Kuka, mitä, häh?

lauantaina, tammikuuta 12, 2013

Miten käy STX Finlandin- osa I


Risteilijätilauksen lipuminen Suomen sijasta Ranskaan on herättänyt kiivasta keskustelua.  Varsinkin vasemmiston kentänmiesten ja –naisten on ollut erittäin vaikea sulattaa hallituksen toimia päätöksessä. Minua asia on kiinnostanut niin työni puolesta mutta myös henkilökohtaisesti. Muistan 1980-luvun loppuvuosilta hämärästi silloisen Wärtsilän meriteollisuuden konkurssin ja Martin Saarikankaan nostaman uuden telakkayhtiön nousun 1990-luvuna alusta.  Aloin mielenkiinnosta kaivelemaan internetin arkistoaarteita.

Pelästyin sitä, kuinka samalta tilanne näyttää nyt kuin reilut 20 vuotta sitten, varsinkin kun uusimmat uutiset kertovat STX Finlandin taloudellisen tilanteen olevan erittäin huono (HS 12.1.2013).  Hämmästyin myös sitä kuinka tietyt tapahtumat tuntuvat nousevan telakkateollisuushistoriassa kuin ruoho mullasta.  

Historiasta pitää ottaa oppia, joten kirjoitin katsauksen telakkateollisuuden lähihistoriaan ja myös tulevaisuuden näkymiin. Teksti saattaa sisältää virheitä ja vääriä tulkintoja, korjaan palautteen perusteella mahdolliset virheet.  Koska kirjoituksesta tuli erittäin pitkä, tein kirjoituksesta kaksiosaisen. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen enemmän historiaa ja toisessa osassa STX Finlandin nykytilannetta ja sitä mitä pitäisi tehdä.

Sotakorvauksista Wärtsilän meriteollisuuden syntymiseen

Suomi joutui rauhansopimuksen myötä maksamaan mittavia sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Kahden yhtiön, Valmetin ja Wärtsilän, osuus sotakorvauksista oli noin kolmannes.  Laivoja rakennettiin paljon sotakorvauksena, ”Jos kaikki Suomen sotakorvauslainat pantaisiin jonoon, sen pituus olisi yli 20 kilometriä”, kirjoittaa Leena Lander teoksessaan Iloisen kotiinpalun asuinsijat. Suomessa rakennettiin yli 1200 laivaa Neuvostoliitolle sodan jälkeisinä aikoina.

Idänkauppa oli telakkateollisuudelle tärkeää ja kaupat jaettiin yritysten kesken. Wärtsilä teki jäänmurtajat ja kaapelilaivat, Valmet lastilaivat ja arktiset tankkerit, Hollming tutkimusalukset ja Rauma-Repola puutavara-alukset. Telakkateollisuus kasvoi nykymittoihin sotakorvausteollisuuden myötä. Oy Wärtsilä Ab oli eräänlainen valtakunnan lippulaiva.  Valtiovalta suhtautui suurella ymmärryksellä sen ongelmiin. Valtiovarainministeriön erään virkamiehen laskelmien mukaan vuodesta 1973 lähtien telakoille myönnetty suora budjettitukikin oli jo 1990 luvun alussa ylittänyt 4 miljardin markan määrän ja suurin tuen saaja on ollut Oy Wärtsilä Ab. (Lähde:http://www.mikanylander.org/konkurssi.htm: Muistio  eduskunnan oikeusasiamiehelle Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n tutkintatilanteesta  27.9.1991, laatijana rikoskomisario Rajamäki,  25-26.)

1980-luvulla suomalainen telakkateollisuus ajautui kriisiin, eurooppalaisten telakoiden epäterve tilanne (valtiontuet) ja aasialaisten telakoiden lisääntynyt aktiviteetti markkinoilla aiheuttivat kannattavuuskriisin suomalaisille telakkayhtiöille.

Valmet ja Wärtsilä yhdistivät telakkansa vuonna 1984 ja muodostivat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n (WM). Valmet omisti yhtiöstä 30 ja Wärtsilä 70 prosenttia. Vaikka telakoiden yleiset markkinanäkymät olivat synkkiä uusi yhtiö kaksinkertaisti tilauskantansa heti ensimmäisen vuoden aikana yhdeksään miljardiin markkaan.

