tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Päivän lyhyet-aiheena Espoo

Aamun hesarissa oli kaksi mielenkiintoista juttua: asuntojen kalliista hinnoista sekä Tapiolan liikekeskustan uusista suunnitelmista.

Kuten kaikki täällä asuvat tietävät, asunnot ovat p-seudulla kalliita. Hesarin jutussa ei sinänsä ollut mitään uutta, siinä todettiin esimerkiksi se, että ongelmat ovat kaavoituksessa, verotuksessa ja rakenteissa. Tyhjät tontit eivät herätä ympäristöministeriän ylijohtajan mukaan herätä mitään hermostumista. Näin on. Olen itsekin ihmetellyt, että miksi meidänkin lähistöllä on tyhjiä tontteja. Yksi niistä on Hösmärinpuiston päiväkodin vieressä, unelmapaikalla. Miksei talo jo nouse? Bussi 156 päättärin vieressä on ihan turhaa joutomaata, ei muuta kuin taloja siihen ja äkkiä. Muitakin löytyy. Räikein esimerkki on vanhempieni viereiseltä tontilta. Talo on ollut tyhjillään 15 vuotta, nurmikko leikataan, mutta mitään muuta ei sitten tapahdu. Tässä tapauksessa kyse lienee tunneseikoista, mummo ei tahdo myydä tonttia. Mitä tuhlausta! Kunnon verot asumattomille tonteille, jotka vain rumentavat maisemaa.

Tapiolaa kehitetään 300 miljoonalla eurolla, josta Espoon kaupunki maksaa osan. Tuli mieleeni, että paljonkohan Espoon keskuksen kehittämiseen on käytetty rahaa tai käytetään kokonaisuudessaan? Yritin tietoa etsiä,mutta turhaan. Alikulkutien rakentaminen radan alitse oli varmasti kallis, mutta jos sitä ei lasketa. Yksityinen yritys rakentaa kauppakeskuksen, kaupunki menee vain vuokralaiseksi, joten siitäkään ei paljoa tule. Ei taida tulla helmiä sioille täällä Espoon keskuksessa.

Miksi kauppakeskuksen rakentamista ei ole muuten aloitettu? Rakentamisen piti alkaa jo syksyllä. Pelkään, että Lommilan suunnitelmat pelottavat yrittäjiä, jotka olivat tulossa uuteen Entresse-kauppakeskukseen. Toivottavasti olen pahasti väärässä.

2 kommenttia:

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Moikka taas! Tapiolan kehittämiseen todellakin panostetaan tulevina vuosina, mutta pääasiassa tulot siihen tulevat yrityksiltä ja kaupungin maan myyntituloista.

Espoon keskuksessa taas on viime vuosina nähty aikamoinen muutos. Alikulku on yksi niistä, mutta meillä on myös uusi uimahalli ja lukio (yksityisellä rahoituksella tosin, jonka vuokrat maksaa kaikki espoolaiset veronmaksajat) ja uusi sosiaali- ja terveyasema Samaria. Omnian uusi oppilaitos taas on nousemassa Lehtimäkeen. Kirkkojärven koulun suunnittelu etenee, Kaivomestarin koulu taas aloittaa jo. Puhumattakaan pienemmistä investoinneista.

Tämän lisäksi tulossa on uutta asuntorakentamista, joiden kaavoissa on panostettu tulevien alueiden ulkonäköön. Kulovalkea on tästä hyvä esimerkki.

Entresse taas etenee siten, että asia oli viime viikolla kiinteistölautakunnassa. Kauppakeskukseen ei olekaan tulossa päivittäistavarakauppaa, vaan sen konseptia ollaan muuttamassa siten, että sinne tulee enemmän muotiin, sisustamiseen yms. sellaiseen liittyviä liikkeitä ja myös ravintolapalveluita. Alueen asukkaana olen ainakin itse tästä linjasta tyytyväinen, kun kokonaiskerrosalamäärä ei muutu (kaupalle n. 10 000 k-m2). Kyllähän meillä ruokakaupat ovat jo riittävän suuria, mutta mitään muutahan täältä ei oikein saa ostettua. Eikö niin?

Antti Aarnio kirjoitti...

Hei,

Mutta lautakunnalle (Länsiväylän mukaan) ehdotetaan, että tontti myydään velvoitteella rakentaa paikalle KOLMESSA vuodessa liikekeskus. Huonoimmassa tapauksessa se merkitsee kahden vuoden viivästystä (syksy 2008-syksy 2010). Mutta toivottavasti olen väärässä.

En kiellä sitä, etteikö aluetta ole kehitetty, ja onhan Tapiola kuitenkin jo nyt isompi kauppakeskus-alue kuin Espoontori. Toivottavasti Espoon keskusta jaksetaan kehittää, vaikka se välillä vähän hitaalta tuntuukin. Esimerkkinä vaikkapa palanut Kiinalainen ravintola Espoon asemalla....

Minä kaipaisin myös yhtä isoa kauppaa Espoon keskukseen. Cittaria tai Prismaa.