torstaina, huhtikuuta 04, 2013

Espoossa ei ole Stadionia, mutta muuten menee hyvin?

Torstai-iltana pidettiin jalkapallo-olosuhdeilta, jossa jalkapalloseurojen ja kaupungin liikuntatoimen edustajien kanssa käytiin läpi jalkapalloilun olosuhteita Espoossa.  Vastaavanlaisia tilaisuuksia järjestetään eri urheilulajien kanssa. Liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajalle tarjoutuu tilaisuuksien avulla saada tietoa lajien tilanteesta.

Espoon kaupunki on käyttänyt epävirallisen laskelman mukaan jalkapallo-olosuhteisen parantamiseen (rakentamiskustannukset) 18,1 miljoonaa euroa 2000-luvulla. Melkoisen euromäärän. Sillä on rakennettu esimerkiksi kenttiä, uusittu tekonurmia ja valaistusjärjestelmiä.  Espooseen ei enää rakenneta nurmikenttiä vaan uudet kentät tulevat olemaan tekonurmikenttiä, jalkapallonurmia. Tämä on myös palloliiton mielestä askel oikeaan suuntaan. Nurmikentät jäävät vain kentille, jossa on myös yleisurheilutoimintaa.

Tilaisuudessa tuli mieleeni (kiitos työkaverini Marin), että Espoossa pitäisi olla luonnonnurmikenttiä, joissa olisi maalit, mutta muuten kentät olisivat ns. luonnontilassa. Puhuin tästä virkamiesten kanssa ja kuulin, että esimerkiksi Tapiolan Silkkiniityn puistoon kaupungin puisto-osasto ei anna laittaa maaleja. Mikä se sellainen kaupunkipuisto on jossa ei ole elämää? Ketä haittaisi pari maalia isoilla Silkkiniityn nurmikentillä? Tapiola kaipaa elämää! Omalla alueellani Sunan Ankkapuistossa on pari maalia nurmikkoalueella (vai ovatkohan ne läheiseltä koulun kentältä?). Ne mahdollistavat pelien pystyyn pistämisen ilman sen kummempia varauksia. Herätys nyt siellä puisto-osastolla, kravatti löysemmäksi ja maalit Silkkiniitylle.

Espoon Hongan päävalmentaja Mika Lehkosuo kertoi tilaisuudessa Hongan edustusjoukkueen harjoittelumahdollisuuksista (kyllä, puhuimme myös stadionista, mutta jätetään se toiseen kirjotukseen).  Honka treenaa kovilla pakkasilla Ratiopharm-areenalla Tapiolan urheilupuistossa. Areenan tekonurmi on vaan alustana niin huono, että Honka ei tällä hetkellä harjoittele areenalla, rasitusvammojen pelossa. Myöskään kaupungin mielestä (kaupunki ostaa sopimuksen mukaisesti vuoroja areenalta) laatu ei vastaa tällä hetkellä sovittua tasoa. Kaupungille on luvattu, että ensi kesänä alusta vaihdetaan ja sen jälkeen se on Suomen paras. Toivotaan näin.

Espoossa alkaa olla hyvät olosuhteet jalkapalloiluun eri osissa kaupunkia. Mutta sosiaalitilat pukukoppeineen ja henkilöstön tiloineen ovat yhä monella kentällä surkeassa jamassa. Esimerkiksi Keski-Espoon urheilupuistoon ei ole saatu rakennettua uusia huoltotiloja, vaikka niiden piti olla valmiita jo 1,5 vuotta sitten. Huoltotilojen rakentamiseen on varattu 2,5 miljoonaa euroa, mutta arvio rakennuskustannuksista on nyt 3,5 miljoonaa euroa.  Suhtaudun hyvin pessimistisesti siihen, että rakennuskustannuksia saadaan enää merkittävästi alennettua. Lapio pitäisi vain lyödä maahan ja rakentaa puuttuvien tilojen rakentaminen vihdoinkin.

Espoolaiseen futikseen, kuten myös muuhun urheiluun, liittyy se, että pyritään koko ajan parempiin olosuhteisiin. Kesäisin hiekalta nurmelle, talvisin ulkoa sisälle. Ikävä puoli on vain se, että harrastuskustannukset nousevat samalla. Laskun maksavat tietenkin harrastajat. Esimerkiksi Espoonlahdessa avattiin reilu vuosi sitten uusi kuplahalli, jota kaikki kehuvat loistavaksi. Kaupungin tekonurmi luovutetaan talvikaudeksi nimellistä korvausta vastaan Espoon jalkapalloilun tuki Oy:lle, joka pystyttää kentälle talvikaudeksi kuplahallin, josta seurat ostavat sitten vuoroja.   Joukkueet joutuvat maksamaan ylläpitokustannukset hallivuorojen maksuissa, jotka eivät ole aivan matalia.  Eräskin hallissa harjoitteleva joukkue on todella vaikeuksissa harjoittelukustannusten kanssa, joukkue on suurin piirtein menossa konkurssiin korkeiden kustannusten takia. Jopa Espoon Hongan on rajoitettava harjoitteluaan kuplahallissa juuri korkeiden vuokrien takia.

Seurojen rakentamat hallit ovat mahdollistaneet hyvät talviharjoittelumahdollisuudet, mutta kustannukset ovat korkeahkot. Esimerkiksi Espoon keskuksessa sijaitsevassa A-link Areenassa ns. prime time iltavuoro arkisin maksaa 354 €/tunti. Vertailun vuoksi Oulussa, jossa kaupunki omistaa Heinäpään palloiluhallin tuntikustannus on 60 €/tunti (se voi olla jopa ilmainen alle 18-vuotiaille).  Mutta jopa yksityisen OPS:n hallin tuntihinta on noin 100 €/tunti Oulussa. Miten yksityisen hallin tuntihinta voi olla 3.5 kertaa enemmän Espoossa kuin Oulussa?

Urheilun maailma on ihmeellistä.

6 kommenttia:

Martti Tieaho kirjoitti...

Kiitos hyvästä raportista AA. Pitäneekö paikkansa kun Harjunpää sanoi, että Areenan rakentaminen alkaa heti jos kaava vahvistuu?

Ari Paukku kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ari Paukku kirjoitti...

Hyvää tekstiä Antti. Otathan jossain vaiheessa esille sen, että Espoossa pyrittäisiin eri lajeissa tasapuolisiin olosuhteisiin ympäri Espoon. Tällä hetkellä keskitytään mielestäni liikaa jalkapalloilun ja jääurheilun tukemiseen vaikka ne hyviä lajeja molemmat ovatkin niin ei saa unohtaa muita lajeja.

Yksi epäkohta on mielestäni se, että Espoonlahden urheilukentällä ei ole kiertävää juoksurataa. Espoonlahden alue on kuitenkin väkimäärältään iso ja käyttöä radalle varmasti löytyisi. Urheiluseurat ja myös koulut voisivat hyödyntää kenttää paremmin jos siellä pystyisi juoksemaan ympäri kentän. Onneksi sentään Espoonlahden pururata on nyt luvattu kunnostaa.

Espoonlahden kentällä pidetään heittolajien kilpailuja, mutta kilpailuohjelmaa ei voida olosuhteiden vuoksi laajentaa.

Lähin juoksurata löytyy Kauklahden urheilukentältä, mutta sen pinta on niin huonokuntoinen (osin reikäinen ja päällyste repsottaa irrallaan) ettei siinä uskalla juosta saati sitten pitää kilpailuja ilman loukkaantumisen vaaraa.

Antti Aarnio kirjoitti...

Martti, en olisi ollenkaan varma, että rakentaminen alkaa jos kaava vahvistuu. Millä stadioni rahoittaa toimintansa? Kaupungin kanssa ei ole sopimuksia...

Ari, muistaakseni Kauklahden kenttä korjataan (pitää tarkistaa). Tuo tilaisuus oli jalkapalloilun olosuhdetilaisuus, joten luonnollisesti keskityttiin vain jalkapalloilun tilaan. Ei unohdeta muita lajeja.

Anonyymi kirjoitti...

Joo Espoonlahden alueelle pitäisi ehdottomasti saada yleisurheilukenttä. Se on varmasti alueen tuhansien koululaisten toive.

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan Espoonlahden yleisurheilukentän hankkimista.