun liikenteen suunnittelu ja toteutus mennyt selvästi parempaan suuntaan? Ovatko liikenneruuhkat helpottuneet tai julkinen liikenne parantunut? Ovatko ne sillä tasolla, että tulevien vuosikymmenten kehitys voidaan ottaa vastaan?

Minusta nykyjärjestelmä ei ole missään nimessä toimiva. Yhteistyömalli, vaikkakin viime vuosina kehittynyt, ei vastaa tulevaisuuden haasteisiin. Se ei lisää asukkaiden, jo täällä asuvien, mutta erityisesti tulevien, hyvinvointia. Keinotekoisista kaupunkien rajoista ei ole mitään hyötyä asukkaille vaan ne haittaavat elämistä pääkaupunkiseudulla.

Espoon kaupungin poliittinen johto julistaa, että "Metropolialueelle tarvitaan oma ratkaisu, jolla vahvistetaan erityisesti yhteistä maankäytön, asumisen, liikenteen ja ympäristön suunnittelua ja päätöksentekoa. Maan suurimpien kaupunkien yhdistäminen suurkunnaksi ei ratkaise näitä ongelmia eikä tuo lisää tehoa ja tuottavuutta palveluihin".

Minä en ole näin jyrkkäotsainen. Aivan varmasti suunnittelu ja päätöksenteko toimisi paremmin jos kunnat olisivat yhdessä. Kartta koostuisi vain yhdestä kunnasta. Palvelupuoli on asia erikseen, enkä sitä tässä kirjoituksessa enempää käsittelekkään.

On selvää, että jos asiaa katsoo pelkästään Espoon näkökulmasta, minkäänlaista uutta yhteistyötä/liitosta tai vastaava ei tarvita. Espoo kyllä pärjää omillaan. Onko se sosiaalidemokraattista politiikkaa? Edistämmekö näin ihmisten hyvinvointia? Tuskin.

Espoon poliittisella johdolla on kevät aikaa esittää tämä "oma ratkaisunsa". Onko se kaupunginjohtaja Mäkelän jo aiemmin esittämä metropolikaava vain seutuhallinto?Jos se ei ole uskottava, minun on vaikea perustella itselleni miksi Espoon pitäisi säilyä itsenäisenä.

Espoossakin on köyhiä!

Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2012 käsiteltiin valtuustokysymystä lapsiperheiden köyhyydestä. Espoossa, kuten muuallakin Suomessa, pienituloisiin lapsiperheisiin kuuluvien lasten määrä on kasvanut. Suomessa määrä on lähes kolminkertaistunut, Espoossa heidän osuutensa on noussut neljästä prosentista lähes kymmeneen prosenttiin.  Köyhissä perheissä elävien lasten osuus on Espoossa kuitenkin pienempi kuin Vantaalla ja Helsingissä.  Valtuuston vastaukseen voi tutustua täällä..

Kävin puhumassa asiasta seuraavaa:

Köyhyydellä ja huono-osaisuudella on kielteisiä kerrannaisvaikutuksia koko kaupungin toimintaan. Huono-osaisuus seuraa samoja ihmisiä koko elämän ajan. Espoossa pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota kaupungin sisäiseen segregaation, asuinalueiden eriytymiseen.

Kaupunginsuunnittelulla voidaan vaikuttaa merkittävästi siihen millaisiksi alueet muodostuvat. Kuten viime kokouksessa kuulimme, köyhyys ja syrjäytyminen alkavat kasaantuessaan luomaan itseään. Silloin palveluilla on erittäin vaikea puuttua tai vähentää sitä.  Sen takia kaupungin asuntopolitiikan, kohtuuhintaisten asuntojen, erityisesti vuokra-asuntojen, saaminen tasapuolisesti eri kaupungin osiin on tehokasta köyhyyspolitiikkaa.

 Ehkä rikkaat haluavat elää omissa oloissaan, mutta yhteiskunnan kannalta ei voi olla järkevää, että samassa kaupungissa eletään eri kaupunginosissa aivan eri todellisuudessa.  Esimerkki presidentinvaalien ensimmäiseltä äänestyskierrokselta: Espoon Westendissä äänestysprosentti oli 90,5, Espoon Sokinvuori-Kirstinmäessä se oli 60,5 %.  30 prosentin ero saman kaupungin sisällä!

Osaltaan esimerkki äänestysaktiivisudesta kertoo siitä, että erityisesti matalamman tulotason alueilla tarvitaan paljon osallisuuden vahvistamista. Sitä että erityisesti köyhemmät ihmiset kokevat, että heillä on mahdollisuutta vaikuttaa oman elämäntilanteensa parantumiseen, mutta myös laajemmin esimerkiksi Espoon asioihin. Jokaisella pitää olla oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi omassa asiassaan!

Sinänsä hyvässä vastauksessa todetaan, että Espoossa on käyty paljon keskustelua ehkäisevän työn vahvistamisesta, mutta vähemmän keskustelua siitä, millaisten ongelmien syntyyn pitäisi vaikuttaa tai miten sitä pitäisi käytännössä tehdä.  Juuri tähän ajattelutapaan pitää pyrkiä. Asiat monimutkaistuvat koko ajan, eikä yksinkertaisia ratkaisuja välttämättä ole.

Kaupungin pitää lisäksi rohkaista köyhiä lapsiperheitä hakemaan apua ja käyttämään heille tarkoitettuja palvelua. Osa lapsiperheistä näyttää tarvitsevan normaalia suurempaa tukea kuin keskiverto lapsiperhe. Silloin palveluita pitää tarjota heille.

Uhrataan puoluesihteeri

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti eilen, ettei hae jatkokautta puoluesihteerin tehtävään kevään puoluekokouksessa. Todella harmi, sillä saamastaan arvostelustaan huolimatta olen pitänyt Mikaelia raikkaana tuulahduksena demareissa. Ja sitä tuulahdusta todella välillä tarvitaan.

Ihmettelen kuitenkin, miksi puoluesihteeri Jungner meni maalaamaan itsensä niin nurkkaan ilmoittaessaan joulukuussa jättävänsä puoluesihteerin tehtävän, jollei Paavo Lipposen huono gallup-kannatus nouse. Kokeneena politiikan pelikettuna hän tiesi varmasti, jääkiekkotermein todettuna: nyt tuli noutaja Jungnerin pojalle.  Ihmeen tekeminen on vaikeaa, mutta ehkä hän uskoi siihen vilpittömästi. Hän on näyttänyt kulkevan omia polkujaan ennenkin.

Itse pidin Lipposen mukaan lähtöä erinomaisena asiana, ajattelin hänen olevan todellinen vastavoima Sauli Niinistön ylivoimalle. Ei ollut. Paavo Lipposen vaalitulos oli erittäin huono. Mutta se ei minusta ollut puoluesihteerin, kampanjan, ay-liikkeen (hei come on, ei vaalimenestystä enää voi laittaa ay-liikkeen varaan), äänestäjien tai Paavon iän vika.  

Esa Suominen kiteytti blogissaan hyvin sen mistä huono vaalimenestys johtui. SDP:n perustukset eivät ole kunnossa. Paavo Lipponen tunnetaan Eurooppa myönteisenä poliitikkona, Euron ystävänä. Minä olen muuten myös. Mutta nykyisen SDP:n Eurooppa-politiikka on ollut vähintään hieman erilaista kuin Paavon reilut kymmenen vuotta sitten ajama politiikka. NykySDP:n linjalla Suomi ei ole enää mallioppilas, vaan jotain muuta. Joidenkin mielestä häirikkö, toisten mielestä tiukasti tulevaisuutta rakentava taistelija.   Joka tapauksessa Paavon linja oli paljon Eurooppa-myönteisempi kuin SDP:n linja.  Äänestäjät ovat sekaisin, kun SDP:n presidenttiehdokkaan kannat eivät ihan vaikuttaneet samoilta kuin SDP:n. Takkia ei voi käännellä miten sattuu.

Paavo teki virhearvion kun lähti mukaan. Ehkä hän otti kovan riskin, mutta jonkun olisi pitänyt tajuta, että hän ei ole päässyt irti "oikeistolaisesta"-talouspolitiikan ajaja-mielikuva. Nyt kun tuloeroista keskustellaan, niin Paavon on ollut vaikea myöntää, että hänen pääministerinä ajamansa politiikka lisäsi tuloeroja ja eriarvoisuutta. Mutta toi paljon muuta hyvää. Siitä leimasta hän ei vain pääse nyt irti, eikä kansa ostanut oikein oikeudenmukaisuus-teemalla markkinoitua Paavoa. 

Kiekkoa maaliin demarit!

