Malttia Espoon terveysasemien ulkoistamiseen

Lauantaina HS uutisoi, että Espoon terveystoimen virkamiesjohto suunnittelee ulkoistavansa kaksi uutta terveysasemaa. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa asiasta ilmeisesti tehdään jotain päätöksiä ensi torstaina.

Uutista lukiessani tuli lievästi sanottuna kusetettu olo. Olin viime valtuustokauden Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen. Koko lautakuntakauden kärsimme lääkäripulasta, varsinkin asuinalueeni Espoon keskuksen teveysaseman toimintaa ei saatu kuntoon, vaikka toimintaa kehitettiin jatkuvasti. Jonot olivat jatkuvasti pitkiä. Jossain vaiheessa virkamiehet toivat esityksen, jossa osa Espoon keskuksen Samaria-terveysaseman piiriin kuuluvista asukkaista ehdotettiin ulkoistamiskokeilun kohteeksi. Niin, asukkaita ei ulkoistettu, mutta noin 12 000 hengen ryhmän terveysasemapalvelut ehdotettiin annettavaksi ulkopuolisen toimijan hoidettavaksi.

Kirjoitin asiasta aika monta kertaa blogissani, näin esimerkiksi vuosi sitten

Kyseessä oli kokeilu, jossa ulkoistetun terveysaseman toimintaa päätettiin vertailla Kivenlahden terveysaseman verrokkiterveysasemaan. Kummankin piti saada saman verran asukaskohtaista rahaa palveluluiden tuottamiseen. Koska Espoon keskuksen terveysaseman toiminta kaipasi toden teolla parannusta ja pikaisesti, kannatin kokeilu-ulkoistamista.

Espoon ulkoistettu terveysasema on toiminut hyvin. Viiden kuukauden kokemukset ovat olleet hyviä, sen olen itsekin kuullut asukkailta. Asiakastyytyväisyysmittarit ovat käsittääkseni olleet hyviä, kokeilu vaikuttaa VIIDEN kuukauden jälkeen onnistuneelta. Ulkoistettu lääkäriasema on onnistunut rekrytoimaan kokenutta porukkaa ja tekee varmasti jotain myös uudella tavalla, koska toiminta pelaa hyvin.

Kun kokeilusta päätettiin, päätettiin myös tehdä tutkimusta, vertailla ulkoistettua Oma lääkäri-asemaa ja Kivenlahden terveysasemaa. Naivisti ajattelin, että nyt saamme Suomessa ainutlaatuisen tutkimuksen siitä miten ulkoistettu ja kaupungin terveysasema toimivat ja missä syntyy eroja ja miksi? Siis kunnon tieteellistä tutkimusta, eikä mitään exel-kyhäelmiä. Käsittääkseni lautakunnassa ei ole puhuttu tai kuultu mitään tutkimuksesta. Se on taidettu unohtaa sen sileän tien.

Nyt siis virkamiehet tullevat ehdottamaan kahden uuden terveysaseman ulkoistamista. Tuntuu, että virkamiesjohdossa on heitetty pyyhe kehään oman toiminnan kehittämisen ja uusien lääkäreiden rekrytoimisen suhteen, ja on valittu helpoin tie: ulkoistukset. Kun kerta Oma lääkäri-asema toimii nin hyvin.

Virkamiehet (ja espoolaiset kokoomuslaiset) perustelevat terveysasemien ulkoistamista sillä, että kuntalaiselle on ihan sama kuka palvelut tuottaa. Tämä voi olla totta, nyt alkaa olla kyse jo isommasta asiasta, sillä toteutuessaan kahden ja puolen terveysaseman ulkoistus alkaa olla jo sen verran merkittävä, että toiminnan palauttaminen kaupungin omaksi toiminnaksi on todella vaikeaa. Veikkaisin että mahdotonta.Poliitikkojen täytyy miettiä tätä tehdessään ulkoistamispäätöksiä, kun kerran virkamiehillä ei näytä olevan tähän halua.

On käsittämätöntä, että ulkoistusprosessi halutaan ajaa eteenpäin näin kovalla vauhdilla. Kolmen vuoden kokeilun sijasta, nyt luotetaan viiden kuukauden kokemuksiin, unohtaen täysin ne keskustelut jo lautakunnassa käytiin viime valtuustokaudella kokeiluun lähtiessä.

Täytyy todella toivoa, että Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet miettivät hartaasti kuka kaupungin terveysasemien toiminnasta oikein päättää: virkamiehet vai lautakunnan jäsenet? Ja mikä päätös on todella kuntalaisten kannalta hyvä - pitkällä aikavälillä.

Koulujen ongelmat eivät ratkea kuria koventamalla

Olen hämmästellyt viime päivinä Alppilan koulusta potkut saaneen opettajan tapauksesta noussutta keskustelua.  Ääripäät nousevat aina esille tällaisissa tapauksissa, mutta yleinen näkemys tuntuu olevan, että opettajilla on liian vähän valtaa ja oikeuksia puuttua häiritsevien oppilaiden toimintaan.  Ratkaisuehdotus on, että oikeuksia on lisättävä, jotta ongelmista päästään eroon. Vanha kasvatustraditio, kurin ja rangaistuksen käyttäminen, tuntuu olevan monen mielestä oikea lääke ongelmiin. "Terroristioppilaat" on saatava kuriin, kova on pistettävä kovaa vastaan.

Samalla logiikalla kouluongelmat ratkeavat sillä, että kouluun palkataan vartijat ja ne härikköpennut saavat todella tuntea aikuisten vallan (ei tietenkään silloin jos pentu sattuu olemaan oma). Mutta mikä on diagnoosi? Näinkö helpppoa on ratkaisujen löytäminen?

Voiko kyse ollakin siitä, että kuria enemmän lapset tarvitsevat rakkautta? Suomalainen kasvatusperinne on yhä sillä tasolla, että perheitä tukevat palvelut keskittyvät yhä fyysiseen hyvinvointiin. Jo ennen lapsen syntymää perhevalmennuksessa kiinnitetään enemmän huomiota tulevan lapsen hammashoitoon kuin siihen miten lapseen luodaan tunneyhteys.  Neuvolassa ollaan enemmän huolissaan lapsen pituus- ja painokäyristä kuin siitä millainen suhde lapsella ja vanhemmalla on. Materiaalisessa hyvinvoinnissa suomalaiset lapset ovatkin maailman kärkisijoilla. Mutta lapsen minäkuvaa me emme tunnu osaavan vahvistaa. Se seurauksena osalla lapsista itsetunto ja empatiakyky ovat nollassa. Riski koulukiusaajaksi ja häiriköksi on korkea.

Dosentti Matti Rimpelä sanoi (HS 10.4), ettei vakavaa uudistyötä lasten ja perheiden tuen osalta ole tehty 80-luvun jälkeen. Tässä se ongelma on. Koulut ovat mahdottoman tehtävän edessä häiriköivän oppilaiden kanssa jos lapsille ja perheille ei pystytä tarjoamaan apua ja tukea riittävän ajoissa.  Kaiken lisäksi ongelmana on se, että emme itse asiassa taida edes tietää miten 4-6-vuotiaat lapset todella voivat Suomessa! Ja vielä kerta kielon päälle, onkohan tämä nuorten itsenäisyyttä korostava kasvatustapa järkevä? Uunituoreessa ministeri Urpilaisen tilaamassa raportissa (Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua) todetaan minusta erittäin osuvasti: " Lastensuojelutapausten määrän kasvu kertoo osaltaan siitä, 
että valtio ja kunnat ottavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin vakavasti, mutta samalla siitä, 
että he käsittelevät varsinkin nuoria aiempaa enemmän yksilöinä. Suomessa tämä ei hämmästytä – valtiohan tukee nuorten varhaista itsenäistymistä. Mutta jos lapset nähtäisiin ensi sijassa perheidensä tai yhteisöjen jäseniksi, olisi lasten hyvinvointia lähdetty varmaankin rakentamaan kirjavamman keinovalikoiman avulla". Aamen.

Koulujen ongelmat ratkaistaan uudistamalla meidän lapsi- ja perhepalvelujärjestelmämme tulevaisuutta varten, eikä lisäämällä koulujen kuritoimia, jolloin palattaisiin menneisyyteen.

Vanhusten omaisuus lihoiksi?

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 22.11.2012 päätettiin jatkaa palvelusetelikokeilua (olen kirjoittanut siitä jo monta kertaa, osa I ja II ja III).  Vastustin kokeilun jatkoa, mutta lautakunta päätti kuitenkin jatkaa kokoilua ensi vuoden loppuun äänin 9-2. Turpaan tuli siis reilusti.  Vastustin kokeilun jatkamista sillä perusteella, että palvelusetelin käyttö on ihan marginaalista (noin 40 myönnettyä seteliä, kun kaikkiaan ympyrävuorokautisessa hoiva-asumisessa on noin 1200 vanhusta Espoossa). En myöskään halua vahvistaa koko ajan sitä kehitystä, että lisäämme varakkaimpien valinnanmahdollisuuksia. Se ei minusta pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta myöskään kuntatasolla.

Ympärivuorokautinen hoiva-asuminen on kallista, kuukausihinnan alkaessa reilusta kolmesta tuhannesta eurosta. Kun vanhus saa paikan hoivapaikkaan, kunta ottaa kovat maksut vanhukselta asiakasmaksujen avulla.  Espoossa asiakkaan nettotuloista otetaan 85 prosenttia, asiakkaalle pitää jäädä vähintään reilut 230 euroa kuukaudessa.  Kotipalvelun maksut eivät ole aivan yhtä suuret, mutta nekin lohkaisevat suuren osan asiakkaan tuloista.

Vanhusten omaisuus on kuitenkin maksujen ulkopuolella.  Periaatteessa 15 miljoonan euron sijoitusyhtiön osakekannan omistava ja takuueläkettä saava vanhus ja 1400 euron työeläkettä saava muuten varaton vanhus ovat samassa asemassa hoivapaikan saadessaan. Tuloista otetaan 85 % ja muu omaisuus jää rauhaan.

Tämä perustunee perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaan, jonka mukaan jokaisen omaisuus on turvattu muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.  Kaikki muutkin kuntien tulosidonnaiset asiakasmaksut lasketaan tulojen mukaan, omaisuus unohtaen.

Mutta pitäisikö vanhusten omaisuus yksinkertaisesti laittaa lihoiksi ja jättää perilliset nuolemaan näppejään, vanhuksen saadessa ympärivuorokautisen hoivapaikan?  En tiedä, mutta siitä olen varma että lähivuosikymmeninä tästä tullaan vielä käymään kipakkaa keskustelua. 

Minä tiedän kaiken

Yksityisiä vai julkisia palveluja? Valtakunnallisessa kuntavaalikeskustelussa keskeisiksi teemaksi ainakin SDP:n ja Kokoomuksen välillä on noussut kiista sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Puolueeni SDP ei halua lisätä yksityistämistä tai ulkoistamista (termit ovat keskustelussa aivan sekaisin), kokoomus taas suhtautuu myötämielisesti tähän.

2000-luvun alkupuolella tein edellisessä työpaikassani Tehy:ssä raportin yksityisen sektorin sosiaali- ja terveyspalvelujen osuudesta. Juuri vuosituhannen alussa alkoi yksityisen ja kolmannen sektorin rooli kasvaa sosiaali- ja terveyspalveluissa kasvaa. Sosiaalipalveluissa järjestöillä oli perinteisesti ollut enemmän roolia ja oli nähtävissä, että yksityisen ja kolmannen sektorin rooli tulee kasvamaan myös terveyspalveluissa. Väestö ikääntyy ja varallisuutta käytetään erilaisiin palveluihin. Kaikki käppyrät todistivat samaa, trendi oli aivan selvä. Raportissa muistaakseni kirjoitin, että yksityisen sektorin rooli tulee merkittävästi kasvamaan ja se tulee ottaa huomioon tulevassa toiminnassa.

Samaan aikaan Ruotsissa isot yhtiöt alkoivat ostaa pienempiä terveyspalveluyhtiöitä ja pääomasijoittajat astuivat markkinoille. Ainakin kymmenen vuotta sitten suomalaiset asiantuntijat nostivat tätä asiaa esille ja varoittivat niin käyvän myös Suomessa. Näin kävi. Samalla on tullut esille kaikkeen bisnekseen kuuluva laillinen veronkierto, ei terveyspalvelubisnes eroa mitenkään muusta liiketoiminnasta, jossa pyritään luonnollisesti verojen minimoimiseen. Sitähän fiksut ekonomit on jo kauppakorkeakoulussa opetettu tekemään. Liiketoiminta on liiketoimintaa.

Espoossa yksityiset yritykset ja eri järjestöt tuottavat merkittävän osan sosiaali- ja terveyspalveluista. Siitä lähtökohdista keskustelu palvelujen ulkoistamisesta lähinnä huvittaa. Come here and see! Kunnat ovat itsenäisiä toimijoita, jotka päättävät itse miten palvelunsa järjestävät.  On totta, että Espoossa on menty jo liiallisuuksiin palvelujen ostoissa ulkopuolelta. Olen ihmetellyt miksei kokoomus voi tätä ikinä tunnustaa? Liiallinen ulkoistaminen hankaloittaa ohjausta. Olen kirjoittanut ongelmista esimerkiksitässä kirjoituksessa.

Terveyspalveluiden kaikkein pyhin osa eli terveysasemat ovat toistaiseksi olleet täysin Espoon kaupungin omassa hoidossa, ilta ja viikonloppupäivystystä lukuun ottamatta. Nyt meillä on valmisteilla pilottiprojekti, jossa terveysasemapalvelut osalle Espoon keskuksesta tuottaisi ulkopuolinen toimija. (Tarkemmin tässäkirjoituksessa).  Se on vaikea asia päätettäväksi, sillä kyseessä voi olla merkittävä askel, mutta toisaalta asukkaille pitää taata toimivat terveysasemapalvelut.  Kun on 11 lääkärin vaje, niin helppoja ratkaisuja ei ole olemassa.

Nyt Espoon kaupunki joutuu pyytämään tarjouksia yleislääkärikäynneistä sosiaali- ja terveystoimelle. Kaupunki aikoo purkaa jonojen häntiä, noin 300–400 käynnin verran. Eli käytännössä lääkärijonossa painiskeleva potilas lähetetään jonkin yksityisen lääkäriaseman vastaanotolle.

Pidemmän päälle jonojenpurkaminen tulee erittäin kalliiksi, enkä pidä sitä mitenkään kestävänä ratkaisuna. Tämä hajottaa entisestään meidän terveysasemien toimintaa, koska kaikki tutkimukset tehdään taas Espoon omilla terveysasemilla. Tämä ei voi olla järkevää Espoon tai potilaan kannalta. Potilas pomppii paikasta toiseen.

Jos minun pitäisi valita ulkoistamisen tai tilapäisten ostosopimusten välillä, valitsisin ehdottomasti ulkoistuksen. Siinä sentään kokonaisuus säilyy yhden toimijan hallussa.

En minä kaikkea tiedä, valehtelen otsikossa. Mutta sosiaali- ja terveyspalveluista tiedän aika paljon. 

Minä ja tyttäreni Espoon aalloissa. Korostan tällä kuvalla yhteistyön merkitystä.

Kuka estää syrjäytymisen- yksilö vai yhteiskunta?

Olin torstai-iltana Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sivistystoimen iltakoulussa, jonka otsikkona oli ”Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen ja aktiivisen osallisuuden vahvistaminen”.  Aihe liittyy nuorten syrjäytymiseen, joka koskettaa jokaista Suomen kuntaa. Espoossa jää noin 3000 nuorta peruskoulun jälkeen koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Noin 12 prosenttia ikäryhmästä.

Inhoan termiä syrjäytynyt, koska se luokittelee jokaisen tähän ryhmään kuuluvan nuoren kadonneeksi sieluksi, vaikka taustalla on erilaisia yksilöitä, erilaisin syin. Espoossa riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitetut ja huostaan otetut lapset (noin 700 vuosittain), asunnottomat nuoret (noin 120 Espoossa), mielenterveyteen sairaalahoitoa saaneet nuoret (136 nuorta vuonna 2010) ja vanhemmuudenpuutetta (24-27 %:a koulutusasteesta riippuen vuonna 2010) kokeneet.  Näihin ryhmiin kuuluvilla nuorilla on muita nuoria suurempi riski tippua keskiarvonuorten kelkasta opiskelu- ja työelämävalintojen suhteen.

Kelkasta tippuminen on vaiheittaista. Taka-askeleet seuraavat toisiaan ja lopulta ollaan pohjalla. Kelkasta tippuminen tapahtuu usein sukupolvesta toiseen siirtyvänä kehityksenä, monella koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevalla vanhemmat ovat työttömiä tai yhteiskunnasta esimerkiksi alkoholin ja mielenterveysongelmien takia syrjäytyneitä.

Presidentti Sauli Niinistön kampanja syrjäytymistä kohtaan (http://www.tavallisia.fi/) on saanut aikaan naureskelua erityisesti vasemmistopiireissä sosiaalisessa mediassa. Ministeri Arhinmäki tyrmäsi kampanjan omassa blogissaan . Vasemmistoliiton ajattelun voi ehkä tiivistää tähän Arhinmäen lauseeseen: ”Hyvinvointivaltion vastuuta kansalaisistaan ei voi ulkoistaa, vaikka nämä kansalaiset eivät vielä äänestysiässä olisikaan.”

Vasemmiston ja oikeiston erot kiteytyvät siihen, että vasemmisto korostaa julkisen vallan velvollisuutta turvata, edistää ja tukea yksilöiden valintoja, tässä tapauksessa nuorten. Oikeisto kärjistäen korostaa yksilöiden oman valinnan merkitystä, haluten lisätä ihmisten omaa vastuuta, mutta myös samalla läheisten ja kansalaisten yleistä vastuuta toisistaan. Tämä klassinen ero näkyy aika tavalla suhtautumisessa presidentin kampanjaan.

Nuorten syrjäytymiskeskustelu tarjoaa siis ainekset perustavanlaatuiselle sosiaalipoliittiselle keskustelulle. Olen itsekin hämmennyksen vallassa. Se palveluiden verkko, jota Espoon kaupunki tarjoaa lapsille ja nuorille, on laaja. On suomenkielisen opetuksen, suomenkielisen varhaiskasvatuksen, kaupunkikulttuurin, liikuntapalveluiden, nuorisopalveluiden ja vapaa sivistyön palveluita sekä erikseen sosiaali- ja terveystoimen palvelut.  Kokonaisuuden hallinnassa on puutteita ja siinä, ettei nuoria ja perheitä osataan lähestyä oikein.  Asunnottomat mielenterveys- ja päihdeongelmaiset eivät oikein kiinnity palveluihin tai heille ei ole riittävästi palveluita.  Muita puutteita on varmasti.

Mutta silti, mikä on yksilön vastuu? Mikä on vanhempien tai muiden läheisten vastuu ja velvollisuus? Viranomaistoiminnalla on erittäin vaikea puuttua asioihin, jos nuori ei ole itse aktiivinen. Silloin nuoren lähimmäisten on otettava vastuuta enemmän.  Vastuuta kanssaihmisistä ei voi ulkoistaa viranomaisille.  

Miksi nuori ei ole sitten aktiivinen? Kouluko lannistaa, perhe, kokemukset, ympäristö, yleinen ilmapiiri? Vaikeita kysymyksiä. 

Huostaanotto ei ole ratkaisu

Pikkutytön järkyttävä murha Helsingissä koskettaa meitä kaikkia.  Oman lapsensa surmaamista ei voi ymmärtää kahden tytön isänä.  Julkinen keskustelu näyttää siirtyvän siihen, toimivatko sosiaaliviranomaiset oikein vai laiminlyötiinkö tytön turvallisuus viranomaisten toimesta.

Arvostan sosiaaliviranomaisten työtä, esimerkiksi lastensuojelun piirissä työskentelevä henkilöstö tekee tärkeää työtä, joka ei saa sille kuuluvaa yleistä arvostusta. Heidän imagonsa on hämmästyttävän huono verrattuna vaikkapa sairaanhoitajien työhön. Jokainen rakastaa sairaanhoitajaa, sosiaalityöntekijää aika harva. Mutta tytön kuolema vaikuttaa niin hirveältä, että viranomaisten toiminta on tutkittava perinpohjaisesti. Jo pelkät julkisuudessa kerrotut väitteet tytön kohtaamasta väkivallasta aiheuttavat ihmetyksen siitä miten hyvin viranomaisten välinen yhteistyö oikein toimii. Viranomaiset eivät puuttuneet ilmeisesti aika selviin merkkeihin riittävän tarmokkaasti, vaan vastuuta tunnuttiin pallottelevan osapuolelta toiselle.

Sosiaalisessa mediassa ihmetellään aina ikävien lastensuojelutapausten jälkeen, miksi lapsia ei oteta huostaan aikaisemmin. Vallitsee mielikuva, että sosiaaliviranomaiset antavat liian kauan syntymävanhempien yrittää olla vanhempia lapsilleen.  Nettipalstat täyttyvät kommenteista, jossa ihmetellään, miksei lapsia oteta huostaan aikaisemmin.

Tosiasiassa kodin ulkopuolelle kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä on kasvanut esimerkiksi Helsingissä viime vuosina. Viime vuonna 475 lasta sijoitettiin kiireellisesti, mikä on noin kymmenyksen edellisvuotta enemmän. THL:n tilastojen mukaan vuoden 2010 aikana oli huostassa 10 003 lasta, joista kiireellisesti sijoitettiin 3 432 lasta.

Aivan kuten vanhustenhuollossa, myös lastensuojelussa pyritään uusitun lastensuojelulain mukaisesti muuttamaan palvelurakennetta. Vähemmän laitoksia, enemmän perhehoitoa. Perhehoitoa pyritään lisäämään sekä lapsilähtöisistä että taloudellisista syistä. Esimerkiksi Espoossa vuonna 2010 Espoossa sijoitetuista lapsista 50 prosenttia sijoitettiin laitoksiin, 14,9 % ammatillisiin perhekoteihin ja sijaisperheisiin 33 %. (Oulussa perheisiin sijoitetaan 76,8 %:a).

On lian yksinkertaista väittää, että huostaanottoja lisäämällä vaikeassa tilanteessa olevien lasten tilanne paranee.  Lain tarkoittamaa ensisijaista perhehoitoa on tarjolla liian vähän. Perheitä, jotka ovat valmiita sijaisperheeksi, ei ole pilvin pimein.  Laitossijoitus ei ole lasten kehityksen kannalta toivottava keino.

Nyt tapahtunut tytön kuolema on tietenkin vain jäävuoren huippu. Vaikka monen mielestä joistakin ei vain ole vanhemmiksi, pitäisi kuitenkin yrittää miettiä, miten pinnan alla olevaan jäävuoren pohjaan vaikutetaan. Voidaanko avohuollon palveluita suunnata jotenkin toisin perheille? Miten sijaisperheenä toimimisesta saadaan houkuttelevampaa? Miten vanhemmuutta voidaan tukea nykyistä enemmän?

Lastensuojelu on vaaliteemana erittäin vaikea. On paljon helpompi puhua terveysasemapalveluista kuin huostaanotosta. Kunnallispolitiikon on myös vaikea saada otetta asiasta, koska salassapitosäännökset – luonnollisesti- estävät vaikeimpien asioiden käsittelyn. Mutta toivottavasti tulevissa kuntavaalikeskusteluissa myös valtakunnan tasolla käydään keskustelua siitä, miten voimme yrittää estää vastaavanlaiset tapahtumat. Sillä jaksan silti uskoa, että tässäkin asiassa toteutetulla politiikalla on väliä.

Terveysasemapilotti - ensin Espoossa, sitten muualla?

Meillä Espoossa, kuten monessa muussakin kunnassa, terveysasemien toimivuuden eteen joudutaan tekemään kovasti työtä. Erityisesti lääkäripula painaa terveysasemien jonot välillä kestämättömän pitkiksi. Kuntalaiset joutuvat jonottamaan liian pitkään lääkärille.

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti maaliskuussa 2012 käynnistää terveysasemapilotin valmistelun. Tarkoitus on selvittää voidaanko rahoitus- ja järjestämistapaa muuttamalla parantaa asiakaspalvelun laatua sekä lisätä terveysasematyön houkuttelevuutta henkilöstön näkökulmasta.

Kolmen vuoden pilotin aikana tarjotaan ulkoiselle toimijalle (yksityinen tai sairaanhoitopiiri) mahdollisuutta tuottaa terveysasemapalveluja samoin periaattein kuin omat terveysasemat, kapitaatiopohjaisen (asukaskohtainen vuosikustannus) rahoituksen turvin. Eli jokaisesta nupista saa tietyn korvauksen.

Lautakunnan seuraavassa kokouksessa torstaina 23.8 päätämme pilotin jatkovalmistelusta ja hankintamenettelyn käynnistämisestä. Pilotti tarkoittaa käytännössä sitä, että Espoon keskuksen terveysaseman Samarian piirissä olevista asukkaista irrotetaan 14 000 asukkaan ryhmä, jonka terveysasemapalveluita tulee tuottamaan hankintamenettelyn jälkeen ulkoinen toimija. Kuulun itse perheineni tähän 14 000 asukkaan ryhmään postinumeroni perusteella.

Hankintamenettelyn jälkeen palveluntuottajalle maksetaan kiinteä asiakaskohtainen korvaus, ns. kapitaatiokorvaus, joka määräytyy pääasiassa terveysasemalle listautuneiden asiakkaiden määrän ja ikäryhmän mukaisesti.

Ulkoisen toimijan verrokiksi otetaan Kivenlahden terveysasema, Espoon oma terveysasema. Sille annetaan ja luodaan nykyistä vapaamman toiminnan mahdollistama toimintaympäristö. Kivenlahden terveysasema saa siis nykyistä itsenäisemmän aseman ja sen rahoitus tulee määräytymään samoin kuten uuden palveluntuottajan. Tarkoituksena on näin kolmen vuoden aikana vertailla terveysasemien toimintaa. 

Espoo on monessa asiassa ollut edelläkävijä suomalaisten kuntien joukossa, aina tämä ei ole kääntynyt voitoksi. Tämän pilottihankkeen tarkoituksena on vertailla yksityisen ja julkisen toimijan tapaa tuottaa perusterveydenhuollon palvelua samoista lähtökohdista mitattuna.  Sellaista tietoa ei ole kovin paljon saatavilla. Tulokset kiinnostavat erittäin paljon minua itseäkin.

Samarian terveysaseman tilanne on ollut surkea, asukkaiden kannalta muutoksia on tehtävä. Toisaalta pilottihankkeen toteutuessa otamme uuden askeleen Espoon perusterveydenhuollossa antamalla yhden väestöryhmän perusterveydenhuollon ulkoisen toimijan haltuun. Ulkoinen toimija on sata varmasti yritys, sillä sairaanhoitopiireille ei löydy resursseja toteuttaa hanketta.

Pragmaattisesti ajatellen, antaa mennä, ideologisesti pohdiskellen hieman arveluttaa. Mutta eikö kuntapolitiikka ole pragmaattista asukkaiden asioiden hoitoa?

Asutetaan asunnottomat - jonnekin muualle!

Espoossa on noussut jonkinsorttinen meteli Kuninkaankallion asumispalveluyksikön avaamisesta. Kehä III:n läheisyyteen, Kuninkaantien varrelle, peruskorjattiin pitkäaikaisasunnottomille 108 asunnon asumispalveluyksikkö, jonka hoidosta vastaa Helsingin Diakonissalaitos.  Hanke on osa valtakunnallista pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa, jonka tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2011 mennessä ja luoda 1250 asuntoa tai tukiasuntopaikkaa pääkaupunkiseudulle. Espoon osuus tästä on 125 asuntoa.

Joidenkin alueen asukkaiden mielestä yksikön avaaminen on lisännyt häiriökäyttäytymistä alueelle, jossa on pääsääntöisesti pientaloasutusta, mutta jossa on ollut jo aiemmin pienimuotoisempaa asuntolatoimintaa. Päihteidenkäyttäytyminen on alueella asukkaiden mukaan lisääntynyt ja sitä mukaan häiriökäyttäytyminen. Kaupungin virkamiehet ovat ainakin omien sanojensa mukaan tehneet kovasti töitä Kuninkaankallion asukkaiden, Helsingin diakonissalaitoksen ja alueen asukkaiden kanssa ratkoakseen ongelmia. Muutamia asukasvaihtoja on jo ilmeisesti tehty.

On täysin ymmärrettävää, että asukkaat reagoivat ja suhtautuvat vähän negatiivisesti uuteen yksikköön. En minäkään ilosta hyppäisi, jos bussipysäkilläni jatkuvasti olisi sammuneita kanssaihmisiä.  Tosin en tiedä onko niitä Kuninkaankallion ympäristössäkään.  En myöskään ilahdu törmätessäni erilaisiin juopporemmeihin siellä sun täällä. Tosin minulle ne lähinnä aiheuttavat säälinsekaista pohdintaa, miksi alkoholi tai muut päihteet saa ihmisen niin koukkuun, että elämä näyttää valuvan täysin kurkusta alas. Harvoin alkoholisteja täytyy pelätä.

Politiikon tehtävä on kuitenkin vastustaa NIMBY-ilmiötä. Ei minun takapihalleni ajattelua. Asunnottomille on aina erittäin vaikea löytää sopivia asumispaikkoja. Vanhat asukkaat pelkäävät häiriöitä, eivätkä halua asuntoloja omiin naapureihinsa. Hyvin monessa paikassa asuntolat onkin sijoitettu jonnekin teollisuusalueelle, syrjäiseen nurkkaan. Poissa näkyvistä, poissa mielestä.  Se ei vain ole inhimillisesti oikein, sillä ihmisarvo se on päihderiippuvaisellakin.

Nyt on vain jatkettava yhteistyötä kaupungin, HDL:n ja alueen asukkaiden välillä. Muuta tietä ei ole. Poliisin tehtävä on valvoa alueiden järjestystä. Joissain poliisin raporteissa on mainittu, että Kuninkaallion alueella ei ole ollut havaittavissa mitään normaalista poikkeavaa. Poliisit ovat olleet erityisen tyytyväisiä Kuninkaallion toimintaan ja toiminnan aloittaminen on poliisin näkökulmasta lisännyt turvallisuutta Espoon alueella.

Ihmisen raadollisuudesta kertoo myös se, että poliisille on tullut yksittäisiä huolestuneita yhteydenottoja siitä että asukkaat pelkäävät tonttien arvon tippuvan. 

Palveluseteleistä pelastus?

Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää kokouksen ensi viikon tiistaina 24.4 . Asialistalla on monta tärkeää aihetta, listan löydät täältä.

Kokouksessa hyväksymme vanhusten palvelujen yksityisten ympärivuorokautisten asumispalvelujen valvontaraportin vuodelta 2011. Kiinnitän huomiota vain yhteen seikkaan. Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tammikuussa 2011 ottaa käyttöön palvelusetelikokeilun vanhusten palvelujen ympärivuorokautisessa 

hoiva-asumisessa. Kokeilu aloitettiin 1.3.2011 ja kestää kuluvan vuoden loppuun.

Espoo osti viime vuonna 799 ympärivuorokautista asumispaikkaa yksityiseltä sektorilta. Vuoden 2011 loppuun mennessä kaupunki on hyväksynyt palvelusetelin palvelutuottajaksi 44 yritystä (nämä täyttävät palvelusetelikokeilun ehdot). Palveluseteleitä oli myönnetty 24 kpl:tta. Olen kirjoittanut kokeilusta vuosi sitten. 

Minusta 24 myönnettyä palveluseteliä on aika vähän, mutta on muistettava kokeilun jatkuvan vielä kuluvan vuoden ajan. Vastustin vuosi sitten kokeilun aloittamista. Perustelin sitä näin:" Kokouksessa yritin korostaa sitä, että uskon palvelusetelikokeilun kuitenkin hyödyttävän enemmän hyvätuloisia, joilla on jo nykyisinkin paremmat mahdollisuudet valita palvelunsa ja hoitopaikkansa. Onko oikeudenmukaista vahvistaa niiden valinnanvapauksia, joilla on jo nyt paremmat mahdollisuudet valinnanvapauteen? Minusta olemme palvelusetelikokeilulla vahvistamassa tätä kehitystä, eikä sen pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta. Espoon palvelusetelikokeilu on tosin valmisteltu sikäli hyvin, että palvelusetelin arvo riippuu asiakkaan nettotuloista, jolloin alle 1000 euron nettotuloilla saa 2 500 euron setelin ja yli 3 000 euron nettotuloilla seteliä ei enää saa. Toivottavasti olen epäilyjäni kanssa väärässä ja palveluseteliä pystyvät käyttämään myös pienituloisemmat eläkeläiset. "

Lautakuntamme saa tietää vasta vuoden 2012 loppupuolella tarkempaa taustatietoa palvelusetelien saaneiden tulotasosta, mutta en voi välttyä ajatukselta, että mitä minä sanoin. 

Politiikka on vääntöä!

Kevät etenee ja lumet sulavat, blogini on viettänyt turhan pitkää hiljaiseloa, vaikka tulevan kunnallisvaaliehdokkaan pitäisi kirjoittaa kuin nuori varsa kevätlaitumella, rajusti ja paljon. Ihmiselämä kuitenkin välillä yllättää ja kipinä katoaa, joten tekstiä ei ole tullut.

Eilen sosiaali- ja terveyslautakunnassa väänettiin pitkä ja hikinen kokous. Osittain se johtui kokoushuoneen lämpötilasta (epäilimme terveyspalveluiden johtajan Juhan Metson vääntäneen tahallaan lämpötilaa ylöspäin, jotta kokous sujuisi nopeammin :) ), mutta kokouksen pituuden aiheutti kokouksen aihelistan pituus.

Poliittisessa luottamustehtävässä toimiminen voi loppua kuin kanan lento seuraaviin vaaleihin, jolloin mandaatti vaikuttaa asioihin katoaa. Sekin voi olla minulla edessä, joten pitää painaa viimeiseen saakka täysillä.

Ehkä keskeisin asia kuntapolitiikassa minulle on ollut terveysasemien toiminta. Ne eivät toimi sillä tasolla kuin niiden pitäisi toimia. Odotusajat lääkärille ovat aivan liian pitkät, jos palvelua edes saa. Varsinkin kaikkein huonommassa asemassa olevat kärsivät tästä. Olen ollut suruissani, ärsyyntynyt ja vihainen siitä, että emme ole saaneet lautakunta-aikanani terveysasemia toimimaan niin kuin niiden pitäisi toimia taloudellisesti vauraassa kunnassa. Olen itse yrittänyt olla asiassa aktiivinen niin omassa demariryhmässäni kuin lautakunnassa. Mikään ei tunnu toimivan, ongelmista ei ole päästy eroon.

Eilisessä lautakunnan kokouksessa vertasin tilannetta Kreikan kriisiin, jonka ratkaisemiseksi tehtiin (tai tehdään) koko ajan pieniä ratkaisuja, ison singon (laajan ja vaikuttavan ratkaisun) puuttuessa. Koen, että terveysasemien kehittämiseksi tehdään paljon hyvää työtä, mutta työ on liian projektinomaista. Pelkään, että henkilöstön kokee jatkuvan kehittämistyön taakkana, eikä saa riittävää tulevaisuudenuskoa siitä että terveysasemat pistetään kuntoon.. Kaipaan sitä isännän ääntä, joka vakuuttaa henkilöstölle ja meille luottamushenkilöille, että terveysasemat saadaan toimimaan omin toimin. Ristiriitaista on tietenkin se, että me politiikot olemme kaupungin isäntiä, joiden pitää sitä isännän ääntä käyttää. Jotenkin minusta vain tuntuu, että vaikka luottamushenkilöt yli puoluerajojen pitävät asiaa tärkeänä, yhtenäinen näkemys puuttuu.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa espoolaisten koulujen tilanne olisi samalla tasolla kuin terveysasemien. Opettajista olisi jatkuvasti pulaa ja he vaihtuisivat useasti, luokkakoot olisivat valtavia ja tilat mitä sattuu. Seurauksena olisi, että oppilaiden vanhemmat nousisivat kapinaan, järjestäisivät mielenosoituksia ja asiat korjattaisiin. Terveysasemien kohdalla ei käy näin. Miksi? Siksi että espoolaisista valtaosa ei käytä terveysasemapalveluita. Suuri osa on työterveyshuollon palveluiden piirissä (kuten minä), varakkailla (ja aika monella muullakin) on yksityiset sairausvakuutukset, jolloin terveysasemien tilanne ei vain jaksa kiinnostaa. Ne, jotka eniten kärsivät terveysasemien huonosta tilanteesta, pitkäaikaissairaat, työttömät, köyhät, maahanmuuttajat, eivät jaksa, pysty ja ehkä osaa valittaa huonosta tasosta samalla tavalla kuin muut.


Luottamushenkilöiden eettinen ja moraalinen vastuu täytyy keskittyä terveysasematoiminnan kuntoon pistämiseen.


Eilisessä kokouksessa teimme taas yhden päätöksen jolla yritämme saada terveysasemien toimintaa parannettua. Lautakunta kehotti sosiaali- ja terveystointa valmistelemaan 1.1.2013 alkavaa kokeilua, jossa pilotoidaan oman terveysaseman nettobudjetointia ja yhdelle tai useammalle ulkoiselle toimijalle annettavaa palveluseteliä terveysasemapalveluista. Samalla selvitetään yhteistyömahdollisuuksia HUSin kanssa terveysasemapalvelujen tuottamisessa. Kaikki omat terveysasemat jatkavat toimintaansa. 


Päätimme aloittaa valmistelun, emme kokeilua! Suhtaudun erittäin epäluuloisesti koko kokeiluun, jossa tarkoituksena on ikään kuin aloittaa kilpailu ulkopuolisen ja oman terveysaseman välillä. En usko,  että kilpailua lisäämällä pystymme ratkomaan nykyistä aliresurssoitua tilannetta. Samalla hajoitamme jo pirstaloitunutta terveysjärjestelmäämme entisestään. En usko kokonaisuuden tästä hyötyvän.

Ja sanon sen suoraan, en halua lisätä yksityisen terveydenhuollon osuutta Espoossa. Olen seurannut terveydenhuoltojärjestelmien kehitystä yli kymmenen vuotta niin Suomessa ja kuin muualla maailmassa ja mitkään tulokset eivät ole vakuuttaneet minua siitä, että meidän kansalaisten kannalta olisi parempi lisätä yksityisten toimijoiden osuutta kunnallisessa terveydenhuoltojärjestelmässä.  Lautakunnassa minua ja muita samalla tavalla ajattelia syytetään ideologiseen ajatteluun pitäytymisestä, mutta kyse ei ole siitä. Minä osaan ajatella asioita kokonaisuuksina ja ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita ja teen siltä pohjalta ratkaisuja.

Lisää vääntöä on siis luvassa.

Jääkiekosta ja vanhuksista valtuustossa

Espoon kaupunginvaltuustossa esityslista oli pitkä kuin Espoon kaupungintalonpäätöshistoria. Loppua ei näkynyt. Asialistalla oli kaava-asioita, jäähallin takauspäätös, Espoon sairaalan hankesuunnitelman hyväksyminen ja ikuisuuskysymys Espoon kaupungintalon purkamisesta.