Laivatilauksia saatiin vetämällä hinta tarpeeksi alas. Meriteollisuus perusteli halpaan hintaan otettuja laivatilauksia työllisyysnäkökulmalla. Pian tuotantokustannuksia oli alennettava. Uuden yhtiön rasitteena olivat alusta asti olleet yhtiön emoiltaan saamat tappiollisiksi tuomitut työt, etenkin Valmetilta tullut NL:n arktinen tankkerisarja (13 kpl). Telakkateollisuuden suuriin laskutusheilahteluihin oli kuitenkin totuttu, joten kahden toimintavuoden jälkeen kasaantuneet 800 miljoonan tappiot eivät vielä säikäyttäneet.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna hämmästellen, vuoden 1989 alussa Wärtsilä-konserni jättäytyi pois koko Suomen telakoita käsittävän yhteisyrityksen perustamista pohtivista neuvotteluista, perustellen sitä telakkayhtiönsä vahvalla markkina-asemalla ja tilauskannalla. Vaikka yhtiö tuotti tappiota jo vuonna 1987 ja 1988.

Sitten alkoivat tapahtumat, jotka varmasti vaikuttavat osaltaan nykyisen STX:n kohteluun.   Ja muistuttavat pahan kerran STX:n nykytilannetta.

Wärtsilän meriteollisuuden konkurssi 

WM:n hallitus totesi kokouksessaan 30.6.1989 että yhtiön tuloskehitys ja taloudellinen tilanne olivat heikentyneet voimakkaasti, mistä tiedotettiin valtiolle 4. – 6.7.1989. Valtiovarainministeriön selvitettyä yhtiön taloudellisen tilan asia siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriölle, jossa selvityksiä jatkettiin Valtiontakauslaitoksen, Vientitakuulaitoksen ja Suomen Vientiluotto Oy:n myötävaikutuksin. Viimeksi mainittu yhtiö lopetti WM:n rahoittamisen 27.7.1989 Vientitakuulaitoksen keskeytettyä luottojen vakuutena olleen takuun voimassaoloajan uusien nostojen osalta. Selvityksistä ja päätöksistä ei annettu tietoja julkisuuteen. Rahat yhtiön kassasta olivat loppumassa elokuun aikana. (Lähde: http://www.mikanylander.org/konkurssi.htm).

Elokuun 3. päivänä yhtiö (WM) antoi tiedotteen, jossa puhuttiin ”toimintaedellytysten vahvistamisesta valtion tuella”. Kauppa- ja teollisuusministeriöstä ilmoitettiin 3.8.1989 julkisuuteen, että WM oli maksuvalmiuskriisissä. Saadun informaation perusteella alihankkijat lakkauttivat enemmän luoton myöntämisen yhtiölle. Lehdistö kertoi yhtiön ilmoittaneen joutuvansa konkurssiin, jos valtio ei tule tueksi. Tähän aikaan Suomessa oli jo julistettu telakkatuet lopetetuiksi.

Elokuun lopussa Wärtsilä myi 51% Wärtsilä Meriteollisuuden osakkeista Yhdyspankille, Yhdyspankin sijoitusyhtiölle Oy Pomi Trading Ab:lle, Wärtsilän Eläkesäätiölle ja Wärtsilän Työeläkesäätiölle. Osakkeiden yhteishinta oli neljä markkaa. Tällä Wärtsilä saavutti sen, että se omisti Wärtsilä Meriteollisuudesta enää 19%, jolloin sitä ei tarvinnut käsitellä tytäryhtiönä yhtiön tilinpäätöksessä.

Wärtsilä Meriteollisuuden jouduttua maksuvaikeuksiin yhtiön omistajat, rahoittajat ja valtio sopivat yhtiön toiminnan rahoittamisesta tilattujen alusten rakentamisen turvaamiseksi. Valtio, Wärtsilä, Valmet, SYP ja Postipankki ottivat takausvastuun yhtiön tarvitsemista lainoista. Pikaisen rahoitustakuuratkaisun ansiosta valtion hallintaan otettu yhtiö välttyi välittömältä konkurssilta. Yhtiötä yritettiin myös myydä valtiolle, mutta valtio ei ollut halukas ryhtymään osakkaaksi. 

