torstaina, tammikuuta 31, 2013

Uinnin SM-kisoja avaamassa


Espoossa järjestetään lyhyen radan mestaruusuinnit ja vammaisuinnin SM-kisat Espoonlahden jäähallissa 31.1-3.2.2013. Espoolainen uimaseura Cetus järjestään kisat. Kävin liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana avaamassa kisat.  Pidin pienen puheen ja pääsin jakamaan palkintoja. Sain kohteliaat ablodit ja buuauksia ei kuulunut. Oli oikeastaan aika mukava tilaisuus, järjestelyt sujuivat hyvin ja uimarit tekivät hyviä suorituksia.

Olen ihan hyvä esiintyjä, mutta hieman luonnollisesti jännitti, kun en ole vastaavissa tilaisuuksissa ennen ollut. Mutta elämä yllättää, enpä olisi muutama vuosi sitten arvannut avaavani SM-uinteja. Taas yhtä kokemusta rikkaampi.
Kuva: Olipa kiva käydä avaamassa SM-uinnit Espoonlahden uimahallissa. Pääsin jopa jakamaan palkintoja. Eniten jännitti altaaseen tippuminen palkintojenjakokorokkeelta kipeän jalan takia. Säästin yleisön myötähäpeältä ;)
Puhe pidettiin korokkeelta, yleisö hurrasi toisella puolella..

Hyvä uintiväki,

Urheilija ei tervettä päivää näe. Eikä myöskään kaltaiseni harrasteurheilija, kuten ehkä kävelystäni huomaatte. Tekevälle sattuu. Toivottavasti kuitenkin kaikki kisoihin osallistuvat kilpailijat ovat parhaassa mahdollisessa iskussa, valmiina tekemään loistavia suorituksia.

Minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi Espooseen ja tänne Espoonlahden uimahalliin. Espoossa on järjestetty jo monet SM-kisat menestyksellisesti, kiitos niistä kuuluu erityisesti Cetus Espoo-seuralle. Kuten urheiluseuroissa yleensä, CETUK:sen toiminta nojautuu pitkälti vapaaehtoistyöhön.
Mikään toiminto ei onnistuisi ilman näitä palkatta työskenteleviä vapaehtoisia. Seurassa on 50 päätoimista ja 120 oto-työntekijää sekä noin 300 vapaaehtoista eri toiminnoissa.  Kiitos kaikille vapaaehtoisille, jotka mahdollistavat näidenkin kisojen toteutumisen.

Cetus on merkittävä espoolaisten liikuttaja. Seuran toiminnassa mukana on yli 22 000 espoolaista vuosittain. Toimintaa on vauvasta vaariin, tarjontaa on kaikenikäisille ja tasoisille liikkujille.  Espoon kaupungin liikuntavirasto tekee merkittävää yhteistyötä seuran kanssa. Toivottavasti pystymme entisestään parantamaan yhteistyötä ja lisäämään uintiharrastajien määrää kaupungissa.

Uinnin harrastaminen kipukohta Espoossa, kuten monessa muussakin kasvavassa kunnassa, on jatkuva pula uimaradoista. Tulijoita toimintaan on paljon enemmän kuin seurat ja kaupunki voivat ottaa vastaan.  Tämä koskee uimakouluja, kursseja, harrasteuintia, valmennusta - kaikkia mahdollisia toimintoja. Perheenisänä olen itse huomannut kuinka nopeasti lasten uimakurssit täyttyvät.  

Espoossa peruskorjataan Leppävaaran uimahallia, joka valmistunee vuoden 2014 lopulla. Uusi uimahalli on tulossa Matinkylään vuonna 2017, jolloin hallille pitäisi päästä uudella Länsimetrolla. Samaan aikaan Espoon ja lähikuntien väestömäärä kuitenkin kasvaa, joten uimahallikapasiteetista on tulee olemaan pulaa myös tulevaisuudessa. Haasteita siis riittää.

Mutta uskon, että yhteistyöllä kuntien ja uinnin kentän kanssa, niin Espoossa kuin koko maassa, voidaan voidaan rakentaa uinnille hyvä tulevaisuus niin kilpailu-urheilussa kuin harraste- ja terveysliikuntana. Tässä työssä tarvitsemme kaikkia seuroja, kuntia sekä valtiota.

Haluan vielä lopuksi kiittää Suomen uimaliittoa siitä, että lyhyen radan mestaruusuinnit ja vammaisuinnin SM-kilpailut järjestetään samaan aikaa täällä Espoossa.  Siinä on esimerkkiä kyllikseen koko suomalaiselle urheiluväelle. Urheilijat ovat erilaisia, mutta kaikki arvokkaita.

Onnea ja menestystä kaikille uimareille viikonlopun SM-kisoihin.

maanantaina, tammikuuta 14, 2013

Miten käy STX Finlandin - osa II


Edellinen kirjoitukseni jo kertoi niistä lainalaisuuksista jotka alalla vallitsevat. Liiketoiminta on kaukana terveestä, valtiot pyrkivät tukemaan omaan telakkateollisuuttaan kaikin mahdollisin keinoin. Valtiot eivät tue pelkästään omia telakoitaan, vaan ne antavat vientitakuut myös tilaajan puolesta. Esimerkiksi STX:n rakentamat Oasis ja Allure olivat miljardin euron aluksia kumpikin, ja valtio takasi tilaukset 95-prosenttisesti. 

Investointipäätöksiä venyttävät markkinatilanteen lisäksi joissakin tapauksissa rahoitusongelmat. Telakat kisaavat roimasti vähentyneistä tilauksista maailmalla raivoisasti ja usein liiketaloudellisesti lähes järjettömästi eli tukidopingin voimalla. Kuvaavaa on, että ainakin uutistietojen mukaan STX Finlandin sijasta STX Francen rakentama risteilijä tuottaa korkeintaan nollatuloksen ranskalaiselle telakalle.

