Mitä se kaupungille kuuluu, jos harrastaminen on liian kallista

Minusta kuuluu ja siksi vaaliesitteessäni lukee ”Jos sä et halpuuta harrastamista, joku joutuu aina paitsioon”. Mitä enemmän suljemme lapsilta mahdollisuuksia elämässä, sitä huonommin asiat minusta ovat. Mitä harvemmalla lapsella on tasa-arvoisemmat mahdollisuudet kokeilla ja harrastaa eri juttuja, sitä paskempi paikka Espoo on.  Minulla oli lapsena mahdollisuus kokeilla ja harrastaa erilaisia asioita, haluan mahdollistaa sen muillekin.

Yli neljän vuoden kokemuksella liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana totean, että kaupungin ainoa mahdollisuus halpuuttaa lasten ja nuorten harrastamista on tarjota edullisia tiloja harrastamiselle. Loppu on harrastusten järjestäjistä kiinni, siitä miten he pitävät harrastusten kuluja kurissa omalla toiminnallaan.

Espoo on untuvikko kaupunki, jossa päättäjät vuosikymmeniä sitten viisauksissaan päättivät, että isot liikuntainvestoinnit toteutetaan yhdessä urheiluseurojen kanssa. Kaupunki takaa lainat ja seurat rakennuttavat hallit. Tietyllä tavalla se on ollut menestystarina, esimerkiksi jalkapallossa olosuhteet ovat varmasti Suomen parhaimpien joukossa. Kolikon kääntöpuoli on, että halli-investoinnit rahoitetaan harrastajien maksuilla eli perheet maksavat loppukädessä viulut. Pieni porukka maksaa investoinnit, jotka minusta kuuluvat kaupungin maksettavaksi. Kaupunki toki avustaa seuroja avustuksilla, joita ei millään saada nousemaan tavoitellulle tasolle. Ja vielä haasteellisemmaksi se tulee tulevaisuudessa.

Siksi muutimme kaupungin avustusjärjestelmää siten, että kaupungin tilojen maksuja nostettiin, jotta avustuksiin saatiin lisää rahaa. Halpojen tilojen käyttäjiltä otetaan vähän enemmän, jotta kalliissa yksityisissä tiloissa harrastavia voidaan tukea enemmän. Toisten mielestä se epäoikeudenmukaista, toisten taas oikeudenmukaista. Tämä oli minusta kertaratkaisu, eikä näin voida tehdä enää tulevaisuudessa. Kaupungin tilojen vuokria ei ole enää syytä nostaa, eikä avustuksia siirrellä harrastajilta toisille.

Mitä enemmän espoolaisten lasten harrastaminen keskittyy yksityiseltä sektorilta vuokrattuihin (liikuntakeskuksiin, kulttuurin vuokraamiin tiloihin jne) sitä kalliimmaksi lasten harrastaminen tulee - takuuvarmasti.

Minun ratkaisuehdotukseni ovat yksinkertaiset. Kun uusia kouluja rakennetaan – ja niitä rakennetaan paljon tulevaisuudessa – erityistä huomiota pitää kiinnittää siihen, että liikuntasalit rakennetaan riittävän isoiksi. Mitä isompi kenttä, sitä laajemmalle harrastejoukolle se sopii. Samoin koulujen yhteyteen on järkevä varata tiloja myös muulle harrastetoiminnalle kuin liikunnalle. Partiokolo partiolaisille tai vaikkapa tila kuvataidekerholle.  

Toiseksi pitää tunnustaa tosiasiat. Kasvava Espoon kaupunki tarvitsee ainakin kaksi isoa kaupungin harrastuskeskusta, jossa lapset ja nuoret voivat temmeltää edullisesti kulttuurin ja liikunnan parissa. Toisen tarvitsemme metron (Suomenoja/Finnoo?) varteen ja toisen junaradan varteen (Kera?) .  Emme tarvitse toista Esportcenteriä  tai Helsingin kaupungin liikuntamyllyn kopiota, vaan toteutamme oman 2020-luvun harrastuskeskuksen kaupungin omana rakennuksena ja toimintana.