keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

550 vuotta

  • Espoolla on ensi vuonna 550-vuotisjuhlat ja ohjelmat löytyvät netistä. Luvassa on monenmoista tapahtumaa, osa vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kuten esimerkiksi perheiden piknik-tapahtuma ja keskiaikaiset markkinat Glims-kotiseutumuseossa. Tässähän tulee ihan juhlatuulelle: olen espoolainen! Toivottavasti ohjelmassa on myös jotain merellistä, koska Espoon saaristossa on oivia virkistyspaikkoja kaikille kaupunkilaisille.
  • Kävin tänään parturissa poikkeuksellisesti toimistomme katutason parturissa. Mikä virhe ja esimerkki lammasmaisesta asiakkaasta. Aikatalon katutasossa on monta drive-in parturia; tukanleikkuu ilman ajanvarausta 20 €. Yleensä käyn (ja myös tästä lähtien) käyn Krunikassa parturissa, joka maksaa 18 €, ja jossa palvelu on hyvää. Astuin sisään parturiin ja minut istutettiin tuoliin. Kerroin mitä halusin ja täti alkoi leikata. Aluksi otettiin koneella, joka tuntui takertuvan koko ajan hiuksiini ja katkoi hiuksiani nipistäen. Tuttu rentouttava tunnelma oli kaukana. Täti selitti jotain, että hiukseni ovat kuivat (in my ass!) ja siksi kone takeltelee. Minä lammas en älynnyt, että se johtuu terän tylsyydestä. Sitten täti leikkasi vielä vähän saksilla, mutta samaan aikaan liikkeeseen tuli naisasiakas, joka jäi odottamaan leikkausta. Tädille tuli kiire ja hän saksitti yhä nopeammin. Valmista tuli ja minä en saanut nähdä edes lopputulosta peilistä. Mitä minä tein? Maksoin kiltisti 12 minuutin palvelusta 20 €. Leikkaus sinällään onnistui ihan hyvin, mutta olo oli kuin lampaalla kerittävänä. Lammasmaista oli minunkin asiakaskäyttäytyminen. Miksi en osaa olla kuningas-asiakas, vaan olen lammas-asiakas?
  • Missasin tänään minua aika paljon kiinnostava keskustelutilaisuuden. Kansanedustaja Ilkka Kantola (juuri se p...) alusti Vimman (Vimma - sosialidemokraattinen keskustelufoorumi") tilaisuudessa uskonnon ja politiikan suhteesta. Suhteeni kirkkoon on aika lämmin, joten olisin halunnut olla mukana. Priorisoin lapsia kuitenkin tänään enemmän. Minulle tulevat Vimman meilit - jostain kumman syystä.
  • Puhuin työkaverini kanssa tänään kahvipöydässä avioeroista. Yksi tutuista oli eronnut, pienten lasten isä. Surkeaa! Mietimme, että onko avioeroista tehty sellaisia tutkimuksia, jossa tarkastellaan niiden yhteiskunallisia merkityksiä. Yksinhuoltajista on kyllä tehty, mutta onko avioerojen merkitystä tutkittu laajemmin. Voisiko se syyllistää liikaa eronneita?
  • Espoon poliittinen päätöksenteko on aika soutamista ja huopaamista. Juuri kun rantareitti-ongelmaan oli saatu ratkaisu, alkaa samantyyppinen eipäs-juupas-leikki koululaisten siirtymisestä Kuitinmäestä Keski-Espoon kouluun. Lautakunta päätti, että ei siirretä, vaan laitetaan parakkikoulut. Sitten huomattiin, että parakit tulevat liian kalliiksi eli siirretään. Sitten taas pohditaan, että onko sitä tilaakaan Keski-Espoossa. Surkeaa valmistelua ja päätöksentekoa. Ja loppujen lopuksi kyse on siitä, että Keski-Espoon koululla on niin huono maine, että Kuitinmäen koululaisten vanhemmat pelkäävät lähettää lapsensa Keski-Espooseen. Ja sitähän kukaan ei sano suoraan, mutta siitä tässäkin on kyse.
  • Ostin tänään liput Kansallisteatterin Tuntemattomaan sotilaaseen. Odotan innolla ikonien ampumista.

Ei kommentteja: