Vanhusten omaisuus lihoiksi?

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 22.11.2012 päätettiin jatkaa palvelusetelikokeilua (olen kirjoittanut siitä jo monta kertaa, osa I ja II ja III).  Vastustin kokeilun jatkoa, mutta lautakunta päätti kuitenkin jatkaa kokoilua ensi vuoden loppuun äänin 9-2. Turpaan tuli siis reilusti.  Vastustin kokeilun jatkamista sillä perusteella, että palvelusetelin käyttö on ihan marginaalista (noin 40 myönnettyä seteliä, kun kaikkiaan ympyrävuorokautisessa hoiva-asumisessa on noin 1200 vanhusta Espoossa). En myöskään halua vahvistaa koko ajan sitä kehitystä, että lisäämme varakkaimpien valinnanmahdollisuuksia. Se ei minusta pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta myöskään kuntatasolla.

Ympärivuorokautinen hoiva-asuminen on kallista, kuukausihinnan alkaessa reilusta kolmesta tuhannesta eurosta. Kun vanhus saa paikan hoivapaikkaan, kunta ottaa kovat maksut vanhukselta asiakasmaksujen avulla.  Espoossa asiakkaan nettotuloista otetaan 85 prosenttia, asiakkaalle pitää jäädä vähintään reilut 230 euroa kuukaudessa.  Kotipalvelun maksut eivät ole aivan yhtä suuret, mutta nekin lohkaisevat suuren osan asiakkaan tuloista.

Vanhusten omaisuus on kuitenkin maksujen ulkopuolella.  Periaatteessa 15 miljoonan euron sijoitusyhtiön osakekannan omistava ja takuueläkettä saava vanhus ja 1400 euron työeläkettä saava muuten varaton vanhus ovat samassa asemassa hoivapaikan saadessaan. Tuloista otetaan 85 % ja muu omaisuus jää rauhaan.

Tämä perustunee perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaan, jonka mukaan jokaisen omaisuus on turvattu muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.  Kaikki muutkin kuntien tulosidonnaiset asiakasmaksut lasketaan tulojen mukaan, omaisuus unohtaen.

Mutta pitäisikö vanhusten omaisuus yksinkertaisesti laittaa lihoiksi ja jättää perilliset nuolemaan näppejään, vanhuksen saadessa ympärivuorokautisen hoivapaikan?  En tiedä, mutta siitä olen varma että lähivuosikymmeninä tästä tullaan vielä käymään kipakkaa keskustelua. 

Palveluseteleistä pelastus?

Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää kokouksen ensi viikon tiistaina 24.4 . Asialistalla on monta tärkeää aihetta, listan löydät täältä.

Kokouksessa hyväksymme vanhusten palvelujen yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen valvontaraportin vuodelta 2011. Kiinnitän huomiota vain yhteen seikkaan. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tammikuussa 2011 ottaa käyttöön palvelusetelikokeilun vanhusten palvelujen ympärivuorokautisessa 

hoiva-asumisessa. Kokeilu aloitettiin 1.3.2011 ja kestää kuluvan vuoden loppuun.

Espoo osti viime vuonna 799 ympärivuorokautista asumispaikkaa yksityiseltä sektorilta. Vuoden 2011 loppuun mennessä kaupunki on hyväksynyt palvelusetelin palvelutuottajaksi 44 yritystä (nämä täyttävät palvelusetelikokeilun ehdot). Palveluseteleitä oli myönnetty 24 kpl:tta. Olen kirjoittanut kokeilusta vuosi sitten. 

Minusta 24 myönnettyä palveluseteliä on aika vähän, mutta on muistettava kokeilun jatkuvan vielä kuluvan vuoden ajan. Vastustin vuosi sitten kokeilun aloittamista. Perustelin sitä näin:" Kokouksessa yritin korostaa sitä, että uskon palvelusetelikokeilun kuitenkin hyödyttävän enemmän hyvätuloisia, joilla on jo nykyisinkin paremmat mahdollisuudet valita palvelunsa ja hoitopaikkansa. Onko oikeudenmukaista vahvistaa niiden valinnanvapauksia, joilla on jo nyt paremmat mahdollisuudet valinnanvapauteen? Minusta olemme palvelusetelikokeilulla vahvistamassa tätä kehitystä, eikä sen pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta. Espoon palvelusetelikokeilu on tosin valmisteltu sikäli hyvin, että palvelusetelin arvo riippuu asiakkaan nettotuloista, jolloin alle 1000 euron nettotuloilla saa 2 500 euron setelin ja yli 3 000 euron nettotuloilla seteliä ei enää saa. Toivottavasti olen epäilyjäni kanssa väärässä ja palveluseteliä pystyvät käyttämään myös pienituloisemmat eläkeläiset. "

Lautakuntamme saa tietää vasta vuoden 2012 loppupuolella tarkempaa taustatietoa palvelusetelien saaneiden tulotasosta, mutta en voi välttyä ajatukselta, että mitä minä sanoin. 

Omaisten rooli vanhustenhoidossa

Nyt vietetään vanhustenviikkoa. Uutiset vanhustenhoidosta ovat pääsääntöisesti huonoja. Muutama viikko sitten uutisoitiin lääninhallituksen tekemistä tarkastuksista vanhustenhuollon laitoksissa. Tarkastuksissa oli ilmennyt paljon epäkohtia ja julkisuudessa vanhustenhoidosta keskusteltiin kiivaasti. Vanhusten määrä Suomessa kasvaa niin paljon, että tämä keskustelu on vasta alkusoittoa siihen, millaista keskustelua käydään vaikkapa kymmenen vuoden kulututtua.

Turussa on kuulemma pohdittu sitä, miten suhtaudutaan maahanmuuttajien haluun osallistua omaistensa hoitoon muita aktiivisemmin. He haluavat pestä ja syöttää omaisiaan käsittääkseni normisuomalaisia enemmän. Hoitohenkilökunta on pohtinut – suomalaiseen tapaan – miten vastuukysymysten kanssa on. Kenen vastuulla hoito on ja mitä jos virheitä sattuu? Toisarvoisia seikkoja, kommentoi vanhustenhuollon asiantuntija professori Sirkka-Liisa Kivelä.

Omaisten ja varsinkin lasten rooli vanhustenhoidossa on Suomessa tabu. Ketään ei saa syyllistää siitä, että omat omaiset unohdetaan, eikä heidän luonaan vierailla tai osallistuta heidän hoitoonsa. Samaan aikaan vaaditaan voimakkaasti, että vanhuksista on huolehdittava ja kunnan on huolehdittava vanhusten ihmisarvoisesta elämän toteuttamisesta. Vastuuta sysätään yhteiskunnalle.

Kriittinen lukijani ajattelee heti, että halajanko paluuta maatalousyhteiskuntaan, jossa vanhukset hoidettiin kotona kuolemaan saakka. Yhteiskunta on muuttunut ja lapset ja vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla. Kaikilla vanhuksilla ei ole myöskään omaisia Plääh, plääh. Tekosyitä aina keksitään.

Omaisten aktiivisempi rooli vanhustenhoidossa ei tarkoita sitä, että kaikista tulee omaistensa omaishoitajia. Mutta se tarkoittaisi sitä, että vanhusten luona vierailtaisiin, kotona ja hoitopaikoissa, nykyistä enemmän. Vanhusten yksinäisyys vähenisi ja sukupolvien välinen kuilu ei ainakaan kasvaisi nykyisestä.