Isä ja keskenmeno

Miksi kirjoitan tästä? Käyn asiaa läpi kirjoittamalla. Tämä on kuin terapiaa. Keskenmenoista ei ole helppo keskustella varsinkaan miesten kanssa. Niitä voi olla vaikea toisen ymmärtää, eikä itselläkään ole helppo aloittaa keskustelua keskenmenoista aiheutuneista tunteista. Hiljaisuus on kiusallista. Jossain määrin meidän miesten oletetaan yhä kestävän kaiken kuin mies. Turhaa valittamatta kohti uusia haasteita. Minunkin periaatteeni on ollut, ettei turhia valiteta.

En ole ainoa, jota keskenmenot ovat kohdanneet. Vastaavanlaisia kokemuksia omanneita on paljon. Siksi kirjoitan avoimesti tilanteestani. Ehkä joku löytää kirjoitukseni, saa siitä lohtua tai innostuu kertomaan kokemuksistaan. Turha näistä kokemuksista on vaieta. Ja toisaalta mitä häpeämistä minulla on? En ole voinut tälle tilanteelle mitään, enkä häpeä sitä että vastoinkäymiset koskettavat. Miksi en uskaltaisi kertoa tuntemuksistani?

Olemme vaimoni kanssa kokeneet neljä keskenmenoa viimeisen kahden vuoden aikana. Ensimmäisellä kerralla raskaus keskeytyi alkuvaiheessa. Kahden onnistuneen raskauden jälkeen se ei silloin tuntunut kummalliselta, tuntui siltä, että nyt vain nakki napsahti kohdallamme. Totta kai se harmitti, mutta pääsin asiasta melko nopeasti ohi.

Kun vaimo seuraavan kerran tuli raskaaksi, tunnetila oli varovainen. Ensimmäinen keskenmeno oli jättänyt jälkensä. Kaikki näytti menevän hyvin, mutta sitten jouduimme ikävän tosiasian eteen, kyseessä oli tuulimunaraskaus. Dramaattisten vaiheiden jälkeen löysimme itsemme naistentautien päivystyksestä ja sitä kautta sairaalan osastolta.

Tämän tapauksen jälkeen olotila oli surkeampi. Pettymyksen tunne oli voimakas. Vaimoni fyysinen toipuminen vei jonkin verran aikaa, joten arjen pyöritys vei nopeasti ohi tilanteen. Epävarmuus siitä, että tuleekohan tästä mitään, kasvoi.

Kolmannella kerralla raskaus eteni hyvin. Jännitimme ensimmäistä ultraäänikuvausta kovasti, mutta kaikki oli kuvauksen perusteella hyvin. Näytti siltä, että tällä kertaa raskaus onnistuisi. Kunnes tuli ikävä uutinen, lääkärintarkastuksessa sikiön ääniä ei saatu kuuluviin. Matka työpaikalta sairaalan on yksi murheellisempia muistojani. Jo tutuksi tulleessa päivystyksessä varmistui, että sikiö oli kuollut kohtuun. Seuraavana päivänä kohtu tyhjennettiin lääkkein. Päivä oli pitkä ja karu.

Elämä jatkui, mutta suru tai pikemminkin murhe jäi mielenpohjaan.

Tämän jälkeen varovaisuus astui mieleen. Maalaisjärkikin sanoi, että raskauksien suhteen on otettava aikalisä. Kolmannen keskenmenon jälkeen HUS teki tutkimukset, joilla yritettiin selvittää toistuvien keskenmenojen syytä. Mysteeriksi jäi.

Tuli kesä ja hups, vaimoni oli raskaana. Kokemuksesta viisastuneena yritin pitää odotukset alhaalla. Ensimmäisessä ultrassa kaikki oli hyvin, toive onnistuneesta raskaudesta heräsi. Vaikka itselle yritti jatkuvasti vakuutella, ettei mikään ole varmaa, ajatuksissa ei voinut olla valmistautumatta tulevaan vauvaan. Pilvilinnat murentuivat soittoon. Sydänääniä ei kuulunut – taaskaan. Sillä hetkellä tiesin, että peli oli menetetty. En silti rohjennut katsoa lääkärin kasvoja hänen tutkiessaan ultraäänikuvaa. Kai ihminen sisimmässään odottaa aina ihmettä. Kun lääkäri lopulta totesi, että valitettavasti sikiö on kuollut, tuntui se raskaalta. Silti kysyin varmistusta lääkäriltä kahteen kertaan. Ettei vain synnytystä käynnistettäisi turhaan.

Kotimatkalla vaimo itki raskaasti. Minä yritin lohduttaa, vaikka sanottavaa ei ollut. Kirosanat pyörivät mielessä.

Seuraavan päivänä kohdun tyhjennys tuntui – ikävä kyllä – rutiinilta, koska tiesin mitä on odotettavissa. Kaikkeen näköjään tottuu

Nyt mielessä on eräänlainen tyhjyys. Vaikka ulkoisesti vaikutan lähes normaalilta, tuntuu kuin sisimmässä olisi jokin möykky. Tiedän, että möykky katoaa ajan myöten.

Katkeruus valtaa mielen. Miksi toisilla raskauden näyttävät menevän kuin tanssi? Miksi meillä tanssi päättyy mahalaskuun? Toisaalta onko minulla oikeus olla katkera? Minullahan on jo kaksi tervettä lasta, joista voin iloita joka päivä! Miten ne vanhemmat kestävät, joilla ei ole vielä lapsia ja jotka kohtaavat keskenmenojen pettymykset? Olen varma että tuska on hirvittävä. Sillä minä saan kuitenkin omista lapsistani voimaa, joka auttaa kantamaan vaikeiden asioiden yli.

Välillä olen epävarma siitä miten suhtautua viimeisempään keskenmenoon? Onko minulla oikeutta surra sitä? Sikiöhän se vain oli, vaikka jo ihmisen näköinen. Pitääkö sitä surra vai jatkaa niin kuin ennenkin? Vai olenko tunnevammainen mies, kun se ei välillä tunnu missään? Miten tässä oikein pitäisi olla? Aika hoitanee?

Pitääkö unelmat lisälapsista nyt haudata? Järki sanoo kyllä, vastoinkäymisiä on ollut liikaa muutaman vuoden sisään ja jokin on vialla, kun keskenmenot toistuvat joka kerralla. Surullista, mutta se taisi olla siinä.

Kirkkovaalit - ehdokkaana

Olen mukana Espoon seurakuntavaaleissa, tuomiokirkkoseurakunnassa, sekä seurakuntaneuvostoon että kirkkovaltuustoon. Tulen kirjoittamaan piakkoin miksi lähdin ehdokkaaksi ja mitä tavoittelen.

Kannantan Tulkaa kaikki-liikkeen ohjelmaa. Olkoon se ensimmäinen teesini  seurakuntavaaleihin liittyen.


■Kirkollisen keskustelun ja päätöksenteon on oltava avointa.


■Kirkon on kasvettava lähimmäisenrakkauden ja oikeudenmukaisuuden yhteisöksi:

■Naispuolisten pappien syrjiminen on lopetettava kaikissa seurakunnissa.

■Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat on ehdoitta toivotettava tervetulleiksi seurakuntien jäseniksi ja työntekijöiksi.

■Eronneiden, avoliiton valinneiden ja yksin elävien elämänratkaisuja on kunnioitettava.

■Meidän on yhdessä jaettava aineellista hyväämme oman maamme ja maailman köyhien kanssa.

■Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa.

