lauantaina, toukokuuta 25, 2013

Harrastepolitiikon viikko - SOTE huolettaa

Tämä viikko on ollut harrastelijapolitiikolle vähän liian raskas, joka ilta maaantaista-perjaihin jokin Espoon luottamustehtäviin liittyvä tapahtuma ja nyt lauantaina istutaan vielä Järvenpäässä Uudenmaan demaripuheenjohta tapaamisessa. Lisäpainetta on aiheuttanut Espoon sivistystoimen organisaatiouudistus johon perehtymiseen olen käyttänyt paljon aikaa tällä viikolla ja joka aiheuttaa paljon tunteita.  Ei tällaisissa viikoissa ole mitään järkeä perheelliselle ja työsäkäyville ihmisille. Taakka tuntuu, mutta onnneksi kyseessä on sentään poikkeusviikko.

SOTE (sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta) on yhtenä aiheena täällä Järvenpään tapaamisessa. Sote-uudistuksen jälkilöylyt jatkuvat vielä voimakkaana, vaikka hallitus päättikin omista linjauksistaan. Metropolialueen asema jäi uudistuksessa epäselväksi. Hallitus päätti, että metropolialueella toteutettavista sote-palveluista päätetään erikseen. Linjauksien ei pitäisi koskea metropolialuetta eikä HUS:n aluetta.

Metropolialueella tarvitaan sekä kuntarakenteen muutoksia eikä metropolihallintoa, parhaillaan on käynnissä kuntien lausuntokierros metropoliratkaisun liittyvästä esiselvityksestä. On siis täysin epäselvää, milaiseen kuntarakenteeseen tai hallitntoratkaisuun metropolialueella tullaan päätymään. Tämän lisäksi pitäisi siis pystyä päättämään miten sosiaali- ja terveyspalvelut metropolialueella ratkaistaan.

Vaikeaa tulee olemaan. Koko kuntauudistus ja sote-uudistus on niin iso ja kompleksinen kokonaisuus, että yhteisen tahtotilan löäytäminen jopa demarien sisällä on vaikeaa. Pienet kunnat haluavat säilyttää omat palvelunsa, itsenäisyytensä ja päätösvaltansa. Ilman valtioneuvoston tiukkoja linjauksia on erittäin vaikea liikkua eteenpäin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiti (HUS) pelkää oman asemansa puolesta ja sairaanhoitopiirin hajoamista. Vaikka hallitus päätti, että metropolialueen ratkaisu tehdään erikseen, HUS:n pelon ymmärtää. Vaarana on, että myös Uudenmaan alueella alkaa kilpavarustelu, muodostuu liian pieniä sote-alueita ja nyt hyvin toimiva erikoissairaanhoito hajoaa.

Itse tuumin, että ei ole mitään järkeä lähteä pilkkomaan HUS:sia, vaan tulisi pyrkiä säilyttämään vähintään yhtä isona kuin nyt.  Minusta HUS:sta pitäisi tehdä alueen SOTE-alue, joka ottaisi hoitaakseen niin sosiaali- ja terveysasiat. Mutta tämä ajatukseni ei ole realistinen, kuntien päättäjät eivät siihen suostu. Lennellään välillä kuitenkin pilvissä!

Hallintomallit ja organisaatiouudistukset ovat olleet tämän viikon agendaa, ensi viikolla ehkä jotain muutakin.

2 kommenttia:

Martti Hellström kirjoitti...

Jaksa.

Antti Aarnio kirjoitti...

Kiitos Martti. Kehuin sinua Nurmijärven valtuustoryhmän pj:lle, hän suunnittelee nettilehden perustamista. Kerroin, että se ollut sinun aktiivituutesi ansiota.