Kuka, mitä, häh?

maanantaina, maaliskuuta 14, 2011

Kohtuutaloutta vai talouskasvua?

Pidin viime viikolla kommenttipuheenvuoron Sorsa-säätiön tilaisuudessa, jonka aiheena oli tärkeä teema ”Onko talouskasvu vakaan yhteiskuntakehityksen edellytys?”.  Omassa puheenvuorossani kommentoin kansalaisaktivisti Jarna Pasasen ajatuksia kohtuutaloudesta ja työajan lyhentämisestä ja työn jakamisesta.

Kohtuutalous on suomennos degrowth-sanasta eli siitä että talouskasvua pitäisi pyrkiä hillitsemään, jottemme tuhoaisi maapalloa lopullisesti, ja jotta ihmisille jäisi enemmän vapaa-aikaa. Liiallisesta työn ikeestä pitäisi siis päästä irti.

Tilaisuudessa käytetyt puheenvuorot osoittivat kuinka vaikeasta ja samalla mielenkiintoisesta ilmiöstä on kyse. Kohtuutalouden puolestapuhujat haluavat rajoittaa talouskasvua (tai lopettaa pyrkimisen jatkuvaan talouskasvuun), koska he katsovat, että nykymeno johtaa suoraan helvettiin: luonnonvarojen kuluttaminen ja saastuttaminen johtavat katastrofiin jollei mitään tehdä. Maapallo ei yksinkertaisesti kestä nykymenoa. Toisaalta he myös uskovat, ettei talouskasvu tee ihmisiä onnelliseksi, vaan pikemminkin päinvastoin: ihmiset pyörivät jatkuvassa kuluttamisen oravanpyörässä, eivätkä huomioi riittävästi elämälle tärkeitä asioita kuten ihmissuhteita.

Olen periaatteessa samaa mieltä. Pidän itseäni luonnonystävänä, joka pyrkii välttämään turhaa kulutusta. Olen huolissani siitä, millaiseen tilaan jätämme maapallon tuleville sukupolville. Luonnonvarojen käyttö on kasvanut jatkuvasti, esimerkiksi Suomessa luonnonvarojen kokonaiskäyttö oli 520 miljoonaa tonnia (Mt) vuonna 2005, mikä oli yli puolitoista kertaa suurempi kuin vuonna 1970. Kuten kuviosta voi todeta luonnonvarojen käyttöä kuvaava sininen viiva on noussut lähes yhdensuuntaisesti talouskasvua (BKT) kuvaavan punaisen käyrän kanssa. Talouskasvua ei olisi menneinä vuosikymmeninä syntynyt ilman luonnonvaroja.


 Suomen väestön, BKT:n volyymin ja TMR:n kehitys 1970-2005
 Lähde: Motiva (Mäenpää & Härmä 2007, Thule Instituutti, Oulun yliopisto).




Mutta olen myös talouskasvun ystävä. Olen enemmän pragmaatikko kuin idealisti. Uskon siihen, että talouskasvun avulla saadaan parannettua ihmisten hyvinvointia enemmän kuin ilman talouskasvua. Luopumalla talouskasvusta (ja siten myös luonnonvarojen käytöstä) sanoisimme myös hyvästi meidän hyvinvointivaltiollemme (sikäli kun sitä vielä enää on jäljellä). Miten turvaisimme kansalaisille koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuollonpalvelut? Miten rahoittaisimme eläkkeet ja muun sosiaaliturvan? Emme mitenkään ilman talouskasvua. Olisiko tämän heikommassa asemassa olevien kannalta hyvä asia? Kohtuutalous-liikkeen puolestapuhujat kyllä korostavat, että talouskasvun vähentämisen rinnalla täytyy rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kasvu ei ole hyvinvoinnin edellytys. Siis utopistista yhteiskuntaa, anteeksi vain.

Uskon silti, että kohtuutalouden kannattajien vaatimuksia on kuunneltava. Ihmiset arvostavat vapaa-aikaansa yhä enemmän ja enemmän. Ay-liikkeen omissa tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset olisivat valmiit lyhentämään työaikaansa palkankorotusten kustannuksella. Tarvetta erilaisille joustaville työaikajärjestelyille on yhä enemmän (yleensä vain työnantajat eivät ole valmiita erilaisiin työaikajoustoihin). Myös vaatimukset entistä sosiaalisemmasta yhteiskunnasta, joissa ihmisillä on mielekästä tekemistä ja mahdollisuus osallistua myös työelämän ulkopuolella, ovat kannatettavia. Mutta edellyttääkö se talouskasvusta luopumista?

Tehdään kompromissi: kohtuullinen talouskasvu kunniaan!

Tutustu degrowth-blogiin

1 kommentti:

Antti Aarnio kirjoitti...

Olin radiossa keskustelemassa suoraa puhetta ohjelmassa tästä aiheesta 19.3.2011.

Tuolta löytyy linkki:

http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/