Mottomme: Kristuksen kirkko on kaikille.

SDP edistyksen tielle

Sosiaalidemokratia oli 1900-luvun edistyksellinen voima, joka käynnisti hyvinvointivaltioon johtaneen kehityksen Pohjoismaissa. Suomessa puolue oli voimakkaasti kehittämässä yhteiskuntaa jopa radikaalien uudistuksien avulla, erillisverotuksesta peruskoulujärjestelmään. Kannatus pysyi korkeana kun ihmisille luvattiin parempaa tulevaisuutta. Ihmiset uskoivat edistykselliseen sosiaalidemokratiaan.

Nyt tilanne on toisin. 2000-luvun sosiaalidemokratian kannatus on rämpinyt vaaleista toisiin. Viimeisimpänä varoittavana esimerkkinä toimikoon Ruotsi, jossa demarien kannatus romahti historiallisen alhaiselle tasolle. Vaikka Ruotsin vaalien merkitystä Suomen eduskuntavaaleihin on vähätelty, on vaikea kuvitella, ettei Ruotsin kehitys osoittaisi suuntaa myös Suomen kehitykselle. Kannatuksen nostaminen Suomessa on äärimmäisen vaikeaa. Mielestäni suurin syy siihen on se, etteivät kansalaiset koe sosiaalidemokratiaa sellaiseksi edistyksellisyyden voimaksi kuin viime vuosisadalla koettiin.

Edistyksellisyys on erityisen tärkeä tulevina vuosikymmeninä kun väestö ikääntyy ja työvoiman määrä vähentyy. Julkisen talouden liikkumavara pienentyy, minkä takia hyvinvointipalveluiden tarjoaminen kaikille tulee olemaan hankalaa. Tämän tietävät kaikki puolueet. Julkinen sektori on ollut sosiaalidemokraattien lempilapsi, jonka synnyttämisestä demarit ovat ottaneet ansaittua kunniaa. Mutta se ei enää riitä.

Voittaakseen tulevia vaaleja sosiaalidemokraattien on otettava takaisin edistyksellisyyden viitta. Edistyksellisyys vaatii aina rohkeutta, sillä uudistukset voivat olla vaikeita ja kipeitä. Silti puolueen olisi oltava valmis ehdottamaan radikaaleja ehdotuksia, jotka eivät tyydytä kaikkia, mutta tähtäävät kokonaisuuden kannalta parempaan tulevaisuuteen.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja kirjoitti vastikään, että sosiaalidemokratialla täytyy olla visioita, jotka houkuttelevat ihmisiä sosiaalidemokratian taakse. Nyt näitä visioita ei oikein ole. Visioiden lisäksi kansalaisille pitää rehellisesti kertoa miten sosiaalidemokraatit toteuttavat vision. Kansalaiset eivät ole tyhmiä, eikä epärealistinen puhe uppoa kansaan.

Edistyksellisyyden haasteeseen vastatakseen sosiaalidemokraattien pitäisi ensimmäiseksi rohkeasti uudistaa rakas lempilapsensa eli julkinen sektori ja erityisesti terveyspalvelut. Osalle kansasta julkiset terveyspalvelut ovat suorastaan vitsi, joka ei enää jaksa naurattaa. Kansalaisten luottamuksen palauttaminen julkisiin terveyspalveluihin pitäisi olla sosiaalidemokraattien pyhä tehtävä edistyksellisyyden tiellä.

(Tarjosin tätä Uutispäivä Demariin, katsotaan julkaisevatko).

Saas nähä

 Espoon kaupunginvaltuusto jätti 13.9 kokouksessan palvelujen järjestämisen ja palveluverkon tavoitetila 2020 jätettiin yksimielisesti pöydälle. Saas nähä mitä tästä seuraa. Palautuvatko sosiaali- ja terveystoimen suunnitelmat lautakuntaan vai ottaako valtuusto ne uudelleen käsittelyyn?

Vaikeiden päätösten läpivieminen on erittäin hankalaa. Toivottavasti Haukikodin tapaisen soutaamisen ja huopaamisen tapainen päätös ei toteudu uudelleen uudessa mittakaavassa. Siitä ei ole hyötyä kenellekään: ei kuntalaisille, henkilökunnalle tai poliittsille päättäjille.

Vaikeat päätökset tähtäävät parempaan tulevaisuuteen

Mielipidekirjoitukseni Länsiväylä-lehdessä 11-12.9. Alkuperäistä oli vähän lyhennetty, tässä lehdessä ollut versio:

Vaikeat päätökset tähtäävät parempaan tulevaisuuteen

Matinkylän laboratorion lakkauttaminen on herättänyt keskustelua ja ymmärrettävää arvostelua päättäjiä kohtaan. Palveluiden siirto kauemmas omalta alueelta tuskin herättää ilohuutoja kenessäkään, vaikka Matinkylän keskimääräinen asiakasmäärä on ollutkin suhteellisen vähäinen, 60 asiakasta vuorokaudessa.
Matinkylää laboratorion lopettaminen on kuitenkin vain pieni osa kokonaisuudistusta, jonka tarkoituksena on turvata kuntalaisille lakien edellyttämät palvelut tulevaisuudessa. Kaupunginvaltuusto ylimpänä päätöksentekijänä päätti joulukuussa 2009 periaatteet ja linjaukset joiden pohjalta sosiaali- ja terveyslautakunta teki aluettaan koskevat vaikeat päätökset. Päätösten vaikeutta osoittaa sekin, että äänestettäessä päätöksistä eri puolueiden jäsenet saattoivat äänestää eri tavalla.

Miksi pitää tehdä uudistuksia? Ensinnäkin Ikäihmisten määrä kasva tulevaisuudessa suhteellisesti eniten kaikista ikäryhmistä. Se tuo kaupungille haasteita järjestää heille tarvittavat palvelut, mutta se tarkoittaa myös, että muita palveluita on tuotettava tehokkaammin. Rikkaassakin kaupungissa resurssit ovat rajalliset. Toiseksi sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmämme ei ole toimiva nykyään. Kuntalaiset eivät saa tarvitsemiaan palveluita. Esimerkiksi jonotusajat lääkärille ovat yhä liian pitkät, vaihdellen eri alueilla. Odotusaikaa lääkärille ei ole juuri saatu lyhennettyä viimeiseen neljään vuoteen, enkä usko, että nykyisellä pienten terveysasemien varaan rakentuvalla järjestelmällä se lyheneekään. Tarvitaan uudistuksia johon lautakunnan päätöksillä tähdätään. Kolmanneksi Espoon kaupunginrakenne muuttuu metron tulon myötä. Palveluverkkouudistuksella tähdätään siihen, että toisin kuin nyt, Espoossa palvelut jakautuvat tasapuolisesti eri kaupunginosien välillä.

Henkilökohtaisesti seison yhä lautakunnan päätösten takana. Julkisten palveluiden toimintaedellytysten turvaaminen edellyttää myös vaikeita päätöksiä. Vaikutuksia on toki seurattava ja päätöksiä muutettava, jos ne osoittautuvat virheiksi. Silloin myös äänestäjät voivat tehdä johtopäätöksensä ja käyttää valtaansa seuraavissa vaaleissa.

Antti Aarnio
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (sd)

Perästä kuuluu

Lähtiessäni politiikkaan päätin, että yritän noudattaa omassa toimissani muutamia periaatteita: suoraselkäisyyttä, rehellisyyttä ja avoimuutta. Tällä viikolla olen joutunut pohtimaan noudatanko periaatteitani vai toiminko niitä vastaan.

Keskustelu sosiaali- ja terveystoimen palveluverkkouudistuksesta käy jossain määrin kiivaana ainakin omassa demariporukassa. Lautakunnan päätökset olivat osan mielestä vääriä.

Fiksuinta olisi varmasti nöyrtyä, tunnustaa virheensä ja olla hiljaa. Mutta silloin en toimisi periaatteini mukaisesti. Jos päättäjä äänestää jonkun asian puolesta, on hänen oltava valmis seisomaan asian takana. Se on suoraselkäisyyttä. Hänen on yritettävä perustella päätöksensä kuntalaisille. Se on avoimuutta.

Rehellisyyttä on se, että myöntää virheensä. Mutta eteen ei ole tullut mitään faktaa mikä osoittaisi päätöksen virheellisyyden. Epärehellisyys ei ole rehellisyyttä.

Näiden pohdintojen jälkeen päätin, että minun on uskallettava seisoa päätösteni takana suoraselkäisesti ja yrittää perustella avoimesti päätöksiäni, vaikka siitä seuraa vaikeuksia. Kirjoitin Länsiväylä-lehteen mielipidekirjoituksen, josta seuraa (jos se julkaistaan) taas porua.

Periaatteen mies on periaatteen mies.

Tuliko tehtyä hölmöyksiä?

Maanantain valtuustoryhmän kokouksessa jouduin inkvisiton eteen. Jo toisen kerran. Ensimmäisen kerran jouduin selittelemään tätä kirjoitusta, enkä oikein vieläkään ymmärrä miksi.
Tällä kertaa kokouksessa otettiin esille äänestyskäyttäytymiseni tässä asiassa

Kokouksessa sosiaali- ja terveyslautakunta päätti sosiaali- ja terveyspaveluiden  palvelumallista ja -verkosta vuosille 2010-2020. Suunnitelmia oli valmisteltu vuoden verran.  Terveysasemia koskevassa asiakohdassa nelj,ä lautakunta päätti suuntaviivoista. Yhtenä kohtana lautakunta päätti, että Espoossa tulee olemaan viisi  HUSLAB:n laboratoriopistettä nykyisen yhdeksän sijasta. Yhtenä lakkautettavana laboratoriopisteenä tulee olemaan Matinkylän terveysaseman laboratoriopiste. Tästä on - ymmärrettävästi - noussut meteli Matinkylässä.


Olen nyt saanut moitteita, koska äänestin toisin kuin lautakunnan demaripuheenjohtaja Johanna Värmälä. 
Lautakunnassa käytiin pitkä ja perusteellinen keskustelu labroista. Luotin virkamiesten esittämiin seikkoihin sen puolesta, että laboratoriopisteiden supistaminen voidaan toteuttaa ilman merkittäviä vaikutuksia kuntalaisten palveluiden saantiin. Isompien yksiköiden avulla aukioloaikoja voidaan pidentää, mikä ei välttämättä onnistuisi pienissä yksiköissä. Täytyy muistaa, että HUSLAB:ia on piinannut pula osaavasta henkilöstöstö jo vuosia, ja jokainen ymmärtää, ettei henkilöstöpulaan ole tulossa helpotusta tulevina vuosina.

Kokouksessa äänestettiin. Jukka Karhula (vas) teki ehdotuksen, jonka mukaan laboratoriopalvelut tulee olla kaikille terveysasemilla, ja että isojen terveysasemien kohdalla tulee tavoitella ajanvarausaikoja kello 20 saakka. Lisäksi hän ehdotti, että terveysasematoiminta jatketaan kaupungin omana toimintana niin, että ne kaikki tarjoavat lääkäripalveluja. Ostopalveluja käytetään vain täydentämään kaupungin palveluja silloin, kun oman toiminnan avulla ei pystytä vastaamaan palvelujen tarpeeseen.

En voinut tätä kannattaa, koska en ymmärrä miksi labrapalvelut pitäisi olla kaikilla terveysasemilla. Lisäksi aukioloaikojen suhteessa on järkevämpi tavoitella alkuperäisen suunnitelman (klo 20) sijasta klo 18 saakka olevia palveluja, jo henkilökuntapulasta johtuen. Ostopalveluiden kohdalla olen periaatteessa Jukan kanssa samaa mieltä, mutta jos valtuusto on päättänyt, että tulevaisuudessa käytetään kaikkia mahdollisia tapoja toteuttaa palveluita, niin lause on turha.  Päädyin siis kannattamaan esittelijän ehdotusta.  


Tuntui, että osa valtuustoryhmästä haki syyllistä ikäviin päätöksiin ja vyörytti sitä minun päälleni. Jäi suoraan sanottuna paska maku. Tovereiden soisi muistavan sen, että he ovat itse olleet päättämässä valtuustossa yksimielisesti palvelujen järjestämisen sekä palveluverkon uudistamisen ja tilojen hallinnan tehostamisen periaatteista. Jos silloin ei ole tajunnut, että periaatteiden hyväksymisen seurauksena edessä on myös ikäviä päätöksiä, ei ole kyllä kovinkaan perillä asioista.

Meillä on yhä suuria ongelmia terveyspalveluiden järjestämisessä kuntalaisille. Erityisesti lääkärille pääsy kangertelee pahasti ja ihmiset ovat erilaisessa asemassa asuinpaikkansa suhteen. Tilanne ei tästä parane, jollei ole valmis tekemään mitään muutoksia. Siksi olen kannattanut palveluverkkosuunnitelmaa. 

Vaikka Tony Blair ei ole kovassa huudossa nykyisin,  olen tässä asiassa hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä: "Edistyksellisten politiikkojen tulisi Blairin mukaan olla yhtä ylpeitä julkisen sektorin tehostamisesta kuin perinteisestä oikeudenmukaisuuspolitiikasta". (HS Anssi Miettinen, 5.9.2010).

Tällä linjalla minä aion jatkaa.

Vanhan kaapin kunnostus

"Kunnostuksen" jälkeen

Blogia aikoinani perustaessa ajatukseni oli kirjoittaa myös remonttiprojekteista, koska ne ovat sydäntäni lähellä. Mutta politiikkaahan blogini sisältö on pääasiassa ollut. Nyt tulee poikkeus:

Omaisuuteemme - siihen valtavaan - kuuluu kaappi, jonka olemme ostaneet aikoinaan pelastusarmeijan kirpputorilta Helsingin Laajasalosta, jopa sisustuslehdissä mainitusta hyvien löytöjen paikasta.


Kyseinen kaappi on toimiva ja sopii kuin naula seinään sille tarkoitettuun paikkaan. Säilytämme siinä omaisuutemme arvokkainta osaa, mummon perintöastioita. Ehtaa Arabiaa. Kaapin lakkaus ei ollut enää uuden veroinen, joten päätin jo vuosia sitten, että sehän vielä kunnostetaan. Ostin aikoinaan köyhien stockalta purkin sellakkaa, jolla ajattelin kaapin lakata. Aika kului ja lakka muistutti olemassaolostaan kaapin hyllyllä. Viime viikolla sain vimman, jollaisia minulle välillä tulee. Nyt kaappi laitetaan kuntoon. Surfasin puhelimella nopeasti netissä ja etsin vinkkejä. Jotain löytyi ja ajattelin, että eiköhän tällä pärjätä. Tuumasta toimeen.