Iästä on paljon puhuttu. Kansalaiset kokivat Paavon liian vanhaksi. Eihän hän vanha ole. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, kun katsoin Paavon kulkua Sellon viimeisessä tilaisuudessa, että on hän jo vähän vanhentunut. Kyllä sen huomasi, että ikä painaa. Varsinkin kun puheenparsi ei oikein ole tälle vuosikymmenelle sopiva.

Kampanja ei päässyt oikein sellaiseen lentoon kun olisi tarvittu. Kun henki ei ole päällä, niin tulosta ei synny. Alhaiset gallup-luvut loivat epäuskoa ja latistivat tunnelmaa ja vaikuttivat mielialoihin.  Jaoin Paavon mainoksia, päivystin kerran vaalikontilla ja tein vähän työtä sosiaalisessa mediassa.  Mutta palo ja henki puuttui, minäkin olisin voinut tehdä enemmän.

En osaa kampanjaa kovin arvostella. Ehkä se oli liian perinteisellä tavalla tehty tähän aikaan. Kun kävi ilmi, etteivät omatkaan joukot ole Paavon takana, koko puolueen johto asettui Paavon tueksi. Mainoksissa olivat Paavon lisäksi puoluesihteeri Jungner ja puheenjohtaja Urpilainen. Ay-johtajat liputtivat avoimesti Lipposen puolesta. Demari-lehti morkkasi muita ehdokkaita ja kehui Paavoa, itse en jaksanut edes lukea sitä propagandaa. Minusta tuntuu, että propagandasta aivot omistavalla ihmisellä nousee esiin vain myötähäpeän tunne.

Se minua ihmetyttää oman puolueeni piirissä, että demarit näyttävät yhä vähä naivisti uskovan siihen että kansalaiset äänestävät niin kuin johtajat (puolueen tai ay-liikkeen) esittävät.  Ehkä näin oli ennen, mutta nyt kansalaiset haluavat päättää asiasta itse ja vain ärsyyntyvät liiallisesta johtajien suostuttelusta. Minkään muun puolueen johtajat eivät näyttäneen liputtavan samalla tavalla oman puolueensa ehdokkaan puolesta.

Vaikka sinänsä kyse on yksityiskohdasta, niin mainoksissa Paavon takana olisi puoluesihteerin ja puheenjohtajan sijasta pitänyt olla tavallisten ihmisten meri. Kuka ihminen samaistuu puoluejohtajaan tai puoluesihteeriin? Ihmiset samaistuvat kaltaisiinsa. Tämä unohdettiin.

Presidentinvaali on henkilövaali, eikä vaalin lopputulos kerro totuutta puolueen kannatuksen tasosta, mutta olen huolestunut SDP:n tulevaisuudesta.  Aion ainakin itse ylläpitää keskustelua siitä mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä.  Se on jokaisen jäsenen oikeus ja velvollisuus.

Ryhtiä terveysaseminen kehittämiseen!

Espoon terveyskeskuksen lääkärit ry (Ryhdistys) lähestyi minua ja muita sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniä kirjeellään. Kirje oli niin hyvä, että toivoisin sen olleen minun kirjoittama. Olen samaa mieltä lähes kaikesta.   Kopioin osan kirjeestä ja muokkasin sitä hieman, koska aihe on on niin tärkeä.

”Kenttätyöntekijöiden kuva nykytilanteesta on jokseenkin lohduton: 

varsinkin lääkärin vastaanottoaikoja on huonosti saatavilla ja monesti työntekijät ja potilaat joutuvat tyytymään puolittaisiin ratkaisuihin.  Tähän vaikuttavat hyvin monet seikat, kuten alati lisääntyvä toimistotyö sekä runsaasti työaikaa syövät neuvola- ja koululääkärin tehtävät. Terveyskeskuksessa tarjotaan laadukasta ja monipuolista hoitoa ja tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja terveysongelmiin. 

Tätä on vaikea mitata. Perusterveydenhuollon monet tehtävät eivät yleensä välity suurelle yleisölle vaan ainoana mittarina usein pidetään lääkärin sairausvastaanotolle pääsyä. Saatavuus on erittäin tärkeä, mutta ei ainoa, laadun merkki. Väestön lisääntyvään palvelutarpeeseen esimerkiksi terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa on varauduttava ajoissa.

Olemme huolissamme eriarvoistumisesta. Suomessa, myös Espoossa, on selvästi nähtävissä jakautuminen kahden kerroksen väkeen – ja kahden kerroksen palveluihin. Terveyskeskukset ovat kovaa vauhtia profiloitumassa työelämän ulkopuolella olevien palveluksi. Tutkimuksen mukaan alimmassa tuloviidenneksessä elinajanodote ei enää nouse. Ylimmän ja alimman tuloluokan välinen kuilu on venynyt vauhdikkaasti. Meidän on siis ennen kaikkea panostettava tähän väestöryhmään. Tämä väestöryhmä mitä suurimmassa määrin tarvitsee palvelunsa, mutta ns. raskas potilasmateriaali uhkaa yksipuolistaa henkilöstön työnkuvaa, joka myös muodostuu monelle liian työlääksi. 

Resurssien oltua jo pitkään niukat on varsinainen terveysetua ja laadukkaita elinvuosia tuova ennaltaehkäisevä työ jäänyt käytännössä pois palvelupaletista. Työterveyshuollon tapaan emme pysty tarjoamaan säännöllisiä terveystarkastuksia muille kuin alaikäisille, mikä on lakisääteistä toimintaa.

Suurin vaikutus on kuitenkin kaikella sillä, mitä tapahtuu ennen ja jälkeen lääkärin tai hoitajan vastaanoton. Parasta olisi, jos kuntalaisilla olisi mahdollisuus elää niin terveellisesti etteivät he tarvitsisi terveydenhuollon palveluja. Tämä taas vaatii erittäin monialaista ja pitkäjänteistä työtä kaikilla tasoilla ja aloilla: 

sosiaalipalveluissa, liikuntapalveluissa, asumisessa, liikennejärjestelyissä jne. Palkintoa ei ole odotettavissa muutamassa vuodessa. Vahvalla perusterveydenhuollolla on odotettavissa säästöjä myös erikoissairaanhoidon kuluissa.”

Kirjeessä näkyy lääkäreiden huoli, mutta myös ongelmien laaja-alaisuus. Kaikki vannovat ennaltaehkäisyn merkityksen nimiin, mutta käytännössä tämän työ jää jonnekin nurkan taakse. Toisaalta ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä paljon muuallakin kuin terveysasemilla: kouluissa, neuvoloissa ja työpaikoilla.

Suomen lääkärilehdessä (2.12.2011) julkaistiin artikkeleita terveyserojen kasvusta, tähän lääkärien yhdistys viittaa kirjeessään. Niin Suomessa ja muissakin maissa pätee se, että mitä alempi asema, sitä huonompi terveys. Ei ole olemassa yhteiskuntaa, jossa köyhät olisivat rikkaita terveimpiä.

Espoon lääkäreiden yhdistyksen kirjeessä todetaan, että meidän pitäisi panostaa Espoossa alimman tuloluokan ihmisiin tai heidän palveluihinsa. Tiedetään, että he ovat vaativa asiakasryhmä, jonka hoitaminen vie resursseja, eikä ole henkilökunnasta aina niin palkitsevaa. Mutta pitäisiköhän Espoossa kokeilla jotain uutta ja panostaa oikein kunnolla kaikkein huonoimmassa asemassa olevien palveluihin? Täysin ilmaiset lääkärikäynnit, kunnon iltavastaanottoajat ja erikoislääkäripalvelut terveysasemilla!  Jotain uutta on keksittävä tai asiat menevät todella surkeaan jamaan.

Vuoden 2011 tilinpäätös

Poliittiset luottamustehtävät ovat tältä vuodelta ohitse, viime viikolla minulla oli viimeiset kokoukset, kaupunginvaltuuston kokous maanantaina ja keskiviikkona yksilöasiainjaoston kokous.  Torstaina olisi ollut vielä mielenkiintoinen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous, mutta minulla oli este ja varamies tuurasi minua kokouksessa.

Tämä syksy on ollut muutenkin aika raskas, sillä suoritin saaristolaivuritutkinnon työväenopistossa  ja olen vaimoni kanssa osallistunut myös raskaaseen, mutta myös antoisaan perheemme tulevaisuuteen mahdollisesti vaikuttavaan koulutukseen.  Mutta niistäkin selvittiin ja olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa ensi vuoden poliittisia haasteita varten.

Tulin valituksi Keski-Espoon sosialidemokraattien puheenjohtajaksi ensi vuodeksi. Tarkoitukseni on yhdessä johtokunnan kanssa saada yhdistyksen toiminta hieman paremmin toimivaksi. Ensi vuonna on lokakuussa kuntavaalit ja tavoitteena on että yhdistyksemme tekee hyvää vaalityötä syksyllä.  Aion itse asettua myös ehdolle ja vaaleissa pitää saada sen verran ääniä, että varamiehen paikka vaihtuu varsinaiseksi valtuutetun asemaksi.