Laivanrakennusala kasvoi vuodesta 2003 alkaen hyvin nopeasti koko maailmassa. Suuri osa laivanrakennuksen viime vuosien nopeasta kehityksestä on tapahtunut Kaukoidässä. Kasvu on perustunut osaltaan hyvinkin spekulatiivisiin laivatilauksiin. Telakat saivat uusia tilauksia poikkeuksellisen paljon vuoteen 2007 saakka erityisesti Etelä-Koreassa, Japanissa ja Kiinassa, jolloin alalla oli huippuvuosi. Vuoden 2008 kesän jälkeen tapahtuneen taloustilanteen heikkenemisen myötä ei uusia tilauksia juurikaan saatu, mistä johtuen ylikapasiteettia on runsaasti erityisesti näissä maissa.

Vuonna 2009 TEM:n telakkatyöryhmän raportissa varoiteltiin, että ylikapasiteetin vuoksi on olemassa vaara, että muissa maissa valtiot voivat ryhtyä pelastamaan telakoita erilaisten tukien avulla, joka puolestaan heikentää suomalaisten telakoiden toimintaedellytyksiä ja lisää kilpailua. Tämä on sittemmin käynyt toteen.

STX on konna – ei hallitus

Risteilyalusten ja matkustaja-autolauttojen rakentaminen on perinteisesti keskittynyt pääsääntöisesti Eurooppaan. Tälle markkinalle haluavat myös aasialaiset telakat ja erityisesti STX.  Paavo Raution kolumni Helsingin sanomissa (13.1.2013) kuvaa hyvin STX toimintaa. Korealaiset pyrkivät nostamaan jalostusastettaan omilla telakoillaan ja sitä varten ne tarvitsivat oppia Eurooppalaisilta telakoilta.  Näin suurtyhtiö (ja maat toimivat).
Kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin rauha ja valvontakomission miehet menivät Turun telakoille valvomaan tilauksia, kaikki kopioitiin. Stalin halusi nostaa Neuvostoliiton teollisuuden jalostusarvoa ja kaikki mahdollinen kopioitavissa oleva oppi otettiin Turun telakalta. Aivan samalla vaikuttaa toimivan STX .Turun telakan toimihenkilöiden luottamusmies Osmo Salo kuvaa menettelyä osuvasti: ” STX:n korealaiset omistajat ovat hiljalleen jo aloittaneet valmistautumisen Suomen telakoidensa alasajoon. Turun telakalle on lähetetty solkenaan erityisasiantuntijan tittelillä kutsuttuja korealaisia siirtämään suomalaista osaamista muualle, Salo kertoo.
Salon mukaan kyseiset tehtävät on räätälöity korealaisille niin, ettei niitä ole tarvinnut avata julkiseen hakuun. Suomessa työskentelyn jälkeen erityisasiantuntijat ovat palanneet takaisin Koreaan.” (http://www.proliitto.fi/fi/media/uutiset/turun-telakan-alasajo-on-jo-kaynnissa.html)

Kaverini laskeskeli, että STX maksoi koko Aker Yardista (tuleva STX Europe) pyöreästi miljardi euroa vuonna 2008. Sijoitus ei ole ollut taloudellisesti mikään hyvä, koska koko konserni on tuottanut keskimäärin 23 miljoonaa voittoa vuodesta 2009 alkaen.  Sillä ei paljon lainoja maksella takaisin.
Kun korealaiset ottivat omistukseen suomalaiset telakat, yhtiön pääjohtaja moitti haastatteluissa aikaisempia norjalaisomistajia siitä, että he eivät olleet investoineet suomalaisiin telakoihin vuosikausiin. Millaisia investointeja korealaisomistus on tuonut STX Finlandin telakoille? EI mitään.
Jos vuoden 2009 lopulla TEM meriteollisuustyöryhmän raportissa todettiin, että ” STX Finland Oy:n antamien tietojen mukaan sen eteläkorealainen emoyhtiö STX Business Group on ilmoittanut, että se ei nykyisessä vaikeassa talouskriisissä pysty taloudellisesti tukemaan STX Finland Oy:n toimintaa. Emoyhtiön omistama varustamo, joka operoi irtolastilaivoja, ei myöskään pysty tilaamaan laivoja Suomesta.”

Onko hallitus mokannut?

Risteilijätilauksen saaminen on tahdon asia, moni on viime aikoina julistanut.  Tahdon asia-argumentointi otetaan yleensä silloin käyttöön kun mitään asiallisia argumentteja ei ole enää käytössä. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli lehtitietojen mukaan STX Finlandin risteilijätilauksen tukemista ja lainoittamista 11 kertaa ja teki kolme kertaa kielteisen päätöksen (ilmeisesti yksimielisesti).  Pääomalaina olisi ollut EU:n valtiontukisääntöjen vastainen, eikä hallitus sitä voinut tehdä.  Ongelmana taitaa olla se, että STX Finlandin taloudellinen tilanne on niin huono, että maan hallitus pelkäsi pahimmassa skenaariossa menettävänsä pääomalainan, mutta joutuvansa myös Finnveran takausten vuoksi maksumieheksi. Wärtsilän Meriteollisuuden konkurssi pelottelee yhä taustalla.

Hallitusta on myös arvosteltu siitä, että keinoja olisi ollut, mutta kukaan ei ole julkisuudessa vielä esittänyt mitä ne keinot olisivat olleet.  Hallitus kyllä mokasi päätöksestä tiedottamisessa. Ja varsinkin SDP mokasi, kun ei ymmärtänyt, että erityisesti vasemmistossa päätöstä tullaan ihmettelemään. Ihmisten on vaikea ymmärtää miksi EU estää tilauksen saamisen, kun kerta Ranska EU-maana sen sai. STX France sai tilauksen koska se on osaomistaja yhtiössä sekä suoraan että tytäryhtiönsä kanssa. Ranskan valtio pääomittaa telakkaa ja varmasti siten, että se on EU:n valtiontukisääntöjen mukaista.  Erään saksalaislehden mukaan Ranska olisi pääomittanut STX Francea 1,3 miljardilla eurolla.

Mikä on STX Finlandin taloudellinen tilanne?

Alla oleva taulukko kertoo sen, että STX Finland ei ole menestynyt hyvin. Se on tehnyt tappiota yli 200 milj.euroa vuosina 2007-2011. Vuoden 2009 tehdyssä TEM:n raportissa todetaan, että telakkayhtiö STX Finland Oy:n pitkän aikavälin tavoite on yhteensä runsaan 1 500 miljoonan euron liikevaihto kolmella telakalla vuonna 2015 (vuoden 2009 rahassa). Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli 272 milj.euroa. Kaukana, kaukana tavoitteesta.

STX Finland Oy
2007/12
2008/12
2009/12
2010/12
2011/12
Yrityksen liikevaihto (1000 EUR)
1247218
1222014
936506
590390
272536
Liikevaihdon muutos%
10.10
-2.00
-23.40
-37.00
-53.80
Tilikauden tulos (1000 EUR)
-98226
-18516
-39045
-63722
13215
Liikevoitto%
-8.50
-1.60
-2.10
-4.90
-3.80
Yrityksen henkilöstömäärä
3832
3836
3674
3280
2618
Lähde: Suomen Asiakastieto

Kotimaisen omistajuuden paluu?

Jokaisen sukupolven kohdalla näyttää käyvän samalla tavalla. Kun suomalainen telakkateollisuus joutui pulaan 1980-luvulla, pelastajaksi joutui valtio.  MasaYardsin omistuspohjaa pyrittiin saamaan kotimaiseksi 1990-luvun lopulla, mukaan haluttiin saada valtio. Jorma Elorannan tullessa yhtiön toimitusjohtajaksi 2000-luvun alussa, hän vaati valtiolta tukea laivanrakennusteollisuuden tukemiseksi.  

En ole telakka-asiantuntija, vain aiheesta kiinnostunut, mutta STX ei näytä kovin kiinnostavalta sijoittajan silmin. Tappiota tekevä yhtiö, yksipuolinen päätuotantorakenne (isot risteilijät, vain muutama tilaaja) ja toimiala jossa tuntuu olevan mahdotonta pärjätä pelkällä erikoisosaamisella, jota telakalla on. Mistä löytäisimme kotimaisia sijoittajia riittävästi, jotka uskoisivat alaan?

Kun kaiken lisäksi STX Finlandin Turun telakan kilpailijoiden omistajatahot Italiassa, Saksassa ja Ranskassa ovat jo nyt toiminnallaan osoittaneet puolustavansa aggressiivisesti omaa laivanrakennusteollisuuttaan (investointituki, pääomituksen vahvistaminen, suora koulutustuki ym.). Unohtamatta Aasian telakoita.

Valtio omistajaksi?

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Se olisi väline, joka voisi ostaa STX Finlandin, jos se katsottaisiin keskeiseksi kansallisesti tärkeäksi yhtiöksi. Mutta miten valtio saisi yrityksen voitolliseksi? Ja kannattaako valtion ostaa tappiollinen yritys korealaisilta, jotka varmasti hyödyntäisivät tilannetta nyhtäen hinnan korkeaksi?


Mutta jos  telakkakulttuuri katsotaan kansallisesti tärkeäksi yhtiöksi, niin ei kun ostetaan se yhtiö.

Entä jos Solidium ostaisi yhtiön yhdessä Venäläisen United Shipbuilding Corporation:n kanssa, joka omistaa jo nyt puoliksi Arctech Helsinki Shipyard:n STX:n kanssa?

 Ratkaisu?

Toivon todella, että telakkateollisuus (tässä tapauksessa STX Finland jossain muodossa) säilyy elinvoimaisena.  Esimerkiksi Turussa on rakennettu laivoja 1700-luvulta alkaen ja osaamista on. Vuoden 1990 jälkeen Suomessa on valmistunut yhteensä 112 valtamerialusta, joista vientituloja on saatu yhteensä 15 miljardia euroa (vuoden 2009 lopun tilanne). Laivojen kotimaisuusaste on korkea, yli 80 prosenttia. Telakalla on merkittävä työllistävä vaikutus. 

En osaa sanoa miten STX Finlandin tapauksessa pitää menetellä.

Kyselin eilen ja tänään vähän minua vanhemmilta ihmisiltä, että miten he muistavat Wärtsilän meriteollisuuden konkurssista käydyn keskustelua.  ”Ne vain menivät, ei siitä paljon keskusteltu” oli tiivistettynä huomio. Päätöksiä tehtiin, veronmaksajien rahoja meni ties minne ja kansalla ei ollut hajuakaan mitä tosiasiassa tehtiin. Ei tehdä ainakaan niin!





lauantaina, tammikuuta 12, 2013

Miten käy STX Finlandin- osa I


Risteilijätilauksen lipuminen Suomen sijasta Ranskaan on herättänyt kiivasta keskustelua.  Varsinkin vasemmiston kentänmiesten ja –naisten on ollut erittäin vaikea sulattaa hallituksen toimia päätöksessä. Minua asia on kiinnostanut niin työni puolesta mutta myös henkilökohtaisesti. Muistan 1980-luvun loppuvuosilta hämärästi silloisen Wärtsilän meriteollisuuden konkurssin ja Martin Saarikankaan nostaman uuden telakkayhtiön nousun 1990-luvuna alusta.  Aloin mielenkiinnosta kaivelemaan internetin arkistoaarteita.

Pelästyin sitä, kuinka samalta tilanne näyttää nyt kuin reilut 20 vuotta sitten, varsinkin kun uusimmat uutiset kertovat STX Finlandin taloudellisen tilanteen olevan erittäin huono (HS 12.1.2013).  Hämmästyin myös sitä kuinka tietyt tapahtumat tuntuvat nousevan telakkateollisuushistoriassa kuin ruoho mullasta.  

Historiasta pitää ottaa oppia, joten kirjoitin katsauksen telakkateollisuuden lähihistoriaan ja myös tulevaisuuden näkymiin. Teksti saattaa sisältää virheitä ja vääriä tulkintoja, korjaan palautteen perusteella mahdolliset virheet.  Koska kirjoituksesta tuli erittäin pitkä, tein kirjoituksesta kaksiosaisen. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen enemmän historiaa ja toisessa osassa STX Finlandin nykytilannetta ja sitä mitä pitäisi tehdä.

Sotakorvauksista Wärtsilän meriteollisuuden syntymiseen

Suomi joutui rauhansopimuksen myötä maksamaan mittavia sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Kahden yhtiön, Valmetin ja Wärtsilän, osuus sotakorvauksista oli noin kolmannes.  Laivoja rakennettiin paljon sotakorvauksena, ”Jos kaikki Suomen sotakorvauslainat pantaisiin jonoon, sen pituus olisi yli 20 kilometriä”, kirjoittaa Leena Lander teoksessaan Iloisen kotiinpalun asuinsijat. Suomessa rakennettiin yli 1200 laivaa Neuvostoliitolle sodan jälkeisinä aikoina.

Idänkauppa oli telakkateollisuudelle tärkeää ja kaupat jaettiin yritysten kesken. Wärtsilä teki jäänmurtajat ja kaapelilaivat, Valmet lastilaivat ja arktiset tankkerit, Hollming tutkimusalukset ja Rauma-Repola puutavara-alukset. Telakkateollisuus kasvoi nykymittoihin sotakorvausteollisuuden myötä. Oy Wärtsilä Ab oli eräänlainen valtakunnan lippulaiva.  Valtiovalta suhtautui suurella ymmärryksellä sen ongelmiin. Valtiovarainministeriön erään virkamiehen laskelmien mukaan vuodesta 1973 lähtien telakoille myönnetty suora budjettitukikin oli jo 1990 luvun alussa ylittänyt 4 miljardin markan määrän ja suurin tuen saaja on ollut Oy Wärtsilä Ab. (Lähde:http://www.mikanylander.org/konkurssi.htm: Muistio  eduskunnan oikeusasiamiehelle Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n tutkintatilanteesta  27.9.1991, laatijana rikoskomisario Rajamäki,  25-26.)

1980-luvulla suomalainen telakkateollisuus ajautui kriisiin, eurooppalaisten telakoiden epäterve tilanne (valtiontuet) ja aasialaisten telakoiden lisääntynyt aktiviteetti markkinoilla aiheuttivat kannattavuuskriisin suomalaisille telakkayhtiöille.

Valmet ja Wärtsilä yhdistivät telakkansa vuonna 1984 ja muodostivat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n (WM). Valmet omisti yhtiöstä 30 ja Wärtsilä 70 prosenttia. Vaikka telakoiden yleiset markkinanäkymät olivat synkkiä uusi yhtiö kaksinkertaisti tilauskantansa heti ensimmäisen vuoden aikana yhdeksään miljardiin markkaan.

Laivatilauksia saatiin vetämällä hinta tarpeeksi alas. Meriteollisuus perusteli halpaan hintaan otettuja laivatilauksia työllisyysnäkökulmalla. Pian tuotantokustannuksia oli alennettava. Uuden yhtiön rasitteena olivat alusta asti olleet yhtiön emoiltaan saamat tappiollisiksi tuomitut työt, etenkin Valmetilta tullut NL:n arktinen tankkerisarja (13 kpl). Telakkateollisuuden suuriin laskutusheilahteluihin oli kuitenkin totuttu, joten kahden toimintavuoden jälkeen kasaantuneet 800 miljoonan tappiot eivät vielä säikäyttäneet.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna hämmästellen, vuoden 1989 alussa Wärtsilä-konserni jättäytyi pois koko Suomen telakoita käsittävän yhteisyrityksen perustamista pohtivista neuvotteluista, perustellen sitä telakkayhtiönsä vahvalla markkina-asemalla ja tilauskannalla. Vaikka yhtiö tuotti tappiota jo vuonna 1987 ja 1988.

Sitten alkoivat tapahtumat, jotka varmasti vaikuttavat osaltaan nykyisen STX:n kohteluun.   Ja muistuttavat pahan kerran STX:n nykytilannetta.

Wärtsilän meriteollisuuden konkurssi 

WM:n hallitus totesi kokouksessaan 30.6.1989 että yhtiön tuloskehitys ja taloudellinen tilanne olivat heikentyneet voimakkaasti, mistä tiedotettiin valtiolle 4. – 6.7.1989. Valtiovarainministeriön selvitettyä yhtiön taloudellisen tilan asia siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriölle, jossa selvityksiä jatkettiin Valtiontakauslaitoksen, Vientitakuulaitoksen ja Suomen Vientiluotto Oy:n myötävaikutuksin. Viimeksi mainittu yhtiö lopetti WM:n rahoittamisen 27.7.1989 Vientitakuulaitoksen keskeytettyä luottojen vakuutena olleen takuun voimassaoloajan uusien nostojen osalta. Selvityksistä ja päätöksistä ei annettu tietoja julkisuuteen. Rahat yhtiön kassasta olivat loppumassa elokuun aikana. (Lähde: http://www.mikanylander.org/konkurssi.htm).

Elokuun 3. päivänä yhtiö (WM) antoi tiedotteen, jossa puhuttiin ”toimintaedellytysten vahvistamisesta valtion tuella”. Kauppa- ja teollisuusministeriöstä ilmoitettiin 3.8.1989 julkisuuteen, että WM oli maksuvalmiuskriisissä. Saadun informaation perusteella alihankkijat lakkauttivat enemmän luoton myöntämisen yhtiölle. Lehdistö kertoi yhtiön ilmoittaneen joutuvansa konkurssiin, jos valtio ei tule tueksi. Tähän aikaan Suomessa oli jo julistettu telakkatuet lopetetuiksi.

Elokuun lopussa Wärtsilä myi 51% Wärtsilä Meriteollisuuden osakkeista Yhdyspankille, Yhdyspankin sijoitusyhtiölle Oy Pomi Trading Ab:lle, Wärtsilän Eläkesäätiölle ja Wärtsilän Työeläkesäätiölle. Osakkeiden yhteishinta oli neljä markkaa. Tällä Wärtsilä saavutti sen, että se omisti Wärtsilä Meriteollisuudesta enää 19%, jolloin sitä ei tarvinnut käsitellä tytäryhtiönä yhtiön tilinpäätöksessä.

Wärtsilä Meriteollisuuden jouduttua maksuvaikeuksiin yhtiön omistajat, rahoittajat ja valtio sopivat yhtiön toiminnan rahoittamisesta tilattujen alusten rakentamisen turvaamiseksi. Valtio, Wärtsilä, Valmet, SYP ja Postipankki ottivat takausvastuun yhtiön tarvitsemista lainoista. Pikaisen rahoitustakuuratkaisun ansiosta valtion hallintaan otettu yhtiö välttyi välittömältä konkurssilta. Yhtiötä yritettiin myös myydä valtiolle, mutta valtio ei ollut halukas ryhtymään osakkaaksi. 

Kauppa- ja teollisuusministeriö toimitti julkisuuteen rahoitussopimuksen syntymistä koskevan tiedotteen. Lisäksi valtioneuvoston tiloissa järjestettiin asiasta tiedotustilaisuus, jossa puheenvuoroja käyttivät kauppa- ja teollisuusministeri ja ministeriön kansliapäällikkö. Tiedotteessa ja puheenvuoroissa ilmoitettiin telakkayhtiön tilauskannassa ja rakenteilla olevien alusten rakennusaikaisen rahoituksen olevan turvattu. Valtion ilmoitukseen luottaen telakkayhtiön alihankkijat olivat ryhtyneet jatkamaan toimituksiaan. Telakkayhtiön jouduttua konkurssiin nämä toimitukset jäivät osaksi maksamatta. Monien vaiheiden jälkeen korkeimmassa oikeudessa valtion katsottiin olevan vastuussa alihankkijoille siitä aiheutuneesta vahingosta. (KKO 1999:33.)

10.8.1989 pidetyssä tiedotustilaisuudessa olivat läsnä muun muassa silloinen kauppa- ja teollisuusministeri ja ministeriön kansliapäällikkö. Televisioidusta tiedotustilaisuudesta kerrottiin samana iltana televisiouutisissa muun muassa, että valtio oli ottanut ”kannettavakseen satojen miljoonien telakkatappiot” ja että WM rakentaisi valmiiksi tappiolliset laivatilauksensa pankkien ja valtion takausten turvin. Uutisissa todettiin myös, että hallituksen päätöksellä taattiin tekeillä olevien alusten valmistuminen. Ministeri oli tilaisuudessa kertonut muun muassa, että oli palautettu uskottavuus senhetkisten tilausten toimittamisesta.

Ennen rahoitussopimusta WM oli syvässä likviditeetti- ja rahoituskriisissä. Kriisi oli johtanut siihen, että yhtiön sopimuskumppanit olivat jo ryhtyneet toimenpiteisiin oman vahinkonsa vähentämiseksi yhtiön mahdollisen konkurssin varalta. Tämä ilmeni muun muassa siten, että jotkut alihankkijat olivat kieltäytyneet toimituksista telakoille luottosaamisten epävarmuuden vuoksi. Rahoitussopimuksella pyrittiin kriisin nopeaan ratkaisemiseen, mikä oli yhteiskunnallisestikin tärkeää yhtiön huomattavan taloudellisen ja työllistävän merkityksen vuoksi.

Valtio pyrki rahoitusratkaisuun, johon sen ohella osallistuisivat sekä WM:n rahoittajat että sen omistajat ja jossa yhtiön toiminnan tappiollisuudesta koituisi yhteiskunnalle mahdollisimman vähän vahinkoa. Näiden periaatteiden mukainen luonnos rahoitussopimuksesta laadittiin valtion toimesta. Valtion johdolla käydyissä neuvotteluissa osapuolet hyväksyivät sopimuksen.

Syntyneen sopimusratkaisun mukaan valtiolle tuli määräävä asema yhtiössä. Valtio siis otti isännän äänen telakkateollisuudessa.

Elokuun 9. päivänä solmitun rahoitussopimuksen salaiset menettelytavat pääsivät kuitenkin pian julkisuuteen. Yhtiön tilasta saadut uudet tiedot poikkesivat niistä, joiden pohjalta elokuun ratkaisu oli tehty: ei tiedetty, mitkä luvut olivat oikeita. Kritiikki telakkayhtiön asioita hoitaneita virkamiehiä ja poliitikkoja kohtaan kasvoi. 
Päätös konkurssiin hakeutumisesta syntyi nopeasti muutamien päivien aikana ja julkisuudelta piilossa. Konkurssi-ilmoitus tehtiin 23. lokakuuta 1989. Konkurssi oli Pohjoismaiden suurin.  Konkurssissa valvottujen saatavien määrä oli noin 13 mrd. markkaa. 

Konkurssihakemuksen jätti valtio, joka halusi välttää vastuiden kasvamisen liian suureksi. Valtio oli sitoutunut julkisissa ja salaisissa sopimuksissa takaamaan tappioita, jotka alkoivat syksyn 1989 mittaan paisua suuriksi. Valtio kärsi konkurssista suurimmat tappiot. Arvion mukaan Meriteollisuudesta koitui valtiontakuukeskukselle (valti), Suomen vientiluotolle, Wärtsilälle, Valmetille, SYP:lle ja Postipankille yhteensä 1,3 miljardin markan tappiot. Seurasi pitkiä oikeudenkäyntejä ja yleistä epäselvyyttä siitä, kenen syy konkurssi todella oli ja kuka konkurssista kärsi eniten.

Valtio omistajaksi, sitten norskit ja lopulta korealaiset

Vain kaksi viikkoa konkurssin jälkeen Meriteollisuuden raunioille kerättiin rahoittajien ja laivoja tilanneiden johdolla uusi yhtiö MasaYards, jonka johtoon astui Iso-Masa, Martin Saarikangas.  Perustajaosakkaina olivat Suomen valtio, Suomen Yhdyspankki sekä varustamot, joiden laivoja seisoi keskeneräisinä Meriteollisuuden konkurssipesän hallinnoimilla telakoilla. Emoyhtiö Wärtsilä myös pakotettiin ottamaan suurempi osuus konkurssipesän tappioista. En onnistunut löytämään tietoa siitä kuinka suuri valtionomistajaosuus yhtiössä alunperin oli. Telakkayhtiön ensimmäinen tehtävä oli saattaa valmiiksi Meriteollisuuden tilauskannassa olleet alukset.

Sekä Masa-Yardsin perustajina olleet varustamot että valtio pyrkivät myymään osuuksiaan pian yrityksen käynnistämisen jälkeen, ja 1991 Masa-Yardsin suurimmaksi omistajaksi nousi norjalainen Kværner. Yrityksen nimeksi tuli Kværner Masa-Yards. Netistä löytyy erilaisia mielipiteitä siitä, että MasYardsin myynti Kvaernerille ei mennyt mitenkään kunniakkaasti, luultavasti norjalaiset ostivat telakan liian halvalla. Kvaerner maksoi 100 miljoonaa markkaa Wärtsilä-meriteollisuuden konkurssipesän 3 miljardin markan omaisuudesta. (Lähde: http://e-aho-muutablog.blogspot.fi/2012/12/stx-finland-ja-suomalaisen.html).

Alkuvuosina Kvaerner investoi Suomen telakoihin, mutta 1990-luvun loppupuolella norjalaisomistaja alkoi imeä yhtiön pääomia vähiin. Telakkoyhtiön kiinteistöjä myytiin ja osinkoja kotiutettiin emoyhtiölle Norjaan
1990-luvun loppupuolella Masa-Yards painiskeli kannattavuus- ja tuottavuusongelmien parissa.  Masa-Yardsin norjalaisomistaja Kvaerner ilmoitti halunsa luopua telakkateollisuudesta ja Masalle haettiin omistajaa pitkän aikaa. Martin Saarikangas ajoi yhtiölle suomalaista omistuspohjaa, mutta hanke kariutui ja Suomen telakoiden myynti pantiin keväällä 2000 jäihin. 

Vuoden 2000 loppupuolella yhtiön toimitusjohtajaksi tuli Jorma Eloranta, joka toivoi lehtihaastatteluissa yhtiölle pitkäaikaisempaa ja sitoutuneempaa omistuspohjaa. Vuosituhannen alussa emoyhtiö panostikin MasaYardsiin, kahdessa vuodessa norjalaiset antoivat telakkayhtiölle liki 340 miljoonan euron pääomaruiskeen. Mutta silti oli epäselvää mihin suuntaan MasaYardsin tulevaisuus menee.  Elorannan johdolla sen tulos saatiin nostettua selvästi voitolliseksi jo seuraavana vuonna 2001, ja 2002 ja 2003 sijoitetun pääoman tuottoprosentti oli jo yli 20.

2000-luvun alkupuolella emoyhtiö Kvaerner oli sekavassa tilanteessa, puhuttiin konkurssiuhkasta, valloitusyrityksistä ja valtataisteluista. Lehtihaastatteluissa toimitusjohtaja Eloranta totesi niiden nousseen esille kaupantekotilanteissa.

Vuonna 2001 Masa-Yardsin emoyhtiö Kværner ajautui toisen norjalaisen yhtiön, Akerin, haltuun ja vuonna 2004 kaksi suomalaista telakkayhtiötä, Kvaerner Masa-Yards Oy ja "vanha" Aker Finnyards Oy yhdistyivät. Molemmat yhtiöt olivat tuolloin saman norjalaisyhtiön, Akerin omistuksessa.

Vuoden 2007 alussa norjalainen konserni vähensi omistuksensa Aker Yardsista (johon suomalaiset telakat kuuluivat) ensin runsaaseen 40 prosenttiin ja myi maaliskuussa 2007 tämänkin osuuden kansainvälisille sijoittajille.  Lokakuussa 2007 eteläkorealainen telakkayhtiö STX Shipbuilding osti 39,2 % osuuden Oslon pörssissä noteeratun Aker Yardsin osakkeista.  Kauppahinta oli 560 miljoonaa euroa, joka oli 38 % noteerattua kurssia enemmän (melko uskomaton hinta).

9. elokuuta 2008 STX ilmoitti saaneensa haltuunsa noin 88,37 % Aker Yardsin osakkeista ja muuttavansa yhtiön nimen. Uusi nimi (STX Europe ASA) on rekisteröity 16.9.2008 ja se julkistettiin lokakuussa 2008. Osakkeen noteeraaminen Oslon pörssissä lopetettiin helmikuussa 2009.  Yhtiö muuttui 16.9.2009 STX Finland Oy:ksi.

Johtopäätökset


Lyhytkin katsaus suomalaisen telakkateollisuuden historiaan kertoo siitä, siitä kuinka paljon alalla on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Kotimaisen omistajuuden konkurssi, kansallisen omistajuuden valuminen ensin Norjaan ja sitten kansainvälisten sijoittajien kautta Korealaisomistukseen ovat olleet merkittäviä tapahtumia. Ja kaiken taustalla kummittelee Wärtsilän Meriteollisuuden konkurssi, joka on varmasti jokaisen alaa seuraavan ajatuksissa. Toista sellaista kokemusta ei halua kukaan. Mutta miksi telakkateollisuus on vaikeuksissa ja mitä pitäisi tehdä?  Se osa kirjoituksesta tulee kohta…

Lähteet: 

Olen käyttänyt lähteinä pääasiassa netistä löytyvää tietoa. Wikipedian artikkeleita, Taloussanomien ja Talouselämän arkistoja, yksittäisiä sanomalehti-artikkeleita.  Wärtsilän meriteollisuudenkonkurssista saa hyvän käsityksen Mika Nylanderin sivuilta, jonka sivuilta olen kopioinut tekstejä, lähdeviittaukset eivät varmasti ole riittäviä. Kirjallisena lähteenä olen hyödyntänyt Niklas Herlinin kirjoittamaa Teknologiateollisuuden juhlakirjaa ”Ruukin avain” metalliteollisuuden kehityksestä.

Muutama linkki erikseen:

http://www.ts.fi/uutiset/talous/1074076776/Wartsilan+konkurssi+oli+laman+lahtolaukaus
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2011/08/konkurssit-lisaantyivat.html
http://www.mikanylander.org/konkurssi.htm

tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Espoon kunnallisvaalien 2012 vaalirahoitus - valtuutettujen vaalirahoituksen salat

Päätin kuntavaalikampanjani aikana, että tutkin Espoossa valituksi tulleiden vaalirahailmoitukset, koska minua  kiinnostaa kuinka paljon eri valtuutetut käyttivät rahaa ja mistä raha tuli. Media näyttää tekevän vain juttuja, joihin on poimittu muutamien nimimiesten tai -naisten vaalirahailmoituksia. Demokratian kannalta on taas hyvä tarkastella kaikkien valittujen tuloja ja menoja.

Kävin läpi kaikkien Espoon valtuustoon valittujen varsinaisten valtuutettujen (me varat jäimme siis ulkopuolelle) vaalirahailmoitukset, kokosin exeliiin ilmoituksista ehdokkaiden äänimäärän, kampanjoiden kokonaissummat, oman rahoituksen osuuden ja lehtimainoksiin käytetyn rahamäärän.

Vaalirahailmoituksessa ei tarvitse eritellä menoja ja tuloja, jos kampanja on ollut alle 800 euroa, joten sellaisten valtuutettujen kohdalla laitoin oletukseksi vaalikustannuksiksi 799 euroa, jotta vertailua olisi mahdollista tehdä. Alle 800 euron kampanjalla valtuustoon pääsi kolme perussuomalaista ( Timo Soini, Teemu Lahtinen ja Veera Ruoho), neljä kokoomuslaista (Markus Torkki, Kaisa Alaviiri, Tuija Kalpala ja Henrik Vuornos), yksi keskustalainen (Mikko Hintsala), kaksi RKP:läistä (Stig Kankkonen ja Kurt Torsell), neljä vihreää (Kirsi Louhelainen, Katja Lahti, Heli Halava ja Risto Nevanlinna) ja neljä demaria (Tarja Tallqvist, Jasminiitta Lumme, Maria Jungner ja Ali Adrirahman).

Kolme valttutettua ei ole jättänyt vaalirahailmoitusta määräaikaan mennessä, kaksi perussuomalaisista ( Kurt Byman ja Seppo Huhta) ja yksi kristillisdemokraatti (Antero Laukkanen). Olen kyllä vähän yllättynyt, että nämä kolme jotka usein puhuvat kansanvallan puolesta valtuustossa, eivät itse jätä imoitusta määräaikaan mennessä. Eläkää niin kuin opetatte, veljet!.(Huom. Seppo Huhta oli jättännyt ilmoituksen 2.1.2013 ja Antero Laukkanen 4.1.2013).

Valtuutettujen tarkastelu puolueryhmittäin (PS ja KD puuttuvat)

Alla olevassa taulukossa on esitetty puolueittain ryhmiteltynä valtuutettujen saamat äänet yhteensä, vaalirahoitukseen käytetty summa ja yhden äänen hinta.  Odotetusti porvaripuolueet KOK, RKP ja KESK käyttivät eniten euroja per valtuutettu vaalikampanjassaan, siisään päässeet demarit taas käyttivät taas vähiten, 2,2 euroa ääntä kohden.

Puolue Valtuutettuja Äänet yht. Vaalirahoitus, euroa €/ääni
KOK 29 27 535 157 284,1 5,7
VIHR 13 9 144 32 924,7 3,6
SDP 10 8 731 19 352,3 2,2
PS 10
RKP 7 6 500 33 075,2 5,1
KD 2
VAS 2 1 251 4 293,4 3,4
KESK 2 1 301 11 192,8 8,6





Valtuutettujen top 21-kampanjat

Espoossa Kimmo Oilan oli omassa luokassaan vaalikampanjansa kustannusten suhteen. Vaatimattomat 34 888 euroa ja 771 ääntä. Yhdelle äänelle tuli hintaa 45 euroa. Espoossa kuusi valtuutettua käytti yli 10 000 euroa vaalikampanjaansa, heistä neljä oli kokoomuslaisia. Ehkä yllättäen, 20 joukossa oli neljä vihreää.  19. sijan ottaa SDP:n Veikko Simpanen hieman yli neljän tonnin kampanjallaan.


