Siirry pääsisältöön

Lisää rivitaloja Espooseen

20 vuotta sitten minusta tuli espoolainen. Sittemmin minusta on tullut tyytyväinen rivitaloasuja. Valitettavasti rivitaloasuminen on yhä harvemmalle mahdollista, sillä niiden rakentaminen on vähäistä. 

Rakentaminen säilyy korkealla tasolla seuraavina vuosikymmeninä, sillä ennusteiden mukaan Espoon väestömäärä jatkaa kasvuaan myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä rakennusluvitetuista asunnoista noin 85 % on kerrostaloissa, toistakymmentä prosenttia erillispientaloissa ja muutama prosentti rivi- ja ketjutaloissa. Asuntotuotanto tulee siis olemaan todella kerrostalovaltaista seuraavat vuodet. Tätäkö halusimme? 

On harmi, että rivitalojen osuus uudistuotannosta on mitättömän pieni. Rivitaloasuminen on viihtyisää asumista ja on taloudellisesti saavutettavissa myös keskituloiselle, mutta ei enää tulevaisuudessa, jos niitä ei rakenneta enempää. Seuraavalla valtuustokaudella pitäisikin kaavoittaa enemmän rivitaloja, jolloin asuntuotannosta tulisi monipuolisempaa ja vetovoimaisempaa kuin nyt. Nyt rivitaloasuntotuotanto on pääasiassa vanhoille omakotitonteille rakennettavaa täydennysrakentamista, mutta määrä on vähäistä. Tontti siellä, toinen täällä. Uusille asuinalueille rivitaloja on rakennettu liian vähän. 

Miksi emme kaavoita alueita, joissa on monipuolista asuntotuotantoa, niin kerros-, pien- ja rivitaloja? Kaikkien unelma ei ole asua tornitalossa, lisää rivareja siis Espooseen. 

 Antti Aarnio
Kuntavaaliehdokas (sd(
Espoo

Kirjoitus julkaistu Länsiväylä-lehdessä 24.3.2021



Kuvassa on vanha rivi- tai ketjutalo Hollannista. Jo yli sata vuotta sitten osattiin rakentaa tiiviisti ja kauniisti. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhden luukun periaatteella kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta ihmisille

Yksi luottamustehtävistäni Espoossa on yksilöasiainjaoston puheenjohtajuus. Jaostossa käsittelemme parin viikon välein kuntalaisten tekemiä valituksia saamiinsa etuus- tai palvelupäätöksiin. Pääasiassa asiat liittyvät kuljetustukiin, omaishoidon tukiin ja toimeentulotukeen. Tämä tehtävä tuli minulle – kuten politiikassa usein – pyytämättä ja yllätyksenä, mutta on osoittautunut yllättävän opettavaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Käsiteltävät asiat ovat toivottavasti opettaneet myös nöyryyttä, sillä niin vaikeita tilanteita ihmisillä on verrattuna omaan tilanteeseeni. Toimeentulotukea koskevissa päätöksissä jaostomme on harvoin muuttanut virkamiesten päätöksiä. Suuri osa valituksista on tehty siksi, että valittaja ei ole ymmärtänyt, miten hänen toimeentulotukensa on laskettu ja mitkä tulot miltäkin ajalta on otettu huomioon. Näppituntumalla eniten valituksia aiheuttaa se, että ihmiset eivät hahmota minkä kuukauden tuloksia omat tulot lasketaan. Tarvetta neuvonnalle ja opastukselle on.

Lommila, Lommila, Lommila

Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin tänään Karvasmäki, Lommila, asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Lyhyesti kyse on siitä, että Espoon kaupunginhallitus otti ja muutti kaupunginsuunnitelulautakunnan päätöstä ns. Lommilan kaavasta. Kaupunginsuunnittelulautakunta oli linjannut, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määräksi 4000 kerrosneliömetriä. Eli että kauppakeskukseen ei tule Citymarkettia ja Prismaa. Nyt valtuustossa Jaana Leppäkorpi teki palautusesityksen, että "asemakaavan muutos palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määrä 4000 kerrosneliömetriin". Ehkä hieman yllättäen valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. YES. Tämä oli Jaanalle hieno päätös hänen valtuustouralleen. Meille demareille jää iso aukko täytettäväksi kaupunginsuunnitteluasioissa Jaanan lähdön myötä. Minunkin piti mennä vastustamaaan Lommilan suunnitelmaa ja valmistelin kiireessä oheisen puheen. Timo

Valta kuuluu valtuustolle – Espoossakin

Kansalaisia pelotellaan. Aamun Hesarissa julistetaan isoilla otsikoilla, että Espoon kaupunki aloittaa säästötoimenpiteet, koska verotulot ovat vähentyneet merkittävästi. Näin varmasti on, mutta huvittavinta, tai oikeastaan raivostuttavinta, jutussa oli Espoon rahoitusjohtajan kommentti, että toivottavasti kunnallisveron korotuksesta ei edes keskustella. Wroongg! Tässä tilanteessa – jos ja kun säästöjä aletaan miettiä – Espoossa täytyy keskustella kaikista mahdollisista vaihtoehdoista. Niin palvelujen leikkaamisesta, lainanottamisesta, veronkorotuksista tai asiakasmaksujen nostamisesta. Minä en ainakaan näillä tiedoilla ole valmis leikkaamaan Espoon palveluista. Viime lama opetti, että palvelutasoa on erittäni vaikea nostaa entiselle tasolle. Taloudellinen taantuma lisää melko varmasti palvelutarvetta myös Espoossa, joten meidän on varauduttava myös palveluiden kysynnän kasvuun. Olen siis valmis harkitsemaan kunnallisveroprosentin nostoa. Eli eipä hättäillä, vaan mietitään eri v