Kävin pöntössä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kyllästyin Tapiolan urheilupuistoon toteutettavan harjoitusjäähallin takauspäätöksen tarkistamisesta käytävään keskusteluun. Kolmen miljooonan lisäyksestä takauspäätökseen ja laina-ajan pidentämisestä jaksettiin vääntää aivan liikaa. Kävin toteamassa, että taidan olla ainoa jääkiekon lisenssipelaaja valtuustosalissa ja että tehdään nyt päätös jotta halli saadaan rakenteille. Tarve on suuri. Pilkuista ei kannata viilata liian kauan. Ymmärrän, että riskeistä ollaan huolissaan, mutta nyt puhutaan harjoitusjäähallin rakentamisesta, ei vaikkapa start up-yrityksestä. Valtuusto päätti lopulta yksimielisesti takauksen myöntämisestä.  Valtuustossa oli muuten paikalla ainakin kaksi minua selvästi parempaa kiekkoilijaa, kaupunginjohtaja Mäkelä ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merra, mutta heilläpä ei ole voimassa olevaa jääkiekkoliiton lisenssiä.

Kävin puhumassa myös Espoon sairaalan hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Erinäisten vaiheiden jälkeen Espoon kaupunginsairaala päätetään rakentaa Jorvin sairaalan yhteyteen aikaisemmin päätetyn Puolarmetsän sijasta. Olen hieman pettynyt suunnitelman muutokseen. En yhtään epäile, etteikö Jorvi ole sairaalalle hyvä paikka ja etteikö toiminnallisia hyötyjä tule uuden paikan myöten. Mutta uusi rakennettava Espoon sairaala on aivan eri asia kuin alkuperäinen Orkidea-suunnitelma. Ohessa puheenvuoroni tästä asiasta:

"Orkidea-suunnitelma oli erinomainen. Muistan kuinka täällä valtuustossa ja sosiaali- ja terveyslautakunnassa hehkutettiin kuinka espoolaiset vanhukset ansaitsevat tämän hienon Orkidea-sairaalan.

Espoo olisi pystynyt luomaan jotain aivan uutta suomalaisessa vanhustenhuollossa. Kampuksen,jossa olisi ollut esim. kuntoutussairaala, elä ja asu-seniokeskus, terveyskeskus ja  avopalvelukeskus.

Nyt saamme tilalle Espoon sairaalan, josta puuttuu elä ja asu-seniorikeskus, terveyskeskus ja avopalvelukeskus. Lisäksi meille jää rapistuvan Puolarmetsän kohtalo täysin auki. Mitä ihmettä sille tehdään ja paljonkohan sen tuleva korjaaminen mihin tahansa käyttöön maksaa?

Espoon sairaalan rakentamisella Jorviin toteutamme siis riisutun Orkidean mallin, joka on kopio Oulun kaupungin sairaalasta. Tämä sairaala rakennettiin kymmenen vuotta sitten yliopistosairaalan viereen ja on hyvin samanlainen kuin Jorviin rakennettava sairaala. Rakennettiin muuten vuonna 2002.  Vanhustenpalvelunjohtaja Jukka Louhija kumppaneineen toivottavasti ottaa mallia Oulun kaupunginsairaalasta.

Kaiken kaikkiaan koko Espoon sairaala on  surullinen esimerkki jossa vanhuksille aiotaan toteuttaa ehkä vähän luxsusta, mutta huonon projektinhallinnan ja elinkaarimallihankinnasta väkisin kiinni pitäminen johtaa siihen, että politiikot säikähtävät kustannuksia ja vetävät liinat kiinni." 

Kuihtunut Orkidea

Muutama vuosi sitten Espoossa oltiin täpinöissä, kaupunkiin aiottiin rakentaa uusi, moderni ja Suomessa ainutlaatuinen vanhusten sairaala ja seniokeskus. Kuten Espoossa on tapana, sairaalasta järjestettiin kansainvälinen suunnittelukilpailu.  Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n ehdotus Orkidea. Monipuolisen sairaalakampuksen sijaintipaikaksi päätettiin nykyisen Puolarmetsän sairaalan tontti osoitteessa Puolarinportti 1. (kirjoitin aiheesta esim. vuosi sitten )

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja kaupunginvaltuustossa oltiin innoissaan. Suunnitelmat näyttivät hienolta ja vaikutti, että nyt Espoo saa kehitettyä aivan uudenlaisen vanhuksia palvelevan sairaalan ja kuntouttamiskeskuksen. Ajattelin itsekin, että tuosta sairaalasta hyötyvät varmasti omatkin vanhempani. Valtuustossa kehuttiin puheenvuoroissa kuinka espoolaiset vanhukset ansaitsevat tämän sairaalakokonaisuuden.

Hankkeen toteutttamisvaihtoehdoista väännettiin pitkään kättä. Kokoomus ja virkamiehet halusivat väkisin että hanke toteutetaan elinkaarimallilla, siten että rakennuttajat ja huolto ynnä muut palvelut toteutettaisiin kaupungin ulkopuolisten tahojen toimesta. Kaiken piti tulla halvemmaksi ja mahdollistaa niin kutsuttuja synenergiaetuja. Demarit olisivat halunneet toteuttaa hankkeen kaupungin taseen alla.

Kuinka kävikään? Kas kummaa, hanke osoittautui niin hankalasti toteutettavaksi, että yksityisiä yhtiöitä ei saatu kiinnostumaan hankkeesta. Vielä vuosia sitten puhutttiin virkamiesten toimesta, että jopa kansainväliset sijoittajat ovat kiinnostuneita Orkidea-hankkeesta. Todellisuudessa kiinnostusta ei tainnut paljoa olla. 

Ja kuten Espoossa on myös tapana, päättäjien ja virkamiesten keskuuteen on levinnyt ajatus, että suunnittelukilpailun tuloksilla voi pyyhkiä takapuolta.  Kustannukset kuulemma meinaavat karata käsistä. (Jotenkin tämä sama väite tulee eteen jokaisen julkisen rakennushankkeen yhteydessä).

Nyt Espoon sosiaali- ja terveystoimi esittää selvitettäväksi vaihtoehtoa, jossa Espoon sairaala sijoitettaisiin Jorvin sairaalan läheisyyteen, sillä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välille halutaan rakentaa entistä tiiviimpää yhteistyötä. Orkidean innovatiivinen toimintamalli aiotaan säilyttää, vaikka sijaintipaikka vaihtuisikin.

Minä en ainakaan ole vielä kuoppaamassa alkuperäisiä Orkidea-suunnitelmaa. Vanhukset ansaitset alkuperäisen orkidea-idean mukaisen keskuksen, joka on arkkitehtoonisesti hieno. Laatua ei tule halvalla, enkä halua rakentaa mitään koppisairaalaa Jorvin muiden koppirakennusten viereen. Minua risoo, että Espoossa on tapana järjestää suunnittelukilpailuita, jotka sitten vähin äänin haudataan roskakoriin. Jonkin mielestä se kertoo järkevästä ajattelusta ja kyvystä ajatella asioita uudelleen. Minusta se kertoo sähläämisestä ja poliittisen johdon puutteesta.

Kohta meillä on käsissämme vain kuihtunut orkidea.

Mistä toivoa paremmasta?

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tänään  sosiaali- ja terveystoimen talousarvioehdotuksesta. Tällä alalla painitaan jatkuvasti resurssikysymysten äärellä. Päättäjät puoluekannasta riippumatta yrittävät tehdä hyviä päätöksiä kuntalaisia auttaakseen.

Välillä tuntuu, ettei mikään palvelu toimi riittävän hyvin, eikä rahallisia panostuksia tunnu olevan tarpeeksi. Mutta toisaalta sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa joutuu koko ajan pohtimaan yksilön ja julkisen vallan (kunnan) vastuuta. Johtaako jonkun etuuden tai palvelun parantuminen kokonaisuuden kannalta hyvään lopputulokseen? Ainakin minä pohdin.

Riensin menneellä viikolla erääseen tilaisuuteen Pelastakaa Lapset ry:n tiloihin. Juostessani metroasemalla näin raskaana olevan naisen juovan siideriä, hyvässä humalatilassa. Saatoin kiireessä nähdä väärin, mutta näkymästä tuli jotenkin toivoton olo. Vaikka kuinka yritämme parantaa lasten olosuhteita, niin ongelmat tuntuvat vain lisääntyvän yksittäisten ihmisten omien ratkaisujen johdosta. Hiekka tiimalasista tuntuu valuvan reiän läpi nopeammin ja nopeammin.

Helsingissä lastensuojelun asiakkaina on jo lähes joka kymmenes lapsi. Tämä on uskomattoman korkea luku. Joka kymmenettä lasta joudutaan jotenkin auttamaan viranomaisten taholta. Espoossa vastaava osuus lienee noin kuusi prosenttia. Mutta myös meillä Espoossa lastensuojelutarpeen arvioidaan edelleen kasvavan väestönkasvun ja erilaisten kasaantuvien tekijöiden seurauksena (lue: päihteiden ja työttömyyden seurauksena). Ensi vuonna yli 4000 lasta on lastensuojelupalveluiden asiakkaina Espoossa. Pääosa on avohuollon asiakkaita, jolloin varhaisella puuttumisella yritetään tietenkin auttaa perheitä ja lapsia niin että vältyttäisiin huostaanotoilta.

Mutta samaan aikaan kuulee viestejä, että huostaan otettavat lapset ovat entistä vaikeampia ja haastavampia. Lisäksi huostaan otettavat lapset ovat koko ajan vanhempia. Murrosikäisten lasten määrä huostaan otettavien joukossa on kasvanut jatkuvasti. Avohuollon toimenpiteitä on lisätty, mutta huostaanottojen määrä ei ole käsittääkseni vähentynyt.

