keskiviikkona, joulukuuta 02, 2015

Espoon kaupungin budjetti vuodelle 2016

Kaupunginvaltuusto päättää 2.12 kokouksessaan vuoden 2016 budjetista. Osallistuin keskusteluun oheisella puheenvuorolla.


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vuosi 2016 on metron vuosi.

Länsimetro aloittaa liikennöinnin ensi syksynä. Tämä suuri ja hieno hanke heijastuu kaikkeen Espoossa. Kaupunki tiivistyy metroasemien varrelle, syntyy uusia julkisia ja yksityisiä palveluja. Kaupunki kehittyy hyvään suuntaan.

Espoota kehitetään valtuuston linjausten mukaisesti viiden kaupunkikeskuksen verkostokaupungiksi ja osaksi metropolialuetta.  Muuttoliike metropolialueelle jatkuu voimakkaana ja Espoon väkiluku kasvaa merkittävästi tämän seurauksena. Väestönkasvun myötä myös tarve palveluille lisääntyy. Mutta on kuitenkin huomattavasti mukavampi olla kasvavan kaupungin päättäjä kuin hiipuvan.

Metron vaikutukset heijastuvat myös Espoon talouteen. Espoo investoi noin 800 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Investoinnit ovat tärkeitä Espoon kaupungin tulevaisuuden kannalta, mutta on silti tärkeää pitää Espoon kaupungin talous vahvana. On todettava, ettei kaupunki saavuta vuonna 2016 sitä kestävää rahoitustasapainoa, joka valtuustossa vuonna 2014 hyväksyttiin. Vuosikate ei näytä nousevan niin korkeaksi kuin talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelma TATU:ssa sovittiin.

Budjettikirjassa todetaan, että ”kaupungin lainamäärän kasvu on huomattavasti suurempaa kuin vuosi sitten ennustettiin. Maksuvalmius on viime vuosina heikentynyt ja toiminnan sekä investointien rahoittamiseksi on jouduttu ottamaan lisääntyvästi tilapäislainaa”. Näin ei voi jatkua pitkään. Vuonna 2016 on saatava taloustilanne paremmin haltuun ja käytävä realistinen keskustelu siitä onko veroäyrin taso Espoossa liian matala tavoitteisiin nähden. Kaupungin tulorahoituksen eli verotulojen kehitys on nyt liian heikkoa kestävän taloudenpidon kannalta.

Liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana olen tyytyväinen liikunta- ja nuorisopalveluiden suuntaan vuonna 2016. Valtuusto on linjannut päämääräkseen, että espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukeva vaille mikäli voimat eivät riitä.  Palvelut järjestetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa.  

Näitä päämääriä kohti myös Espoon liikunta- ja nuorisopalvelut on kehittymässä.  Jatkamme esimerkiksi lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastemahdollisuuksien lisäämistä eri yhteistyökumppanien kanssa. Tavoitteena on, että mahdollisuuksia joustavaan ja edulliseen harrastamiseen on Espoossa paljon. 

Ohjaamme aikaisempaa enemmän liikunta- ja nuorisojärjestöjä toimimaan kaupungin tavoitteiden mukaisesti avustusjärjestelmän avulla. Nuorisopalvelujen puolella on tarkoitus uudistaa palvelut vastaamaan paremmin Espoo tarinaa. Uusi suunta on tarkoitus päättää alkuvuodesta 2016 ja jatkaa sitten päätöksen mukaisesti.

Lopuksi lämmin kiitos neuvottelijoille. 190 000 € lisäraha Leppävaaran kohta avattavan uimahallin kustannuksiin vähentää aiottuja säästöjä liikuntatoimen budjetista.  Kiitos myös investointiliitteeseen lisätystä kirjauksesta ”Kiirehditään Luukin leirikeskuksen rakentamista”. Tätä investointia on jatkuvasti myöhennetty, vaikka kovassa käytössä oleva leirikeskus kaipaa kipeästi peruskorjausta.

Tälle hankkeelle ei tosin saatu neuvotteluissakaan yhtään euroja, vaan pelkkä kirjaus, mutta olkoon tämä kuitenkin edistysaskeleeksi laskettava kirjaus.  Kiitos. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko mahdollista budjetoida liikuntatoimen ylläpidosta luonnon jäälle tehtävään matkaluistelurataan. Periaatteella tehdään jos jäätilanne sallii, Oittaa olisi sopivan turvallinen tähän, joskus tämä kuului Suomen Ladun sopimukseen. Tuloksena onneton yritys ja tehtiin Bobcatilla metrin ura.

On ikävää että Espoon kotisivuilla olevasta latukartan linkistä löytyy ainoastaan Helsingin ylläpitämät reitit ja näidenkään lähellä ei ole sopivia pysäköintipaikkoja. Paikkojen käyttöasteeseen voi tutustua Tuusulan ja Järvenpään yhteisestä radasta, liikkujia on uskomaton määrä.

Jos tämä ehdotus etenee voisi Kaupunki poistaa tai poistattaa Oittaan parkkipaikalle varastoidut sähkökeskukset (lukuisia).
Käsittämätöntä että niille ei ole keksitty muuta paikkaa, ilmeisesti luvan myöntänyt on ajatellut että ruuhkaa on vain kesäisin.
Ladut on hienossa kunnossa (kiitokset !) ja käyttäjät joutuvat odottamaan vapautuvia parkkipaikkoja.

Antti Aarnio kirjoitti...

Hei, kiitos kommentista, pistän ideaa eteenpäon. Jäätilanne on niin arvaamaton, että ehkä siksi kaupunki ei ole kovin innokkaasti matkaluisteluradan tekoon lähtenyt.