Harrastepolitiikon viikko - SOTE huolettaa

Tämä viikko on ollut harrastelijapolitiikolle vähän liian raskas, joka ilta maaantaista-perjaihin jokin Espoon luottamustehtäviin liittyvä tapahtuma ja nyt lauantaina istutaan vielä Järvenpäässä Uudenmaan demaripuheenjohta tapaamisessa. Lisäpainetta on aiheuttanut Espoon sivistystoimen organisaatiouudistus johon perehtymiseen olen käyttänyt paljon aikaa tällä viikolla ja joka aiheuttaa paljon tunteita.  Ei tällaisissa viikoissa ole mitään järkeä perheelliselle ja työsäkäyville ihmisille. Taakka tuntuu, mutta onnneksi kyseessä on sentään poikkeusviikko.

SOTE (sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta) on yhtenä aiheena täällä Järvenpään tapaamisessa. Sote-uudistuksen jälkilöylyt jatkuvat vielä voimakkaana, vaikka hallitus päättikin omista linjauksistaan. Metropolialueen asema jäi uudistuksessa epäselväksi. Hallitus päätti, että metropolialueella toteutettavista sote-palveluista päätetään erikseen. Linjauksien ei pitäisi koskea metropolialuetta eikä HUS:n aluetta.

Metropolialueella tarvitaan sekä kuntarakenteen muutoksia eikä metropolihallintoa, parhaillaan on käynnissä kuntien lausuntokierros metropoliratkaisun liittyvästä esiselvityksestä. On siis täysin epäselvää, milaiseen kuntarakenteeseen tai hallitntoratkaisuun metropolialueella tullaan päätymään. Tämän lisäksi pitäisi siis pystyä päättämään miten sosiaali- ja terveyspalvelut metropolialueella ratkaistaan.

Vaikeaa tulee olemaan. Koko kuntauudistus ja sote-uudistus on niin iso ja kompleksinen kokonaisuus, että yhteisen tahtotilan löäytäminen jopa demarien sisällä on vaikeaa. Pienet kunnat haluavat säilyttää omat palvelunsa, itsenäisyytensä ja päätösvaltansa. Ilman valtioneuvoston tiukkoja linjauksia on erittäin vaikea liikkua eteenpäin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiti (HUS) pelkää oman asemansa puolesta ja sairaanhoitopiirin hajoamista. Vaikka hallitus päätti, että metropolialueen ratkaisu tehdään erikseen, HUS:n pelon ymmärtää. Vaarana on, että myös Uudenmaan alueella alkaa kilpavarustelu, muodostuu liian pieniä sote-alueita ja nyt hyvin toimiva erikoissairaanhoito hajoaa.

Itse tuumin, että ei ole mitään järkeä lähteä pilkkomaan HUS:sia, vaan tulisi pyrkiä säilyttämään vähintään yhtä isona kuin nyt.  Minusta HUS:sta pitäisi tehdä alueen SOTE-alue, joka ottaisi hoitaakseen niin sosiaali- ja terveysasiat. Mutta tämä ajatukseni ei ole realistinen, kuntien päättäjät eivät siihen suostu. Lennellään välillä kuitenkin pilvissä!

Hallintomallit ja organisaatiouudistukset ovat olleet tämän viikon agendaa, ensi viikolla ehkä jotain muutakin.

Epämääräinen kompromissi- Espoon metropolilausunto

Espoon valtuustossa, johon varavaltuutettuna riensin varttia vaille yhdeksän suihkunraikkaana (jäi Hongan futispeli kesken ja MIFK:n voittomaali näkemättä), käsiteltiin metropolialueen esiselvitystä ja Espoon lausunto tähän selvitykseen. Lausunnon määräaika on kalkkiviivoilla, joten valtuuston piti asia käsitellä.

Lausunnossa on kyse siis valtiovarainministeriön asettamien selvitysmiesten metropoliselvityksestä, johon alueen kuntien pitää antaa lausuntonsa. Sen jälkeen pyörät taas pyörähtävät eteenpäin ja valmistelu ministeriössä taas jatkuu.

Kävin puhumassa valtuuston pöntössä näin, lyhyestä virsi kaunis:

Edustan näkökulmaa, että kuntauudistuksen tai metropoliratkaisun tärkein asia on maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmien ratkaiseminen.

Kuten lausunnossa todetaan seudun asukasmäärä kasvaa arviolta 700 000 hengellä vuoteen 2050 mennessä. Nykyisillä rakenteilla emme tule onnistumaan parempien asuinympäristöjen luomisessa tuleville asukkaille.

Espoon lausunto on hieman epämääräinen kompromissi. On kuitenkin hienoa, että metropolihallintoon on lausunnossa suhtauduttu aikaisempaa avoimemmin.

On hyvä, että lausunnossa suhtaudutaan avoimin mielin erilaisten selvitysten tekemiseen.

Kompromissi kelpaa minulle.

Kunnat yhteen vai?

Helsingin ja Vantaan yhdistymissuunnitelmat ovat vastatuulessa, kun vantaalaiset päättäjät ovat selvitysten jälkeen kääntämässä peukkunsa alaspäin liitospuheille. Tosin ainakin jonkin selvityksen mukaan kuntalaisten enemmistö kannattaisi kaupunkien yhdistymistä. Helsinkiläisten usko yhdistymisen etuihin ei näytä heikenneen vaan he haluavat yhä yhdistää kaupungit.


Espoossa valtaosa päättäjistä haluaa säilyttää kaupungin itsenäisenä. Puoluetaustasta riippumatta. Oma suhtautumiseni on vuosien varrella vaihdellut, Helsingissä asuessani olin kolmen suuren kaupungin yhdistämisen kannalla, mutta muutto Espooseen viisi vuotta sitten on vähän muuttanut mielipiteitä. Silti minusta ei ikinä saa nurkkapatrioottia, joka vastustaa yhdistymistä vain espoolaisidentiteetin takia.

Omaan suhtautumiseeni kaupunkien yhdistämiseen vaikuttaa se, että kun on muualta Espooseen muuttanut, asunut ja syntynyt Helsingissä, liikkuu päivittäin työn ja harrastusten takia Espoon ja Helsingin väliä, niin kaupunkien väliset rajat tuntuvat välillä todella keinotekoisilta.

Jos kolme suurta kaupunkia yhdistettäisiin, syntyisi yli miljoonan asukkaan metropoli. Mammuttiorganisaatio. Olisiko se alueen asukkaiden kannalta hyvä vai huono asia? Asukkaille tärkeimpiä ovat palvelut, se että koulut ovat hyviä ja lääkäriin pääsee. Päättäjien korostama kilpailukykynäkökulma ei merkitse asukkaille mitään. Perstuntumalta kaupunkien palvelutaso vaihtelee. Helsingillä on esimerkiksi Espoota laajemmat kulttuuri ja liikuntapalvelut. Opetustoimen palvelut ovat Espoossa ehkä hieman Helsinkiä laajemmat. Sosiaali- ja terveyspalveluissa suurin ero liittyy siihen, että Helsinki tuottaa palvelut eritavalla kuin Espoo tai Vantaa. Kaupungin ulkopuolelta ostettujen palveluiden osuus on Helsingissä muita kaupunkeja pienempi.

Kaupunkien toiminnoissa on varmasti jonkin verran päällekkäisyyttä, joiden purkaminen toisi säästöjä kaupunkilaisille. Päällekkäisistä toiminnoista voitaisiin luopua yhdistymisen avulla luopua, mutta kuinka paljon päällekkäisiä toimintoja ylipäätänsä on? Yhteistyötä on palvelujen järjestämisessä syvennetty paljonkin viime vuosina ja uskon että sillä tiellä kaikki alueen kunnat haluavat jatkaa. Yhteistyötä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa tehdään jo nyt paljon luultua enemmän. On selvää, että kaikkea ei ole järkevää tehdä yksin. Toisaalta olisiko kokonaisuuden kannalta järkevää, että nykyisen kolmen kaupungin hieman erilaisen palvelutuotannon sijasta tilalle tulisi yksi yhteinen malli? Argumentteja voi varmasti esittää niin sekä puolesta että vastaan.

