Siirry pääsisältöön

Koulujen ongelmat eivät ratkea kuria koventamalla

Olen hämmästellyt viime päivinä Alppilan koulusta potkut saaneen opettajan tapauksesta noussutta keskustelua.  Ääripäät nousevat aina esille tällaisissa tapauksissa, mutta yleinen näkemys tuntuu olevan, että opettajilla on liian vähän valtaa ja oikeuksia puuttua häiritsevien oppilaiden toimintaan.  Ratkaisuehdotus on, että oikeuksia on lisättävä, jotta ongelmista päästään eroon. Vanha kasvatustraditio, kurin ja rangaistuksen käyttäminen, tuntuu olevan monen mielestä oikea lääke ongelmiin. "Terroristioppilaat" on saatava kuriin, kova on pistettävä kovaa vastaan.

Samalla logiikalla kouluongelmat ratkeavat sillä, että kouluun palkataan vartijat ja ne härikköpennut saavat todella tuntea aikuisten vallan (ei tietenkään silloin jos pentu sattuu olemaan oma). Mutta mikä on diagnoosi? Näinkö helpppoa on ratkaisujen löytäminen?

Voiko kyse ollakin siitä, että kuria enemmän lapset tarvitsevat rakkautta? Suomalainen kasvatusperinne on yhä sillä tasolla, että perheitä tukevat palvelut keskittyvät yhä fyysiseen hyvinvointiin. Jo ennen lapsen syntymää perhevalmennuksessa kiinnitetään enemmän huomiota tulevan lapsen hammashoitoon kuin siihen miten lapseen luodaan tunneyhteys.  Neuvolassa ollaan enemmän huolissaan lapsen pituus- ja painokäyristä kuin siitä millainen suhde lapsella ja vanhemmalla on. Materiaalisessa hyvinvoinnissa suomalaiset lapset ovatkin maailman kärkisijoilla. Mutta lapsen minäkuvaa me emme tunnu osaavan vahvistaa. Se seurauksena osalla lapsista itsetunto ja empatiakyky ovat nollassa. Riski koulukiusaajaksi ja häiriköksi on korkea.

Dosentti Matti Rimpelä sanoi (HS 10.4), ettei vakavaa uudistyötä lasten ja perheiden tuen osalta ole tehty 80-luvun jälkeen. Tässä se ongelma on. Koulut ovat mahdottoman tehtävän edessä häiriköivän oppilaiden kanssa jos lapsille ja perheille ei pystytä tarjoamaan apua ja tukea riittävän ajoissa.  Kaiken lisäksi ongelmana on se, että emme itse asiassa taida edes tietää miten 4-6-vuotiaat lapset todella voivat Suomessa! Ja vielä kerta kielon päälle, onkohan tämä nuorten itsenäisyyttä korostava kasvatustapa järkevä? Uunituoreessa ministeri Urpilaisen tilaamassa raportissa (Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua) todetaan minusta erittäin osuvasti: " Lastensuojelutapausten määrän kasvu kertoo osaltaan siitä, 
että valtio ja kunnat ottavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin vakavasti, mutta samalla siitä, 
että he käsittelevät varsinkin nuoria aiempaa enemmän yksilöinä. Suomessa tämä ei hämmästytä – valtiohan tukee nuorten varhaista itsenäistymistä. Mutta jos lapset nähtäisiin ensi sijassa perheidensä tai yhteisöjen jäseniksi, olisi lasten hyvinvointia lähdetty varmaankin rakentamaan kirjavamman keinovalikoiman avulla". Aamen.

Koulujen ongelmat ratkaistaan uudistamalla meidän lapsi- ja perhepalvelujärjestelmämme tulevaisuutta varten, eikä lisäämällä koulujen kuritoimia, jolloin palattaisiin menneisyyteen.


Kommentit

Ylivoimaisesti paras muutaman tuhannen vuoden aikana kerätyn kasvatusviisauden tiivistys on kolmio: rajat, rakkaus, reviiri. Deci ja Ryan ovat väittäneet, että ihmisellä on kolme perustarvetta: (1) onnistua. Se edellyttää selkeitä tavoitteita ja rajoja. (2) huomiota itselleen tärkeiltä. (3) lupaa olla oman toimintansa subjekti.

Ei rajat yksin. Ei rakkaus yksin. Ei vapaus yksin. Vaan niiden oikea kombinaatio.

Koulun ongelma on se, että 20 oppilaalla kullakin on oma oikea kombinaatio, ja se on vaikea toteuttaa ryhmänä.
Antti Aarnio sanoi…
Tästä olen varmasti samaa mieltä. Minä kannatan kuria, rakkautta ja rajoja. Niin koulussa kuin kotona. Mutta en voi käsittää tätä, että lapseen kiinni käyvä opettaja on nyt sankari, uhri. Ja uskon vakaasti, erä koulun ongelmien poistaminen edellyttää koko palveluketjun uudistamista jollain tavalla.
Nimetön sanoi…

[url=http://blue-pil.com/en/item/generic_zocor.html]zocor[/url]

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhden luukun periaatteella kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta ihmisille

Yksi luottamustehtävistäni Espoossa on yksilöasiainjaoston puheenjohtajuus. Jaostossa käsittelemme parin viikon välein kuntalaisten tekemiä valituksia saamiinsa etuus- tai palvelupäätöksiin. Pääasiassa asiat liittyvät kuljetustukiin, omaishoidon tukiin ja toimeentulotukeen. Tämä tehtävä tuli minulle – kuten politiikassa usein – pyytämättä ja yllätyksenä, mutta on osoittautunut yllättävän opettavaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Käsiteltävät asiat ovat toivottavasti opettaneet myös nöyryyttä, sillä niin vaikeita tilanteita ihmisillä on verrattuna omaan tilanteeseeni. Toimeentulotukea koskevissa päätöksissä jaostomme on harvoin muuttanut virkamiesten päätöksiä. Suuri osa valituksista on tehty siksi, että valittaja ei ole ymmärtänyt, miten hänen toimeentulotukensa on laskettu ja mitkä tulot miltäkin ajalta on otettu huomioon. Näppituntumalla eniten valituksia aiheuttaa se, että ihmiset eivät hahmota minkä kuukauden tuloksia omat tulot lasketaan. Tarvetta neuvonnalle ja opastukselle on.

Lommila, Lommila, Lommila

Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin tänään Karvasmäki, Lommila, asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Lyhyesti kyse on siitä, että Espoon kaupunginhallitus otti ja muutti kaupunginsuunnitelulautakunnan päätöstä ns. Lommilan kaavasta. Kaupunginsuunnittelulautakunta oli linjannut, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määräksi 4000 kerrosneliömetriä. Eli että kauppakeskukseen ei tule Citymarkettia ja Prismaa. Nyt valtuustossa Jaana Leppäkorpi teki palautusesityksen, että "asemakaavan muutos palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määrä 4000 kerrosneliömetriin". Ehkä hieman yllättäen valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. YES. Tämä oli Jaanalle hieno päätös hänen valtuustouralleen. Meille demareille jää iso aukko täytettäväksi kaupunginsuunnitteluasioissa Jaanan lähdön myötä. Minunkin piti mennä vastustamaaan Lommilan suunnitelmaa ja valmistelin kiireessä oheisen puheen. Timo

Valta kuuluu valtuustolle – Espoossakin

Kansalaisia pelotellaan. Aamun Hesarissa julistetaan isoilla otsikoilla, että Espoon kaupunki aloittaa säästötoimenpiteet, koska verotulot ovat vähentyneet merkittävästi. Näin varmasti on, mutta huvittavinta, tai oikeastaan raivostuttavinta, jutussa oli Espoon rahoitusjohtajan kommentti, että toivottavasti kunnallisveron korotuksesta ei edes keskustella. Wroongg! Tässä tilanteessa – jos ja kun säästöjä aletaan miettiä – Espoossa täytyy keskustella kaikista mahdollisista vaihtoehdoista. Niin palvelujen leikkaamisesta, lainanottamisesta, veronkorotuksista tai asiakasmaksujen nostamisesta. Minä en ainakaan näillä tiedoilla ole valmis leikkaamaan Espoon palveluista. Viime lama opetti, että palvelutasoa on erittäni vaikea nostaa entiselle tasolle. Taloudellinen taantuma lisää melko varmasti palvelutarvetta myös Espoossa, joten meidän on varauduttava myös palveluiden kysynnän kasvuun. Olen siis valmis harkitsemaan kunnallisveroprosentin nostoa. Eli eipä hättäillä, vaan mietitään eri v