Siirry pääsisältöön

Metrolla mummolaan - ei kun Suvelaan

Viime torstaina Helsingin sanomissa esiteltiin metrovisioita vuodelle 2030. Hurjimmissa visioissa metro kulkisi Suurpellon kautta Suvelaan ja siitä edelleen Espoon keskukseen. Siistiä. Olisi hieno hypätä metroon Suvelassa ja matkustaa vaikka Tapiolaan metrolla. Katsotaan tapahtuukoo tulevaisuudessa mitään, kunhan saadaan se yksi metrolinja edes valmiiksi.

Espoossa pitäisi saada poikittaisliikenne kuntoon. Junat kulkevat rantaradalla ja metro tulevaisuudessa omalla radallaan, mutta ne pitäisi saada yhdistettyä jotenkin. Etelä-pohjoinen tieyhteyksiä on kolme (Kehä II, Espoonväylä ja Kauklahdenväylä) ja niiden varrelle sopisi myös raideliikennettä. Jos Suomenojalta kulkisi esimerkiksi pikaratikka Espoon keskukseen, se voisi vähentää liikennettä jo nyt ruuhkaisella Espoonväylällä. Samoin kehä II:n varrelle tulisi saada raideyhteys esimerkiksi Kilon ja Niittykummun välillä. Silloin Espoon raideliikenne olisi aika optimaalinen, sillä liikkuminen onnistuisi raiteitse niin itä-länsi kuin etelä-pohjoinen suuntaan. Se pesisi Helsingin metron ja hitaan ratikkayhteyden kevyesti.

Olen raideliikenteen ystävä. Juna pesee bussit matkustusmukavuudessa sata nolla. Bussit ovat ahtaita ja hitaita, eikä edes takkia voi ottaa pois. Joka kerta länsiväylällä bussin kyydissä matkustaessa saa lisäksi pelätä, että millon joku autoilija kurvaa bussin eteen. Toista se junassa istuskellessa, kun matka sujuu kirjaimellisesti kiskoilla.

No, junatkin ovat välillä myöhässä ja talvisäällä joku vuoroistakin saattaa jäädä välistä. Menneellä viikolla kävi taas näin, mutta onneksi seuraavan junan odottelun kesti - pitkien kalsareiden ansiosta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhden luukun periaatteella kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta ihmisille

Yksi luottamustehtävistäni Espoossa on yksilöasiainjaoston puheenjohtajuus. Jaostossa käsittelemme parin viikon välein kuntalaisten tekemiä valituksia saamiinsa etuus- tai palvelupäätöksiin. Pääasiassa asiat liittyvät kuljetustukiin, omaishoidon tukiin ja toimeentulotukeen. Tämä tehtävä tuli minulle – kuten politiikassa usein – pyytämättä ja yllätyksenä, mutta on osoittautunut yllättävän opettavaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Käsiteltävät asiat ovat toivottavasti opettaneet myös nöyryyttä, sillä niin vaikeita tilanteita ihmisillä on verrattuna omaan tilanteeseeni. Toimeentulotukea koskevissa päätöksissä jaostomme on harvoin muuttanut virkamiesten päätöksiä. Suuri osa valituksista on tehty siksi, että valittaja ei ole ymmärtänyt, miten hänen toimeentulotukensa on laskettu ja mitkä tulot miltäkin ajalta on otettu huomioon. Näppituntumalla eniten valituksia aiheuttaa se, että ihmiset eivät hahmota minkä kuukauden tuloksia omat tulot lasketaan. Tarvetta neuvonnalle ja opastukselle on.

Lommila, Lommila, Lommila

Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin tänään Karvasmäki, Lommila, asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Lyhyesti kyse on siitä, että Espoon kaupunginhallitus otti ja muutti kaupunginsuunnitelulautakunnan päätöstä ns. Lommilan kaavasta. Kaupunginsuunnittelulautakunta oli linjannut, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määräksi 4000 kerrosneliömetriä. Eli että kauppakeskukseen ei tule Citymarkettia ja Prismaa. Nyt valtuustossa Jaana Leppäkorpi teki palautusesityksen, että "asemakaavan muutos palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määrä 4000 kerrosneliömetriin". Ehkä hieman yllättäen valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. YES. Tämä oli Jaanalle hieno päätös hänen valtuustouralleen. Meille demareille jää iso aukko täytettäväksi kaupunginsuunnitteluasioissa Jaanan lähdön myötä. Minunkin piti mennä vastustamaaan Lommilan suunnitelmaa ja valmistelin kiireessä oheisen puheen. Timo

Valta kuuluu valtuustolle – Espoossakin

Kansalaisia pelotellaan. Aamun Hesarissa julistetaan isoilla otsikoilla, että Espoon kaupunki aloittaa säästötoimenpiteet, koska verotulot ovat vähentyneet merkittävästi. Näin varmasti on, mutta huvittavinta, tai oikeastaan raivostuttavinta, jutussa oli Espoon rahoitusjohtajan kommentti, että toivottavasti kunnallisveron korotuksesta ei edes keskustella. Wroongg! Tässä tilanteessa – jos ja kun säästöjä aletaan miettiä – Espoossa täytyy keskustella kaikista mahdollisista vaihtoehdoista. Niin palvelujen leikkaamisesta, lainanottamisesta, veronkorotuksista tai asiakasmaksujen nostamisesta. Minä en ainakaan näillä tiedoilla ole valmis leikkaamaan Espoon palveluista. Viime lama opetti, että palvelutasoa on erittäni vaikea nostaa entiselle tasolle. Taloudellinen taantuma lisää melko varmasti palvelutarvetta myös Espoossa, joten meidän on varauduttava myös palveluiden kysynnän kasvuun. Olen siis valmis harkitsemaan kunnallisveroprosentin nostoa. Eli eipä hättäillä, vaan mietitään eri v