Suunnitelma hyvä, lopputulos surkea

Kuntavaalit vuonna 2008: 185 ääntä, neljä vuotta myöhemmin: 249 ääntä. Kuntavaaleissa 2017 on elämäni tilaisuus, nyt on päästävä valtuustoon, ajattelin syksyllä. Päätin pistää kaiken peliin vaaleissa. Se on nyt tai ei koskaan.

Sain 202 ääntä kuntavaaleissa 2017.  Olen siihen äänimäärään pettynyt ja se oli mielestäni surkea tulos (olen tietenkin kiitollinen kaikille minua äänestäneille). Minulla on ollut tapana käydä vaalitulokseni lävitse kirjoittamalla, näin kirjoitin vuonna 2008 ja vuonna 2012 ja nyt kirjoitan näin (muista lukiessasi, että puran myös pettymystäni kirjoitukseni avulla, tämä on minun tapani käsitellä asiaa):

Alkuasetelma

Ajattelin, että yritän lisätä äänimäärääni sadalla äänellä, sillä voisin saada valtuustopaikan viimeisten läpimenijöiden joukossa. En ole mikään kansansuosikki, populisti tai paskan puhuja, vaan asiat osaava tunnollinen puurtaja (voi miksi satunkin olemaan?), joten kuuta ei kannata tavoitella taivaalta.

Tiesin, että minua eivät perinteiset demariäänestäjät (en pärjää koskaan puoluekokousäänestyksissä, kiitos vaan), eläkeläiset tai naiset äänestä. Noin pääsääntöisesti.  Päätin yrittää tavoitella liikkuvia miesäänestäjiä kok-sdp-vihr-akselilta. Ajattelin, että siitä porukasta saan raavittua tarvittavat äänet. Yritimme kavereiden ja "vaalistrategini" vaimoni kanssa miettiä, mikä voisi tätä porukkaa kiinnostaa.  Mietimme, että poikien tilanne voisi olla erottuva teema, mutta emme saaneet puettua sitä ymmärrettävään muotoon.

Päätin siis ratsastaa liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajuudella, koska olen siinä asemassa toiminut yli neljä vuotta ja liikunta nyt muutenkin on sydäntä lähellä.  Minähän olen pirun hyvä puheenjohtaja ja kaikki on mennyt vain parempaan suuntaan minun puheenjohtajakaudellani (oi miksi kerronkin tämän vasta vaalien jälkeen?).  Ajattelin myös korostaa talousosaamista varsinkin blogissani.

Yritimme rikkoa kiltin pojan imagoa vähän erilaisella mainoksella. Lapsen luokkakaverin isä on ammattivalokuvaaja ja hän esitti idean jarrutuskuvasta. Kuva otettiin ja siitä tuli todella hieno. Siinä oli vauhtia ja dynamiikkaa, kaikkea mitä demareilta mielikuvissa puuttuu. Testautin kuvaa kavereilla ja kaikki pitivät siitä.  Edellisissä vaaleissa kaverini auttoivat esitteen tekemisessä, nyt päätin ostaa ammattilaiselta apua. Esitteestäni tuli todella hieno ja erilainen, joten ajattelin sen auttavan äänien kalastamisessa.

Ajatuksena oli tehdä esitteestä sellainen, että se erottuisi muista ja saisi vastaanottajan kiinnittämään hieman enemmän huomiota siihen. Taisi jäädä vain ajatukseksi.

Tavoitteenani oli lisätä äänimäärää omalla alueellani Espoon keskuksessa ja saada yksittäisiä ääniä muualta, erityisesti radanvarresta. Päätin kirjoittaa muutaman mielipidekirjoituksen Länsiväylään, blogin kerran viikossa, luukuttaa 5000 esitettä (meni 7000)  ja tehdä ahkerasti vaalityötä asemilla ja kauppakeskuksissa.

Toteutus

Pistin todella itseni likoon. Oman kampanjani lisäksi suunnittelin Espoon demarien kuntavaalikampanjaa vaalityöryhmässä (joka oli välillä todella repivän raskasta), kirjoitin ja muokkasin monta päivää Espoon demarien vaaliohjelmaa (ei sitä kukaan lukenut), järjestin vaalitilaisuuksia ja mainoksia muiden kanssa ja yritin innostaa muita ehdokkaita kiertämään asemia ennen vaalipäivää.

