tiistaina, elokuuta 07, 2012

Asutetaan asunnottomat - jonnekin muualle!


Espoossa on noussut jonkinsorttinen meteli Kuninkaankallion asumispalveluyksikön avaamisesta. Kehä III:n läheisyyteen, Kuninkaantien varrelle, peruskorjattiin pitkäaikaisasunnottomille 108 asunnon asumispalveluyksikkö, jonka hoidosta vastaa Helsingin Diakonissalaitos.  Hanke on osa valtakunnallista pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa, jonka tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2011 mennessä ja luoda 1250 asuntoa tai tukiasuntopaikkaa pääkaupunkiseudulle. Espoon osuus tästä on 125 asuntoa.

Joidenkin alueen asukkaiden mielestä yksikön avaaminen on lisännyt häiriökäyttäytymistä alueelle, jossa on pääsääntöisesti pientaloasutusta, mutta jossa on ollut jo aiemmin pienimuotoisempaa asuntolatoimintaa. Päihteidenkäyttäytyminen on alueella asukkaiden mukaan lisääntynyt ja sitä mukaan häiriökäyttäytyminen. Kaupungin virkamiehet ovat ainakin omien sanojensa mukaan tehneet kovasti töitä Kuninkaankallion asukkaiden, Helsingin diakonissalaitoksen ja alueen asukkaiden kanssa ratkoakseen ongelmia. Muutamia asukasvaihtoja on jo ilmeisesti tehty.

On täysin ymmärrettävää, että asukkaat reagoivat ja suhtautuvat vähän negatiivisesti uuteen yksikköön. En minäkään ilosta hyppäisi, jos bussipysäkilläni jatkuvasti olisi sammuneita kanssaihmisiä.  Tosin en tiedä onko niitä Kuninkaankallion ympäristössäkään.  En myöskään ilahdu törmätessäni erilaisiin juopporemmeihin siellä sun täällä. Tosin minulle ne lähinnä aiheuttavat säälinsekaista pohdintaa, miksi alkoholi tai muut päihteet saa ihmisen niin koukkuun, että elämä näyttää valuvan täysin kurkusta alas. Harvoin alkoholisteja täytyy pelätä.
Politiikon tehtävä on kuitenkin vastustaa NIMBY-ilmiötä. Ei minun takapihalleni ajattelua. Asunnottomille on aina erittäin vaikea löytää sopivia asumispaikkoja. Vanhat asukkaat pelkäävät häiriöitä, eivätkä halua asuntoloja omiin naapureihinsa. Hyvin monessa paikassa asuntolat onkin sijoitettu jonnekin teollisuusalueelle, syrjäiseen nurkkaan. Poissa näkyvistä, poissa mielestä.  Se ei vain ole inhimillisesti oikein, sillä ihmisarvo se on päihderiippuvaisellakin.

Nyt on vain jatkettava yhteistyötä kaupungin, HDL:n ja alueen asukkaiden välillä. Muuta tietä ei ole. Poliisin tehtävä on valvoa alueiden järjestystä. Joissain poliisin raporteissa on mainittu, että Kuninkaallion alueella ei ole ollut havaittavissa mitään normaalista poikkeavaa. Poliisit ovat olleet erityisen tyytyväisiä Kuninkaallion toimintaan ja toiminnan aloittaminen on poliisin näkökulmasta lisännyt turvallisuutta Espoon alueella.
Ihmisen raadollisuudesta kertoo myös se, että poliisille on tullut yksittäisiä huolestuneita yhteydenottoja siitä että asukkaat pelkäävät tonttien arvon tippuvan. 


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

kannattaisi todellakin tutustua konseptiin.
Ensinnäkin kyseessä ei ole pelkästään alkoholinkäyttäjät vaan sekakäyttäjät, eli alkoholin lisäksi lääkkeet ja huumeet. Toisekseen näitä sammuneita/päihdeporukoita on bussipysäkin lisäksi myös pitkin lähimetsiä jopa leikkipuistossa, joissa lapset ovat aiemmin pystyneet leikkimään ja kulkemaan pelkäämättä. Nämä asunnottomat ovat joutuneet ulos edellisestä asunnosta mm. päihteidenkäytön ja häiriökäyttäytymisen vuoksi. Jokainen aikuinen tietää, että päihteidenkäyttä aiheuttaa arvaamattomuutta, aikuiset ehkä voivatkin säälien pohtia viressä oleilevaa päihtynyttä, mutta lasten ei tähän tilanteeseen pitäisi joutua. Laittaisitko itse lapsesi samalle bussipysäkille, koulu- ja harrastusmatkat kulkevat saman pysäkin kautta jossa päihderiippuvaiset oleilevat?