Nimi Puolue Äänet Kampanja,
euroa
€/ääni
 Oila, Kimmo KOK 771 34 888 45,3
Haglund, Carl RKP 3 135 21 639 6,9
 Jalonen, Jaana  KOK 753 14 828 19,7
 Kemppi-Virtanen, Pirjo  KOK 1 185 13 229 11,2
 Konttas, Ari KOK 1 256 11 494 9,2
Rossi, Yrjö KESK 907 10 394 11,5
Kauma, Pia  KOK 2 832 9 853 3,5
Särkijärvi, Jouni  KOK 1 098 8 936 8,1
Laukkanen,Antero
Elo, Tiina 
KD
VIHR
1 164
1 123
8 629
6 424
7,4
5,7
 Mustakallio, Kristiina  KOK 662 5 940 9,0
 Hertell, Sirpa VIHR 696 5 679 8,2
 Elo, Simon PS 357 5 200 14,6
Markkula, Markku KOK 1 670 5 040 3,0
 Gestrin, Christina  RKP 1 577 4 996 3,2
 Nevalainen, Mar VIHR 446 4 925 11,0
 Lauslahti, Sanna  KOK 2 311 4 817 2,1
 Seppä, Heikki KOK 842 4 750 5,6
Huhta, Seppo
Äikäs, Saija 
PS
KOK
508
1 356
4 500
4 455
8,9
3,3
Simpanen, Veikko  SD 317 4 071 12,8
Karimäki, Johanna VIHR 886 3 885 4,4

Miten valtuutetut rahoittivat kampanjansa?

Suurin osa valtuutetuista rahoittaa kampanjansa omista rahoistaan.  Osa saa noin 0-40 prosenttia vaalirahoituksesta joko yrityksiltä tai yhteisöiltä tai yksityisiltä lahjoittajilta. Muutamia poikkeuksia löytyy.
Carl Haglund ja Mikael Eriksson RKP:stä eivät laittaneet kampanjaansa euroakaan omaa rahaa, eikä myöskään ilmoituksensa mukaan meidän demareiden Markku Sistonenkaan.

Listan kärkipäässä olevat RKP:läiset saivat rahaa yksityisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä, Haglund sai merkittävän summan puolueeltaan. Taulukossa olevat vihreät saivat rahoitusta pääosin yksityisiltä lahjoittajilta.   Isojen kampanjoiden kokoomuslaisista (Kemppi-Virtanen Pirjo, Kauma Pia ja Äikäs Saija) saivat merkittäviä summia yrityksiltä, kuten myös Keskustan Yrjö Rossi.

Puolue Äänet Kampanja, euroa Euro/ääni Oma rahoitus, € Oman rahoituksen osuus, %:a
Haglund, Carl  RKP 3 135 21 639 6,9 0 0 %
 Sistonen, Markku  SDP 937 3 128 3,3 0 0 %
 Eriksson, Mikael  RKP 464 1 518 3,3 0 0 %
 Hemnell, Matilda RKP 210 1 524 7,3 24 2 %
Lehtola, Ville  KOK 496 2 392 4,8 96 4 %
Johansson, Ulf  RKP 590 1 800 3,1 300 17 %
 Hopsu, Inka  VIHR 1 016 1 281 1,3 267 21 %
 Hyrkkö, Saara  VIHR 607 3 224 5,3 876 27 %
 Elo, Tiina  VIHR 1 123 6 424 5,7 2 188 34 %
 Gestrin, Christina  RKP 1 577 4 996 3,2 1 996 40 %
 Äikäs, Saija  KOK 1 356 4 455 3,3 2 248 50 %
Kauma, Pia  KOK 2 832 9 853 3,5 5 454 55 %
 Partanen, Henna  VIHR 456 1 370 3,0 778 57 %
Kemppi-Virtanen, Pirjo  KOK 1 185 13 229 11,2 7 765 59 %
Rossi, Yrjö KESK 907 10 394 11,5 6 294 61 %
 Hellström, Martti  SDP 367 1 200 3,3 800 67 %
 Haaksiala, Henri  KOK 422 1 470 3,5 1 020 69 %
Karimäki, Johanna  VIHR 886 3 885 4,4 2 794 72 %
Värmälä, Johanna  SDP 1124 2 281 2,0 1 701 75 %
 Peltokorpi, Mikko KOK 502 1 448 2,9 1 106 76 %

Johtopäätöksiä

Vaalirahoituksen pitää mielestäni olla hyvin avointa ja ilmoitusten kansalaisten tarkastettavana. Selattuani läpi kaikkien valituiksi tulleiden valtuutettujen ilmoitukset olen entistä enemmän avoimuuden kannalta. Ilmoituksista ei käy ilmi, mitkä yritykset ovat tukeneet tiettyjä ehdokkaita, koska kaikki kiertävät nimen julkaisemista ilmoittamalla tuen olleen alle 800 euroa. Sama tuntuu pätevän myös muihin kuin yritysten antamiin tukiin, mitään nimiä ei ilmene missään.

Olen pettynyt, että osa valtuutetuista on tehnyt rimaa hipovan ilmoituksen, kertomalla vain juuri ja juuri ne tiedot jotka lain mukaan pitää, eikä mitään muuta. Myös oman puolueeni ilmoituksissa on minusta puutteita, toivottavasti valtuutetut täydentävät ilmoituksiaan vielä jälkikäteen.

Espoossa kokoomuslaiset ehdokkaat käyttävät aivan ylivertaisia summia vaalityöhön verrattuna muihin puolueihin. Raha näyttää kulkevan rahan luo. Mutta on mukava huomata, että valtuustoon voi päästä myös pienellä budjetilla, lähes jokaisessa puolueessa on valtuutettuja, jotka ovat päässeet valtuustoon alle 800 euron budjetilla. Se on hatun noston arvoinen suoritus.