Järjestin paneelikeskustelun Espoon keskuksen tulevaisuudesta kolmen muun puolueen valtuutetun kanssa (kaksi neljästä pääsi lävitse) ja toisen demariehdokkaan Ville Kopran kanssa talousaiheisen keskustelun yhdessä Raimo Sailaksen kanssa (Demokraatti-lehti teki tilaisuudesta kaksi juttua).

Oma kenttätyöni tarkoitti sitä, että olin viikonloppuisin mukana demareiden tapahtumissa Espoonlahdessa, Entressessä, Isossa omenassa, Sellossa ja ennakkoäänestyspäivästä alkaen kampanjoin joka arkiaamu klo 7 Espoon eri asemilla. Muutama iltapäivä tuli myös vietettyä asemilla.  Istuin jopa jääkiekko-ottelussa kampanjapaita päälläni, kaikki häpeäkynnys on jo ylitetty huomion saamiseksi.  Kiersin myös urheilupuistoja ja jakelin pysäköintialueella oleviin autoihin mainoksia (taisi vain ärsyttää enemmän auton omistajia).

Olen hyvä kirjoittaja ja sain tehtyä muutaman osuvan blogin, joita mainostin facebookiin luomani politiikkosivun kautta. Käytin aika pieniä summia somemainontaan, mutta mielestäni ne saivat ihan kohtuullisia katselumääriä. Käytin twitteriä aktiivisesti koko ajan.

Esitteen jakamiseen sain apuja lähes kymmeneltä hengeltä (kiitos kaikille), joten luukuttaminen hoitui itse asiassa melkoisen helposti.  Lehtimainontaa en pystynyt tekemään kovin paljon sen kalleudesta johtuen. Minulla oli pieni mainos Keski-Espoon sanomissa (huonolaatuinen), toinen Länsiväylän Ruusu-liitteessä ja sen lisäksi kolme kasvokuvaani Länsiväylässä. Lisäksi ostin kaksi roskismainosta isosta omenasta.

Sain kampanjan kuluessa hyvää palautetta vaalityöstäni (somessa tietenkin oman kuplani sisältä, mutta myös ulkopuolisilta). Sain jopa yhden ennestään ventovieraan kesken kampanjan mukaan vaalityöhön. Jopa muutama nainen otti yhteyttä ja kertoi mainokseni hätkähdyttäneen heitä positiivisesti.

Lopputulos

Sain siis 202 ääntä eli 47 ääntä vähemmän kuin vaaleissa 2012. Käytin vaaleihin noin 2 750 euroa, joista 1 750 oli omia varoja. Tuli kalliita ääniä.  Olisi tullut halvemmaksi ostaa kaksisataa ääntä 10 euroa kipale. Käytin kaiken vapaa-aikani vaalien hyväksi kuukautta ennen vaaleja ja otin töistäni vähän vapaata vaalityötä varten.  Todella hullua.

Hienosta esitteestäni ei ollut mitään hyötyä. Luukutuksesta ei ollut mitään hyötyä. Lehtikirjoittelusta ei vaikuta olleen mitään hyötyä.  Blogeista ei ollut mitään hyötyä. Onko näin?

Vaaleissa kävi punavihreä hönkäys. Liikkuvat naisäänestäjät kanavoivat protestiäänensä vihreille, vassareille ja rippeet demareille.  Se näkyi kokoomuksen tippuvana kannatuksena, mutta se näkyi myös hieman demareissa, joissa yllättävän moni nuorehko naisehdokas sai hyvän äänipotin ensikertalaiseksi.

Espoolaisille  demarimiehille, kuten minulle, paikka on vaikea.  Ikäluokkani espoolainen miesäänestäjä ei äänestä demarimiestä, vaikka voissa paistettaisiin. Liberaaleille miehille demarit eivät myöskään vaikuta olevan vaihtoehto. 40-kymppisen miehen on vaikea ponnistaa, kun pääosin demarit puhuvat pehmeistä (mutta tärkeistä) asioista. Tämä viesti ei pure espoolaisiin miehiin. Yritin puhua taloudesta, mutta demarin suusta kuultuna järkevätkään talouspuheet eivät tunnu olevan espoolaisten korvissa uskottavia. Tämä näkyy myös muiden miesehdokkaiden tuloksissa. Kokoomuslainen 26-vuotias Elias Ekonomisti vetää tuhat ääntä, Milttonin pääekonomisti, valtiovarainmisteri Urpilaisen erityisavustaja Ville Kopra 36 v. taas 122 ääntä.  Kumpikohan on pätevämpi ekonomisti?