Olen vuoden mittaan välillä pohtinut millainen on hyvä poliitikko. Pitääkö hänen ajaa jonkin tietyn väestöryhmän aseman parantamista? Espoon etuja? Yhteiskunnallista tasa-arvoa? Pitääkö hänen seisoa päätöstensä takana ja puolustaa niitä vai poimia mahdollisimman paljon irtopisteitä vastustamalla vähänkin vaikeita asioita?

Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole selkeitä vastauksia.  Välillä vaikuttaa, että Espoon paikallispolitiikassa, varsinkin lautakuntatasolla, energiaa kuluu suunnattomasti eri intressien yhteensovittamiseen, ei aina niin luottamuksellisessa ilmapirissä. Olen siitä tyytyväinen, että sain (ehkä) tälläkirjoituksellani edes vähän eteenpäin sitä kehitystä, että Espoossa on pohdittu yhteistuumin mitä terveysasemien toiminnan parantamiseksi pitää tehdä.  Uskon yhä, että vain yhteistyöllä terveysasemat saadaan toimimaan.

Ikävintä kuluvan vuoden Espoon sosiaali- ja terveystoimen asioissa ovat olleet Espoon ”Orkidea” sairaalan kohtalo ja Ruusukodin lakkauttaminen. Olen pettynyt siihen, että hienot suunnitelmat, jotka Orkideaan liittyivät, näyttävät valuvan hiekkaan ja tuloksena on perinteinen laatikkosairaala Jorvin laatikkosairaalan viereen.  Toivottavasti olen väärässä ja Jorvin rakennettavasta tulevasta sairaalasta tulee yhtä hieno kuin suunnitellusta Orkideasta.  Niin toiminnallisesti kuin rakenteellisestikin.  Puolarmetsän kohtalo jää silti yhä auki.

Ruusukodin lakkauttaminen oli erittäin vaikea päätös. Vastustin lakkauttamista ensimmäisessä kokouksessa, mutta harkitsin silloin myös vakavasti toisenlaista kantaa. Ruusukodin asukkaiden kannalta lakkauttaminen on ikävä asia, siirrot aiheuttavat aina kärsimystä ja ylimääräistä huolta muistisairaille ihmisille. Mutta tulevaisuuden kannalta lakkauttaminen saattaa tuoda myös parannuksia esimerkiksi turvallisuuden kannalta.  Ruusukoti on roikkunut löysässä hirressä jo monta vuotta, joten lopullinen päätös asian suhteen oli tehtävä. Jos olisin osallistunut viime viikon kokoukseen, päätöksen tekeminen olisi ollut erittäin vaikeaa.  Järjen ja tunteen erottaminen on joskus mahdotonta.

Ennustetaan vielä hieman ensi vuoden asioista. Ensi vuonna tullaan Espoossakin keskustelemaan nykyistä enemmän Espoon asemasta itsenäisenä kuntana, kun maan hallitus tulee esittelemään kuntauudistuksensa periaatteet ja toimenpiteet.  Valtuuston puhujapöntössä tullaan vielä moneen kertaan julistamaan Espoon pyhää itsenäisyyttä.  Silloin on pohdittava sitä, missä roolissa kuntapoliitikko toimii, espoolaisten etujen ajajana vai laajempien väestöryhmien etujen ajajana.  Vai ovatko ne roolit edes ristiriidassa?

Se on selvää, että ihan entiseen malliin ei tulevaisuudessa voida mennä. Mutta ennen sitä:

rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Valtuutettu valittaa

Puhe Espoon kaupunginvaltuuuston kokouksessa 2.12.12011

Euroopan talouskriisi on heittänyt ikävän varjon tulevaisuudenuskon päälle. Talouden näkymät ovat synkentyneet syksyn kaamoksessa.  Euro-alueen kriisi muodostaa suurimman riskin maailmantaloudelle ja siten myös espoolaisten hyvinvoinnille. 

Me  espoolaiset olemme kuin lastu valtameren laineilla myrskyn pauhatessa. Tulevaisuus ei ole täysin omissa käsissämme. Mutta meidän on huolehdittava omissa käsissämme olevista asioista. Espoon hyvästä taloudellisesta tilasta on pidettävä kiinni.

En kannata kuitenkaan äkillisiä ja rajuja toimenpiteitä kesken ensi vuotta.

Mutta kannatan sen sijaan voimakkaasti vuonna 2009 hyväksytyn tuottavuusohjelman voimakasta jatkamista. Sillä tuottavuusohjelman johdonmukainen jatkaminen ja kehittäminen on edellytyksenä sille, että kaupunki kykenee pitkällä aikavälillä järjestämään ja rahoittamaan kuntalaisten tarvitsemat peruspalvelut. On hyvin epätodennäköistä, että saamme verotulojen kasvulla pidettyä talouden riittävässä tasapainossa. 

Tuottavuus ei ole vain sitä, että asiat tehdään vähemmillä resursseilla, vaan myös sitä että asiat tehdään entistä paremmin ja fiksummin. Espoon täytyy olla etukenossa uutta teknologiaa hyödyntävissä kokeilussa. Sähköisessä asioinnissa ja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden omahoitomalleja kehittämällä pystytään tuottamaan palveluita paljon nykyistä tehokkaammin ja vaikuttavammin.  Verkon kautta asiat tullaan joka tapauksessa hoitamaan tulevaisuudessa. 

Myös palveluverkon kehittäminen on entistä tärkeämpää. Palveluverkon kehittämisessä tai järjestämisessä on menty eteenpäin ainakin sosiaali- ja terveystoimessa, eivätkä kaikki päätökset ole olleet helppoja. Mutta palveluverkon kehittämisessä pitäisi päästä liikkumaan yli sektorirajojen. Vaikuttaa siltä, että yhä liian harvoin eri hallinnonalat miettivät yhdessä miten tilojen käyttöä voisi yhdistää tai miten palveluja voisi yhdessä tarjota yhteisesti omista tiloista.  Tähän on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Viime viikkoina on mediassa keskusteltu köyhyyden lisääntymisestä, myös Espoossa. Leikkaukset palveluista ja erilaisista avustuksista kohdistuvat rajuimmin jo ennestään vaikeimmassa tilanteessa oleviin vähäosaisiin.  Sitä pitää välttää viimeiseen saakka. Sen sijaan pitää kehittää tuottavuutta ja palveluverkkoa. 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Rötösherrajahti on tärkeä osa demokratiaamme. Päättäjillä ja ylimmillä virkamiehillä pitää olla moraalista selkärantaa toimia oikein, sillä he toimivat julkisissa tehtävissä, veronmaksajien varoin. Lauantain 18.11 Länsiväylä-lehdessä Kari Valtonen kirjoitti mustien autojen matkassa-palstallaan Espoon kaupunginjohtajan uudesta virka-autosta.

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä saa kyydit uudella  Audi A8-autolla, kustannuksiltaan 135 000 euroa. Ei siinä mitään, vaikka vähempikin olisi varmaan riittänyt. Vertailun vuoksi eduskunnan puhemiesten Audit ovat 70 000 euron hintaluokassa. Mutta se mistä mieleni niin pahoitin oli se, että auton rekisterikilveksi hankittiin tuhannen euron kustannuksella ESP-72, joka kuulemma ilmoittaa, että Espoo ei ole ollut kauppala enää neljään vuosikymmeneen.

Siis voiko tämä olla totta? Onko tämä joku vitsi vai onko Espoon edustusautoon oikeasti hankittu joku saamarin ESP-72 rekkarit (joka ei kyllä avaudu yhtään kenellekään)? Ymmärrän, että joku nousukas tai puolihullu autoharrastaja hankkiin omat nimikkokilpensä, mutta että Espoon ykkösautoon hankitaan tuhannella eurolla jokin pellerekisterikilpi? En voi ymmärtää. Oksettavaa ökyilyä espoolaisten rahoilla.

Joku voi aiheellisesti kysyä, että mitä väliä on jollain tuhannen euron summalla satojen miljoonien joukossa. Mutta kysyppä siltä vanhukselta, toimeentuloasiakkaalta tai vammaiselta jonka 100 euron avustushakemus hylätään, koska määrärahat ovat tältä vuodelta lopussa tai koska Espoon toimintaohjeet eivät tälläista avustusta suosittele. Niihin ei ole rahaa, mutta saamarin rekisterikilpiin kyllä voidaan pistää tonni jos toinenkin. Minä olen itse lähes kolme vuotta ollut yksilöaisian jaoston puheenjohtajan vetämässä linjaa, jossa kuntalaisia kohdellaan tasa-arvoisesti ja toimintaohjeita noudatetaan. Tiedän mistä kirjoitan.

