Siirry pääsisältöön

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Rötösherrajahti on tärkeä osa demokratiaamme. Päättäjillä ja ylimmillä virkamiehillä pitää olla moraalista selkärantaa toimia oikein, sillä he toimivat julkisissa tehtävissä, veronmaksajien varoin. Lauantain 18.11 Länsiväylä-lehdessä Kari Valtonen kirjoitti mustien autojen matkassa-palstallaan Espoon kaupunginjohtajan uudesta virka-autosta.

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä saa kyydit uudella  Audi A8-autolla, kustannuksiltaan 135 000 euroa. Ei siinä mitään, vaikka vähempikin olisi varmaan riittänyt. Vertailun vuoksi eduskunnan puhemiesten Audit ovat 70 000 euron hintaluokassa. Mutta se mistä mieleni niin pahoitin oli se, että auton rekisterikilveksi hankittiin tuhannen euron kustannuksella ESP-72, joka kuulemma ilmoittaa, että Espoo ei ole ollut kauppala enää neljään vuosikymmeneen.

Siis voiko tämä olla totta? Onko tämä joku vitsi vai onko Espoon edustusautoon oikeasti hankittu joku saamarin ESP-72 rekkarit (joka ei kyllä avaudu yhtään kenellekään)? Ymmärrän, että joku nousukas tai puolihullu autoharrastaja hankkiin omat nimikkokilpensä, mutta että Espoon ykkösautoon hankitaan tuhannella eurolla jokin pellerekisterikilpi? En voi ymmärtää. Oksettavaa ökyilyä espoolaisten rahoilla.

Joku voi aiheellisesti kysyä, että mitä väliä on jollain tuhannen euron summalla satojen miljoonien joukossa. Mutta kysyppä siltä vanhukselta, toimeentuloasiakkaalta tai vammaiselta jonka 100 euron avustushakemus hylätään, koska määrärahat ovat tältä vuodelta lopussa tai koska Espoon toimintaohjeet eivät tälläista avustusta suosittele. Niihin ei ole rahaa, mutta saamarin rekisterikilpiin kyllä voidaan pistää tonni jos toinenkin. Minä olen itse lähes kolme vuotta ollut yksilöaisian jaoston puheenjohtajan vetämässä linjaa, jossa kuntalaisia kohdellaan tasa-arvoisesti ja toimintaohjeita noudatetaan. Tiedän mistä kirjoitan.

Se on moraalisesti niin penteleen väärin. En yhtään ihmettele, että kuntalaiset tuntevät välillä olevansa todella kaukana oman kuntansa asioista.

Kommentit

Antti Aarnio sanoi…
Vähän siistityn version voi lukea keskiviikon 23.11 Länsiväylä-lehdestä. Mielipideosastolta.
Martti Tieaho sanoi…
Jokin aika sitten valtakunnallisen lehden (olikohan se iltapäivälehti) sisuksissa oli autoliite, jossa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä poseerasi pikku-pikku sähköauton kanssa. Siinä kerrottiin, että Espoo on edelläkävijä.---Niinpä, otinhan minäkin jo noin neljä vuotta sitten työsuhdeautokseni hybridin ja sillä tiellä ollaan.---Mutta, mutta, mitä uskoa, millä välineellä Jukka pörhältää?
Kaupunkilainen v:sta -67 sanoi…
Se 1000,- E on pieni raha siihen verrattuna, mitä tässä kapungissa tuhlataan, mm. sosiaali- ja terveystoimen pelleilyyn. Tietotekniikkaprojektit on tuhoon tuomittuja. Paljonko maksoi Orkidean suunnittelu? Olet itsekin lautakunnassa. Summa lienee 8 milj. E ja koko suunnitelma sitten haudattiin kaikessa hiljaisuudessa ja Jorvin yhteyteen rakennetaan lisää sekä kustannuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhden luukun periaatteella kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta ihmisille

Yksi luottamustehtävistäni Espoossa on yksilöasiainjaoston puheenjohtajuus. Jaostossa käsittelemme parin viikon välein kuntalaisten tekemiä valituksia saamiinsa etuus- tai palvelupäätöksiin. Pääasiassa asiat liittyvät kuljetustukiin, omaishoidon tukiin ja toimeentulotukeen. Tämä tehtävä tuli minulle – kuten politiikassa usein – pyytämättä ja yllätyksenä, mutta on osoittautunut yllättävän opettavaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Käsiteltävät asiat ovat toivottavasti opettaneet myös nöyryyttä, sillä niin vaikeita tilanteita ihmisillä on verrattuna omaan tilanteeseeni. Toimeentulotukea koskevissa päätöksissä jaostomme on harvoin muuttanut virkamiesten päätöksiä. Suuri osa valituksista on tehty siksi, että valittaja ei ole ymmärtänyt, miten hänen toimeentulotukensa on laskettu ja mitkä tulot miltäkin ajalta on otettu huomioon. Näppituntumalla eniten valituksia aiheuttaa se, että ihmiset eivät hahmota minkä kuukauden tuloksia omat tulot lasketaan. Tarvetta neuvonnalle ja opastukselle on.

Lommila, Lommila, Lommila

Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin tänään Karvasmäki, Lommila, asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Lyhyesti kyse on siitä, että Espoon kaupunginhallitus otti ja muutti kaupunginsuunnitelulautakunnan päätöstä ns. Lommilan kaavasta. Kaupunginsuunnittelulautakunta oli linjannut, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määräksi 4000 kerrosneliömetriä. Eli että kauppakeskukseen ei tule Citymarkettia ja Prismaa. Nyt valtuustossa Jaana Leppäkorpi teki palautusesityksen, että "asemakaavan muutos palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määrä 4000 kerrosneliömetriin". Ehkä hieman yllättäen valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. YES. Tämä oli Jaanalle hieno päätös hänen valtuustouralleen. Meille demareille jää iso aukko täytettäväksi kaupunginsuunnitteluasioissa Jaanan lähdön myötä. Minunkin piti mennä vastustamaaan Lommilan suunnitelmaa ja valmistelin kiireessä oheisen puheen. Timo

Tosi Vihreä

Innokkaat blogilukijani kommentoivat taannoin, että kirjoita välillä niistä remonttiprojekteista, kun polittisia juttuja ei jaksa lukea. Mitä? Eikö kaikkia ihmisiä kiinnosta mitä Espoon sos. ja terveyslautakunta päättää? Ymmärrän yskän ja pyrin parantamaan tapani. Olen päättänyt, että yritän jotenkin raportoida mitä lautakunnassa tapahtuu, että jokin innokas kuntalainen voisi halutessaan lukea lautakunnan asioista tai ottaa yhteyttä. En aio sitä lopettaa, vaan jatkan katkeraan (?) loppuun saakka. Yritän omalta osaltani vaikuttaa siihen, että politiikka olisi avointa. Kaunopuheisuus sivuun ja asiaan. Remonttiasioista on tosiaan tullut kirjoitettua aiottua vähemmän. Se ei meinaa sitä, etten olisi mitään tehnyt, sillä pientä projektia on totta kai ollut meneillään. Toukokuussa kyllästyin pienen vajaan 20 neliön nurmikkoon takapihallamme. Olin sitä kolme vuotta yrittänyt kasvattaa, aika huonolla menestyksellä. Kärsimättömyyttäni en aikoinaan tehnyt tarpeeksi huolellista työtä. Kuulostane