Olen yrittänyt vaalistrategini (vaimo) miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin. Emme ole keksineet mitään. Enempää ei irronut, ehkä olisi pitänyt vielä voimakkaammin keskittyä Espoon keskuksen alueeseen.Vaalikonevastauksissa olin luultavasti liian rehellinen, minusta sai varmaan jonkun ihme hippikuvan vastausten perusteella.

Tulevaisuus

Tulin valituksi seitsemänneksi varavaltuutetuksi, mikä tarkoittaa, että en käytännössä pääse valtuuston kokouksiin. Minulla ei riitä motivaatiota osallistua valtuustoryhmän kokoukseen varavaltuutettuna kolmatta kautta. Olen kunnianhimoinen, enkä jaksa istua koko ajan kakkosketjussa. Olen tähän asti mennyt aina valtuustoon kokouksiin, oli kello mitä tahansa. Nyt pyyntöjä ei tule, enkä lähdekään. 

Tulen saamaan luottamustehtävän, sen hoidan tietenkin kunnolla. Minulla on mielenkiintoa tiettyjä tehtäviä kohtaan.  Mutta harkitsen vakavasti kuinka paljon aikaani käytän politiikan tekoon tulevaisuudessa. On turhauttavaa olla asiaosaaja, kun sille ei näytä olevan espoolaisten äänestäjien silmissä riittävästi arvoa. Valitettavasti politiikassa on vain kaksi asiaa ylitse muiden, näkyvyys ja sopivuus, ja minulla ei ole tarpeeksi kumpaakaan. 

Jos haluat yritysosaajan, äänestä demaria!

Helsingin sanomat julkisti mielenkiintoisen selvityksen kuntavaaliehdokkaiden kytkennöistä. Kokoomuksen ehdokkailla on eniten kytkentöjä yrityksiin, mutta vahvimmat yritykset ovat sosiaalidemokraattien hallinnassa. Eli kannattaa miettiä, mitä puoluetta äänestää. Mielikuvat eivät aina vastaa todellisuutta!

Vaalikeskusteluissa on tosi vähän puhuttu kaupunkien talouskehityksestä ja se hämmästyttää minua. On kaiken hyvinvoinnin perusta, miten kaupungit menestyvät. Espoolaisen kannalta on olennaista, miten vahvistamme Espoon kaupungin menestystä tulevaisuudessa. Säästämällä yksikään maa tai kaupunki ei ole pystynyt nousemaan kukoistukseen.

Kaupungin menestys ei synny tyhjästä, sitä pitää edistää voimakkaasti. Millaisia oppilaitoksia kunnassa on? Onko niitä riittävästi? Toimiiko oppilaitosten ja kaupungin välinen yhteistyö hyvin? Esimerkiksi näitä kysymyksiä on pohdittava koko ajan.

Päättäjillä pitää olla näkemystä siitä mihin suuntaan Espoota kehitetään. Nyt Espoo on valinnut kahden käytävän taktiikan elinkeinopolitiikassaan. Yrityksiä ja työpaikkoja pyritään lisäämään kahden kasvukäytävän varrelle. Toinen käytävä kulkee Länsimetron ja toinen kaupunkiradan (Leppävaara-Kauklahti) varrella.

Länsimetron käytävän varrella on noin 49 000 yritystyöpaikkaa ja kaupunkiradan puolestaan 37 000. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta länsimetron käytävän varrella olevien työpaikkojen määrä on yhä alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2008.   Metro ei vielä kulje, mutta toistaiseksi työpaikkoja ei ole syntynyt odotetusti. Kaupunkiradan kehityskäytävällä työpaikkojen määrä on kasvanut ainoastaan hieman.

Mitä yritän sanoa? Sitä, että Espoon on satsattava todella paljon sellaiseen työhön, joka houkuttelee ja luo mahdollisuuksia yrityksille. Aalto-yliopiston start up-pöhinään, kauppakeskusten elinvoiman lisäämiseen ja liikenneyhteyksien parantamiseen. Muun muassa.

On pakko ymmärtää, että Helsingin seudun pitää tehdä enemmän yhteistyötä. Pääkaupunkiseutu on niin pieni alue kansainvälisesti, että voimia on yhdistettävä paljon enemmän. Maakuntauudistuksen myötä pääkaupunkiseudun kunnat, ainakin suunnitelmien mukaan, alkavat tehdä enemmän yhteistyötä. Se on aivan oikea suunta.

