maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Espoossakin on köyhiä!


Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2012 käsiteltiin valtuustokysymystä lapsiperheiden köyhyydestä. Espoossa, kuten muuallakin Suomessa, pienituloisiin lapsiperheisiin kuuluvien lasten määrä on kasvanut. Suomessa määrä on lähes kolminkertaistunut, Espoossa heidän osuutensa on noussut neljästä prosentista lähes kymmeneen prosenttiin.  Köyhissä perheissä elävien lasten osuus on Espoossa kuitenkin pienempi kuin Vantaalla ja Helsingissä.  Valtuuston vastaukseen voi tutustua täällä..

Kävin puhumassa asiasta seuraavaa:

Köyhyydellä ja huono-osaisuudella on kielteisiä kerrannaisvaikutuksia koko kaupungin toimintaan. Huono-osaisuus seuraa samoja ihmisiä koko elämän ajan. Espoossa pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota kaupungin sisäiseen segregaation, asuinalueiden eriytymiseen.

Kaupunginsuunnittelulla voidaan vaikuttaa merkittävästi siihen millaisiksi alueet muodostuvat. Kuten viime kokouksessa kuulimme, köyhyys ja syrjäytyminen alkavat kasaantuessaan luomaan itseään. Silloin palveluilla on erittäin vaikea puuttua tai vähentää sitä.  Sen takia kaupungin asuntopolitiikan, kohtuuhintaisten asuntojen, erityisesti vuokra-asuntojen, saaminen tasapuolisesti eri kaupungin osiin on tehokasta köyhyyspolitiikkaa.
 Ehkä rikkaat haluavat elää omissa oloissaan, mutta yhteiskunnan kannalta ei voi olla järkevää, että samassa kaupungissa eletään eri kaupunginosissa aivan eri todellisuudessa.  Esimerkki presidentinvaalien ensimmäiseltä äänestyskierrokselta: Espoon Westendissä äänestysprosentti oli 90,5, Espoon Sokinvuori-Kirstinmäessä se oli 60,5 %.  30 prosentin ero saman kaupungin sisällä!

Osaltaan esimerkki äänestysaktiivisudesta kertoo siitä, että erityisesti matalamman tulotason alueilla tarvitaan paljon osallisuuden vahvistamista. Sitä että erityisesti köyhemmät ihmiset kokevat, että heillä on mahdollisuutta vaikuttaa oman elämäntilanteensa parantumiseen, mutta myös laajemmin esimerkiksi Espoon asioihin. Jokaisella pitää olla oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi omassa asiassaan!

Sinänsä hyvässä vastauksessa todetaan, että Espoossa on käyty paljon keskustelua ehkäisevän työn vahvistamisesta, mutta vähemmän keskustelua siitä, millaisten ongelmien syntyyn pitäisi vaikuttaa tai miten sitä pitäisi käytännössä tehdä.  Juuri tähän ajattelutapaan pitää pyrkiä. Asiat monimutkaistuvat koko ajan, eikä yksinkertaisia ratkaisuja välttämättä ole.

Kaupungin pitää lisäksi rohkaista köyhiä lapsiperheitä hakemaan apua ja käyttämään heille tarkoitettuja palvelua. Osa lapsiperheistä näyttää tarvitsevan normaalia suurempaa tukea kuin keskiverto lapsiperhe. Silloin palveluita pitää tarjota heille.

torstaina, tammikuuta 26, 2012

Uhrataan puoluesihteeri


SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoitti eilen, ettei hae jatkokautta puoluesihteerin tehtävään kevään puoluekokouksessa. Todella harmi, sillä saamastaan arvostelustaan huolimatta olen pitänyt Mikaelia raikkaana tuulahduksena demareissa. Ja sitä tuulahdusta todella välillä tarvitaan.

Ihmettelen kuitenkin, miksi puoluesihteeri Jungner meni maalaamaan itsensä niin nurkkaan ilmoittaessaan joulukuussa jättävänsä puoluesihteerin tehtävän, jollei Paavo Lipposen huono gallup-kannatus nouse. Kokeneena politiikan pelikettuna hän tiesi varmasti, jääkiekkotermein todettuna: nyt tuli noutaja Jungnerin pojalle.  Ihmeen tekeminen on vaikeaa, mutta ehkä hän uskoi siihen vilpittömästi. Hän on näyttänyt kulkevan omia polkujaan ennenkin.

Itse pidin Lipposen mukaan lähtöä erinomaisena asiana, ajattelin hänen olevan todellinen vastavoima Sauli Niinistön ylivoimalle. Ei ollut. Paavo Lipposen vaalitulos oli erittäin huono. Mutta se ei minusta ollut puoluesihteerin, kampanjan, ay-liikkeen (hei come on, ei vaalimenestystä enää voi laittaa ay-liikkeen varaan), äänestäjien tai Paavon iän vika.  

Esa Suominen kiteytti blogissaan hyvin sen mistä huono vaalimenestys johtui. SDP:n perustukset eivät ole kunnossa. Paavo Lipponen tunnetaan Eurooppa myönteisenä poliitikkona, Euron ystävänä. Minä olen muuten myös. Mutta nykyisen SDP:n Eurooppa-politiikka on ollut vähintään hieman erilaista kuin Paavon reilut kymmenen vuotta sitten ajama politiikka. NykySDP:n linjalla Suomi ei ole enää mallioppilas, vaan jotain muuta. Joidenkin mielestä häirikkö, toisten mielestä tiukasti tulevaisuutta rakentava taistelija.   Joka tapauksessa Paavon linja oli paljon Eurooppa-myönteisempi kuin SDP:n linja.  Äänestäjät ovat sekaisin, kun SDP:n presidenttiehdokkaan kannat eivät ihan vaikuttaneet samoilta kuin SDP:n. Takkia ei voi käännellä miten sattuu.

Paavo teki virhearvion kun lähti mukaan. Ehkä hän otti kovan riskin, mutta jonkun olisi pitänyt tajuta, että hän ei ole päässyt irti "oikeistolaisesta"-talouspolitiikan ajaja-mielikuva. Nyt kun tuloeroista keskustellaan, niin Paavon on ollut vaikea myöntää, että hänen pääministerinä ajamansa politiikka lisäsi tuloeroja ja eriarvoisuutta. Mutta toi paljon muuta hyvää. Siitä leimasta hän ei vain pääse nyt irti, eikä kansa ostanut oikein oikeudenmukaisuus-teemalla markkinoitua Paavoa. 
Kiekkoa maaliin demarit!

Iästä on paljon puhuttu. Kansalaiset kokivat Paavon liian vanhaksi. Eihän hän vanha ole. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, kun katsoin Paavon kulkua Sellon viimeisessä tilaisuudessa, että on hän jo vähän vanhentunut. Kyllä sen huomasi, että ikä painaa. Varsinkin kun puheenparsi ei oikein ole tälle vuosikymmenelle sopiva.

Kampanja ei päässyt oikein sellaiseen lentoon kun olisi tarvittu. Kun henki ei ole päällä, niin tulosta ei synny. Alhaiset gallup-luvut loivat epäuskoa ja latistivat tunnelmaa ja vaikuttivat mielialoihin.  Jaoin Paavon mainoksia, päivystin kerran vaalikontilla ja tein vähän työtä sosiaalisessa mediassa.  Mutta palo ja henki puuttui, minäkin olisin voinut tehdä enemmän.


En osaa kampanjaa kovin arvostella. Ehkä se oli liian perinteisellä tavalla tehty tähän aikaan. Kun kävi ilmi, etteivät omatkaan joukot ole Paavon takana, koko puolueen johto asettui Paavon tueksi. Mainoksissa olivat Paavon lisäksi puoluesihteeri Jungner ja puheenjohtaja Urpilainen. Ay-johtajat liputtivat avoimesti Lipposen puolesta. Demari-lehti morkkasi muita ehdokkaita ja kehui Paavoa, itse en jaksanut edes lukea sitä propagandaa. Minusta tuntuu, että propagandasta aivot omistavalla ihmisellä nousee esiin vain myötähäpeän tunne.

Se minua ihmetyttää oman puolueeni piirissä, että demarit näyttävät yhä vähä naivisti uskovan siihen että kansalaiset äänestävät niin kuin johtajat (puolueen tai ay-liikkeen) esittävät.  Ehkä näin oli ennen, mutta nyt kansalaiset haluavat päättää asiasta itse ja vain ärsyyntyvät liiallisesta johtajien suostuttelusta. Minkään muun puolueen johtajat eivät näyttäneen liputtavan samalla tavalla oman puolueensa ehdokkaan puolesta.

Vaikka sinänsä kyse on yksityiskohdasta, niin mainoksissa Paavon takana olisi puoluesihteerin ja puheenjohtajan sijasta pitänyt olla tavallisten ihmisten meri. Kuka ihminen samaistuu puoluejohtajaan tai puoluesihteeriin? Ihmiset samaistuvat kaltaisiinsa. Tämä unohdettiin.

Presidentinvaali on henkilövaali, eikä vaalin lopputulos kerro totuutta puolueen kannatuksen tasosta, mutta olen huolestunut SDP:n tulevaisuudesta.  Aion ainakin itse ylläpitää keskustelua siitä mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä.  Se on jokaisen jäsenen oikeus ja velvollisuus.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2012

Ryhtiä terveysaseminen kehittämiseen!