Se on moraalisesti niin penteleen väärin. En yhtään ihmettele, että kuntalaiset tuntevät välillä olevansa todella kaukana oman kuntansa asioista.

Miksi demarien kannatus laahaa?

Viime kuukausien puoluekannatusgallupit eivät ole olleet kovin rohkaisevia demareiden kannalta. Uusimmassa YLE:n  puoluekannatusmittarissa demareiden kannatus oli 17,1 prosenttia. Siis aivan surkea.

Toisen suuren hallituspuolueen eli kokoomuksen kannatus sen sijaan on nousussa. Kun demareiden kannatus kääntyi laskuun heinäkuussa, kokoomuksen kannatus kääntyi taas nousuun. Miksi?

Vaikuttaa siltä, että kokoomus on jatkanut selkeästi sillä samalla linjalla mitä se on tehnyt jo vuosia. Linja on pysynyt samana ja se näyttää uppoavan ihmisiin. Ollaan kova, mutta pehmeä. Korostetaan vastuullisuutta, mutta kuitenkin hymyssä suin. Lisäksi pääministeri Katainen on onnistunut alkutaipalellaan varsin hyvin. Kuten myös valtiovarainministeri Urpilainen.

Meidän demareiden pääsy hallitukseen onnistui ainoastaan Jutta Urpilaisen hyvien tv-esiintymisten takia. Ilman hänen onnistumisiaan uskon vaalituloksen olleen huomattavasti huonompi.  Kirjoitin syksyllä 2010 oheisen tekstin, jossa toivoin sosiaalidemokraateille sellaista visiota, johon kansalaiset voisivat menneiden vuosikymmenien tapaa uskoa.  Olen yhä aikalailla samaa mieltä kirjoitukseni kanssa (öh, öh mitä omakehua), sillä hallitusvastuusta huolimatta meidän demareiden visiot ovat vähän hukassa. Mikä se meidän visio on tulevaisuuden Suomesta? Ja mitä sen eteen ollaan valmiita tekemään?

Nyt kun perussuomalaisten kannatus on viime vuosina kasvanut jatkuvasti, on vaikuttanut, että demarit ovat muuttaneet politiikkaansa koko ajan hiukan perussuomalaisempaan suuntaan. Maassa maan tavalla-linjaus, ei eläkeikän nostolle, vakuusvaatimukset, jne.  Politiikan spin doctorit ovat varmasti miettineet näitä linjauksia ja koettaneet saada näin kannatusta nousemaan, mutta eivät ne ole kannatukseen vaikuttaneet. Ainakaan positiivisesti.

Minä kun en ole mikään populisti, niin toivon todella, että demareiden linja ei muutu enää yhtään populistisemmaksi. Maahanmuuttajalinjauksissa ei pidä kosiskella perussuomalaisia yhtään ja kipeistäkin asioista, kuten eläkeikän nostosta,  pitää olla valmis keskustelemaan. Poliittisen linjan pitää olla vastuullinen ja tulevaisuuteen suuntautuva. 

Minulla on tietenkin oma lehmä ojassa, koska olen ihan älyttömän huolestunut perussuomalaisten noususta ja kotikunnassani Espoossa tullaan käymään todella kova kamppailu toiseksi suurimman puolueen aseman (kokoomusta ei kukaan pysty Espoossa haastamaan) demareiden, vihreiden ja perussuomalaisten kanssa. Espoossa meidän demareiden pitäisi pystyä laatimaan vaaleja varten ohjelma, joka ei olisi viimeksi tehdyn kopio (sama koskee kyllä koko puoluetta) ja jossa meidän katseemme olisi enemmän tulevaisuudessa kuin menneessä.

Minulla on vaikutelma, että ihmiset ajattelevat demarien jotenkin roikkuvan menneisyydessä, mutta kokoomus katsoo tulevaisuuteen.  Menneisyydessä  on paljon asioita joista pitää kiinni (kuten julkiset palvelut), mutta mitä me olemme valmiit tekemään niiden puolesta ja niiden kehittämiseksi? Siis muutakin kun nostamaan rikkaiden verotusta?

Puoluesihteeri Mikael Jungner sanoi Liiketalous-lehdessä, että " Fakta on yliarvostettu ja tunne aliarvostettu. Jos haluat että ihmiset (vrt. äänestäjät) ovat motivoituneita työhönsä, heillä on oltava jokin tunnereaktio siihen".  Ihan sama koskee  minusta sosiaalidemokratiaa.

Sillä jos entisellä linjalla jatketaan, niin kuten Mauno Koivisto sanoi: ""Vaikka nyt meneekin huonosti, tulevaisuudessa menee vielä huonommin".

Nuorena kuolleita sankareita ei ole

Menneellä viikolla oli päivä, jona kiinnitettiin huomiota naisten ja miesten samapalkkaisuuteen. Kun viidesosa vuodesta on jäljellä, naisten palkanmaksu leikillisesti päättyy, sillä kuten slogan kuuluu, naisen euro on 80 senttiä.


Tasa-arvoasioita voi katsella myös laajemmin, yli työmarkkinakysymysten. Tilastokeskus julkaisi syksyllä Marjut Pietiläisen toimittaman teoksen Nuori ja tasa-arvo. Siinä tarkasteltiin sukupuolten välisiä eroja nuorten keskuudessa, esimerkiksi koulutuksessa, harrastuksissa ja kuolemansyissä.

Juuri kuolemansyiden kohdalla sukupuolten epätasa-arvo tulee karulla tavalla ilmi. Nuorilla miehillä on Suomessa kolminkertainen kuolleisuus nuoriin naisin verrattuna. Vuonna 2009 kuoli yhteensä 602 iältään 15–29-vuotiasta henkilöä, joista naisten osuus oli 26 prosenttia. Sama suuntaus on ollut koko 2000-luvun. Nuoret miehet kuolevat yleisemmin tapaturmaisesti, itsemurhiin on kuollut keskimäärin 150 nuorta miestä vuodessa.

Muissa Pohjoismaissa sukupuolten väliset erot kuolleisuudessa ovat lähes yhtä suuret, nuorten miesten kuolleisuus on naisia suurempaa. Suomen nuorten miesten kuolleisuus on kuitenkin korkeampaa kuin muiden pohjoismaalaisten nuorten miesten. Suomen korkeisiin lukuihin vaikuttaa se, että Suomessa 20–24-vuotiaiden miesten itsemurhakuolleisuus näyttää olevan Pohjoismaiden korkeinta. Kukapa meistä ei olisi kuullut jostain nuoresta miehestä joka on ottanut itseltään hengen.

Miehinen äijä- ja sähellyskulttuuri on osasyyllinen siihen, että nuorten miesten keskuudessa tapaturmaisesti kuolleita oli suhteessa muihin kuolemansyihin kuusi kertaa enemmän kuin kaikkien miesten keskuudessa. Nuoria miehiä kuoli tapaturmaisesti lähes viisi kertaa enemmän kuin naisia vuonna 2009. Esimerkiksi ikäryhmän kaikki hukkuneet olivat miehiä. Aivan liian usein vielä hymistellään poikien koheltelulle, poikien olevan vain poikia

Tasa-arvotyö kehotetaan aloittamaan jo kotona, tukien lasten tasa-arvoista kasvatusta ja opettamaan lapsille, että sukupuoli ei ole elämässä este tai rajoite omien unelmien toteuttamiseen. Ehkä perimmäisenä ajatuksena on yhä kuitenkin tukea enemmän tyttöjen tietä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Mutta aivan yhtä tärkeää olisi, että vanhemmat ja varsinkin isät yrittäisivät vaikuttaa esimerkillään ja kasvatuksellaan siten, että nuorten miesten hölmöilyt vähenisivät. Joukossa tyhmyys tiivistyy-toimintatavasta pitää päästä eroon ja se edellyttää rohkeita, itseensä luottavia nuoria miehiä, jotka eivät mene kaikkiin hölmöilyihin mukaan ja uskaltavat pitää oman päänsä houkutuksista huolimatta.

Sillä todelliset sankarit eivät hölmöile.

Todellista draamaa

Espoon kaupunginvaltuuston kokous maanantaina 18.10 oli dramaattisuudessaan ehkä minun lyhyen poliitikkourani merkittävin. Ministeri Guzenina-Richardsson ei päässyt paikalle, joten minä varavaltuutettuna olin kutsuttu kokoukseen.


Pyöräillessäni kauniissa syyssäässä kohti valtuustotaloa en osannut arvata mitä tuleman pitää. Kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Saija Äikäs-Idänpää-Heikkilä oli ilmoittanut eroavansa tehtävästä. Lehtitietojen ja valtuustopuheiden mukaan hän ei ollut vaivautunut informoimaan omaa ryhmäänsä kovinkaan hyvin päätöksensä jälkeen.