Tavoite oli siis kunnostaa kaappi kunnioittaen sen vanhaa henkeä. Suurin kosmeettinen haitta kaapissa oli, että sen ylätason pinnalla oli maljakkojen jättämiä valkoisia rinkuloita. Halusin saada ne häivytettyä. Epäilin, että lakka oli sellakkaa, joka ei kestä vettä hyvin, vaan vesi jättää pintaan jälkensä. Luin jostain, että rinkulat voi onnistua saamaan piiloon kevyesti teräsvillalla hiomalla. Kokeilin tätä. Ei auttanut. Tuumasin, että lakka on otettava pois ja yritettävä tehdä lakkaus uudelleen. Siklasin lakan pois ja havaitsin, etteivät rinkulat ota häipyäkseen.

Päätin hioa koko pinnan. Aloitin hienolla hiekkapaperilla, siirryin nopeasti karkeampaan ja vähän ajan päästä ajattelin hionnan riittävän. Virhe.

Huomasin samalla, että pinta on petsattava, muuten lopputuloksesta tulee hirvittävä. Kävin rautakaupassa ostamassa vesipetsipussin (tumma mahonki), joka onneksi osoittautui oikeaksi värisävyksi. Petsasin hiotun pinnan ja totesin, että rinkulakohdat vain korostuvat petsauksen ansiosta. Kirosin raskaasti. Päätin olla fiksu ja yritin petsaamalla häivyttää rinkulakohdat. Ei toiminut, vaan yhä kohdat erottautuivat muusta pinnasta.

Pohdin vaihtoehtoja. Joko hion pinnan täysin puunväriseksi tai siedän pinnasta erottuvia kohtia. En tiennyt tässä vaiheessa, miltä pinta näyttää lakkauksen jälkeen. Päätin välttää liikaa hiomista, sillä en ollut varma siitä, oliko pinnassa viilu vanerin päällä ja vaikka ei olisikaan, hiottu pinta saattaisi erottua muusta huonekalusta. Päätin siis lakata pinnan.

Sellakkaa neuvotaan lakkaamaan monta kertaan, jopa viisikin kertaa. Lakkasin pinnan kolmesti ennen lakan loppumista. Aion lakata sen vielä pari kertaa, jotta saan pinnasta kestävän ja tasaisemman. Nyt lakka loppui ja sen huomaa kannesta.
Jälkikäteen katsottuna, minun olisi pitänyt aluksi varmasti selvittää mitä alkuperäinen lakkaus on. Se olisi onnistunut Sinolin avulla. Pieni pisara sinolia kaapin pinnan päälle olisi selvittänyt miten vanha lakkaus reagoi: jos se pehmenee nopeasti, pinta on sellakkaa. Tämän jälkeen valkoisia kohtia olisi voinut yrittää häivyttää pehmentämällä hieromalla sellakan ja sinolin sekoitusta pintaan ns. puleeraustekniikalla. Mutta kärsimätön tekee eikä jaksa ottaa tarpeeksi selville.

Puolustukseni täytyy todeta, että lopputulos on silti hieno. Kaappi näyttää paremmalta ja päällyspinta kiiltää. Kyllä nyt mummon perintöastioiden kelpaa kaapissa levätä ja odottaa sitä kerran vuodessa tulevaa hetkeä jolloin ne otetaan käyttöön.

Henkilökohtaisen avun toteuttaminen Espoossa

Viime lautakunnan kokouksessa ehkä merkittävin asia oli palvelusetelipäätös . Lautakunta päätti äänin 13-2 mahdollistaa palvelusetelillä hankittavan avun yhtenä vammaispalvelulain mukaisena henkilökohtaisena avun toteuttamisena.

Kannatin tätä päätöstä, sillä se tuo osalle vammaisista mahdollisuuksia henkilökohtaisen avun hankkimiseen. Lisäksi palvelusetelimahdollisuus ei ole pääasiallinen henkilökohtaisen avun toteuttamistapa.

Suurempi ongelma on se, että ainakin Espoossa vammaisneuvoston lausunnon mukaan suurin osa vaikeavammaisista henkilöistä jää edelleen ilman henkilökohtaista apua. Jotta avuntarve saadaan toteutettua, Espoon kaupungin pitäisi lisätä itse avustajapalveluita joko omana toimintana, ostopalveluina tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa.


Olin jo ennen kokousta yhteydessä lautakunnan jäseniin ja ilmoitin esittäväni lisäystä päätöstekstiin. Ehdotin, että päätösesitykseen lisätään joko jonkin kohdan yhteyteen tai omaksi kohdakseen seuraavaa:

"Kaupunki selvittää avustajapalveluiden lisäämisen mahdollisuudet ja kustannukset omana toimintana, ostopalveluina tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Selvityksen perusteella tehty esitys tuodaan lautakuntaan keväällä 2011."

Kokouksessa (oikeastaan jo ennen sitä) Espoon perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes lupasi, että tämä tekstinpätkä lisätään pöytäkirjaan, ei päätöstekstiksi vaan esittelytekstin sisälle. Näin toivottavasi kävi, sillä pöytäkirja ei ole vielä valmis.

Kunhan selvitys tuodaan lautakunnalle, niin pystymme etenemään asian kanssa eteenpäin, jos tarvetta on. Sitä odotellessa.

Ulkoistamalla kaupunki menettää ohjausvaltansa

Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa pe 27.8.2010 (suurin piirtein sama kuin lehdessä ollut teksti, toimitus oli vähän tökerösti muuttanut loppua, jolloin pääajatukseni muuttui)

Lasse Männistö kirjoitti (HS 25.8) niin kauniisti terveyspalveluiden ulkoistamisen mahdollistamasta opista ja kehitysmahdollisuuksista Helsingin kaupungin omalle toiminnalle, että on syytä tuoda esille todellista tietoa naapurikaupungista.  Espoossa kaupungin ulkopuolelta ostettujen palveluiden osuus on korkea sosiaali- ja terveyspalveluissa, kaupunki ostaa sadoilla  miljoonilla euroilla ulkoisia palveluja. Taantuman iskiessä Espoossa päätettiin hidastaa menokehitystä ja kehittää tuottavuutta, jotta verotulojen vähentyminen ei johda velkamäärän kovaan kasvuun. Tavoitteena oli myös neuvotella yksityisten palveluntuottajien kanssa ja pyrkiä alentamaan kalliiden ostopalveluiden kustannuksia.

 Seurauksena on ollut, että sosiaali- ja terveystoimessa tuottavuus on lisääntynyt useimmissa palveluissa. Huomionarvoista on se, että tuottavuutta on pystytty lisäämään erityisesti kaupungin itse tuottamissa palveluissa. Ostettujen palvelujen tuottavuus ei ole lisääntynyt, koska kaupungin ohjausmahdollisuudet ovat olennaisesti vähäisemmät ja palveluista maksettavat hinnat määräytyvät kilpailutuksen pohjalta muodostunein hinnoin. Espoon kokoinenkaan kaupunki ei näytä pystyvän käyttämään neuvotteluvoimaansa siten, että solmittujen sopimusten hintoja voitaisiin tarkistaa.

 Oppi Espoosta helsinkiläisille päättäjille on se, että kaupungin oman toiminnan sopeuttaminen ja joustavuus on ulkoa ostettuja palveluita paljon helpompaa. Ohjausvaltaa ei pidä päästää liikaa muiden käsiin, kuten Espoossa on käynyt.

Antti Aarnio

sos.- ja terveyslautakunnan jäsen (sd)

Espoo

Ideologian riemuvoitto

Meillä Espoossa, kaupungissa jossa ulkoa ostettujen palveluiden osuus sosiaali- ja terveystoimessa on ehkä Suomen korkein, on osoitettu kunnallisen palvelutuotannon ylistyshuuto.

