Kuka, mitä, häh?

maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Nuijalle käyttöä

Lauantaina Espoon demarien edustajisto päätti luottamuspaikkajaosta. Minä tulen istumaan seuraavat neljä Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa, toimien samalla lautakunnan alaisen yksilöjaoston puheenjohtajana. Olen tyytyväinen ja kiitollinen saamastani luottamuksesta.

Toivon mukaan lautakuntatyö ei ole pelkkää istumista, vaan asioihin pystyy todella vaikuttamaan. Meitä demareita on vain kaksi kyseisessä lautakunnassa, puheenjohtajana toimiva Johanna Värmälä ja minä. Yksilöasiainjaosto taas käsittelee kuntalaisten valituksia esimerkiksi toimeentulotukiasioissa ja ilmeisesti myös päivähoitopaikka-asioissa. Oletan, että tämän jaoston asiat eivät ole niitä mukavampia, kun kyseessä ovat valitusasiat, mutta sittenpä nähdään.

Odotan mielenkiinnolla lautakuntatyön käynnistymistä. Olen ollut työssäni koko ajan jossain määrin tekemisessä terveyspolitiikan kanssa ja opettanut miten ammattiosastojen pitäisi vaikuttaa kuntien terveyspolitiikkaan lautakuntien kautta, ja nyt istun sitten itse lautakunnassa. Mielenkiintoista.

Linjauksista lisää myöhemmin. Tätä en ainakaan kannata.

Ainoa asia, joka minua hieman huolettaa, on työn, perhe-elämän ja luottamushenkilötoiminnan yhdistäminen. Pienet lapseni tarvitsevat myös isää arkeensa, joten joka ilta en voi olla menossa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon Antti valinnasta tärkeään paikkaan!

Sosiaalipolitiikan tekeminen on siinä suhteessa mielekästä puuhaa Suomessa, että se on hyvin keskeisellä sijalla yhteiskuntapolitiikassa. Aihealuetta on myös tutkittu valtavasti, eikä siten tarvitse toimia sokkona päätöksentekotilanteissa, vaan perehtymällä voi päästä vainka kuinka syvälle asioissa ja pitkälle asioiden hoidossa. ;-)

Tällainen linkki voi myös olla hyödyksi tulevassa tehtävässä:
http://capsicumguys.com/~hyva/

Hattua nostavin terveisin,
Mika Helander
Kunnallisjärjestön pj.

Antti Aarnio kirjoitti...

Aamun demarissa oli juttua Espoon valinnoista. Mika Helander totesi lehdessä, että "Positiivinen tulos oli esimerkiksi nuoren STTK:n ekonomistin ja Espoossa uuden tulokkaan Antti Aarnion nouseminen varavaltuutettuna sosiaali- ja terveyslautakuntaan." Mukavaltahan se tuntui, en kiellä.

Vaikka ei 34-vuotias ole enää niin nuori. Ensi vaaleissa ei voi enää ratsastaa nuoruudella.

ps, oli muuten ihan hyvä valtuustoryhmän kokous eilen. Minusta tunnelma ja keskustelu oli rakentavaa. Lopun missasin, kun piti mennä pelaamaan jääkiekkoa. Tuli muuten turpaan.