Hyvinvointia luodaan rahalla.

Mitä se kaupungille kuuluu, jos harrastaminen on liian kallista

Minusta kuuluu ja siksi vaaliesitteessäni lukee ”Jos sä et halpuuta harrastamista, joku joutuu aina paitsioon”. Mitä enemmän suljemme lapsilta mahdollisuuksia elämässä, sitä huonommin asiat minusta ovat. Mitä harvemmalla lapsella on tasa-arvoisemmat mahdollisuudet kokeilla ja harrastaa eri juttuja, sitä paskempi paikka Espoo on.  Minulla oli lapsena mahdollisuus kokeilla ja harrastaa erilaisia asioita, haluan mahdollistaa sen muillekin.

Yli neljän vuoden kokemuksella liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana totean, että kaupungin ainoa mahdollisuus halpuuttaa lasten ja nuorten harrastamista on tarjota edullisia tiloja harrastamiselle. Loppu on harrastusten järjestäjistä kiinni, siitä miten he pitävät harrastusten kuluja kurissa omalla toiminnallaan.

Espoo on untuvikko kaupunki, jossa päättäjät vuosikymmeniä sitten viisauksissaan päättivät, että isot liikuntainvestoinnit toteutetaan yhdessä urheiluseurojen kanssa. Kaupunki takaa lainat ja seurat rakennuttavat hallit. Tietyllä tavalla se on ollut menestystarina, esimerkiksi jalkapallossa olosuhteet ovat varmasti Suomen parhaimpien joukossa. Kolikon kääntöpuoli on, että halli-investoinnit rahoitetaan harrastajien maksuilla eli perheet maksavat loppukädessä viulut. Pieni porukka maksaa investoinnit, jotka minusta kuuluvat kaupungin maksettavaksi. Kaupunki toki avustaa seuroja avustuksilla, joita ei millään saada nousemaan tavoitellulle tasolle. Ja vielä haasteellisemmaksi se tulee tulevaisuudessa.

Siksi muutimme kaupungin avustusjärjestelmää siten, että kaupungin tilojen maksuja nostettiin, jotta avustuksiin saatiin lisää rahaa. Halpojen tilojen käyttäjiltä otetaan vähän enemmän, jotta kalliissa yksityisissä tiloissa harrastavia voidaan tukea enemmän. Toisten mielestä se epäoikeudenmukaista, toisten taas oikeudenmukaista. Tämä oli minusta kertaratkaisu, eikä näin voida tehdä enää tulevaisuudessa. Kaupungin tilojen vuokria ei ole enää syytä nostaa, eikä avustuksia siirrellä harrastajilta toisille.

Mitä enemmän espoolaisten lasten harrastaminen keskittyy yksityiseltä sektorilta vuokrattuihin (liikuntakeskuksiin, kulttuurin vuokraamiin tiloihin jne) sitä kalliimmaksi lasten harrastaminen tulee - takuuvarmasti.

Minun ratkaisuehdotukseni ovat yksinkertaiset. Kun uusia kouluja rakennetaan – ja niitä rakennetaan paljon tulevaisuudessa – erityistä huomiota pitää kiinnittää siihen, että liikuntasalit rakennetaan riittävän isoiksi. Mitä isompi kenttä, sitä laajemmalle harrastejoukolle se sopii. Samoin koulujen yhteyteen on järkevä varata tiloja myös muulle harrastetoiminnalle kuin liikunnalle. Partiokolo partiolaisille tai vaikkapa tila kuvataidekerholle.  

Toiseksi pitää tunnustaa tosiasiat. Kasvava Espoon kaupunki tarvitsee ainakin kaksi isoa kaupungin harrastuskeskusta, jossa lapset ja nuoret voivat temmeltää edullisesti kulttuurin ja liikunnan parissa. Toisen tarvitsemme metron (Suomenoja/Finnoo?) varteen ja toisen junaradan varteen (Kera?) .  Emme tarvitse toista Esportcenteriä  tai Helsingin kaupungin liikuntamyllyn kopiota, vaan toteutamme oman 2020-luvun harrastuskeskuksen kaupungin omana rakennuksena ja toimintana. 

Miljardivelkainen Espoo

Tiesitkö, että Espoon kaupungin velkamäärän odotetaan ylittävän miljardi euroa vuonna 2018? Et luultavasti, koska kuntavaaleissa talouskeskustelu on olematonta. Rahaa tuntuu olevan kaikilla ja kaikille – tunnustan tähän itsekin sortuneeni.

Espoon kaupunki on niin iso, että sen taloudellisen tilanteen seuraaminen vaatii paneutumista. Kaupungin velkamäärän ennustetaan ylittävän miljardin euron summan, mutta koko kaupungin konsernilla (Espoon kaupunkia, sen tytäryhteisöjä (27 kpl:lla), kuntayhtymiä (9) ja osakkuusyhteisöjä (21)) velkamäärä on jo nyt 2,7 miljardia euroa.  Koko konsernin tulot ovat 2,3 ja menot 2,2 miljardia euroa. Taseen loppusumma on 5,7 miljardia euroa. Ei siis puhuta mistään viikkorahoista!

Ystävät oikealla kauhistelevat Espoon velkamäärää, minä en, vaikka otsikosta voisi niin päätellä.  Kauhistelen sitä, kuinka vähäistä keskustelua kaupungin taloustilanteesta käydään ja sitä kuinka vaikeaksi kaupungin taloustilanteen seuraaminen on käymässä Espoon kaupungin konsernin laajetessa kuin pullataikina. On taseyksikköjä, rahastoja, kiinteistöyhtiöitä, elinkaarihankkeita ja uusia osakeyhtiöitä, jotka kaikki toimivat Espoon kaupungin konsernin sisällä.

 Mitä moniselkoisemmaksi Espoon kaupungin konsernirakenne muodostuu, sitä harvempi päättäjä pysyy kärryillä kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Valta keskittyy virkamiehille ja taloudesta eniten ymmärtäville päättäjille, sillä mitä vähemmän tietää asioista, sitä harvemmin myös kyseenalaistaa asioita. Siksi minusta vaalikeskusteluissa pitää keskustella myös kaupungin taloudesta, sen tuloista ja menoista, kakun kasvattamisesta ja jakamisesta.  

Miksi en kauhistele miljardivelan kasvua? Juuri nyt Espoon lainakanta kasvaa, koska teemme kaupungin kasvua tukevia investointeja etupainotteisesti. Rakennamme Länsimetroa Kivenlahteen saakka, kunnostamme kunnallistekniikkaa, rakennamme uusia kouluja ja korjaamme vanhoja. Investointien avulla kaupunki kehittyy ja tulevaisuudessa saamme maanmyyntituloja, uusia työpaikkoja ja siten lisää verotuloja kaupungille. Se edellyttää onnistunutta elinkeinopolitiikkaa Espoolta. Minusta taloudellinen riski on kuitenkin hallinnassa (kannattaa lukea toisen demarin, Hannele Kerolan hyvä blogi, jossa hän tarkastelee asiaa hieman toisin).

Espoon kaupunki ei ole yritys, kaupungin tehtävä on luoda hyvinvointia meille asukkaille. Mutta kaupungin taloudenhoidon on oltava avointa, vastuullista ja pitkäjänteistä. Jos vene hörppää vettä, ensimmäisenä kastuvat aina ne, jotka istuvat veneen pohjalla. 

Satoja espoolaisia nuoria hukassa, kutsukaa armeija apuun

Ajattele, jos kaikki reilut 150 westendiläistä 16–18-vuotiasta nuorta jättäisi koulun käymisen peruskouluun vuosi vuoden jälkeen.  Yksikään alueen nuorista ei koskaan jatkaisi peruskoulun jälkeisiä opintojaan vaan tekisi jotain muuta.

Espoossa vallitsisi lähes sotatila. Länsiväylä-lehti ällistelisi otsikot punaisena tilannetta, Hesari täyttyisi mielipidekirjoituksista, joissa vanhemmat huutaisivat hätäänsä. Kaupunki pysähtyisi ja espoolainen porvarillinen hätätila julistettaisiin alkaneeksi. Valtuuston kauhistelun jälkeen kaupunginjohtaja kutsuisi kriisiryhmän koolle. Westendin nuoret on pelastettava!