Espoon sosiaali- ja terveystoimen seurantaraportissa I/2010 todetaan

” Sosiaali- ja terveystoimessa tuottavuus lisääntyi useimmissa palveluissa. Erityisesti tuottavuutta
lisättiin kaupungin itse tuottamissa palveluissa. Ostetussa palvelutuotannossa ohjausmahdollisuudet olivat olennaisesti vähäisemmät ja palveluista maksettavat hinnat määräytyivät kilpailutuksen pohjalta ja perustuivat sopimuksiin. Osa hinnoista sidottiin lisäksi tuotantopanosten hintakehitykseen. Tuotantopanosten hinnat jatkoivat nousua odotusten vastaisesti.”

Toivottavasti markkinauskovaiset porvarit painavat tämän mieleensä ja tutkistelevat sitä sisimmässään, jotta kuntalaisten rahoja käytetään viisaasti ja heidän edukseen.

Lupasin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa, että pistän tämän kirjauksen seinälleni, jotten unohtaisi käyttää sitä tilanteissa kun joku jälleen kerran puhuu ulkoa ostettujen palveluiden puolesta. Jos ja kun pääsen valtuustoon, tulen tästä asiasta muistuttamaan.

Syksy käyntiin - kaupunginjohtajan ja teknisen toimen johtajan asema tarkastelussa

Valtuustoryhmämme kokoontui eilen  käsittelemään ensi viikon valtuuston kokouksen listaa. Suurimman mielenkiinnon otti kuitenkin kaupunginjohtaja Kokkosen ja teknisen toimen johtajan Loukon mahdollinen virasta pidättäminen.

Espoon väistyvä kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen ja teknisen toimen johtaja Olavi Louko ovat saaneet syytteet. Loukoa vastaan on nostettu syyte lahjusrikkomuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kokkosta puolestaan syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kaupunginhallitus pohti eilen pitääkö kyseiset henkilöt pidättää virasta oikeideudenkäynnin ajaksi. Kaupunginhallitus päätti kuitenkin, että syytteiden saaminen ei estä henkilöiden viranhoitoa, joten he jatkavat tehtävissään.

Valtuustoryhmässämme kävimme keskustelua ennen kaupunginhallituksen kokousta. Itse syytteisiin oli valtuustoryhmäläisten vaikea ottaa kantaa, koska syytekirjelmät ovat salaisia, eikä niitä nähneet kuin kaupunginhallituksen jäsenet. Enemmistö valtuustoryhmästämme oli sitä mieltä, että kaupaunginjohtajaa tai teknisen toimen johtajaa ei pidä pidättää virastaan oikeidenkäynnin ajaksi. Itse olin ennen kokousta sitä mieltä, että välttämättä toimenpiteisiin ei pidä ryhtyä, mutta keskustelua kuunnellessani pohdin, että teknisen toimen johtajan virastapidättäminen voisi olla jopa perusteltua. Kyse on ennen kaikkea moraalisista näkökulmista. Kaupungin korkeimpien virkamiesten saama syyte, jo pelkkä syytteen saaminen, on melkoisen iso asia. Minusta hyvään hallintotapa edellyttäisi sitä, että tällöin ylin virkamies siirtyisi toisiin tehtäviin tai pidätettäisiin tehtävästään. Näin menetellään valtion virkamiesten kohdalla ja sama käytäntö pitäisi toimia myös kuntasektorilla. Virasta pidättäminenhän ei tarkoita sitä, että kyseiset henkilöt ovat syyllisiä johonkin, sen ratkaisee oikeuslaitos aikanaan.

Kaikkein hienoin ja rehdin ratkaisu olisi se, että teknisen toimen johtaja itse ilmoittaisi siirtyvänsä toisiin tehtäviin (vaikka kaupungin sisällä) siihen asti kuin oikeus on sanansa sanonut. Vaikka hän itse katsookin toimineensa täysin oikein ja jopa veronmaksajien edun mukaisesti.  Se olisi todella esimerkillistä toimintaa ylimmältä virkamieheltä, jos hän katsoisi että kaupungin etu ja maine edellyttyvät että hän toimii toisissa tehtävissä oikeudenkäynnin ajan. Tuntematta Loukoa sen kummemmin, näin tuskin käy. Näin ei ole Suomessa tapana tehdä.  Valitettavasti.

Miten Espoon sairaala toteutetaan?

Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.6, jossa olin valtuutettuna paikalla, käsiteltiin yhtenä asiana Espoon sairaalan ja seniorikeskuksen hankesuunnitelman sekä hankkeen toteutus- ja rahoitussuunnitelman hyväksymistä.

Espoon sairaalan rakentaminen on suuri hanke Espoossa. Kyseessä on 220 milj.euron hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa Espooseen moderni sairaala ja seniorikeskus.

Valtuuston neuvotteluryhmän enemmistö oli sopinut, että valtuuston esityslistalla olevaa päätösehdotusta muutetaan siten, että pyydetään ulkopuolinen arvio tarjouspyyntöjen jälkeen hankkeesta. Näin pyritään tekemään mahdollisimman oikea päätös siitä, rakennetaanko sairaala Espoon kaupungin yhtiönä vai elinkaari- eli kumppanuushankemallina ulkopuolisten yhtiöiden kanssa.

Valtuustolle esitettävän päätöstekstissä todettiin, että kahden mallin taloudellinen vertailu on vaikeaa, sillä kustannusarviot ovat suurin piirtein samat.
Eroa hankkeiden välillä syntyy siitä, miten arvioidaan toteuttamistapoihin liittyviä riskejä. Kaupungin omana yhtiönä toteutettava hanke sisältää laajoja riskejä – ainakin valmistelutekstin perustella - verrattuna kumppanuusmalliin.

Päättäjät joutuvat tekemään päätöksiä pääasiassa sen perusteella miten riskeihin suhtaudutaan. Jos riskejä halutaan karttaa, otetaan ikään kuin vakuutus ja toteutetaan hanke kumppanuusmallilla. Jos taas uskotaan että kaupungin omaan yhtiöön liittyvät riskit on arvioitu liian suuriksi, toteutetaan hanke ilman vakuutusta eli kaupungin omana yhtiönä. Tästä on periaatteessa kysymys kun kahta vaihtoehtoa vertaillaan.

Valtuustossa puhuttiin paljon siitä millä perusteilla päätöksiä tehdään. Vasemmistoa syytetään Ideologian perusteella tehtävien päätösten tekemisestä, kun taas oikeisto korostaa tekevänsä päätöksiä kuntalaisten etujen perusteella.

Veikkaan vain, että ongelma on se, että näiden kahden hankkeen vertailu on taloudellisesti mahdotonta. Päätös joudutaan tekemään sen perusteella halutaanko välttää riskiä vai ei. Tai sen perusteella uskotaanko kaupungin kykyyn hoitaa koko projekti itse.

Kaiken kaikkiaan valtuutetut joutuvat tekemään päätöksen ideologian perusteella.

Oman kantani on hieman epäselvä. Toisaalta minua risoo se, ettei kaupungin uskota pystyvän toteuttamaan hanketta itse, hankkeen pelätään olevan liian iso kaupungin itse järjestettäväksi. Varsinkin kokoomuslaiset (Espoossa ehkä eniten kuitenkin keskustan) valtuutetut tuntuvan ajattelevan, että jos kaupunki toteuttaa hankkeen omistamansa yhtiön kautta, niin tuloksena ei voi olla moderni, innovatiivinen ja kumppanuuksia kehittävä hanke. Itse uskon, että kaupunki pystyy toteuttamaan tavoitteet myös itse, mutta se toki edellyttää toiminnan kehittämistä myös kaupungin taholta.