Kokoomuksen valtuustoryhmä oli äänestyksen jälkeen päättänyt esittää kaupunginhallituksen uudeksi jäseneksi ja myös puheenjohtajaksi valtuustoryhmänsä puheenjohtajaa Tommi Laaksoa. Samaan pakettiin kuului se, että Nina Pelkonen (kok) on jättämässä kaupunginhallituksen ja Tommi Laakso olisi valittu hänen tilanneen kaupunginhallitukseen ja sitten suoraan hallituksen puheenjohtajaksi.

Odotin siis, että valtuuston kokouksessa valtuusto valitsee Tommin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Ennen kokousta kuulin supinaa, että kokoomus on repeämässä ja esittää Tommille kilpailevan ehdokkaan eli Martti Merran. Näin kävi kokouksessa kun kokouksessa valtuutettu Heikki Seppä marssi puhujapönttöön ja ehdotti Martti Merraa tehtävään.

Kokoomuksen ryhmä oli pahasti hajallaan ja oli suorastaan noloa, että valtuusto joutui todistamaan kokoomuksen ryhmän hajaannuksen. Käydyssä keskustelussa muut puolueet pitivät suunsa supussa, eivätkä ottaneet puheenvuoroissaan kantaa Laakson tai Merran ehdokkuuteen. Näin toimimme korrektisti kokoomusta kohtaan.

Kokoomuksen toiminta oli merkillisen huonosti hoidettu. Kokoomuksen ryhmä on niin iso, että sen koossa pitäminen on vaikeaa ja siinä ei kokoomuksen ryhmän johto ole onnistunut. Muuten ryhmällä ei olisi ollut kahta ehdokasta.

Merraa kannattaneissa puheenvuoroissa korostettiin sitä, että heidän mielestään myös kokoomuksen pitäisi pitää kiinni tasa-arvoperiaatteistaan, siitä, että kokoomuksen kaupunginhallitusedustajien sukupuolijakauma on tasainen eli kuudesta edustajasta kolme on naista ja kolme miestä. Kun kokoomuksen kaupunginhallituksen jäsen Nina Pelkonen on myös eroamassa, hänen korvaamisensa Tommi Laaksolla olisi johtanut miesenemmistöön kokoomuksen kaupunginhallitusryhmässä. Tämä oli seikka minkä takia äänestin Martti Merraa valtuuston kokouksessa. Minusta tasa-arvoperiaatteen vaaliminen on tärkeä seikka ja ihmettelin suuresti miksi kokoomuksen enemmistö halusi pyyhkiä tällä periaatteella lattiaa. Voi tietenkin olla, että taustalla on jotain aivan muuta, mutta näin päätös saatiin verhottua kauniiden tasa-arvoasioiden taustalle.

Valtuusto valitsi selvin numeroin Martti Merran kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Oikeastaan yllättävän selvin numeroin, mutta se oli odotettavaa. On politiikan raadollinen lainalaisuus, että isointa puoluetta vähän näpäytetään, kun siihen on tilaisuus. Uskon, että näin kävi eilen ja kokoomuksen sähläyksen takia näpäyttäminen kohdistui nyt Tommi Laaksoon. Mutta takana on ilmeisesti vähän muutakin, osa valtuustoryhmistä on ilmeisen pettynyt Tommi Laakson toimintaa, syystä tai toisesta. Minulla itselläni on hänestä vain positiivisia kokemuksia.

Sotkun seurauksena Tommi Laakso ilmoitti jättävänsä poliittiset luottamustehtävänsä – kaikki kerralla. Toivon todella, että Tommi vielä harkitsee päätöstään. Voin rehellisesti sanoa, että ilman Tommi Laakson ja Jaana Leppäkorven vuosia kestänyttä työtä Espoon keskuksen puolesta, oma kotialueeni olisi paljon huonommassa jamassa. Siitä työstä Tommikin ansaitsee kiitoksen. Siksi toivon, että kölin alta vedetty Tommi tulee vielä takaisin hieman nöyrempänä.

Mielestäni eilinen tapahtuma osoitti jälleen kerran, kuinka ihmisillä karkaa välillä mopo käsistä ja terve suhteellisuudentaju katoaa. Tommi Laakso ja Saija Äikäs-Idänpää-Heikkilä pelasivat korttinsa väärin ja eivätkä ehkä tajunneet, että heidän suunnitelmansa ei ollut kaikkien mieleen. Vallanhimo sokaisi terveen järjen käytön ja nöyryys jäi taustalle.

Nyt jäljellä ovat vain savuavat rauniot, mutta talo voidaan rakentaa vielä uudelleen.

Kuihtunut Orkidea

Muutama vuosi sitten Espoossa oltiin täpinöissä, kaupunkiin aiottiin rakentaa uusi, moderni ja Suomessa ainutlaatuinen vanhusten sairaala ja seniokeskus. Kuten Espoossa on tapana, sairaalasta järjestettiin kansainvälinen suunnittelukilpailu.  Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n ehdotus Orkidea. Monipuolisen sairaalakampuksen sijaintipaikaksi päätettiin nykyisen Puolarmetsän sairaalan tontti osoitteessa Puolarinportti 1. (kirjoitin aiheesta esim. vuosi sitten )

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja kaupunginvaltuustossa oltiin innoissaan. Suunnitelmat näyttivät hienolta ja vaikutti, että nyt Espoo saa kehitettyä aivan uudenlaisen vanhuksia palvelevan sairaalan ja kuntouttamiskeskuksen. Ajattelin itsekin, että tuosta sairaalasta hyötyvät varmasti omatkin vanhempani. Valtuustossa kehuttiin puheenvuoroissa kuinka espoolaiset vanhukset ansaitsevat tämän sairaalakokonaisuuden.

Hankkeen toteutttamisvaihtoehdoista väännettiin pitkään kättä. Kokoomus ja virkamiehet halusivat väkisin että hanke toteutetaan elinkaarimallilla, siten että rakennuttajat ja huolto ynnä muut palvelut toteutettaisiin kaupungin ulkopuolisten tahojen toimesta. Kaiken piti tulla halvemmaksi ja mahdollistaa niin kutsuttuja synenergiaetuja. Demarit olisivat halunneet toteuttaa hankkeen kaupungin taseen alla.

Kuinka kävikään? Kas kummaa, hanke osoittautui niin hankalasti toteutettavaksi, että yksityisiä yhtiöitä ei saatu kiinnostumaan hankkeesta. Vielä vuosia sitten puhutttiin virkamiesten toimesta, että jopa kansainväliset sijoittajat ovat kiinnostuneita Orkidea-hankkeesta. Todellisuudessa kiinnostusta ei tainnut paljoa olla. 

Ja kuten Espoossa on myös tapana, päättäjien ja virkamiesten keskuuteen on levinnyt ajatus, että suunnittelukilpailun tuloksilla voi pyyhkiä takapuolta.  Kustannukset kuulemma meinaavat karata käsistä. (Jotenkin tämä sama väite tulee eteen jokaisen julkisen rakennushankkeen yhteydessä).

Nyt Espoon sosiaali- ja terveystoimi esittää selvitettäväksi vaihtoehtoa, jossa Espoon sairaala sijoitettaisiin Jorvin sairaalan läheisyyteen, sillä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välille halutaan rakentaa entistä tiiviimpää yhteistyötä. Orkidean innovatiivinen toimintamalli aiotaan säilyttää, vaikka sijaintipaikka vaihtuisikin.

Minä en ainakaan ole vielä kuoppaamassa alkuperäisiä Orkidea-suunnitelmaa. Vanhukset ansaitset alkuperäisen orkidea-idean mukaisen keskuksen, joka on arkkitehtoonisesti hieno. Laatua ei tule halvalla, enkä halua rakentaa mitään koppisairaalaa Jorvin muiden koppirakennusten viereen. Minua risoo, että Espoossa on tapana järjestää suunnittelukilpailuita, jotka sitten vähin äänin haudataan roskakoriin. Jonkin mielestä se kertoo järkevästä ajattelusta ja kyvystä ajatella asioita uudelleen. Minusta se kertoo sähläämisestä ja poliittisen johdon puutteesta.

Kohta meillä on käsissämme vain kuihtunut orkidea.

Mistä toivoa paremmasta?

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tänään  sosiaali- ja terveystoimen talousarvioehdotuksesta. Tällä alalla painitaan jatkuvasti resurssikysymysten äärellä. Päättäjät puoluekannasta riippumatta yrittävät tehdä hyviä päätöksiä kuntalaisia auttaakseen.

Välillä tuntuu, ettei mikään palvelu toimi riittävän hyvin, eikä rahallisia panostuksia tunnu olevan tarpeeksi. Mutta toisaalta sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa joutuu koko ajan pohtimaan yksilön ja julkisen vallan (kunnan) vastuuta. Johtaako jonkun etuuden tai palvelun parantuminen kokonaisuuden kannalta hyvään lopputulokseen? Ainakin minä pohdin.