Todellisuus on karumpi. Noin 240 espoolaista nuorta jää vuosittain ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Joka vuosi. Osa heistä päätyy työmarkkinoille ilman koulutusta, mutta suurin osa jää koulu- ja työelämän ulkopuolella etsimään omaa tulevaisuuttaan.  Ja kun sille polulle eksyy, niin valtaväylälle palaaminen on vaikeaa. Emme silti ole julistaneet hätätilaa alkaneeksi.  Nämä nuoret ovat piilossa, asuvat ympäri Espoota ja moni heistä tulee hieman huonompiosaisista perheistä. He eivät näy tai kuulu ja siksi me olemme heistä hiljaa .

Me espoolaiset pidämme nyt ääntä lähinnä koulujen sisäilmaongelmista ja korjattavista rakennuksista, koska ne ovat konkreettisia ongelmia, helpommin ymmärrettävissä kuin se, että miksi osalla nuorista on vaikeuksia pysyä kelkan kyydissä.  Mutta herra paratkoon, puhutaan nyt vaalikeskusteluissa myös koulutuksen ulkopuolella jäävistä nuorista. Minusta on välillä tuntunut, että Espoon opetuslautakunta keskittyy enemmän pohtimaan sitä minkä pituiset räystäät kouluissa pitää olla kuin sitä, että miten koulupudokkaiden määrää vähennetään. Tiedättekö, että loistavien pisa-tulosten unelma Espoossa on nuoria ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa suhteessa enemmän kuin koko maassa keskimäärin?

Ei sillä, ettei Espoon kaupunki yrittäisi. Vuonna 2015 peruskoulun päättäneitä ja yhteishaussa koulutuspaikkaa hakeneita nuoria oli Espoossa 2 380, joista lukiokoulutukseen sijoittui 67 % ja ammatilliseen koulutukseen 30 %. Kaikille ilman koulutuspaikkaa jääneille Espoon kaupunki tarjosi mahdollisuuden osallistua joko perusopetuksen lisäopetukseen (72 oppilasta) tai maahanmuuttajien lukio-opetukseen valmistavaan ryhmään (12 oppilasta). Lisäksi Omniassa järjestettiin ammatilliseen peruskoulutuksen valmentavaa koulutusta 100 nuorelle. Meillä on etsivää nuorisotyötä, nuorten työpajoja, Vamos Espoo ja Ohjaamo Espoo, jotka kaikki tarjoavat henkilökohtaista apua paikkaansa etsiville nuorille. Ne tavoittavat vuosittain satoja, jopa tuhansia nuoria.  Ne tekevät arvokasta työtä, mutta ongelma ei ole ratkennut, se on vain hieman pienentynyt. Laastarilla ei voi korjata isoa yhteiskunnallista ongelmaa.

Sellaiseen guruun en ole vielä törmännyt, joka osaisi kertoa kaiken kattavan ratkaisun. En osaa minäkään. Itse kohdistaisin toimia erityisesti kahteen asiaan.

Maahanmuuttajataustaisten lasten Suomen kielen taitoa on pyrittävä kaikin voimin parantamaan. Liian monelle juuri suomen kielen taidon huono taso vaikeuttaa koulunkäyntiä koko peruskoulun ajan ja lopulta estää jatkokoulutusmahdollisuudet. Fakta on, että vieraskielistaustaisten lasten ja nuorten osuus Espoossa kasvaa tulevaisuudessa. Meidän pitäisi selkeästi lisätä suomen kielen erityisopetusta jo päivähoidosta alkaen. Hyvän suomen kielen taidon oppiminen tulee olla tärkeämpi tavoite kuin nyt.

Toinen ratkaisuehdotukseni liittyy koulujen erityisopetukseen. Vajaat kahdeksan prosenttia espoolaisista lapsista on erityisopetuksen piirissä. Näissä lapsissa olevaa potentiaalia pitää tukea enemmän.  Konkreettisesti se tarkoittaisi erityisopettajien ja koulunkäyntiavustajien määrän lisäämistä erityisopetuksessa.

Ehdotukseni eivät ole ilmaisia, mutta niillä on vaikutusta. Askel askeleelta pystyisimme vähentämään ilman jatkokoulutusta jäävien espoolaisnuorien määrää – takuuvarmasti.

Näpit irti Espoon keskuspuistosta?

Olen henkeen ja vereen Espoon keskuspuiston ystävä. Ulkoilen siellä vähintään muutaman kerran viikossa ja rakastan sitä paikkaa: sen vanhoja metsiä, hienoja kallioita, mutta myös alueella kulkevia ulkoilureittejä. Se on kotimetsäni ja minulle -kuten myös monelle muulle espoolaiselle - tärkeä virkistyspaikka.