Toisaalta elinkaarihankkeilla pystytään melko hyvin varmistamaan se, että kaupunki voi keskittyä keskittymään ydintehtävään eli hoitopalvelujen tarjoamiseen (kaupunki tulee hoitamaan itse hoitopalvelut, niitä ei tulla hoitamaan ulkoisen tahon toimesta).

Päätöksen tekeminen on vaikeaa, mutta toivottavasti ulkopuolisen toimijan arvio, jonka siis valtuusto päätti tilata, helpottaa päätöksentekoa.

Miksi tein näin: Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi palveluverkkouudistukset

Torstaina 10.6 lautakuntamme teki isoja päätöksiä. Lähdin erittäin ristiriitaisissa tunnelmissa lautakunnan kokoukseen, koska en ollut varma keneen luotan ja uskon päätöksiä tehtäessä. Tein kokouksessa kuitenkin  päätökset itsenäisesti, perustaen ne järkeeni ja omiin pohdintaani. Kaikkia toimintani ei ehkä miellytä.

Päätöstemme mukaisesti Espoon neuvoloita ja hammashoitoloita yhdistetään seuraavan kymmenen vuoden aikana suuremmiksi yksiköiksi, joissa tarjotaan monipuolisempia palveluja. Terveysasemilla otetaan käyttöön tiimimalli vuoden 2011 aikana ja kuntalainen voi valita terveysasemansa. Suurimmat toimipisteet ovat auki iltaisinkin, aluksi tavoitellaan klo 18 asti ulottuvia aukioloaikoja. Lautakunnassa käytiin keskustelua erityisesti laboratorioiden näytteenottopisteistä ja kuvantamispisteistä eli röntgenpisteistä.


Labrapisteiden kohdalta päätettiin, että tulevaisuudessa näytteenottopisteitä on viidellä suurella terveysasemalla. Lisäksi kuntalaiset voivat käyttää HUS-labin pisteitä Jorvissa, Kauniaisissa, Vantaalla ja Helsingissä. Lautakunnan jäsenen Jukka Karhulan (vas) vastaesitys oli, että laboratiopisteet löytyisivät kaikilta terveysasemilta tulevaisuudessa.

Pidin kuitenkin esittelijän esitystä parempana, sillä jo nyt osa labrapisteistä toimii vajaakäytöllä ja uskon keskittämisen tarjoavan paremmat mahdollisuudet kehittää näytteenottoa niin että kuntalaiset saavat palvelua silloin kun sitä tarvitsevat. Keskiverto espoolainen tarvitsee labrapalveluja kahden-kolmen vuoden välein, ei sen useammin. Kaikilla terveysasemilla tullaan myös käyttämään tarpeen mukaan pikatestejä ja/tai jalkautuvaa näytteenottoa usein laboratorioita tarvitseville potilaille. Lisäksi ehdotin, että valmistelussa kiinnitetään huomiota myös siihen, miten palvelulinjoja voidaan paremmin kehittää helpottamaan kulkemista terveysasemille.

Myös röntgenpalveluiden osalta käytiin tiukkaa keskustelua. Espoolainen käyttää keskimäärin kerran viidessä vuodessa röntgenpalveluita. Keskustelua käytiin erityisesti siitä, kuinka monessa paikassa kuvantamispalveluita pitäisi olla. Eräissä puheenvuoroissa toivottiin, että Espoonlahdessa säilyisivät kuvantamispalvelut. Oman mieleni sitä vastaan käänsi se, että jo nykyiset laitteet Espoonlahteen ovat olleet jatkuvasti rikki. Uusien laitteiden hankkiminen maksaisi 1-1,5 milj.€.

Palvelurakennetta tosiasiassa supistetaan ja karsitaan vaikka se juhlapuheissa nimetäänkin tehostamiseksi ja keskittämiseksi. Tästä voi lautakunnan jäsenenä olla eri mieltä, mutta kaupungin ylin päättävä elin kaupunginvaltuusto on jo linjannut periaatteet tuottavuusohjelmassaan sekä palveluverkon uudistamisen linjauksissaan ne periaatteet joilla palveluverkkoa muutetaan. Myös me demarit olemme olleet niitä kaupunginvaltuustossa hyväksymässä. Nyt lautakunta toteutti valtuuston päätökset. Näin toimii demokratia.

Lautakunta hyväksyi nyt periaatteet joilla uudistuksia lähdetään viemään. Tavoitevuosi on 2020. Mutkia on varmasti matkassa ja voi olla, että suunnitelmat eivät toteudu kuten on päätetty. Silloin tehdään uusia päätöksiä.

Kokouksessa päätettiin muitakin merkittäviä asioita. Muun muassa aikuissosiaalityöstä. Tiedote päätöksistä löytyy täältä.

Pieni muutos, iso vaikutus

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta teki toukokuun kokouksessaan päätöksen, joka ei vaikuta isolta päätökseltä, mutta on kuitenkin vaikutukseltaan merkittävä.

Hoivakotiasumisen päätöksentekomenettelyä muutettiin  siten, että ylilääkärin tekemistä hoidollisista ratkaisuista siirrytään sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain edellyttämään päätöksentekoon.  Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kun espoolainen vanhus alkaa olla siinä kunnossa, että ei pärjää tai halua asua enää omassa kodissaa, hän päättää hakea hoivakotipaikkaa. Tällöin käynnistetään palveluntarpeenarviointiprosessi, jossa arvioidaan asiakkaan kunto ja se onko hän oikeutettu saamaan hoivakotipaikan välittämästi, myöhemmin tai ei ollenkaan.

Tässä ei vielä ole mitään uutta, näin prosessi on mennyt aikaisemminkin. Uudessa, hyväksytyssä ohjeessa vanhus saa muutoksenhakukelpoisen päätöksen  saadessaan paikan hoitokodista tai saadessaan kielteisen päätöksen. Asiakkaalla on näin oikeus valittaa saamastaan päätöksestään jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka. Tämä on uusi käytäntö ja on mielestäni merkittävämpi juttu kuin lautakunnan kokouksessa moni käsittikään.

On tietenkin hyvä, että asiakkaan (vanhuksen) asema ja oikeusturva paranee ja päätöksenteon avoimuus lisääntyy, kun saamastaan päätöksestä voi valittaa aivan kuten monista muistakin päätöksistä, kuten omaishoidon tuesta ja sosiaalihuoltolain mukaisista kuljetustuista. Tai vaikkapa toimeentulotukipäätöksistä.

Epäselvien tilanteiden mahdollisuus tietenkin lisää. Kun vahus saa osittain kielteisen päätöksen (hän jää odottomaan hoitopaikkaa jonoon, eikä hänelle voida kertoa kuinka kauan hän joutuu jonossa olemaan), niin milloin hänellä on oikeus valittaa saamastaan päätöksestä? Kuinka kauan jonossa joutuu lusimaan, ennen oikeutta valittaa?

Minua tämä asia kiinnostaa erityisesti, koska olen sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen yksilöasiainjaoston puheenjohtaja. Tässä jaostossa tullaan käsittelemään mahdolliset valitukset. Jo nyt päätösten tekeminen on välillä hankalaa, eikä hoivakotipaikkapäätösvalitusten tuominen jaostoon helpota tehtäväkentää todellakaan. Yksilöasiainjaostosta tulee kaupungin superjaosto tehtäviensä puolesta.