Lasten kokemukset näkyvät myöhäisemmällä iällä. Kauhistuttava esimerkki on se, että Espoon jälkihuollon piiristä olevista lapsista 2/3 ei opiskele tai käy töissä. Jälkihuolto on tarkoitettu 18–21-vuotiaille nuorille, jotka ovat ennen täysi-ikäisyyttään olleet sijaishuollossa huostaan otettuina tai ovat olleet sijoitettuna avohuollon tukitoimena vähintään puoli vuotta. Tässä puhutaan noin muutamasta sadasta nuoresta.

Mitä pitäisi sitten tehdä? On hyvä, että Espoon kaupunki kampanjoi vanhemmuuden vahvistamisen ja sitä kautta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Olen aina uskonut yhteistyöhön ja tämäkin projekti voi pieneltä osiltaan olla lisäämässä yhteistyötä vanhemmuuden kanssa tekemisessä olevien kanssa.

Mutta kukaan ei voi väittää että yksi projekti tekee kesän. Jotain muuta pitää keksiä.

Pullon korkki kiinni

Suomalaiset juovat aivan liikaa alkoholia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan alkoholiriippuvuus on 6,5 prosentilla miehistä ja 1,4 prosentilla naisista. Alkoholin kokonaiskulutus on lisääntynyt yli 15 prosentilla 2000-luvulla.

Vuosittain kuolee alkoholiin liittyviin sairauksiin, myrkytyksiin, tapaturmiin tai väkivaltaan lähes 3000 suomalaista. Alkoholin käytön seurauksena syntyneet sairaukset ovat työikäisen väestön yleisimpiä kuolemansyitä. Jokainen meistä tuntee jonkun jonka viina on vienyt hautaan.

Samaan aikaan Suomessa yritetään toden teolla pidentää työuria. Tikunnokkaan on nostettu mielenterveyden ongelmat ja masennus. On ihmetelty, miksi suomalaisia poistuu ennenaikaisille eläkkeille niin paljon mielenterveyden ongelmien takia. Se on kyllä kummallista, sillä suomalaisten mielenterveys ei eroa merkittävästi muista läntisistä väestöistä kuin korkeintaan alkoholiongelmien yleisyyden osalta. Väestön mielenterveys on pysynyt hämmästyttävän vakaana vuosikymmenien ajan. Myöskään lasten tai nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisestä ei ole mitään näyttöä, pikemminkin päinvastoin.

Ehkä olisikin syytä kiinnittää yhä enemmän huomiota alkoholipolitiikkaan työurien pidentämisessä. Alkoholin käyttö on Suomessa yhä julkisempaa. Runsaasta käytöstä seuraa väestötasolla vääjäämättä myös alkoholiongelmia, jotka näkyvät työelämässä. Alkoholiongelmia salaillaan ja vähätellään yhä työelämässä, vaikka tilanne on varmasti parempi kuin menneinä vuosikymmeninä.

Kaikkein suurimman uhkan alkoholi aiheuttaa nuorille miehille. Joidenkin tutkimusten mukaan joka viidennellä suomalaisella nuorella miehellä on alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia.. Nuorten päihteiden käyttö näyttää polarisoituneen ja johtaneen päihteitä runsaasti käyttävien nuorten syrjäytymiskehityksen syvenemiseen. Viinan vetäminen johtaa heikkoon työelämässä pärjäämiseen, jos sinne ylipäätänsä sattuu pääsemään. Syrjäytyminen on askeleen lähempänä.

Vastuu alkoholipolitiikasta kuuluu tietenkin poliittisille päättäjille, mutta myös työelämässä voidaan tehdä paljon alkoholin kulutuksen vähentämiseksi. Niin työpaikoilla, liitoissa ja keskusjärjestöissä. Nyt tarvitaan aktiivista otetta, jotta pullon korkki saadaan kiinni.

Positiivisia tunnelmia?

Vaalit on käyty, mutta maan suunta on vähintääkin epäselvä. Tiedä häntä, mihin tässä vielä päädytään. Onneksi minun kunnallispolitiikkona tarvitseen keskittyä vain Espoota koskeviin asioihin (vaikka tekisi mieli kyllä puuttua vähän muuhunkin).  Mutta keväisenä toukokuun päivänä, kesäpuuhien jo pyöriessä mielessä, ei jaksa olla negatiivinen. Annetaan jonkin muun olla negatiivinen tällä kertaa.

Ensin kuitenkin tarina typeryydestä. Istuskelin tuossa lounaalla terassilla, ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Vieressä istui kaksi siinä neljäkymmppistä jätkää. Toinen jätkistä oli roudannut ulkomailta jonkin kohtuu hienon auton ja oli tympääntynyt saamaansa tulliviranomaisen kohteluun. Ilmeisesti tullivirkamiehen sähköpostivastaus oli ollut tylyhkö tai kömpelö, ihan miten vain, mutta sen vastaanottanutta jätkää se oli ärsyttänyt. Ei siinä mitään, virkamiehen pitää olla vastauksissaan kohtelias ja korrekti. Mutta lounaspöydän kaksi jätkää alkoivat keskenään morkata virkamiestä: "tuollainen kaveri joka ei mistään muualta saa mitään muuta työtä, kuin se kehtaa. Se oli vaan kateellinen siitä (ilmeisen) hienosta autosta, jos auto olisi ollut Toyota, niin mitään ongelmia ei olisi ollut".  Särähti niin maan perkuleesti korvaani, sillä jos jotain inhoan, niin ylimielisyyttä ja itsensä toisten yläpuolelle asettamista. Ja minusta jätkien käytös edusti juuri sitä.

Mutta takaisin Espooseen, kotikaupunkiimme. Torstaina sos. ja terveyslautakunnassa ei käsitellä kovin kummoisia asioita. Mielenkiintoisin on sosiaali- ja terveystoimen asiakaspalautekatsaus. Espoon kaupunki kerää yllättävän paljon erilaista tietoa kaupunkilaisten suhtautumisesta kaupunkin palveluihin.

On kohdennettuja asiakaskyselyjä, kuntapalvelut Espoossa-tutkimus, dokumentoitua spontaania palautetta, asiakkaan osallisuutta tukevia palautemenetelmiä ja niin edelleen. Tietoa tuntuu olevan.

Kuntapalvelut Espoossa- tutkimuksen mukaan (708 espoolaista vastaajaa), on muutama mielenkiintoinen kohta. Vastaajilta kysyttiin että ”Jos ajattelette elämistä Espoossa yleensä, miten hyvin seuraavat asiat on hoidettu?”. Terveysasemien lääkärivastaanottoihin ja hammaslääkäriasemien palveluihin on erittäin tai hyvin tyytyväisiä noin 40 prosenttia. Terveysasemien lääkärivastaantottoihin kohdistuu myös paljon tyytymättömyyttä, sillä 41 prosenttia pitää niiden toimivuutta erittäin tai melko huonona.

On siis selvää, että terveysasemien toiminnan pistäminen on erittäin tärkeää ja kiireellistä. Omat teesinin olen esittänyt edellisessä blogikirjoituksessani. Lautakunnan kokouksessa torstaina 12.5 ilmassa oli kuitenkin muutoksen tuulia. Tuntui, että yhä useamman puolueen edustaja haluaa yhteistuumin pistää palvelut kuntoon. Sosiaali- ja terveyspalveluiden johtaja Juha Metso lupasi harkita erillisen terveysasemien "talkoo"ryhmän kokoon kutsumista. Minusta se olisi erittäin tärkeä asia, sillä terveysasemat pelastetaan vain laajalla yhteistyöllä ja yli puoluerajojen menevällä sitoutumisella.

Ajattelen positiivisesti, muutoksen tuulia on ilmassa. 

Espoon terveysasemat pelastetaan vain yhteistyöllä

Lähetin alla olevan tekstin Länsiväylä-lehteen. En tiedä julkaisevatko. Olen erittäin huolestunut Espoon terveysasemien tilanteesta ja siitä, että poliittiset päättäjät eivät kykene yhteistuumin ratkaisemaan ongelmia. Olen aina yhteistyön kannattaja, uskon että yhteistyöllä vaikeatkin asiat voidaan ratkaista.  Niin myös Espoon terveysasemien ongelmat. Tästä lähtee:


Terveysasemien tilanne on vakava. Pula osaavasta henkilökunnasta, erityisesti lääkäreistä, on johtanut siihen, että osassa terveysasemista ihmisille ei pystytä antamaan lääkäriaikoja. Lääkäripulan takia esimerkiksi Viherlaakson terveysaseman toimintaa on jouduttu supistamaan. Käytännössä Espoo ei toteuta sille lain mukaan kuuluvia tehtävää eli tarjoa asukkaille riittäviä terveyspalveluita. Palvelun tasossa ei yleensä ole ongelmaa, vaan siinä että palvelua ei tahdo saada.

Espoon terveyspalvelut ovat joutuneet negatiiviseen syöksykierteeseen, jonka lopputuloksena on julkisten terveyspalveluiden täydellinen romahtaminen, ellei kierrettä saada oikaistua. Nyt on viimeinen hetki saada terveysasemat toimiviksi ennen kuin väestön ikääntyminen alkaa toden teolla vaikuttaa Espoossa, ja pula osaavasta henkilökunnasta lisääntyy. Vaarana on, että kuntalaiset menettävät luottamuksensa terveysasemien toimintaan. Kun luottamus menee, sen palauttaminen on erittäin hankalaa.

Aivan ensimmäiseksi meidän on saatava Espoon kaupungin työnantajakuva paremmaksi, jotta työ Espoon terveysasemilla houkuttelee niin lääkäreitä kuin hoitajakin. Työtä yritetään kehittää jatkuvasti mielekkäämmäksi, mutta uudistuksia on mietittävä rohkeammin. Palkkatasoa on nostettava, jos se houkuttelee ammattilaisia terveysasematyöhön.! Henkilökunnan keskuuteen on saatava lisää tulevaisuudenuskoa, jotta he jaksavat vaativassa työssään nykyistä paremmin. Resurssikysymyksiä on tarkasteltava kriittisesti, onko nykyisillä resursseilla edes mahdollista saavuttaa inhimillistä palveluntasoa?