Kauppa- ja teollisuusministeriö toimitti julkisuuteen rahoitussopimuksen syntymistä koskevan tiedotteen. Lisäksi valtioneuvoston tiloissa järjestettiin asiasta tiedotustilaisuus, jossa puheenvuoroja käyttivät kauppa- ja teollisuusministeri ja ministeriön kansliapäällikkö. Tiedotteessa ja puheenvuoroissa ilmoitettiin telakkayhtiön tilauskannassa ja rakenteilla olevien alusten rakennusaikaisen rahoituksen olevan turvattu. Valtion ilmoitukseen luottaen telakkayhtiön alihankkijat olivat ryhtyneet jatkamaan toimituksiaan. Telakkayhtiön jouduttua konkurssiin nämä toimitukset jäivät osaksi maksamatta. Monien vaiheiden jälkeen korkeimmassa oikeudessa valtion katsottiin olevan vastuussa alihankkijoille siitä aiheutuneesta vahingosta. (KKO 1999:33.)

10.8.1989 pidetyssä tiedotustilaisuudessa olivat läsnä muun muassa silloinen kauppa- ja teollisuusministeri ja ministeriön kansliapäällikkö. Televisioidusta tiedotustilaisuudesta kerrottiin samana iltana televisiouutisissa muun muassa, että valtio oli ottanut ”kannettavakseen satojen miljoonien telakkatappiot” ja että WM rakentaisi valmiiksi tappiolliset laivatilauksensa pankkien ja valtion takausten turvin. Uutisissa todettiin myös, että hallituksen päätöksellä taattiin tekeillä olevien alusten valmistuminen. Ministeri oli tilaisuudessa kertonut muun muassa, että oli palautettu uskottavuus senhetkisten tilausten toimittamisesta.

Ennen rahoitussopimusta WM oli syvässä likviditeetti- ja rahoituskriisissä. Kriisi oli johtanut siihen, että yhtiön sopimuskumppanit olivat jo ryhtyneet toimenpiteisiin oman vahinkonsa vähentämiseksi yhtiön mahdollisen konkurssin varalta. Tämä ilmeni muun muassa siten, että jotkut alihankkijat olivat kieltäytyneet toimituksista telakoille luottosaamisten epävarmuuden vuoksi. Rahoitussopimuksella pyrittiin kriisin nopeaan ratkaisemiseen, mikä oli yhteiskunnallisestikin tärkeää yhtiön huomattavan taloudellisen ja työllistävän merkityksen vuoksi.

Valtio pyrki rahoitusratkaisuun, johon sen ohella osallistuisivat sekä WM:n rahoittajat että sen omistajat ja jossa yhtiön toiminnan tappiollisuudesta koituisi yhteiskunnalle mahdollisimman vähän vahinkoa. Näiden periaatteiden mukainen luonnos rahoitussopimuksesta laadittiin valtion toimesta. Valtion johdolla käydyissä neuvotteluissa osapuolet hyväksyivät sopimuksen.

Syntyneen sopimusratkaisun mukaan valtiolle tuli määräävä asema yhtiössä. Valtio siis otti isännän äänen telakkateollisuudessa.

Elokuun 9. päivänä solmitun rahoitussopimuksen salaiset menettelytavat pääsivät kuitenkin pian julkisuuteen. Yhtiön tilasta saadut uudet tiedot poikkesivat niistä, joiden pohjalta elokuun ratkaisu oli tehty: ei tiedetty, mitkä luvut olivat oikeita. Kritiikki telakkayhtiön asioita hoitaneita virkamiehiä ja poliitikkoja kohtaan kasvoi. 
Päätös konkurssiin hakeutumisesta syntyi nopeasti muutamien päivien aikana ja julkisuudelta piilossa. Konkurssi-ilmoitus tehtiin 23. lokakuuta 1989. Konkurssi oli Pohjoismaiden suurin.  Konkurssissa valvottujen saatavien määrä oli noin 13 mrd. markkaa. 