Espoon ympäristöyhdistys on nostanut viime aikoina esille huolensa keskuspuiston tulevaisuudesta. Luonnonsuojeluväki pelkää, että keskuspuistoa nakerretaan liikaa pikkuhiljaa. Uusimmassa Kirkko ja kaupunki- lehdestä siitä kirjoitettiin näin.  Ollaanko nyt tuhoamassa koko keskuspuisto?

Alla olevassa kartassa on esitetty keskuspuisto kokonaisuudessaan. Keltaisiin alueisiin liittyy kaavoitushankkeita.  Karttakuva on vähän harhaanjohtava, sillä osa keltaisista alueista on peltoa, ei metsää. Söderskogin pellot (johon kerran vaadin blogissani asuntoja), Suviniityn alue Espoon aseman lähellä tai eteläisessä osassa Puolarmetsän alue ovat jotain ihan muuta kuin puisto-aluetta.

Kuvan lähde: Kirkko- ja kapunki lehti 20.1.2017

Ympäristöväki on kritisoinut kaupunkia viime vuosina esimerkiksi siitä, että keskuspuistoon on rakennettu uusia, liian leveitä ulkoiluväyliä. Olen niiden rakentamista edistänyt liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana ja olen niistä ylpeä.  Keskuspuiston käyttö on minusta selkeästi kasvanut, uusia ihmisiä liikkuu puistossa enemmän kuin ennen ja uusien väylien avulla myös hieman huonommin liikkuvat ihmiset ovat päässeet paremmin nauttimaan puistosta. Kaikki kehitys ei ole pahasta ympäristön kannalta.

Keskuspuisto on minusta ylipäätänsä nostanut suosiotaan viimeisten vuosien aikana ja uskon sen johtuvat siitä, että kaupunki on rakentanut alueelle uusia opasteita, väyliä ja ehkä vähän markkinoinutkin sitä aiempaa enemmän. Reilut vuosi sitten avattu luontopolku on avannut ihan uusia puolia keskuspuistosta myös minulle.  Mitä enemmän espoolaiset kulkevat keskuspuistossa, sitä enemmän he sitä myös arvostavat.  Se on yksi Espoon helmistä.

Espoonväylää tarvitaan

Jo 70-luvulta saakka on suunniteltu Espoonväylää, joka korvaisi nykyisen Finnoontien ja ulottuisi Länsiväylältä Kehä III:lle saakka.  Tämä tiehanke huolestuttaa luonnonsuojeluväkeä, koska sen pelätään katkaisevan nykyisen keskuspuiston kahtia (tosin nykyinen Finnoontie tekee jo saman).  Linjausta siitä, mistä kohdin Espoonväylä kulkee, ei ole tehty, vaan esillä on ollut erilaisia vaihtoehtoja.  Lienee kuitenkin selvää, että tien alta joudutaan kaatamaan jonkin verran metsää, oli linjaus mikä tahansa. 

Minäkin voisin keskuspuiston ystävänä vastustaa Espoonväylää (kuten vihreät tekevät) . Mutta aikuisten oikeasti, nykyinen Finnoontie on yksinkertaisesti sopimaton kasvavan kaupungin asukkaiden tarpeisiin. Se on liian kapea, mutkainen ja jalankulkijoiden kannalta turvaton. Se kulkee tiiviin asutuksen läpi. Uusi Espoonväylä vähentäisi ruuhkia tulevaisuudessa, siirtäisi liikennettä pois asutusten keskeltä ja mahdollistaisi myös uusien asuntojen sijoittamisen tien varteen. Se myös parantaisi liikenneyhteyksiä junaradan ja metroradan välillä. Menkää istumaan ruuhka-aikoina Finnoontietä ajaviin busseihin, niin koette itse tien ruuhkaisuuden. Rakentemisen yhteydessä on tietenkin otettava luontoarvot ja viheryhteyden säilyttäminen tiukasti huomioon. 

Luonnon kannalta olisi parempi olla rakentamatta mitään. Elämme kuitenkin kasvavassa kaupungissa, jossa ihmisten asumis - ja liikkumistarpeet on otettava huomioon, päätösten on oltava kompromissejä luonnon ja ihmisten tarpeiden välillä. Siksi ajan Espoonväylän rakentamista.