On käsittämätöntä, että vaikka kaikki Espoon valtuustoryhmät haluavat saada terveysasemapalvelut kuntoon, ne eivät tee yhdessä mitään konkreettista sen suhteen. Espoossa on vihdoin ymmärrettävä, että terveysasemat saadaan toimimaan vain virkamiesten ja poliittisten päättäjien yhteistyöllä. Ongelmavyyhtiä ei ratkaise kukaan virkamies tai poliitikko yksin. Tarvitaan selkeä viesti henkilöstölle ja kuntalaisille, että tilanne on vakava, mutta terveysasemapalvelut tullaan pistämään yhteistoimin kuntoon. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Nyt tarvitaan poliittista johtajuutta!

Antti Aarnio
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (sd)

Kurjuutta jakamaan

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa oleminen tuo eteen vaikeita asioita. Lautakuntatyössä ovat ilonaiheet vähissä, kun usein päätökset koskevat supistamisia, keskittämisiä ja määrärahojen riittävyyttä. Niukkuutta tuntuu olevan aina, oli kyse sitten henkilökunnan määrästä tai kuntalaisten palvelutasosta. Budjettimäärärahat ovat niukat, eikä niiden kasvattaminen ole helppoa. Ja kaiken lisäksi tekemämme päätökset eivät ole matematiikkaa, lopputulosta ei voi laskea. Epäonnistumisten riski on suuri.

Torstain 14.4 kokouksessa ollaan taas tärkeiden asioiden edessä. Sosiaali- ja potilasasiamiehen ja varsinkaan vammaisasiamiehen vuoden 2010 toimintakertomukset eivät ole mitään hoosianna-tason ylistyskertomuksia kaupungin toiminnasta. Ongelmat liittyvät tiivistetysti siihen, että sosiaalityöntekijöitä puuttuu kaupungin palveluksesta sen verran, että vammaisille ei ehditä tehdä lain mukaista palvelusuunnitelmaa, eivätkä köyhät saa heille kuuluvaa toimeentulotukipäätöstä. Tyhmemmänkin päättäjän luulisi tajuavan, että sosiaalityöntekijöitä olisi saatava kaupunkiin lisää. Siitä päästäänkin siihen ongelmaan, ettei heitä ole tarjolla niin kovin paljoa auki oleviin tehtäviin. Suo siellä, vetelä täällä. Koska olen aina arvostanut politiikkoja, jotka esittävät ratkaisuvaihtoehtoja ongelmiin, esitän ratkaisuvaihtoehdon: virkoja on saatava lisään. Olipa helppoa!

Tähän väliin täytyy todeta (ennen vakavia asioita), että yksi tuttuni oli keskustellut vaaleista ja demariehdokkaista erään toisen henkilön kanssa. Tämä toinen henkilö oli sanonut, että hän ei voi äänestää ketään espoolaista demariehdokasta, mutta Antti Aarniota hän voisi äänestää. Kiitos vain, seuraavissa vaaleissa tavataan! Näillä äänimäärillä voi vielä päätellä mistä äänet tulevat.

Itsekehun jälkeen takaisin kuntalaisten asioihin. Torstain kokouksessa käsittelemme myös Espoota koskevan toimintaympäristön muutoksia ja niiden vaikutuksia talousarviokehykseen. Itse kiinnitin asiaa koskevaa materiaalia lukiessani siihen, että Espoon pitäisi panostaa enemmän kaupungin sisäisten erojen tasoittamiseen. Meillä Espoossa monet asiat keskittyvät muutamalle alueelle. Maahanmuuttajat Espoon keskukseen ja Leppävaaraan, sairastavuus Pohjois- ja Keski-Espooseen, ilman peruskoulutusta olevat Espoon keskukseen ja Espoonlahteen ja pisteeksi iin päälle: työttömyys Espoon keskukseen.

Tähän kehityksen murtamiseen pitäisi puutua voimakkaammin. Se edellyttäisi panostamista varsinkin ”huonojen” alueiden kouluihin, jotta kaikilla olisi tasavertaisemmat mahdollisuudet ponnistaa elämässä eteenpäin. Tähän aiheeseen palaan myöhemmin, sillä nyt on aika siirtyä tunteita herättävään kohtaan esityslistalla.

Kilon päiväkodissa on järjestetty ensin kokeiluna ja sittemmin vakiintuneena toimintana yhteisöllistä kuntoutusta yhdeksälle vammaiselle lapselle. Päiväkodin henkilökuntaan on kuulunut kaupungin palkkaamat fysio-, puhekuntoutusta varten. Espoon kaupunki on tähän saakka järjestänyt Kilon päiväkotiin sijoitettujen vammaisten lasten kuntoutuksen, vaikka valtaosa lasten kuntoutuksesta olisi kuulunut Kelan järjestämisvastuulle sovitun työnjaon mukaisesti.

Nyt kaupunki on päättänyt, että tuohon Kilon päiväkodin erityisryhmään sijoitettujen lasten terapiapalvelut järjestetään Kelan toimesta ja kaupungin vastuulle kuuluvien lasten terapiat kaupungin toimesta. Helsingin Sanomissa on ollut viikon kuluessa kaksi juttua aiheesta ja vanhemmat ovat olleet aktiivisesti yhteydessä päättäjiin. Kun itse luin Hesarin ensimmäisen jutun, totesin vaimolleni, että eihän kukaan sydämen omaava ihminen voi lopettaa vammaisten lasten erityispalvelua luettuaan sen jutun.

Kyse on siis tiivistetysti siitä, että siirretäänkö nyt kaupungin toimesta järjestettävä terapiapalvelu sille taholle jolle se valtakunnallisen linjauksen mukaisesti kuuluu. Eli Kelalle.

Asiaa voi tarkastella monilta näkökulmilta. Virkamiehet katsovat aivan perustellusti, että kaikkien espoolaistan pitää olla samassa asemassa, ja vastuu on siirrettävä sille jolle se valtakunnallisten ohjeiden mukaan kuuluu eli Kelalle. Jos Espoon kaikkien 200 vaikeavammaisen lapsen terapiat järjestettäisiin samoin kuten Kilossa, tarvitsisimme Espooseen 60 terapeuttia toteuttamaan terapioita. Se ei liene mahdollista ainakaan nopealla aikavälillä.

Vammaisen lapsen (ja hänen vanhempansa) näkökulmasta tilanne on tietenkin erilainen. Siirtyminen Kelan terapiapalveluiden piiriin on heidän näkökulmastaan heikennys. Lisäksi terapeuttien muutokset eivät liene vaikeavammaisten kohdalla hyvä asia. Miksi heidän pitää luopua jostain?

Minä olen aina pitänyt tasa-arvoisuuden periaatetta erittäin tärkeänä. Palveluiden kohdalla se on minusta yksi tärkeimmistä periaatteista. Sosiaali- ja terveyspalveluissa eletään aina niukkuutta ja niitä pitää jakaa ohjeiden perusteella, jotka kohtelevat asukkaita samalla tavalla. Niin rikasta kuin köyhää. Tai vammaista lasta Kilossa ja Espoonlahdessa.

Mutta tässä Kilon tapauksessa taidan kuitenkin luottaa enemmän sydämen ääneen.

Terveyttä kioskista?

Olin vähän aikaa sitten tilaisuudessa, jossa esiteltiin innovatiivisia hankkeita sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yhtenä esiintyjänä oli Laastari lähiklinikan toimitusjohtaja.
Hänen yrityksensä on ilman ajanvarausta toimiva sairaanhoitajan vastaanotto, joka toimii Keravalla marketin kyljessä. Ilman erilistä ajanvarausta asiakas voi astella hoitajan vastaanotolle ja saada apua äkillisiin tulehdussairauksiin. Siis vain tiettyihin tulehdussairauksiin, jotka ovat hoidettavissa ilman lääkärin tapaamista, sillä sellaista ei vastaanotolla ole. Lääkäri on kuulemma puhelimella tavoitettavissa. Yritystä esitellyt kaveri tuntui asiansa osaavalta ja liikeidea hyvältä. Mikäs tässä?

Minun mielestäni palvelu on täyttä rahastusta ja osoitus taas kerran siitä mihin suuntaan sosiaali- ja terveyspalvelumme ovat kehittymässä, ellei julkisia palveluita pistetä kuntoon. Asiakkaalle vastaanoton hinta (45 €) voi tuntua edulliselta, mutta se on aika paljon palvelusta ilman lääkärinvastaanottoa. Tasan tarkkaan kehitys johtaa siihen, että asiakkaalle tullaan lääkärinpalveluita tarvittaessa ehdottamaan jotain tiettyä yksityistä kumppania palvelun tarjoajaksi. Ja potilas maksaa, kun yhteyttä julkisiin terveyspalveluihin ei ole.

Kyseessä on ensimmäinen yksityinen terveyskioski Suomessa. Siis palvelu, jossa keskitytään vain muutamien palvelujen tuottamiseen tietylle rajatulle kohderyhmälle. Aukioloajat pidetään joustavina, jotta palvelujen piiriin saadaan paljon asiakkaita. Tämän takia sijainnin on oltava hyvä, keskittyen kauppakeskuksiin tai muihin paikkoihin, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Tämäkin terveyspalvelumallin idea on tuotu sieltä missä markkinatalous ja terveyspalvelut on yhdistetty maailma parhaiten eli Yhdysvalloista. Siellä vastaavanlaisia kioskeja on tuhansia. Täytyisi vain muistaa se, että se mikä toimii jenkeissä, ei välttämättä istu Suomeen!

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA toi idean terveyskioskista Suomeen muutama vuosi sitten. Sitra on ottanut tehtäväkseen lisätä parempaa palvelua, valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia suomalaisissa hyvinvointipalveluissa. Sitran selvitysten perusteella esimerkiksi Ylöjärven kunta käynnisti terveyskioskitoiminnan oman toimintanaan Elon kauppakeskuksessa Ylojärvellä kesällä 2009. Toiminta on käynnistynyt hyvin ja kunta sekä käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä.

Julkisesti tuotettuna palveluna terveyskioskimalli voi olla toimiva ja hyvä malli tavoittaa kohtuukustannuksin laajoja kansanjoukkoja. Minäkin toivoisin että saisimme Espooseen muutamia kioskeja, jotta paine terveyskeskuksia kohti vähenisi.

Mutta terveyskioskin on oltava osa kunnan organisaatiota, jotta palvelulla edistetään kuntalaisten terveyttä ja tehdään ennaltaehkäisevää työtä. Muuten käy niin kun Laastari lähiklinikkatapauksessa: tarkoituksena on vain saada mahdollisimman asiakaskäyntejä potilaiden (tai heidän vakuutusyhtiöiden) maksamina, ilman yhteyttä kokonaisuuteen. Kansalaisten terveyspalveluista jo nykyisillään korkeat asiakasmaksut kasvatat ilman mainittavia terveysvaikutuksia.

Ja se ei ole kenenkään muun etu kuin terveyspalveluyrittäjän.

Palvelusetelit rules?

Torstaina 27.1.2011 sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsiteltiin tärkeitä asioita. Listalla oli terveysasemien palvelua kehittämishanke Hyvä vastaanotto-hanke, Espoon laboratoriopalveluiden rakenne ja vanhusten palvelusetelikokeilu vanhusten ympärivuorokautisessa hoiva-asumisessa. Kokous oli sekava, tunteita herättävä ja liian pitkä, mutta sitähän politiikka on? 
Laboratoriopalveluiden kohdalla lautakunta päätti palauttaa esityksen uudelleen valmisteltavaksi, siten, että kiinteät HUSLAB-laboratoriot toimivat kaikilla terveysasemilla. Perusturvajohtaja ja esittelijä jättivät eriävän mielipiteen, joten kaupunginhallitus saattaa ottaa asian käsittelyyn. Vaikka itse äänestin palautuksen puolesta (pidän tosin yhä alkuperäisiä uudistamissuunnitelmia melko hyvinä), asian sekavuus harmittaa. Laboratoriouudistusta lähdettiin ehkä viemään liian nopeasti, eikä lautakunnalle tai kuntalaisille kerrottu tarpeeksi hyvin mitä uudistus tarkoittaa ja millaisia palveluita poistuvien palveluiden tilalle synnytetään. Nyt asiasta on syntynyt melkoinen soppa ja lopputuloskaan ei ole vielä selvillä. Minä en ainakaan usko sen olevan tällä päätöksellä selvä.

Kiinnitin kokoukseen valmistautuessa eniten huomiota palvelusetelikokeiluun, josta kirjoin jo aiemmin. Kyseessä on kokeilu, jossa asiakkaalle eli vanhukselle tarjotaan palveluseteliä kaupungin oman hoiva-paikan tai ostopalvelupaikan sijasta. Asiakas voi sitten saamansa setelin, jonka arvo vaihtelee 0-2 500 euron välillä, nettotulojen mukaan, valita yksityisiltä markkinoilta kaupungin kriteerin täyttävän hoitopaikan.

Kokeilun avulla palvelusetelin saaneiden ihmisten valinnanvapaus kasvaa. Samalla saattaa syntyä uusia markkinoita, kun uusia toimijoita tulee tarjoamaan palvelupaikkoja vanhuksille. Lisäksi kaupungille rankat kilpailutusmenettelyt poistuvat, kun palvelutarjoajat valinta suoritetaan hyväksymismenettelyllä.

Kaupungin omassa hoivakodissa tai kaupungin yksityiseltä toimijalta ostamassa hoivakodissa asiakasmaksut ovat tulosidonnaisia. Asukas maksaa nettotuloistaan 85 % korvauksen asumisesta ja hoivasta, kuitenkin siten että asukkaalle jää käyttöön vähintään 212,90 euroa kuukaudessa.

Negatiivista palvelusetelikokeilussa on se, että asukkaiden omavastuu tulee mielestäni lisääntymään. Hoiva-asumisen kuukausihinnat vaihtelevat 3 167 ja 4 522 euron välillä. Asukkaan nettotulot ja sen perusteella muodostuva palveluseteli Kelan hoitotuen kanssa tähtäävät siihen että asukkaalle jää käytettäväksi 3 543 €. Tällä summalla asukkaan on maksettava ostamansa hoiva-asumispaikka hoitoineen. Jos asukas onnistuu löytämään halvemman tason paikan, hänelle käteen jäävä summa vastannee samaa tasoa kuin minimikäyttövara kaupungin hoivakodissa tai ostopalvelupaikassa. Koska olen kyyninen ja epäluuloinen ihminen, uskon että hoiva-asumispaikkojen kuukausihinnat nousevat, eikä matalamman hintatason paikkoja enää löydy, jolloin asiakkaiden omavastuu kasvaa entisestään. Mitä suuremmat omavastuut palveluista syntyvät, sitä huonommat mahdollisuudet pienituloisilla on valinnanvapauteen.

Kokouksessa yritin korostaa sitä, että uskon palvelusetelikokeilun kuitenkin hyödyttävän enemmän hyvätuloisia, joilla on jo nykyisinkin paremmat mahdollisuudet valita palvelunsa ja hoitopaikkansa. Onko oikeudenmukaista vahvistaa niiden valinnanvapauksia, joilla on jo nyt paremmat mahdollisuudet valinnanvapauteen? Minusta olemme palvelusetelikokeilulla vahvistamassa tätä kehitystä, eikä sen pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta. Espoon palvelusetelikokeilu on tosin valmisteltu sikäli hyvin, että palvelusetelin arvo riippuu asiakkaan nettotuloista, jolloin alle 1000 euron nettotuloilla saa 2 500 euron setelin ja yli 3 000 euron nettotuloilla seteliä ei enää saa. Toivottavasti olen epäilyjäni kanssa väärässä ja palveluseteliä pystyvät käyttämään myös pienituloisemmat eläkeläiset.

Punnittuani plussia ja miinuksia, äänestin lautakunnassa kokeilun aloittamista vastaan, mutta lautakunnan enemmistö hyväksyi kokeilun aloittamisen. Kokouksen jälkeen tunsin oloni vasemmistojääräksi, joka ideologista syistä jarruttaa kehitystä.


Mutta Hesarin pääkirjoituksen jälkeen tuntui, että en minä ihan väärässä ole.

Johtajat vaihtoon?

Espoon terveysasemien tilanne on taas nostattanut otsikoita. Länsiväylä-lehden keskiviikon 12.1.2011 numerossa sosiaali- ja terveyslautakuntatoverini Leo Hiltunen (persu) ilmoittaa aikovansa aloittaa adressin keräämisen. Hänen tavoitteinaan on kerätä niin paljon nimiä adressiin, että päättäjät lopulta uskovat ihmisten mitan täyttyneen. Hän näyttää lehtijutun perusteella haluavan vaihtaa kaksi terveysasemien keskeistä virkamiestä, sosiaali- ja terveyspalvelujen johtajan Juha Metson ja terveyspalvelujen johtajan Tuula Heinäsen.

Vastenmielistä puuhastelua. Itse aion toimia samoin kuten lautakunnan puheenjohtaja Johanna Värmälä fiksusti lehdessä totesi: ”En aio osallistua minkäänlaiseen ajojahtiin”.

Siinä Leo Hiltunen on oikeassa, että terveyspalvelut eivät Espoossa toimi niin kuin niiden pitäisi toimia. Kyse on erityisesti siitä, että kaupunkiamme vaivaa lääkäripula, jonka seurauksena on alkanut kierre. Puuttuvat lääkärit aiheuttavat painetta muille lääkäreille ja hoitajille sekä muulle henkilöstölle. Henkilöstö väsyy ja turhautuu ja Espoon maine työpaikkana heikkenee.

Terveyspalveluita kehitetään jatkuvasti ja positiivisia tuloksia on myös saatu. Työ jatkuu yhä.

Osa politiikoista, kuten tässä tapauksessa Leo Hiltunen, ovat mestareita syyttämään virkamiehiä kun palvelut eivät pelaa. Omassa toiminnassa ei tietenkään nähdä mitään vikaa. Leo Hiltunen on istunut 10 vuotta lautakunnassa, nyt hänen pitäisi esittää ratkaisuvaihtoehtoja eikä kerätä adresseja. Sillä terveysasemien toiminnasta ovat vastuussa poliitikot. He päättävät resursseista esimerkiksi terveyspalveluihin. Voi olla, että resurssit ovat olleet viime vuosina liian vähäiset, joka on johtanut terveysasemien toiminnan heikkenemiseen. Silloin politiikkojen pitäisi vaikuttaa resurssien lisäämiseen, eikä vaatia virkamiesten päitä vadille.

Resurssikysymyksen lisäksi on erittäin tärkeää, että sosiaali- ja terveyslautakunta ohjaa terveyspalveluiden kehitystä. Sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosäännössä todetaan, että sosiaali- ja terveyslautakunnan tulee ohjata ja valvoa tehtäväalueensa toimintaa valtuuston ja hallituksen päätösten mukaisesti. Ohjaaminen ei toimi tällä hetkellä. Emme saa emme saa riittävästi informaatiota terveyspalveluiden tilanteesta.

Sen takia lautakunnan pitäisi pystyä yhdessä virkamiesten kanssa luomaan luottamuksellinen kulttuuri, jossa toimintaa viedään yhdessä eteenpäin. Se edellyttäisi sitä, että ylin virkamiesjohto ja sosiaali- ja terveydenhuoltolautakunta sopisivat seuraaviksi vuosiksi toimintatavat, jolla terveyspalveluiden toimintaa viedään eteenpäin, ja ennen kaikkea: miten lautakunta seuraa kehitystä ja reagoi jos ongelmia ilmenee.

Tällainen lautakunnan toiminnan ohjaajan roolia eteenpäin vievä toiminta olisi paljon järkevämpää kuin adressien kerääminen. Mutta eihän yhteistoiminnan tiellä ole ennenkään päästy otsikoihin.