Kuka, mitä, häh?

perjantaina, huhtikuuta 01, 2011

Vedä punainen viiva

Näissä vaaleissa on kysymys suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamisesta. Näin totesi SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner Uudenmaan ehdokkaiden maikkarin tv-tentissä, kun häneltä kysyttiin seuraavan vaalikauden tärkeintä asiaa.


Olen samaa mieltä. Ensi vaalikauden loppupuolella väestön ikääntyminen alkaa toden teolla tuntumaan, kun yli 65-vuotiaiden väestönosuus kääntyy todelliseen nousuun. Samaan aikaan julkinen talous, erityisesti valtiontalous, pitää pystyä kääntämään pois jatkuvan velanoton tieltä. Eläketurvajärjestelmän kestävyys on ratkaistava päättämällä eläkemaksujen tasosta niin työnantajille kuin palkansaajillekin. Pisteeksi iin päälle, työurien pidentämisessä on löydettävä ne yhteiset toimet, joihin kaikki osapuolet voivat sitoutua, jotta myös pienille ikäluokille voidaan turvata edes säällinen eläketaso.

Haasteet ovat valtavat. Eivätkä lopu tähän. Ensi hallituskaudella sosiaali- ja terveyspalvelut pitää uudistaa niin, että jo nyt osittain surkeasti toimivat palvelut pystytään turvaamaan entistä haastavammassa tilanteessa. Ongelmissa ovat erityisesti terveysasemapalvelut, joiden toimimattomuudesta kärsivät erityisesti kaikkein köyhimmät ja sairaimmat. Ja niiden uudistaminen ei onnistu hokkuspokkustoimilla, vaan vaatii määrätietoisia ja osittain vaikeitakin päätöksiä. Jos mitään ei tehdä, matkaamme yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti järjestelmää, jossa saadakseen terveyspalveluita on hankittava oma vakuutus yksityisiltä markkinoilta. Kansalaisen näkökulmasta onkin ollut kummallista, että kun vaaleihin on enää kolme viikkoa, keskustelua sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta on käyty tuskin ollenkaan. Olen välillä tuskaillut, miksi tämä minusta niin itsestään selvä ja välttämätön uudistus, ei tunnu nousevan esille. Kyse on kuitenkin yhdestä meidän hyvinvointivaltiomme peruspilarista.

Yksi yhteiskuntamme synkistä puolista on köyhyyden ja syrjäytymisen kasvu. Leipäjonot ovat arkipäivää kaikissa suurimmissa kaupungeissamme. Omalla alueellani Espoon keskuksessa ruoka-avun jono on jakopäivänä sadan metrin mittainen. Toimeentulotuesta on tullut pysyvä toimeentulon lähde yhä useammalle. Suunnan pitäisi olla aivan toinen. Vähimmäisturvaa on nostettava, jotta pystyisimme edes pysäyttämään köyhyyden kasvun. Köyhyysongelmaa se ei ratkaise, sitä ei rahalla ratkaista, mutta meidän on tunnustettava, että säällinen elämä edellyttää perusturvan nostamista. Suomi on yhä pienten tuloerojen ja köyhyyden maa, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että elämme maassa jossa köyhyys ja eriarvoisuus ovat kasvaneet muita maita nopeammin. Tämä kehitys on pysäytettävä.

Kaikki perustuu vakaalle taloudenpidolle ja sille, että veropohja on riittävän suuri. Minusta verokeskustelun olennainen osa on se se miten pystymme keräämään riittävän verokertymän. Tämän takia veropohjan on oltava riittävän laaja. Mutta samalla ei saa unohtaa oikeudenmukaisuutta, joka on jäänyt viime vuosien veropäätöksissä sivuun.

En ole poliittisessa uskossani niin vahva, että voisin kirkassilmäisesti todeta demareiden ratkaisevan kaikki edellä mainitut haasteet ja ongelmat. Enkä ole tyytyväinen kaikkiin demareiden linjauksiin. Mutta SDP on kuitenkin vasemmistopuolue, jonka perusarvoissa on oikeudenmukaisuuden ja heikoista huolehtimisen edistäminen. Niin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Virheitä on vuosien varrella tehty, mutta uskon että niistä on otettu oppia. Vedä siis punainen viiva äänestyslappuun huhtikuun kolmantena sunnuntaina.

Ei kommentteja: