Kuka, mitä, häh?

tiistaina, tammikuuta 21, 2014

Minne menet SDP?

Toukokuussa järjestetään SDP:n puoluekokous Seinäjoella. Olen toivonut, että istuva puheenjohtaja Jutta Urpilainen haastettaisiin puoluekokouksessa. En siksi, että olisin erityisen tyytymätön Jutta Urpilaisen toimintaan, mutta kaipaan selkeästi enemmän keskustelua puolueen ja SDP:n tulevaisuuskuvasta. Puolueen linja henkilöityy kuitenkin puheenjohtajaaan hyvin voimakkaasti, eikä puoluekokouksessa käsitellä mitään suurempaa linjapaperia, joten ehkä tehokkain tapa saada keskustelua on käydä puheenjohtajavaali. 

Koen lievää ahdistusta Suomen taloudellisen tilanteen johdosta ja olen erittäin huolestunut talouskehityksemme vaikutuksesta julkisen sektorin tulevaisuuteen. Mutta tunnen myös ahdistuneisuutta siitä, että SDP:ssä liian harva on huolissaan julkisen sektorin tulevaisuudesta. Taloustaantuma näyttää kriiisiyttäneen Suomen julkisen talouden, eikä helpotusta näy näköpiirissä. Vanhusten ikääntyminen alkaa toden teolla näkyä kuntien menoissa, työvoiman määrä supistuu taloudessa ja työttömyys on kasvussa. Minua kauhistuttaa julkisen sektorin velkaantuneisuus, mutta monelle demaritoverille se ei tunnu olevan mikään ongelma. 

Ongelmien uskotaan ratkevan talouskasvulla, mutta valitettavasti näyttää siltä, että  odotettavissa oleva talouskasvu ei yksistään ratkaise pitkän aikavälin ongelmia. Talousennusteissa lähivuosien BKT:n arvioidaan kasvavan yhden-kahden prosentin luokkaa, sillä  kasvulla ei kasvavia menotarpeita voida kattaa. On hyvin epätodennäköistä, joidenkin tutkijoiden mukaan mahdotonta, että Suomen talous kasvaisi esim.  2,5 % vuodessa. Teknologisen kasvua, jota tähän asti ei pystytty saavuttamaan, ei ole enää mahdollista saadvuttaa. 

Tämä kaikki tulee johtamaan siihen, että julkisia menoja tullaan karsimaan, verojen ja velan tasoa joudutaan pohtimaan entistä enemmän. Enkä edus usko, että verotusta edes pystytään kovin paljoa kiristämään lähitulevaisuudessa. Meillä on ongelmia edessämme. Emme me pysty pitämään nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota, jos muutoksia ei tehdä.

Tulevaisuudessa kuntien alkaessa toden teolla etsimään säästöjä, niin kehitys tulee johtamaan ihan samanlaiseen kehitykseen kuin kotikaupungissani Espoossa, jossa ollaan kiristämässä vammaisilta asiakkailta perittäviä asiakasmaksuja. Ensin kiristetään heikoimpien maksuja, vastoin juhlapuheita ja suuri keskiluokka jätetään kiristysten ulkopuolelle. Kun sen pitäisi mennä juuri toisinpäin! 

Puheenjohtaja Urpilainen oli aivan oikeassa, kun hän totesi lauantain 19.1 Helsingin sanomissa, että oikeisto johtaa yhteiskunnallista keskustelua. Vasemmisto on jäänyt puolustajan rooliin, jossa se on ollut jo pitkään. Urpilaisen mukaan SDP:ssä aloitetaan periaateohjelman valmisteleminen, tarkoitus on  "va­pau­den ja vas­tuun ta­sa­pai­non mää­rit­te­le­mi­nen uu­del­leen". Tarkoituksena on pohtia, mi­kä on yk­si­löi­den oma vas­tuu lä­hei­sis­tään – esi­mer­kik­si ikä­ih­mis­ten ja las­ten hoi­ta­mi­ses­ta. Jo on aikakin!

Olli Kangas, Kelan tutkimusjohtaja, totesi osusvsti Talous- ja yhteiskunta-lehdessä (4/2013 s. 50), että mikäli suomalainen vasemmisto haluaa olla muovaamassa hyvinvointivaltiomallia 2030, sillä täytyy olla visio, tahto ja ymmärrettävä sanoma. Ei sitä nyt ole. Osaksi siksi SDP:n kannatus roikkuu ties missä.

Siksi meidän on SDP:ssä lähdettävä rohkeasti miettimään mikä se meidän visiomme ja tahtomme hyvinvointivaltiosta on. Jos me emme uskalla esittää mitään muutoksia, niin heikoimmat kärsivät. 


4 kommenttia:

Martti Tieaho kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Lisää vielä pontteja, mitä haluaisit meidän tekevän.

Martti Tieaho kirjoitti...

Tuossahan tuo kommentti jo on.

Jussi Lindfors kirjoitti...

Tämä oli asiapitoinen blogikirjoitus.Näin Espoossa todella mennään tällä hetkellä.

Pekka Vaara kirjoitti...

Hyvä analyysi Antilta ja jonkin verran jo johtopäätöksiäkin. Jutta ja Antti valittelevat sitä, että oikeisto johtaa yhteiskunnallista keskustelua. Voisiko tämä johtua siitä, että vasemmisto kieltäytyy keskustelemasta talouden ja politiikan keskeisistä ongelmakohdista: julkisen talouden alijäämistä, kestävyysvajeesta ja näistä seuraavasta velkaantumisesta. Ilmeisesti ajatellaan että velka on paha uni, jonka talouskasvu pyyhkii pois kun kovasti uskotaan ja toivotaan.

Toinen perusasia, josta ei haluta puhua on yksilön oikeuksien ja vastuun suhde. Ikään kuin olisi jotenkin oikeistolainen idea, että ihmisillä on vastuuta itsestään, lapsistaan, vanhemmistaan ja jopa naapurin nuorista ja mummoista. Meidän demarien ajattelussa näyttää vastuun summa olevan vakio; kun yhteiskunta on ottanut mittavasti vastuuta hyvinvoinnistamme niin se on yksilöiltä pois?