Riensin menneellä viikolla erääseen tilaisuuteen Pelastakaa Lapset ry:n tiloihin. Juostessani metroasemalla näin raskaana olevan naisen juovan siideriä, hyvässä humalatilassa. Saatoin kiireessä nähdä väärin, mutta näkymästä tuli jotenkin toivoton olo. Vaikka kuinka yritämme parantaa lasten olosuhteita, niin ongelmat tuntuvat vain lisääntyvän yksittäisten ihmisten omien ratkaisujen johdosta. Hiekka tiimalasista tuntuu valuvan reiän läpi nopeammin ja nopeammin.

Helsingissä lastensuojelun asiakkaina on jo lähes joka kymmenes lapsi. Tämä on uskomattoman korkea luku. Joka kymmenettä lasta joudutaan jotenkin auttamaan viranomaisten taholta. Espoossa vastaava osuus lienee noin kuusi prosenttia. Mutta myös meillä Espoossa lastensuojelutarpeen arvioidaan edelleen kasvavan väestönkasvun ja erilaisten kasaantuvien tekijöiden seurauksena (lue: päihteiden ja työttömyyden seurauksena). Ensi vuonna yli 4000 lasta on lastensuojelupalveluiden asiakkaina Espoossa. Pääosa on avohuollon asiakkaita, jolloin varhaisella puuttumisella yritetään tietenkin auttaa perheitä ja lapsia niin että vältyttäisiin huostaanotoilta.

Mutta samaan aikaan kuulee viestejä, että huostaan otettavat lapset ovat entistä vaikeampia ja haastavampia. Lisäksi huostaan otettavat lapset ovat koko ajan vanhempia. Murrosikäisten lasten määrä huostaan otettavien joukossa on kasvanut jatkuvasti. Avohuollon toimenpiteitä on lisätty, mutta huostaanottojen määrä ei ole käsittääkseni vähentynyt.

Lasten kokemukset näkyvät myöhäisemmällä iällä. Kauhistuttava esimerkki on se, että Espoon jälkihuollon piiristä olevista lapsista 2/3 ei opiskele tai käy töissä. Jälkihuolto on tarkoitettu 18–21-vuotiaille nuorille, jotka ovat ennen täysi-ikäisyyttään olleet sijaishuollossa huostaan otettuina tai ovat olleet sijoitettuna avohuollon tukitoimena vähintään puoli vuotta. Tässä puhutaan noin muutamasta sadasta nuoresta.

Mitä pitäisi sitten tehdä? On hyvä, että Espoon kaupunki kampanjoi vanhemmuuden vahvistamisen ja sitä kautta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Olen aina uskonut yhteistyöhön ja tämäkin projekti voi pieneltä osiltaan olla lisäämässä yhteistyötä vanhemmuuden kanssa tekemisessä olevien kanssa.

Mutta kukaan ei voi väittää että yksi projekti tekee kesän. Jotain muuta pitää keksiä.

Aamun virkku, illan torkku, se tapa talouden pitää - Espoon talous

Kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin Espoon kaupungin taloutta vuoden 2012 talousarvion sekä vuosien 2012-2014 taloussuunnitelman yhteydessä. Keskustelu oli aika laimeata, ehkäpä siksi että varsinainen vääntö asiasta käydään valtuustoryhmien budjettineuvotteluissa. Siellä vääntöä ja keskustelua on enemmän.


Talouskeskustelua käytiin kuitenkin hieman. Kärjistäen valtuustossa on ainakin kolmenlaista talouslinjaa. ”Kyllä se vaan maksaa”- linja tarkoittaa sitä, että kaupungin kasvaminen vaatii rahaa ja sille ei voi mitään. Menoja on ja niistä on huolehdittava. Tämän linjan kannattajat ovat ainakin vähän sitä mieltä, että rahaa myös löytyy, eikä turhaa säästämistä tarvitse tehdä.

”EI ole rahaa mihinkään” – linjalaiset ovat sitä mieltä, että rahat ovat loppua tai ainakin loppumassa. Uutiset maailmalta ovat niin synkkiä, että kukkaron nyörit on pistettävä kunnolla kiinni. Eikä niitä saa avata sitten kun taloudessa menee taas paremmin.

Kolmatta linjaa edustaa maltillisen varovainen linja, jonka edustajat ymmärtävät talouden realismin ja ovat sen takia varovaisia talouspuheissaan. Voisin lukea itseni tämän mv-linjan mieheksi. Olen erittäin huolestunut Euroopan talouskehityksestä ja mielestäni nyt on oltava varovainen menolisäysten kanssa. Vaikka Espoon taloustilanne on hyvä, varovaisuus tässä tilanteessa on mielestäni erittäin tärkeää. Kovin suuriin menolisäyksiin ei minusta nyt kannata nyt mennä.

Espoon ensi vuoden talousarviota on rakennettu siltä pohjalta, että menot kasvavat 4,3 prosenttia. Tälläkään menolisäyksellä espoolaisten palvelutasoa ei pystytä merkittävästi parantamaan, mutta tavoitteena tulee olla edes nykyisenkaltaisen tason säilyttäminen.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä tekee mieleni huutaa lisäresursseja omalle toimialalle. Ennaltaehkäisevässä toiminnassa neuvoloiden merkitys on tärkeä. Nykyisellä terveydenhoitajien määrällä emme pysty toteuttamaan sellaista ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kuin lait ja asetukset vaativat. Lisäisin siis budjettiesitykseen hieman resursseja lisätoimien muodossa kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin. On häpeällistä, ettei Espoossa pystytä tekemään esimerkiksi kotikäyntejä ensimmäisen lapsensa synnyttäneiden luokse, toisin kuin esimerkiksi Helsingissä. Toinen kohde, mihin tarvitsemme lisäsatsauksia, ovat terveysasemat. Jos haluamme saada terveysasemat toimivaksi, henkilöstöresursseja on lisättävä.

Mistä sitten otetaan pois? Palataan siihen seuraavassa kirjoituksessa, mutta sanoppa ensin sinä!

Pullon korkki kiinni

Suomalaiset juovat aivan liikaa alkoholia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan alkoholiriippuvuus on 6,5 prosentilla miehistä ja 1,4 prosentilla naisista. Alkoholin kokonaiskulutus on lisääntynyt yli 15 prosentilla 2000-luvulla.

Vuosittain kuolee alkoholiin liittyviin sairauksiin, myrkytyksiin, tapaturmiin tai väkivaltaan lähes 3000 suomalaista. Alkoholin käytön seurauksena syntyneet sairaukset ovat työikäisen väestön yleisimpiä kuolemansyitä. Jokainen meistä tuntee jonkun jonka viina on vienyt hautaan.

Samaan aikaan Suomessa yritetään toden teolla pidentää työuria. Tikunnokkaan on nostettu mielenterveyden ongelmat ja masennus. On ihmetelty, miksi suomalaisia poistuu ennenaikaisille eläkkeille niin paljon mielenterveyden ongelmien takia. Se on kyllä kummallista, sillä suomalaisten mielenterveys ei eroa merkittävästi muista läntisistä väestöistä kuin korkeintaan alkoholiongelmien yleisyyden osalta. Väestön mielenterveys on pysynyt hämmästyttävän vakaana vuosikymmenien ajan. Myöskään lasten tai nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisestä ei ole mitään näyttöä, pikemminkin päinvastoin.

Ehkä olisikin syytä kiinnittää yhä enemmän huomiota alkoholipolitiikkaan työurien pidentämisessä. Alkoholin käyttö on Suomessa yhä julkisempaa. Runsaasta käytöstä seuraa väestötasolla vääjäämättä myös alkoholiongelmia, jotka näkyvät työelämässä. Alkoholiongelmia salaillaan ja vähätellään yhä työelämässä, vaikka tilanne on varmasti parempi kuin menneinä vuosikymmeninä.

Kaikkein suurimman uhkan alkoholi aiheuttaa nuorille miehille. Joidenkin tutkimusten mukaan joka viidennellä suomalaisella nuorella miehellä on alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia.. Nuorten päihteiden käyttö näyttää polarisoituneen ja johtaneen päihteitä runsaasti käyttävien nuorten syrjäytymiskehityksen syvenemiseen. Viinan vetäminen johtaa heikkoon työelämässä pärjäämiseen, jos sinne ylipäätänsä sattuu pääsemään. Syrjäytyminen on askeleen lähempänä.

Vastuu alkoholipolitiikasta kuuluu tietenkin poliittisille päättäjille, mutta myös työelämässä voidaan tehdä paljon alkoholin kulutuksen vähentämiseksi. Niin työpaikoilla, liitoissa ja keskusjärjestöissä. Nyt tarvitaan aktiivista otetta, jotta pullon korkki saadaan kiinni.

