Kuka, mitä, häh?

sunnuntaina, kesäkuuta 09, 2013

Nimbyily ei Kaitaaseen lopu

Helsingin Sanomat kertoi tänään kuinka naapureiden valitukset ovat viivästyttäneet vuosia kehitysvammaisten asuntolaa Riilahdessa, Espoon Kaitaalla. Toimittaja oli saanut erään naapurin herkullisesti avautumaan ja niinpä hän lateli vastenmielistä roskaa kommenteissaan. Niin sitä pitää, Henrik Palmen!

Surullista on se, että vastaanvanalaisia valituksia tehdään joka puolella Suomea. Jostain kumman syystä osa ihmisistä tuntuu kadottaneen täysin kyvyn asettua toisen asemaan, eikä tunnu millään hyväksyvän erilaisuutta omaan lähiympäristöönsä. Vain vajaa vuosi sitten Espoossa kohistiin (tai lähialueeen asukkaat kohisivat) Kuninkaankallion asumispalveluyksikön avaamisesta. Kehä III:n läheisyyteen, Kuninkaantien varrelle, peruskorjattiin pitkäaikaisasunnottomille 108 asunnon asumispalveluyksikkö, jonka hoidosta vastaa Helsingin Diakonissalaitos. Minuakin lähestyttiin ties  kuinka monella sähköpostilla, joissa kerrottiin kuinka lapset ovat vaarassa ja kaikki on pilalla. Osassa viesteistä kerrottiin kyllä suoraan, että nuorten perheiden omakotitalojen asuntojen arvo laskee, eikä se ole reilua (hoh hoo). Kirjoitin silloin oheisen mielipidekirjoituksen . Nyt yhteiselämä taitaa sujua ihan hyvin, alkuvaikeuksien jälkeen.

Kaitaalla taas vastustettiin viime syksynä mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikön perustamista vanhaan toimistorakennukseen. Hankkeen vastustajat pommittivat viimeiseen saakka meitä luottamushenkilöitä pitkillä sähköposteilla, joissa he muka kauniisti, kuntoutujien etua ajatellen yrittivät todistella kuinka sopimaton paikka nimenomainen tontti ja talo oikestaan on. Rivien välistä oli kuitenkin helppo lukea, että he eivät vain halunneet naapureikseen mitään mielenterveyskuntoutujia. Hui, nehän voivat vaikka tervehtiä!  Oli vastenmielistä lukea hyvin koulutettujen ihmisten ahdasmielisiä viestejä, joista paistoi läpi silkka oman edun säilyttäminen.

Valittajat osaavat pelin hengen. Kun omaa etua puolustetaan, otetaan käyttöön luontoarvot. Liito-oravilla on yhtäkkiä kummasti ystäviä vaikka luontoarvot eivät olisi siihen asti kiinnostaneet pätkän vertaa. 

Muuttuuko ihmisten asenne vai onko se ylipäätänsä muuttunut mihinkään? Onko aina ollut samanlaista? Ennen kehitysvammaiset olivat ties missä metsien keskellä, joten varmasti olosuhteissa on menty eteenpäin .Valitettavasti taitaa olla vain niin, että mitä vauraammiksi me suomalaiset tulemme, sitä itsekkäämmiksi me näytämme myös tulevan. Haluamme sanella yhä enemmän mihin veroeurot laitetaan tai mihin kouluun lapsemme menevät. Haluammme vaikuttaa asioihin entistä enemmän ja meistä on ihan ok olla juuri sitä mieltä kuin me olemme, vaikka kaikki muut olisivat eri mieltä. Minä olen persoona ja minulla on oikeus elää!

Mutta silti, jotain rajaa. Hesarin artikkelissa yhden kehitysvammaisen isä sanoo sen kaikkien oleellisemman. " Va­lit­ta­jien pi­täi­si miet­tiä, mi­ten suh­tau­tui­si­vat, jos he ja hei­dän lap­sen­sa oli­si­vat täs­sä ase­mas­sa", Ti­mo Joen­suu sa­noo. "Naa­pu­rien asen­ne tun­tuu kai­ken kaik­kiaan to­si pa­hal­ta."

Jos minä asuisin tuolla tiellä, häpeäisin silmät päästäni omaa käytöstäni. Kehtaattekin.

2 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Kiitos Antti erinomaisesta blokikirjoituksestasi. Nimbyisyys on nykyahneuden ilmentymä kaikkialla, jolla me hyväosaiset viemme eteenpäin oman etumme toivoa. Meidän tulisi sivistysyhteiskunnassa pyrkiä kaikin tavoin auttamaan, ja sitä tietä kohentamaan heikompiosaisten elämää.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.