Yksi mielenkiintoinen asia vielä. Kaikki tietävät, että varakkaat ihmisillä on paremmat mahdollisuudet ja valinnanvapaudet saada terveys- ja sosiaalipalveluja Suomessa. Kun Espoossa kuntalainen, jolla on itse hankittu ja maksettu paikka yksityisessä hoivakodissa, hakee maksusitoumusta kaupungilta omaan hoitopaikkaansa (eli että kaupunki maksaisi laskun), hakemus käsitellään PÄÄOSIN samoilla periaatteilla kuin niiden vanhusten tapaukset, joilla ei ole itse hankittu ja maksettua hoitopaikkaa. Maksusitoumuksia myönnetään PÄÄOSIN vain niihin hoivakoteihin, joiden kanssa kaupungilla on sopimus tehtynä.  Mutta maksusitoumuksia on myönnetty myös muihin koteihin. Ja tullaan myös tulevaisuudessa myöntämään.

Sillä joka itse maksaa aluksi hoivakotipaikkansa on tasan tarkkaan paremmat mahdollisuudet valita oma hoivakotipaikkansa ja saada kaupungi se myös maksamaan. Ja se ei ole oikeudenmukaista se.

Tällaisia tapauksia ei ehkä ole monta vuodessa, mutta tässä on hyvä esimerkki siitä, miten rahalla saa ja hevosella pääsee sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Söderskogin pelloille asuntoja

Söderskogin pellot sijaitsevat Finnoontien varressa noin 1,5 km Espoon keskuksesta Suomenojalle päin. Keskellä peltomaisemaa on yksi Espoon vanhimmista rakennuksista, Söderskogin kartano. Peltomaisema kartanoineen on kaunis maalaismaisema, sitä ei voi kiistää, mutta onko ison peltomaiseman paikka keskellä kaupunkia?

Olen tätä monet kerrat miettinyt liikkuessani kulkiessani Finnoontiellä ja ympäröivillä lenkkipoluilla. Peltomaisema on kaunis, mutta alueen hyödyllisempi käyttäminen on perusteltua. Pelloille pitäisi rakentaa asuntoja. Kaupunkirakenteellisesti näin pystyttäisiin yhdistämään Espoon keskuksen alue Latokaski- Malminmäkeen. Nyt kahden alueen välillä on reilun kilometrin tyhjä kaistale. Yleiskaavassa peltojen alue on merkitty pientaloalueeksi, joten pelloille rakentamista on suunniteltu aikaisemmin. Miksi se ei ole edennyt? Peltomaisema on ilmeisesti kulttuurihistoriallisesti arvokas, mutta sitä ei ole suojeltu.

Espoonväylän eli uuden Finnoontien yleissuunnitelma on tehty. Tarkoituksena on siirtää Finnoontie lähemmäs keskuspuistoa peltojen keskelle. Tämä siirto ei estä asuntojen rakentamista. Kun väylää aletaan aikanaan rakentaa, samalla olisi mahdollisuus tehdä aivan uusi asuinalue. Peltoalueen rakentaminen voisi jopa mahdollistaa Suomenoja-Espoon keskus pikaraitiotien rakentamisen tulevaisuudessa. Näin saataisiin raiteilla liikkuva joukkoliikenneyhteys yhdistämään Espoon keskus ja Suomenojan tuleva metroasema.

Miksi pitäisi rakentaa kauniiseen peltomaisemaan? Miksi minä ehdotan lisää rakentamista omille lähialueilleni?

Ainoastaan riittävä rakentamismäärä takaa sen, että asuntojen hinnat pysyvät tulevaisuudessa kohtuudessa. Haluan olla edesauttamassa lapsieni mahdollisuutta asua kohtuuhintaisesti Espoossa. Ei ole mitään järkeä rakentaa uusia asuinalueita peltojen keskelle kauas muusta asutuksesta (esimerkiksi Histaan), kun peltojen keskelle voi rakentaa lähialueillekin. Uskon, että hyvällä suunnittelulla Söderskogin peltoalueesta tulisi myös rakennettuna maiseman, jossa silmä lepää.

Espoonkruunun panostukset asukasneuvontaan ovat liian vähäiset

Espoon sosiaalitoimeen yhteyttä ottavien ihmisten ongelmat liittyvät hyvin usein asumiseen. Vuokranmaksuun ei riitä rahaa tai esimerkiksi vesi- ja energiamaksut ovat kohtuuttoman suuria. Taloudellisten vaikeuksien lisäksi asukkaita voivat vaivata eri kulttuurien yhteistoimintaan liittyvät ongelmat. Usein apua hakevat ovat Espoonkruunun asukkaita.
Espoolaisten vuokrataloyhtiön Espoonkruunun tulisi panostaa asumisneuvontaan huomattavasti nykyistä enemmän. Toiminnan pitäisi olla enemmän ennaltaehkäisevää, jolloin ongelmiin voitaisiin puuttua jo ennen kuin vuokrat ovat jääneet maksamatta. Asumisneuvonnan roolia voisi myös laajentaa käsittämään laajemmin asumiseen liittyviä ongelmia. Näin vältyttäisiin monelta turhalta riidalta.
Espoonkruunun suuressa asukasjoukossa on joukko asukkaita, joilla on ongelmia asumisessaan tai vuokranmaksussaan. Päihdeongelmat ja muut elämänhallintaan liittyvät ongelmat asettavat haasteita asukkaiden viihtyvyydelle. Asukkailla saattaa syystä tai toisesta tulla eteen tilanteita, jolloin heillä on vaikeuksia vuokranmaksussaan. He voivat saada apua Espoonkruunun asumisneuvonnasta, mutta asukkaita auttaa vain kolme asukasneuvojaa. He keskittyvät taloudellisten vaikeuksissa olevien asukkaiden ihmisten ongelmien selvittämiseen.
Asumisneuvonnasta on ollut Espoonkruunussa kova pula monta vuotta. Vuonna 2008 yhtiössä aloitti kolme asukasneuvojaa, joiden palkasta puolet maksoi Espoon kaupunki. Asumisneuvonta oli myös tehokasta, sillä neuvonnan avulla yhtiölle maksettiin asukkaiden toimesta 250 000 euroa. Avun kysyntä jatkui kovana myös vuonna 2009.
Asumisneuvonnan lisäämisestä hyötyisivät niin asukkaat, Espoonkruunu ja yhtiön omistava Espoon kaupunki. Asukkaat kokisivat heillä olevan mahdollisuus saada apua ongelmatilanteissa ja avun onnistuessa vältyttäisiin turhilta irtisanomisilta ja ulostoton toimilta. Kannattavinta toiminta olisi kuitenkin itse Espoonkruunulle, joka pystyisi asumisneuvonnan lisäämisellä vähentämään asukkaiden vuokravelkoja ja irtisanomisia. Näin myös Espoon kaupungin sosiaalitoimeen kohdistuisi vähemmän painetta Espoonkruunun asukkaiden toimesta ja kaupungin toimeentulomenot vähenisivät. Eikö siis kannattaisi lisätä Espookruunun omaa asumisneuvontaa?

Länsiväylä- lehti, mielipidekirjoitus 28.4.2010

Lisää asuntoja ja heti!