Konkurssihakemuksen jätti valtio, joka halusi välttää vastuiden kasvamisen liian suureksi. Valtio oli sitoutunut julkisissa ja salaisissa sopimuksissa takaamaan tappioita, jotka alkoivat syksyn 1989 mittaan paisua suuriksi. Valtio kärsi konkurssista suurimmat tappiot. Arvion mukaan Meriteollisuudesta koitui valtiontakuukeskukselle (valti), Suomen vientiluotolle, Wärtsilälle, Valmetille, SYP:lle ja Postipankille yhteensä 1,3 miljardin markan tappiot. Seurasi pitkiä oikeudenkäyntejä ja yleistä epäselvyyttä siitä, kenen syy konkurssi todella oli ja kuka konkurssista kärsi eniten.

Valtio omistajaksi, sitten norskit ja lopulta korealaiset

Vain kaksi viikkoa konkurssin jälkeen Meriteollisuuden raunioille kerättiin rahoittajien ja laivoja tilanneiden johdolla uusi yhtiö MasaYards, jonka johtoon astui Iso-Masa, Martin Saarikangas.  Perustajaosakkaina olivat Suomen valtio, Suomen Yhdyspankki sekä varustamot, joiden laivoja seisoi keskeneräisinä Meriteollisuuden konkurssipesän hallinnoimilla telakoilla. Emoyhtiö Wärtsilä myös pakotettiin ottamaan suurempi osuus konkurssipesän tappioista. En onnistunut löytämään tietoa siitä kuinka suuri valtionomistajaosuus yhtiössä alunperin oli. Telakkayhtiön ensimmäinen tehtävä oli saattaa valmiiksi Meriteollisuuden tilauskannassa olleet alukset.

Sekä Masa-Yardsin perustajina olleet varustamot että valtio pyrkivät myymään osuuksiaan pian yrityksen käynnistämisen jälkeen, ja 1991 Masa-Yardsin suurimmaksi omistajaksi nousi norjalainen Kværner. Yrityksen nimeksi tuli Kværner Masa-Yards. Netistä löytyy erilaisia mielipiteitä siitä, että MasYardsin myynti Kvaernerille ei mennyt mitenkään kunniakkaasti, luultavasti norjalaiset ostivat telakan liian halvalla. Kvaerner maksoi 100 miljoonaa markkaa Wärtsilä-meriteollisuuden konkurssipesän 3 miljardin markan omaisuudesta. (Lähde: http://e-aho-muutablog.blogspot.fi/2012/12/stx-finland-ja-suomalaisen.html).

Alkuvuosina Kvaerner investoi Suomen telakoihin, mutta 1990-luvun loppupuolella norjalaisomistaja alkoi imeä yhtiön pääomia vähiin. Telakkoyhtiön kiinteistöjä myytiin ja osinkoja kotiutettiin emoyhtiölle Norjaan
1990-luvun loppupuolella Masa-Yards painiskeli kannattavuus- ja tuottavuusongelmien parissa.  Masa-Yardsin norjalaisomistaja Kvaerner ilmoitti halunsa luopua telakkateollisuudesta ja Masalle haettiin omistajaa pitkän aikaa. Martin Saarikangas ajoi yhtiölle suomalaista omistuspohjaa, mutta hanke kariutui ja Suomen telakoiden myynti pantiin keväällä 2000 jäihin. 

Vuoden 2000 loppupuolella yhtiön toimitusjohtajaksi tuli Jorma Eloranta, joka toivoi lehtihaastatteluissa yhtiölle pitkäaikaisempaa ja sitoutuneempaa omistuspohjaa. Vuosituhannen alussa emoyhtiö panostikin MasaYardsiin, kahdessa vuodessa norjalaiset antoivat telakkayhtiölle liki 340 miljoonan euron pääomaruiskeen. Mutta silti oli epäselvää mihin suuntaan MasaYardsin tulevaisuus menee.  Elorannan johdolla sen tulos saatiin nostettua selvästi voitolliseksi jo seuraavana vuonna 2001, ja 2002 ja 2003 sijoitetun pääoman tuottoprosentti oli jo yli 20.

2000-luvun alkupuolella emoyhtiö Kvaerner oli sekavassa tilanteessa, puhuttiin konkurssiuhkasta, valloitusyrityksistä ja valtataisteluista. Lehtihaastatteluissa toimitusjohtaja Eloranta totesi niiden nousseen esille kaupantekotilanteissa.

Vuonna 2001 Masa-Yardsin emoyhtiö Kværner ajautui toisen norjalaisen yhtiön, Akerin, haltuun ja vuonna 2004 kaksi suomalaista telakkayhtiötä, Kvaerner Masa-Yards Oy ja "vanha" Aker Finnyards Oy yhdistyivät. Molemmat yhtiöt olivat tuolloin saman norjalaisyhtiön, Akerin omistuksessa.

Vuoden 2007 alussa norjalainen konserni vähensi omistuksensa Aker Yardsista (johon suomalaiset telakat kuuluivat) ensin runsaaseen 40 prosenttiin ja myi maaliskuussa 2007 tämänkin osuuden kansainvälisille sijoittajille.  Lokakuussa 2007 eteläkorealainen telakkayhtiö STX Shipbuilding osti 39,2 % osuuden Oslon pörssissä noteeratun Aker Yardsin osakkeista.  Kauppahinta oli 560 miljoonaa euroa, joka oli 38 % noteerattua kurssia enemmän (melko uskomaton hinta).

9. elokuuta 2008 STX ilmoitti saaneensa haltuunsa noin 88,37 % Aker Yardsin osakkeista ja muuttavansa yhtiön nimen. Uusi nimi (STX Europe ASA) on rekisteröity 16.9.2008 ja se julkistettiin lokakuussa 2008. Osakkeen noteeraaminen Oslon pörssissä lopetettiin helmikuussa 2009.  Yhtiö muuttui 16.9.2009 STX Finland Oy:ksi.

Johtopäätökset


Lyhytkin katsaus suomalaisen telakkateollisuuden historiaan kertoo siitä, siitä kuinka paljon alalla on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Kotimaisen omistajuuden konkurssi, kansallisen omistajuuden valuminen ensin Norjaan ja sitten kansainvälisten sijoittajien kautta Korealaisomistukseen ovat olleet merkittäviä tapahtumia. Ja kaiken taustalla kummittelee Wärtsilän Meriteollisuuden konkurssi, joka on varmasti jokaisen alaa seuraavan ajatuksissa. Toista sellaista kokemusta ei halua kukaan. Mutta miksi telakkateollisuus on vaikeuksissa ja mitä pitäisi tehdä?  Se osa kirjoituksesta tulee kohta…

Lähteet: 

Olen käyttänyt lähteinä pääasiassa netistä löytyvää tietoa. Wikipedian artikkeleita, Taloussanomien ja Talouselämän arkistoja, yksittäisiä sanomalehti-artikkeleita.  Wärtsilän meriteollisuudenkonkurssista saa hyvän käsityksen Mika Nylanderin sivuilta, jonka sivuilta olen kopioinut tekstejä, lähdeviittaukset eivät varmasti ole riittäviä. Kirjallisena lähteenä olen hyödyntänyt Niklas Herlinin kirjoittamaa Teknologiateollisuuden juhlakirjaa ”Ruukin avain” metalliteollisuuden kehityksestä.

Muutama linkki erikseen:

http://www.ts.fi/uutiset/talous/1074076776/Wartsilan+konkurssi+oli+laman+lahtolaukaus
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2011/08/konkurssit-lisaantyivat.html
http://www.mikanylander.org/konkurssi.htm

2 kommenttia:

Seppo Junttila kirjoitti...

Hei! Odotan mielenkiinnolla seuraavaa jaksoa,hyvä kun olet nähnyt vaivaa asian suhteen.
t. Seppo J

Antti Aarnio kirjoitti...

Muuten, tänään 14.1.2013 Wärtsilän meriteollisuuden konkurssipesä myi viimeiset konkurssipesään kuuluvat kiinteistöt ja maa-alueet.

http://www.talouselama.fi/uutiset/wartsila+meriteollisuuden+konkurssipesa+teki+kaupat++24+vuoden+kaari+paatokseen/a2163460