Kuka, mitä, häh?

torstaina, tammikuuta 26, 2012

Uhrataan puoluesihteeri


SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti eilen, ettei hae jatkokautta puoluesihteerin tehtävään kevään puoluekokouksessa. Todella harmi, sillä saamastaan arvostelustaan huolimatta olen pitänyt Mikaelia raikkaana tuulahduksena demareissa. Ja sitä tuulahdusta todella välillä tarvitaan.

Ihmettelen kuitenkin, miksi puoluesihteeri Jungner meni maalaamaan itsensä niin nurkkaan ilmoittaessaan joulukuussa jättävänsä puoluesihteerin tehtävän, jollei Paavo Lipposen huono gallup-kannatus nouse. Kokeneena politiikan pelikettuna hän tiesi varmasti, jääkiekkotermein todettuna: nyt tuli noutaja Jungnerin pojalle.  Ihmeen tekeminen on vaikeaa, mutta ehkä hän uskoi siihen vilpittömästi. Hän on näyttänyt kulkevan omia polkujaan ennenkin.

Itse pidin Lipposen mukaan lähtöä erinomaisena asiana, ajattelin hänen olevan todellinen vastavoima Sauli Niinistön ylivoimalle. Ei ollut. Paavo Lipposen vaalitulos oli erittäin huono. Mutta se ei minusta ollut puoluesihteerin, kampanjan, ay-liikkeen (hei come on, ei vaalimenestystä enää voi laittaa ay-liikkeen varaan), äänestäjien tai Paavon iän vika.  

Esa Suominen kiteytti blogissaan hyvin sen mistä huono vaalimenestys johtui. SDP:n perustukset eivät ole kunnossa. Paavo Lipponen tunnetaan Eurooppa myönteisenä poliitikkona, Euron ystävänä. Minä olen muuten myös. Mutta nykyisen SDP:n Eurooppa-politiikka on ollut vähintään hieman erilaista kuin Paavon reilut kymmenen vuotta sitten ajama politiikka. NykySDP:n linjalla Suomi ei ole enää mallioppilas, vaan jotain muuta. Joidenkin mielestä häirikkö, toisten mielestä tiukasti tulevaisuutta rakentava taistelija.   Joka tapauksessa Paavon linja oli paljon Eurooppa-myönteisempi kuin SDP:n linja.  Äänestäjät ovat sekaisin, kun SDP:n presidenttiehdokkaan kannat eivät ihan vaikuttaneet samoilta kuin SDP:n. Takkia ei voi käännellä miten sattuu.

Paavo teki virhearvion kun lähti mukaan. Ehkä hän otti kovan riskin, mutta jonkun olisi pitänyt tajuta, että hän ei ole päässyt irti "oikeistolaisesta"-talouspolitiikan ajaja-mielikuva. Nyt kun tuloeroista keskustellaan, niin Paavon on ollut vaikea myöntää, että hänen pääministerinä ajamansa politiikka lisäsi tuloeroja ja eriarvoisuutta. Mutta toi paljon muuta hyvää. Siitä leimasta hän ei vain pääse nyt irti, eikä kansa ostanut oikein oikeudenmukaisuus-teemalla markkinoitua Paavoa. 
Kiekkoa maaliin demarit!

Iästä on paljon puhuttu. Kansalaiset kokivat Paavon liian vanhaksi. Eihän hän vanha ole. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, kun katsoin Paavon kulkua Sellon viimeisessä tilaisuudessa, että on hän jo vähän vanhentunut. Kyllä sen huomasi, että ikä painaa. Varsinkin kun puheenparsi ei oikein ole tälle vuosikymmenelle sopiva.

Kampanja ei päässyt oikein sellaiseen lentoon kun olisi tarvittu. Kun henki ei ole päällä, niin tulosta ei synny. Alhaiset gallup-luvut loivat epäuskoa ja latistivat tunnelmaa ja vaikuttivat mielialoihin.  Jaoin Paavon mainoksia, päivystin kerran vaalikontilla ja tein vähän työtä sosiaalisessa mediassa.  Mutta palo ja henki puuttui, minäkin olisin voinut tehdä enemmän.


En osaa kampanjaa kovin arvostella. Ehkä se oli liian perinteisellä tavalla tehty tähän aikaan. Kun kävi ilmi, etteivät omatkaan joukot ole Paavon takana, koko puolueen johto asettui Paavon tueksi. Mainoksissa olivat Paavon lisäksi puoluesihteeri Jungner ja puheenjohtaja Urpilainen. Ay-johtajat liputtivat avoimesti Lipposen puolesta. Demari-lehti morkkasi muita ehdokkaita ja kehui Paavoa, itse en jaksanut edes lukea sitä propagandaa. Minusta tuntuu, että propagandasta aivot omistavalla ihmisellä nousee esiin vain myötähäpeän tunne.

Se minua ihmetyttää oman puolueeni piirissä, että demarit näyttävät yhä vähä naivisti uskovan siihen että kansalaiset äänestävät niin kuin johtajat (puolueen tai ay-liikkeen) esittävät.  Ehkä näin oli ennen, mutta nyt kansalaiset haluavat päättää asiasta itse ja vain ärsyyntyvät liiallisesta johtajien suostuttelusta. Minkään muun puolueen johtajat eivät näyttäneen liputtavan samalla tavalla oman puolueensa ehdokkaan puolesta.

Vaikka sinänsä kyse on yksityiskohdasta, niin mainoksissa Paavon takana olisi puoluesihteerin ja puheenjohtajan sijasta pitänyt olla tavallisten ihmisten meri. Kuka ihminen samaistuu puoluejohtajaan tai puoluesihteeriin? Ihmiset samaistuvat kaltaisiinsa. Tämä unohdettiin.

Presidentinvaali on henkilövaali, eikä vaalin lopputulos kerro totuutta puolueen kannatuksen tasosta, mutta olen huolestunut SDP:n tulevaisuudesta.  Aion ainakin itse ylläpitää keskustelua siitä mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä.  Se on jokaisen jäsenen oikeus ja velvollisuus.

Ei kommentteja: