keskiviikkona, tammikuuta 29, 2014

Arvomaailman muutokset ja SDP

On karua, mutta totta, että SDP:n kannatus on trendinomaisesti laskenut koko 2000-luvun. Viimeisimmän gallupin mukana kannatus pyörii noin 15 prosentin tienoilla. Olen moneen kertaan pohtinut ja miettinyt syitä alhaiseen kannatukseen. Jonkun mielestä pohtiminen saisi riittää ja olisi tekojen aika, mutta ainakin minusta SDP:ssä pitää käydä syvällistä pohdintaa paljon laajemmin.

Arvojen merkitys on korostunut ajattelussani, koska olen liittynyt puolueeseen nimenomaan arvojen takia. Professori Olli Kangas kirjoitti Talous- ja  yhteiskuntalehdessä (4/2013), että Suomen vasemmiston ongelma on se, että toimihenkilö- ja duunariäänestäjillä on erilaiset arvomaailmat. Vasemmistohenkinen toimihenkilökannattajakunta on liberaalia, kun taas työntekijäryhmät aika konservatiivisia suhteessa esimerkiksi maahanmuuttoon tai vaikkapa samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeuksiin. Esimerkiksi oma suhtautumineni maahanmuuttoon on hyvin liberaali, puolueyhdistyksen toverilla taas hyvin konservatiivinen. Tämä on ollut varmasti se ainainen päänsärky demareiden sisällä, kun on jouduttu sovittamaan kahden erilaisen ryhmän mielipiteitä ja samalla yritetään pitää puolue yhtenäisenä. Aiemmin yhteisenä liimana tai yhdistävänä tekijänä on ehkä ollut hyvinvointivaltion kehittäminen tai työllisyyden lisääminen.

Nyt tämä yhteinen tekijä on jotenkin kadoksissa.

Tulkitsen niin, että kansalaiset kokevat SDP:n hyvin vahvasti kollektiivista vastuuta korostavana liikkeenä. Viesteissä korostuu me-ajattelu, kollektiivinen vastuu ja perinteet. Mutta samaan aikaan  Suomessa olemme koko ajan siirtymässä kohti individualistisempaa ja vapaampaa yhteiskuntaa, muutos on ollut huima vaikkapa viimeisten 20 vuoden aikana. Nyt suvaitaan aiempaa enemmän erilaisuutta ja yksilöllisyyttä (mutta esimerkiksi suvaitsevaisuus köyhiä kohtaan lienee vain vähentynyt). Ihmiset korostavat entistä enemmän yksilöllistä elämäntilannettaan ja hakevat hyvinvointia hyvinkin erilaisista asioista. Vaikuttaa, että erilaiset minäkeskeiset valinnat ovat korostumassa suomalaisten arvovalinnoissa: terveys, ihmissuhteet, toimeentulo ja oman merkityksellisyyden kokeminen. 

On ilmeistä, että me- ajattelun ja yksilöllisyyttä korostavan ajankuvan kanssa on melkoinen ristiriita, ainakin ei-demareiden keskuudessa. Ja vaikuttaa valitettavasti, että SDP ei pysty puhuttelemaan nykysuomalaista riittävästi saadakseen kannatuksensa yli 20 prosenttiin.  Pitäisikö SDP:n modernisoida politiikkaansa piirun verran yksilöä kohti?

Tämä ei ole ristiriidassa SDP:n perinteisten arvojen - vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden. kanssa. Suora lainaus SDP:n nettisivuilta: "Vapaus tarkoittaa jokaisen ihmisen oikeutta elää omaa elämäänsä ja tehdä omia valintojaan. Se tarkoittaa myös vapautta pelosta, turvattomuudesta ja puutteesta."

Miksi tämä vapauden käsite ei näy SDP:n ohjelmissa tai viesteissä? SDP:ssä pitäisi pohtia paljon enemmän mitä nyky-yhteiskunnassa vapaus tarkoittaa ja miten sitä edistetään (unohtamatta tietenkään tasa-arvoa ja solidaarisuutta). Tarkoittaa vapauden käsite samaa tänään kuin 20 vuotta sitten? Ehkei. Ihmisten pitäisi kokea, että SDP:n politiikka luo ihmisille mahdollisuuksia ja vapautta, ei pelkkiä velvollisuuksia.

Mitä yksilöllisempiä me kansalaiset olemme, sitä eriytyneemmät hyvinvointitarpeet meillä on. Tämä on juuri se haaste, joka kohdistuu hyvinvointivaltioon.  Ja se kohdistuu erityisesti SDP:hen, jonka pitäää miettiä mitä on vapaus nykyaikana ja miten sitä edistetään.

Seuraavaksi käyn tasa-arvon ja solidaarisuuden kimppuun.


 

tiistaina, tammikuuta 21, 2014

Minne menet SDP?

Toukokuussa järjestetään SDP:n puoluekokous Seinäjoella. Olen toivonut, että istuva puheenjohtaja Jutta Urpilainen haastettaisiin puoluekokouksessa. En siksi, että olisin erityisen tyytymätön Jutta Urpilaisen toimintaan, mutta kaipaan selkeästi enemmän keskustelua puolueen ja SDP:n tulevaisuuskuvasta. Puolueen linja henkilöityy kuitenkin puheenjohtajaaan hyvin voimakkaasti, eikä puoluekokouksessa käsitellä mitään suurempaa linjapaperia, joten ehkä tehokkain tapa saada keskustelua on käydä puheenjohtajavaali. 

Koen lievää ahdistusta Suomen taloudellisen tilanteen johdosta ja olen erittäin huolestunut talouskehityksemme vaikutuksesta julkisen sektorin tulevaisuuteen. Mutta tunnen myös ahdistuneisuutta siitä, että SDP:ssä liian harva on huolissaan julkisen sektorin tulevaisuudesta. Taloustaantuma näyttää kriiisiyttäneen Suomen julkisen talouden, eikä helpotusta näy näköpiirissä. Vanhusten ikääntyminen alkaa toden teolla näkyä kuntien menoissa, työvoiman määrä supistuu taloudessa ja työttömyys on kasvussa. Minua kauhistuttaa julkisen sektorin velkaantuneisuus, mutta monelle demaritoverille se ei tunnu olevan mikään ongelma. 

Ongelmien uskotaan ratkevan talouskasvulla, mutta valitettavasti näyttää siltä, että  odotettavissa oleva talouskasvu ei yksistään ratkaise pitkän aikavälin ongelmia. Talousennusteissa lähivuosien BKT:n arvioidaan kasvavan yhden-kahden prosentin luokkaa, sillä  kasvulla ei kasvavia menotarpeita voida kattaa. On hyvin epätodennäköistä, joidenkin tutkijoiden mukaan mahdotonta, että Suomen talous kasvaisi esim.  2,5 % vuodessa. Teknologisen kasvua, jota tähän asti ei pystytty saavuttamaan, ei ole enää mahdollista saadvuttaa. 

Tämä kaikki tulee johtamaan siihen, että julkisia menoja tullaan karsimaan, verojen ja velan tasoa joudutaan pohtimaan entistä enemmän. Enkä edus usko, että verotusta edes pystytään kovin paljoa kiristämään lähitulevaisuudessa. Meillä on ongelmia edessämme. Emme me pysty pitämään nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota, jos muutoksia ei tehdä.

Tulevaisuudessa kuntien alkaessa toden teolla etsimään säästöjä, niin kehitys tulee johtamaan ihan samanlaiseen kehitykseen kuin kotikaupungissani Espoossa, jossa ollaan kiristämässä vammaisilta asiakkailta perittäviä asiakasmaksuja. Ensin kiristetään heikoimpien maksuja, vastoin juhlapuheita ja suuri keskiluokka jätetään kiristysten ulkopuolelle. Kun sen pitäisi mennä juuri toisinpäin! 

Puheenjohtaja Urpilainen oli aivan oikeassa, kun hän totesi lauantain 19.1 Helsingin sanomissa, että oikeisto johtaa yhteiskunnallista keskustelua. Vasemmisto on jäänyt puolustajan rooliin, jossa se on ollut jo pitkään. Urpilaisen mukaan SDP:ssä aloitetaan periaateohjelman valmisteleminen, tarkoitus on  "va­pau­den ja vas­tuun ta­sa­pai­non mää­rit­te­le­mi­nen uu­del­leen". Tarkoituksena on pohtia, mi­kä on yk­si­löi­den oma vas­tuu lä­hei­sis­tään – esi­mer­kik­si ikä­ih­mis­ten ja las­ten hoi­ta­mi­ses­ta. Jo on aikakin!

Olli Kangas, Kelan tutkimusjohtaja, totesi osusvsti Talous- ja yhteiskunta-lehdessä (4/2013 s. 50), että mikäli suomalainen vasemmisto haluaa olla muovaamassa hyvinvointivaltiomallia 2030, sillä täytyy olla visio, tahto ja ymmärrettävä sanoma. Ei sitä nyt ole. Osaksi siksi SDP:n kannatus roikkuu ties missä.

Siksi meidän on SDP:ssä lähdettävä rohkeasti miettimään mikä se meidän visiomme ja tahtomme hyvinvointivaltiosta on. Jos me emme uskalla esittää mitään muutoksia, niin heikoimmat kärsivät. 


maanantaina, tammikuuta 13, 2014

Tarjolla luentosarja Keski-Espoon alueesta

Hyvä luentosarja Keski-Espoon alueella asuville:

Keski-Espoo-seura järjestää luentosarjan Entressen kirjaston
Sinisessä huoneessa, Siltakatu 11, 02770 Espoo.

Luennot pidetään tiistaisin klo 18.00 - 19.00
Ohjelma, kevätkausi 2014

• 14.1. Mankby, arkeologiset kaivaukset keskiaikaisessa
kylässä, arkeologi Anna Wessman,
Espoon kaupunginmuseo

• 21.1. Espoon tuomiokirkko, keskiaikaisen kivikirkon vaiheita,
arkeologi Jenni Siltainsuu,Espoon kaupunginmuseo

• 28.1. Keski-Espoon ja Espoon rakentamisesta, arkkitehti
Lars Hagman

• 4.2. Keski-Espoon terveys- ja sosiaalipalvelut, perusturvajohtaja,
Juha Metso, Sosiaali- ja terveystoimen toimiala,
Espoon kaupunki

• 11.2. Kauklahden lasitehdas, kokoelmapäällikkö Pirkko
Sillanpää, Espoon kaupunginmuseo

• 25.2. Espoon keskuksen kehittämisprojektin eteneminen,
kehittämisprojektin johtaja Mikko Kivinen,Tekninen ja
Ympäristötoimi, Espoon kaupunki

Tervetuloa!

Vapaa pääsy