Minusta keskeisin asia, joka tukee kaupunkien yhdistymistä, on asumisen, maankäytön ja liikenteen suunnittelu. Pääkaupungin keskeisin ongelma on vuosikymmenien ajan ollut surkea rakentamisen suunnittelu. Kaupungit ja kunnat ovat toteuttaneet kaavoituspolitiikkaa oman etunsa optimoiden. Muiden kaupunkien suunnitelmista ei ole juuri välitetty, puhumattakaan kehyskuntien suunnitelmista. Asutus on hajonnut pitkin peltoja, eikä asuntoja ole rakennettu tarpeeksi. Seurauksena on ollut liikenteen puuroutuminen, asuntopula ja asumisen kalleus. Vasta viime vuosina alueen kunnat ovat alkaneet tehdä tiivistyvää yhteistyötä, valtion pakottamana, rakennettavien asuntojen määrää suunniteltaessa. Mutta vieläkään alueen kehitystä ei ohjaa mikään yhteinen suunnitelma, joka sitoisi kuntien suunnitelmat yhteen. Maakuntakaava ei vielä ole sellainen.

Pääkaupunkiseudun päättäjien (en osaa käyttää sanaa metropolialue) pitää ymmärtää, että asioita on pakko katsoa omaa kuntaa laajemmasta näkökulmasta. Helsingin seudun (14 kuntaa) osuus koko maan väestönkasvusta oli 62 % koko maan väestönkasvusta vuonna 2008. Alueelle muuttaa jatkuvasti tuhansia uusia asukkaita. Heille asunnon tarjoaminen – kohtuuhintaan – edellyttää laajaa suunnittelua ja sitoutumista päätöksentekoon.

Nyt pääkaupunkiseudun kunnat ovat sopineet, että seudullisena tuotantotavoitteena on keskimäärin 12 000 – 13 000 vuosina 2008 – 2017 asunnon rakentaminen vuosittain. Tavoitteena on, että alueen kunnissa uustuotannossa on valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa 20 %. Tämä sopimus on voimassa vuoden 2011 loppuun saakka ja se on tarkoitus uudistaa tämän vuoden aikana. Osassa kunnista asuntorakentaminen on ollut sopimuksen mukaista, mutta ei kaikissa. Eikä siitä ole seurannut millekään kunnalla minkäänlaista sanktiota, ei edes julkisia moitteita.

Karu fakta on, että asuntotuotanto on oltava riittävää erityisesti kolmessa suuressa kaupungissa, koska niiden on rakennettava noin 9 000-10 000 asuntoa vuosittain, jotta seudullinen tuotantotavoite 12 000-13 000 asunnosta täyttyisi. Tätä ei ole syytä unohtaa.

Nykyään sopimukset eivät velvoita kuntia mitenkään. Juhlapuheissa on luvattu kehittää koordinaatiota, mutta juhlapuheet ovat juhlapuheita. Jaana Leppäkorpi kirjoitti blogissaan, että ”Asumisen lisäämisen ja liikenteen parantamisen osalta yhteistyötä ja sopimusten velvoittavuutta pitäisi parantaa. Metropolikaavan mahdollisuutta pitäisi selvittää. Sen valmistelisi uudistunut maakuntaliitto (+ HSL + HSY osin) ja sen hyväksyisi maakuntavaltuuston tapaan koottu elin. Metropolikaava korvaisi sekä kuntien yleiskaavat että maakuntakaavan ja sisältäisi sopimuksen asuntotuotannosta ja liikennejärjestelmän kehittämisestä. Ja se sitoisi myös valtiota!”

Olen muuten Jaanan kanssa samoilla linjoilla, mutta minusta metropolikaava pitäisi toteuttaa mahdollisimman pian. Käytännön ongelma on se, että 14 kunnan yhteisen kaavan laatiminen ei ole mikään pikkujuttu. Se tuntuu melkein mahdottomalta. Olisiko sittenkin pyrittävä ensiksi kolmen suuren kaupungin yhteiseen päkaupunkiseutukaavaan? Muuten asumisen ongelmat jatkuvat pääkaupunkiseudulla (metropolialueella) aivan samanlaisia kuin ennenkin. Ja se ei ole pienen ihmisen etu.