Koulun ja vanhempien rooli

Oma lapseni asteli tänä syksynä ensimmäistä kertaa kouluun. Ensimmäisen vanhempainillan jälkeen mietin vanhempien vastuuta lastensa koulunkäynnin tukemisessa. On päivänselvää, että lasten koulunkäyntiä pitää vanhempien tukea parhaansa mukaan. Kannustamalla, olemalla kiinnostunut ja esimerkiksi läksyjen lukemisella yhdessä. En todellakaan väitä olevani mallivanhempi tässä, mutta aion yrittää parhaani, sillä kukapa meistä ei halua oman lapsensa pärjäävän koulussa hyvin. Tunnustan kuitenkin, että olen tässä alkutaipaleella aivan pihalla tyttäreni koulunkäynnistä.

Vanhempainillan jälkeen pohdin juuri vanhempien roolia. Tuntematta aivan kaikkia lapseni luokkatovereiden vanhempia, vaikutelmaksi jäi, että joukko on aika keskiluokkaista. Normisakkia, joka vaikutti olevan kiinnostunut lasten koulunkäynnistä.  Mutta entäpä jos koululaisen vanhempi on kyvytön tukemaan lapsensa koulunkäyntiä? Alkoholismin, mielenterveysongelmien tai jonkin muun syyn takia. Entä jos vanhempaa ei yksinkertaisesti kiinnosta oman lapsensa koulunkäynti, eikä hän siten laita tikkuakaan ristiin tukeakseen lapsen koulunkäyntiä. Kuka silloin tukee lasta hänen koulutiellään?

Tällöin koulun rooli kasvaa ja sitä varten on tietenkin olemassa erityis- ja tukiopetusta, läksyryhmiä ja muuta tukea. Mutta sitä tukea tuskin on riittävästi ja pahoin pelkään, ettei se tuki ole niin tehokasta ja hyvää kuin omien vanhempien tuki. Siksi kouluissakin pitäisi pyrkiä vahvistamaan vanhempien ja lasten vuorovaikutusta koulunkäynnin tukemisessa. Sitä tehdään jo nyt, mutta ehkä tässä toiminnassa on vielä kehitettävää.

Vanhempien ja koulun yhteistyötä edistää omalta osaltaan vanhempaintoimikunta. Aion omien kiireitteni lisäksi ängetä mukaan tyttäreni luokan vanhempaintoimikuntaan. Ehkä silmäni avautuvat ja opin uutta, mutta itselläni on ainakin yksi tavoite. Nimittäin se, että tulevaisuudessa mahdollisesti tehtävän luokkaretken hinta säilyy kaikille osallistujille kohtuullisena. Kaikille pitää olla taloudellisesti mahdollista osallistua retkelle. Katsotaan viiden vuoden kuluttua miten kävi.

Valtuutettu valittaa

Puoluetoverini Maria Guzenina-Richarsson valittiin peruspalveluministeriksi. Onnittelut Marialle! Ministeri ei ymmärrettävistä syistä ehdi valtuuston kokouksiin, eikä minusta pidäkään ehtiä.  (Paitsi, että oikeasti tuurasin Maria Jungneria).

Maanantai-iltana 15.8 Espoon valtuustossa käsiteltiin esimerkiksi Espoon uutta turvallisuusohjelmaa ja valtuustokysymystä Espoon rahastojen hoidosta. Hyppäsin pönttöön kertomaan näkemyksiäni:

Espoon turvallisuusohjelma

On erittäin hyvä, että tämä ohjelma tehty. Turvallisuutta pitää tarkastelle moniulotteisesti eri toimijoiden kanssa yhteistyössä, aivan kuten tässä ohjelmassa on tehty.

Muutama huomio ohjelmasta. Espoo on epäonnistunut perustehtävässään, koska eri väestöryhmien ja alueiden väliset sosioekonomiset ja hyvinvointi sekä terveyserot ovat kasvaneet. Hyvinvointipolitiikalla, siis kunnan politiikalla, pitäisi päinvastoin pyrkiä pienentämään näitä eroja. Espoon onnelassakin tarvitaan vaikuttavampaa hyvinvointipolitiikkaa.

Tulevaisuudessa Espoon väkiluku tulee nousemaan entisestään. Kun kaupunki kasvaa, se aiheuttaa turvattomuutta osassa kaupunkilaisista, vaikka tilastot eivät tätä oletusta tukisikaan. Tulevaisuudessa pitää pyrkiä siihen, että Espoo todella koetaan omaksi kotikunnaksi, jossa niin uudet ja vanhat asukkaat viihtyvät.

Ikävin turvallisuuohjelman osa liittyy siihen, että tutkimustuloksissa korostuivat erisuuralueitten erot. Oma suuralueeni Espoon keskus erottui selvästi muista kaupunginosista. On järkyttävää, suorastaan tyrmistyttävää, että vain 37 prosenttia Espoon keskuksen vastaajista koki, että oman asuinalueen turvallisuusasiat on hoidettu hyvin. Vastaava luku esimerkiksi Tapiolassa oli 85 %. Espoon keskuksen kehittäminen aloitettiin aivan liian myöhään ja se näkyy vastauksissa. Olkoon tämä opiksi tulevaisuuden päättäjille.

Lopuksi, vaikken ole absolutisti, en voi olla miettimättä, että mitä hyötyä on alkoholista ja muista päihteistä. Päihteet ja rikollisuus ja muu häiriökäyttäytyminen on suurin uhka espoolaisten turvallisuudelle. Kuntalaisten turvallisuutta parantaisi kaikkein parhaiten, se että me todella vaikuttaisimme siihen, että toimenpide-esitykset päihdeongelmien välttämiseksi todella toteutetaan. Siis selvin päin kohti tulevaisuutta!

ja sitten vähän rahastoihin liittyvää asiaa:

Tarvitaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä

Espoon kaupungin rahastojen varat ovat kaupunkilaisten omaisuutta, joita heidän pitäisi pystyä seuraamaan ajan tasalla olevan tiedon avulla. Nyt tietoa on todella hankala saada ja jos sitä onnistuu löytämään, on se vanhaa. Kuvaavaa on se, että valtuustolle esitetään tietoja rahastojen sijoitusten arvosta 31.3.2011, siis lähes kahdeksan kuukautta sitten!

Sen jälkeen osakemarkkinat ovat tehneet reipasta laskua, joten rahastojen arvo on aivan eri tasolla kuin valtuutetuille kerrotaan. Ei näin pidä toimia. Kaikki julkinen toiminta pitää olla läpinäkyvää ja avointa. Myös kaupungin omaisuuden hoitaminen. Kuntalaisilla pitää olla mahdollisuus seurata ja jopa analysoida rahastojen hoitamista, palkkiota ja tuottoja. Tällä hetkellä se on liian vaiketa.

Jokainen voi seurata netissä valtionomistuksen arvoa pörssiyhtiöistä. Valtiomistuksen omistajaohjauksen sivuilla näkyy paljon erilaista, ajantasaista tietoa omistuksen jakautumisesta, omistusosuuksista ja omistuksen arvoista. Tieto on ajan tasalla ja kaikkien saatavilla. Tähän suuntaan pitää myös Espoossa mennä.

Espoon rahastot hyvässä hoidossà?

Espoo on rahastoinut Espoon sähköyhtiön myynnistä saatuja varoja. Rahastoja on kaksi: peruspalvelujen kehittämisrahasto ja peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahasto.


Peruspalvelujen kehittämisrahasto perustettiin vuoden 2001 lokakuussa. varoista, jotka saatiin kun kaupunki möi E.ON:lle 67 % omistamistaan Espoon Sähkö Oyj:n osakkeista. Rahaston alkupääoma oli 176,6 miljoonaa euroa. Vuosien varrella rahastosta on otettu 119 milj.euroa. Viime maaliskuussa rahastojen sijoitusten arvo oli 111,1 miljoonaa euroa. Sen jälkeen osakemarkkinoiden kehitys on ollut hyvin laskusuuntaista, joten sijoitusten reaalinen arvo lienee paljon vähemmän kuin yllä esitetty.

Toisen rahaston, peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahaston, alkupääoma oli 365, 8 milj.€. Viime maaliskuun lopussa sijoitusten arvo oli 411,7 milj.euroa. Yhteensä molemmissa rahastoissa oli reilut puoli miljardia meidän kuntalaisten varoja. Näiden varojen hoitaminen ei ole siis mikään mitätön juttu.