Espoon terveyskeskuksen lääkärit ry (Ryhdistys) lähestyi minua ja muita sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniä kirjeellään. Kirje oli niin hyvä, että toivoisin sen olleen minun kirjoittama. Olen samaa mieltä lähes kaikesta.   Kopioin osan kirjeestä ja muokkasin sitä hieman, koska aihe on on niin tärkeä.

”Kenttätyöntekijöiden kuva nykytilanteesta on jokseenkin lohduton: 
varsinkin lääkärin vastaanottoaikoja on huonosti saatavilla ja monesti työntekijät ja potilaat joutuvat tyytymään puolittaisiin ratkaisuihin.  Tähän vaikuttavat hyvin monet seikat, kuten alati lisääntyvä toimistotyö sekä runsaasti työaikaa syövät neuvola- ja koululääkärin tehtävät. Terveyskeskuksessa tarjotaan laadukasta ja monipuolista hoitoa ja tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja terveysongelmiin. 
Tätä on vaikea mitata. Perusterveydenhuollon monet tehtävät eivät yleensä välity suurelle yleisölle vaan ainoana mittarina usein pidetään lääkärin sairausvastaanotolle pääsyä. Saatavuus on erittäin tärkeä, mutta ei ainoa, laadun merkki. Väestön lisääntyvään palvelutarpeeseen esimerkiksi terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa on varauduttava ajoissa.

Olemme huolissamme eriarvoistumisesta. Suomessa, myös Espoossa, on selvästi nähtävissä jakautuminen kahden kerroksen väkeen – ja kahden kerroksen palveluihin. Terveyskeskukset ovat kovaa vauhtia profiloitumassa työelämän ulkopuolella olevien palveluksi. Tutkimuksen mukaan alimmassa tuloviidenneksessä elinajanodote ei enää nouse. Ylimmän ja alimman tuloluokan välinen kuilu on venynyt vauhdikkaasti. Meidän on siis ennen kaikkea panostettava tähän väestöryhmään. Tämä väestöryhmä mitä suurimmassa määrin tarvitsee palvelunsa, mutta ns. raskas potilasmateriaali uhkaa yksipuolistaa henkilöstön työnkuvaa, joka myös muodostuu monelle liian työlääksi. 

Resurssien oltua jo pitkään niukat on varsinainen terveysetua ja laadukkaita elinvuosia tuova ennaltaehkäisevä työ jäänyt käytännössä pois palvelupaletista. Työterveyshuollon tapaan emme pysty tarjoamaan säännöllisiä terveystarkastuksia muille kuin alaikäisille, mikä on lakisääteistä toimintaa.

Suurin vaikutus on kuitenkin kaikella sillä, mitä tapahtuu ennen ja jälkeen lääkärin tai hoitajan vastaanoton. Parasta olisi, jos kuntalaisilla olisi mahdollisuus elää niin terveellisesti etteivät he tarvitsisi terveydenhuollon palveluja. Tämä taas vaatii erittäin monialaista ja pitkäjänteistä työtä kaikilla tasoilla ja aloilla: 
sosiaalipalveluissa, liikuntapalveluissa, asumisessa, liikennejärjestelyissä jne. Palkintoa ei ole odotettavissa muutamassa vuodessa. Vahvalla perusterveydenhuollolla on odotettavissa säästöjä myös erikoissairaanhoidon kuluissa.”

Kirjeessä näkyy lääkäreiden huoli, mutta myös ongelmien laaja-alaisuus. Kaikki vannovat ennaltaehkäisyn merkityksen nimiin, mutta käytännössä tämän työ jää jonnekin nurkan taakse. Toisaalta ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä paljon muuallakin kuin terveysasemilla: kouluissa, neuvoloissa ja työpaikoilla.
Suomen lääkärilehdessä (2.12.2011) julkaistiin artikkeleita terveyserojen kasvusta, tähän lääkärien yhdistys viittaa kirjeessään. Niin Suomessa ja muissakin maissa pätee se, että mitä alempi asema, sitä huonompi terveys. Ei ole olemassa yhteiskuntaa, jossa köyhät olisivat rikkaita terveimpiä.

Espoon lääkäreiden yhdistyksen kirjeessä todetaan, että meidän pitäisi panostaa Espoossa alimman tuloluokan ihmisiin tai heidän palveluihinsa. Tiedetään, että he ovat vaativa asiakasryhmä, jonka hoitaminen vie resursseja, eikä ole henkilökunnasta aina niin palkitsevaa. Mutta pitäisiköhän Espoossa kokeilla jotain uutta ja panostaa oikein kunnolla kaikkein huonoimmassa asemassa olevien palveluihin? Täysin ilmaiset lääkärikäynnit, kunnon iltavastaanottoajat ja erikoislääkäripalvelut terveysasemilla!  Jotain uutta on keksittävä tai asiat menevät todella surkeaan jamaan.