Esson baarissa pari rakennusyrittäjää puhui naapuripöydässä, että ne jotka pystyivät viime vuonna aloittamaan rakennustoimintaa pääkaupunkiseudulla, tekevät nyt kovaa tiliä. Toden totta, sillä asuntojen kysyntä on tällä hetkellä kovaa. Viime vuosien vähäinen asuntotuotanto ei riitä tyydyttämään kuumana käyvää asuntojen kysyntää. Markkinoilla on pulaa kohtuuhintaisista asunnoista tai oikeastaan hinnasta viis: pulaa on asunnoista. Pääkaupunkiseudulla on kyllä ollut lähes aina pula kohtuuhintaisista asunnoista, niin omistus- kuin vuokra-asunnoista. Eikä tilanne näytä paljon valoisammalta, sillä nykyisellä asuntotuotannolla kohtuuhintaisiin asumistarpeisiin ei pystytä vastaamaan. Niukkuus jatkunee myös tulevaisuudessa.

Pääkaupunkiseudun – sillä muualla Suomessa ei ole niukkuutta asunnoista - ongelmana on ollut asuntotuotannon painottuminen omistusasuntotuotantoon 2000-luvulla. Vasta viime vuonna vuokra-asumistuotanto kasvoi pitkästä aikaa valtion toimenpiteiden vauhdittaessa tuotantoa. Kohtuuhintaisen asumistarpeen onnistuminen edellyttäisi, että vuokra-asuntotuotanto pysyisi vuoden 2009 korkealla tasolla. Mutta kun kovan rahan asuntotuotanto kiinnostaa rakennuttajia vuokra-asuntotuotantoa enemmän. Markkinat ohjaavat tuotantoa kohti kovan rahan asuntotuotantoa. Jokin on pielessä, kun rakennuttajia ei kiinnosta vuokra-asuntotuotanto ilman valtion kannustimia.

Asuntopolitiikan ongelmat tiivistyvät metropolialueen maanhankinnan ja kaavoituspolitiikan toimivuuteen. Tänne ei kaavoiteta, eikä rakenneta riittävästi asuntoja. Tähän asti alueen kunnat ovat tehneet liian itsenäisesti maanhankinta- ja kaavoituspolitiikkaa, kiinnittämättä riittävästi huomiota kokonaisuuteen. Riittävä asuntotuotanto metropolialueelle saavutetaan vain yhtenäisellä kaavoituspolitiikalla, johon kunnat sitoutuvat. Riittävä asuntotuotanto edellyttää erityisesti hyvien kulkuyhteyksien varrella olevien kokonaisten kaupunginosien rakentamista. Mutta sopiminen on tunnetusti vaikeaa, myös kuntapäättäjien kesken. Espoonkin kaupunginhallitus teki muutama viikko sitten päätöksen, ettei pääkaupunkiseuden yhteiselle yleiskaavalle ole nyt tarvetta. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa..

Lähivuosina kaikki mikä rakennetaan menee myös kaupaksi ja kovin hinnoin. Ja se ei ole pienen ihmisen etu.

Hätäilystä ei ole hyötyä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksistä minua ovat jääneet risomaan erityisesti omaishoidontukeen ja sosiaalipalvelulain mukaiseen kuljetuspalvelutukeen liittyneet säästöpäätökset. Ne tehtiin aivan liian kiireellä, kun valtuusto edellytti säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalalta. Silloin hätäiltiin ja siitähän syntyy vain sotkua.

Törmäsin muutama viikko sitten tapaukseen, jossa äidin sairastuttua vakavasti, poika jäi pois töistään hoitamaan äitiään ja haki kaupungilta omaishoidontukea. Kaupungin virkamiehet arvioivat, että äidin kunto on niin heikko, että kriteerit ensimmäisen luokan omaishoidontukeen ylittyvät kirkkaasti. Vaihtoehtona oli laitoshoito. Mutta koska omaishoidontukeen varatut määrärahat olivat loppu, omaishoidontukea ei myönnetty. Seurauksena oli, että poika hoiti äitiään muutaman kuukauden, jonka jälkeen hän palasi töihin ja äiti siirrettiin laitoshoitoon. Poika ihmetteli, että eihän kaupungin päätöksessä ole järjen häivääkään. Ei ollutkaan!

Tässä on esimerkki tapauksesta, jossa kaupungin säästö (ei myönnetä omaishoidontukea) tuottaa julmetut kustannukset (kallis laitoshoito). Veikkaan, että kustannukset kaupungille ovat lähes kymmenkertaiset verrattuna siihen, mitä omaishoidontukeen olisi mennyt. Todella typerää toimintaa.

Toinen esimerkki: ihminen täyttää kuljetuspalvelun saamiseksi vaadittavat kriteerit, mutta tukea ei myönnetä, koska määrärahat ovat loppu. Viime vuonna olisit saanut, mutta et tänä vuonna, sillä rahat ovat loppu. Ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta ja toimivalta järjestelmältä.

Kun Espoon vuoden 2009 tilinpäätös valmistuu, tulemme huomaamaan, että viime vuoden tulos on ennakoitua parempi. Päättäjien itseään siitä kiitellessä, täytyy myös muistaa, että jotkut ihan oikeasti kärsivät tehdyistä säästöpäätöksistä. Ja se on ihan päättäjien - myös minun - oma moka.

Lähikirjasto, aluekirjasto – vai mikä se nyt on?

Kaikki rakastavat lähikirjastoja, ainakin demarit. Lähikirjastoille löytyy aina puolustajia, niiden sanotaan olevan yksi tärkeimmistä palveluista kuntalaisille. Kukaan ei halua lakkauttaa lähikirjastoja, koska ne tarjoavat lapsille, työttömille ja vanhuksille mahdollisuuden nauttia kirjastojen palveluista. Näin ainakin yleinen mantra menee.
Mutta, mutta. Onko Espoossa lähikirjastoja kaikille? Espoossa on 14-15 kirjastoa eri puolilla kaupunkia. Aluekirjastoja on Leppävaarassa Sellossa, Matinkylä-Olarissa Isossa-Omenassa ja Espoon keskuksessa Entressessä. Aluekirjastot sijaitsevat kauppakeskuksissa. Loput kirjastoista ovat lähikirjastoa, jotka sijaitsevat eri puolilla kaupunkia.
Osassa Espoota ei ole enää lähikirjastoja. Espoon keskuksen alueella tai Keski-Epoon (Ymmersta, Tuomarila, Suvela, Suna, jne) on vain yksi kirjasto: aluekirjasto. Samoin Leppävaaran alueella on vain yksi iso kirjasto Sellossa. Muut kirjastot on sijoiteltu eri alueille vähän miten sattuu.
Espoolaiset ovat sillä lailla erilaisessa asemassa asuinalueensa suhteen, että joissain alueilla on lähikirjasto, toisille ei. Kaupunginvaltuusto on linjannut, että toimintoja yhdistetään isommiksi kokonaisuuksiksi. Suomeksi tämä tarkoittaa, että myös lähikirjastoja yhdistellään. Jos tähän ryhdytään, niin meteli on varmaan kauhea. Mutta asukkaille voi olla vähän vaikeaa selittää, että kyllä esimerkiksi Karhusuon lähikirjasto pitää säilyttää, vaikka esimerkiksi Leppävaarassa ei ole lähikirjastoja ollenkaan.
Toisaalta jos jossain on hyvin tilanne, niin paraneeko muiden tilanne huonontamalla yhden alueen tilannetta? Ei, mutta miten turvataan samalla tasapuolisuus eri alueilla asuville. Kahden kerroksen väkeä ei saa olla.