Peruspalvelujen kehittämisrahaston sekä Peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahaston varainhoidosta pääosa on aikoinaan päätetty ulkoistaa, koska varainhoito ei ole kaupungin perustehtävä. En yhtään ihmettele, sillä puolen miljardin euron varojen sijoittaminen ei ole mikään pikkujuttu. Ei aivan kaupungin perustehtäviä.

Kaupunki on hajauttanut rahastojen varoja eri varainhoitoyhtiöille, vuosien varrella muutamia sopimuksia on irtisanottu ja yhtiöitä vaihdettu. Varainhoitoyhtiön taas sijoittavat varat kaupungin määräämien rajoitusten vallitessa. Espoon rahastojen varojen varainhoito toteutetaan osake- ja korkorahastojen sekä vaihtoehtoisten sijoitusten (kiinteistörahastot, hedge-rahastot sekä private equity –sijoitukset) kautta. Espoon rahastojen varoja on noin sadassa eri rahastossa ympäri maailmaa. Kaupungin tilintarkastajilla ja tarkastuslautakunnalla on todella tärkeä työ seurata missä kaikkialla kaupungin varoja on sijoitettuna.

On sinänsä kummallista, että kun aikoinaan sähköyhtiön hankinnasta saatujen varojen sijoittamisesta vuosia sitten päätettiin, varoista edes osaa ei sijoitettu maaperään, vaan koko rahastopotti sijoitettiin rahoitusmarkkinoille. Miksei kaupunki olisi voinut ostaa aktiivisesti maata itselleen jo vuosia sitten? Arvonnousu olisi varmasti ollut vähintään yhtä merkittävän kuin rahoitusmarkkinoilla. Kun nyt rahastojen arvo nousee osakekurssien noustessa, kaikki ovat tyytyväisiä rahastojen tuottoon, mutta kurssilaskun aikana alkaa keskustelu rahastojen purkamisesta.

Kun kerran on lähdetty sijoittamaan kansainvälisille rahoitusmarkkinoille, joissa riskit tuottoineen ja laskuineen ovat suuria, on takapuolen kestettävä merivettä. En siis kannata rahastojen purkamisia kesken kaiken. Ihmettelen silti, miksi 2000-luvun alkupuolella Espoolaiset päättäjät eivät päättäneet hankkia sähköyhtiön myyntivaroilla perinteistä espoolaista maata. Eipä tarvitsisi silloin olla niin huolissaan osakekurssien nousuista ja laskuista.

Koskaan et muuttua saa

Olen pessimisti. En yleensä, mutta tässä tapauksessa kyllä. Olen nimittäin huolestunut puolueeni SDP:n tilanteesta seuraavina vuosina. Hallitusvastuusta tulee raskas neljän (toivottavasti!) vuoden urakka, opposition moukaroidessa hallitusta kuin nyrkkeilymatsissa ikään. Aseet oppositiolle ovat käsissä: Kreikan kriisi ei ole vielä ratkennut ja valtiontalouden tasapainottaminen ei onnistu ilman kovia päätöksiä. Nyt mitataan hallituspuolueiden kyvyt ja opposition taidot.


Tässä tilanteessa itse puolueen ei pidä jäädä tulee makaamaan, vaan sen pitäisi jaksaa myös kehittää itseään. Raskaan vaalitaistelun ja hallitusneuvottelijoiden puolueen kehittäminen ei varmasti kiinnosta ketään, mutta siihen on palattava. Elämää on hallituskaudenkin jälkeen. SDP:n jäsenten ikärakenne on pahasti vääristynyt. Omassa puolueosastossani, joissa aktiiveista osa on sentään alle 40-kymppisiä, maksavien jäsenten määrä on vähäinen. Jäsenmaksusta vapautettuja on paljon. Uusien jäsenten rekrytoiminen on, kuten kaikissa yhdistyksissä, vaikeaa. Tulijoita ei ole tulvaksi asti.

Uusien jäsenten saaminen on kuitenkin kaiken toiminnan elinehto, sillä uudet ihmiset ja ajatukset tuovat aina raikkaan tuulahduksen kaikkeen toimintaan. Niin työelämässä kuin järjestöelämässäkin. Tulevina vuosina SDP:ssä pitäisi jaksaa kehittää järjestöjä sillä samalla vimmalla kuin aikaisemminkin. Tai oikeastaan paljon suuremmalla vimmalla.

Kaikista vaarallisinta on se, että SDP:n piirissä ollaan niin tyytyväisiä hallitusvastuuseen, että unohdetaan oma tulevaisuuteen tähtäävä ohjelmatoiminta, sillä silloin käy SDP:lle kalpaten.

Nyt optimisti kuitenkin koputtaa olkapäätäni ja huomauttaa, että älä sinä poika huoli, kyllä tämä tästä. Pitkän historia velvoittaa ja ennenkin on toimintaa kehitetty hallituskauden aikana. Toivotaan, että näin käy.

Saaret kuuluvat kaikille

Bloggailuni on ollut todella vähäistä. Oma mielenkiintoni kohdistui niin voimakkaasti eduskuntavaaleihin ja hallituksen muodostamiseen, että motivaatiota kirjoittamiseen ei oikein löytynyt.

Näin minä uskottelen itselleni. Oikeasti kevään suurin henkilökohtainen mielenkiintoni on ollut aivan muualla kuin politiikassa. Nimittäin veneilyssä. Huhtikuussa, sattumalta, heräsi ajatus kimppapurjeveneen ostamisesta. Mutkien kautta päädyin pienen avoveneen omistajaksi. Viimeisen kuukauden aikana olen sitten harjoitellut pienimuotoista veneilyharrastusta. Eikä kaduta tippaakaan! Minulle taitaa käydä kuten venepaikkanaapurilleni, joka totesi, että kun kerran pääsee veneilyn lumoon, ei siitä voi enää luopua koskaan.

Eräs puoluetoverini totesi pilke silmäkulmassa, että minusta tuli veneen oston myötä porvari. Helpolla se näyttää käyvän, jos muutaman tonnin veneellä porvariksi pääsee. Marxin mukainen jatkuva luokkataistelu porvariston ja proletariaatin välillä on ainakin Suomessa hiljentynyt, sillä siellähän ne istuvat sulassa sovussa (ainakin toistaiseksi) samassa hallituksessa.

Minulle veneilyssä hienointa on luonto ja retket saarille. Espoon edustalla on monia hyviä retkikohteita, joihin voi mennä nauttimaan kauniista merimaisemista hyvien eväiden kanssa. Kaltaiselleni ulkoihmiselle, jolle pienet seikkailut ovat elinehto, saaret mahdollistavat mahtavia retkiä. Tästä on kiittäminen hienoa suomalaista jokamiehenoikeutta, jonka ansiosta voimme, muita häiritsemättä, liikkua luonnossa myös yksityisten omistamilla mailla. Jokamiehenoikeus on yksi hienoimmista jokaisen kansalaisen oikeuksista Suomessa ja sitä tulee puolustaa ikuisesti.

Kiitokseni kohdistuvat myös Espoon kaupungille. Espoo omistaa useita saaria Espoon edustalla. Monet niistä toimivat virkistysalueina, joihin kaupunki on järjestänyt erilaisia palveluita tulipaikoista veneen kiinnityslenkkeihin. Osa saarista on enemmän luonnontilaisia, mutta silti avoinna kulkijoille. Saariin pääsee myös ilman omaa venettä, sillä kaupunki järjestää reittiliikennettä saariin. Tutustukaa ja nauttikaa, sillä se on meidän kaikkien omaisuutta!

Espoolla on kuitenkin selkeästi vähemmän virkistysalueita kaupunkilaisten käytössä verrattuna esimerkiksi Helsinkiin. Siksi olen huolestuneena seurannut yksityisen tahon tekemiä suunnitelmia Tvijälpin saaren osalta. Yksityinen yhtiö haluaa rakentaa saareen vierasvenesataman, asuntoja, kappelin ja luontopolun muun muassa. Saarelle halutaan siis asuinkäyttöön. Paikka olisi kieltämättä upea ja mahdollisuuden valtavat. Mutta tämän jälkeen meillä on jälleen yksi kaikille kaupunkilaisille tarkoitettu saari vähemmän. Minusta kaupungin omistamat saaret ovat sellainen kruununjalokivi, joista ei saisi mistään hinnasta luopua. Espoon väestömäärän kasvaessa tulemme tarvitsemaan lisää virkistysalueita kaupunkilaisille ja silloin Tvijälpin saari voi tarjota yhden vaihtoehdon uudeksi nykyistä laajemmaksi virkistysalueeksi.

Porvari tai ei, virkistyssaarten ja jokamiehenoikeuksien puolustaminen olkoon pyhä tehtäväni täst edes….

Tämä kuva on kesältä 2010, helteisen päivän jälkeen vesi oli alhaalla. Soutuvene on Lohi-merkkinen, saman merkkinen kuin pieni avoveneeni.