Siirry pääsisältöön

Liiku ja nuorru!

Ensimmäinen Espoon liikunta- ja nuorisolautakunnan kokous pidettiin eilen. Kuten politiikassa yleensä, lautakunnassa on mukana hyvin erilaisia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, kokeneita ja tulokkaita. Ensimmäisen kokouksen perusteella kasassa on hyvä porukka, joka varmasti vähän tiivistyy kunhan vähän tutustumme toisiimme.


Hyväksyimme kokouksessa liikunta- ja nuorisotoimen käyttösuunnitelmat vuodelle 2013. Siis suunnitelmat siitä mitä toimialalla tehdään tänä vuonna. Espoossa liikunta- ja nuorisotoimen määrärahoja on käytössä noin 41 miljoonaa euroa. Tästä liikuntapalvelut käyttää 34 miljooonaa ja nuorisopalvelut noin 7 miljoonaa.  (kokouksen jälkeen lähteneessä tiedotteessa miljoonat olivat vaihtuneet miljardeiksi, mutta sellaisista summista taidamme vain haaveilla).

Liikuntapuolella aloitetaan tänä vuonna pari merkittävää peruskorjaushanketta, Leppävaaran uimahallin peruskorjaus ja Espoon keskuksen  Kannusillanmäen väestösuojan peruskorjaus. Leppävaara peruskorjauksen aloittamine on tosin kiinni siitä valittaako joku vielä uudesta rakennusluvasta. Toivotaan että valituksia ei tule ja peruskorjaukseen päästään jo syksyllä 2013. 

Jäähallipuolella ongelmia aiheutta Laaksolahden jäähallin käyttökielto ja korvaavan jäätilan saanti. Liikuntatoimi käy neuvotteluja Espoon Kiekkoilun Tuki ry:n kanssa mahdollisista uusista jäätiloista. Ensi talvena Espoon keskuksen tekojäälle tulee kaukalo, jossa osa joukkueista voi harjoitella. Muistanpa itsekin kun harjoittelimme 1980-luvulla Oulun Raksilan jo kadonneella tekojääradalla.. Hyvin onnistui.
Kesällä jatketaan suosittua saariston reittiliikennettä ja olosuhteita esimerkiks Vasikkasaaressa on parannettu, vesivessat ovat saapuneet Vasikkasaareen. Myös Gåsgrundettiin vedetään kesävesijohto. Merellinen Espoo on lähellä sydäntäni, joten olen iloinen että kaupunki satsaa olosuhteiden parantamiseen virkistyssaarissa.


Myös varttuneille tarjotaan hyviä liikuntapalveluja. Espoossa käytössä oleva 68+-kortti, jolla yli 68-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi esimerkiksi uimahalleihin on melkoisen suosittu. Lähes kolmannes yli 68-vuotisaista espoolaisista on ottanut kortin käyttöönsä.

Lautakunnan puheenjohtajana aion pitää huolen siitä, että nuorisotoimi ei jää pikkuveljen asemaan liikunta- ja nuorisolautakunnassa. Nuorisopalveluilla on ohjattua toimintaa 17 nuorisotilalla. Nuoriso-tilatoiminta kohdentuu 9-12 -vuotiaiden osalta arki-iltapäiviin ja 13–17 -vuotiaiden osalta iltoihin sekä arkisin että perjantaisin ja lauantaisin. Lisäksi nuoripalvelut kohdentaa työtään tiettyihin ryhmiin, tämän toiminnan piirissäon noin 150 espoolaista lasta ja nuorta

On mahdollista, että Espooseen pitkään kaivattu Tyttojen talo on vihdoin toteutumassa vuonna 2013.
Valtuusto esitti taloussuunnitelmaa päättäessään 50 000 € talon toiminnan aloittamiseen. Nuorisopalvelut etsii sopivaa tilaa toiminnan aloittamiseen yhteistyössä Kalliolan Nuorten kanssa toiminnan aloittamiseksi syksyllä 2013. Tyttöjen talon toiminnan perustehtävänä on tukea tyttöjen ja nuorten naisten kasvua ja identiteetin kehitystä ja auttaa heitä kasvamaan itsensä näköisiksi naisiksi yhteisöllisyyttä ja naistietoisuutta arvostavassa ilmapiirissä. Kahden pienen tytön isänä tästä ei voi olla kuin iloinen.

Nuorisopalveluiden yksi tehtävä on nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien toiminnan tukeminen avustuksilla, myöntämällä tiloja kerho- ja leiritoimintaan, sekä lainaamalla toimintavälineitä. Avustuksiin on varattu 414 000 euroa noin 70 nuorisoyhdistykselle ja - toimintaryhmälle.

Myös kauan odotettu Luukin leirikeskuksen tilojen korjaus alkaa vihdoin, syksyllä 2013 käynnistyy Luukin leirikeskuksen saunan ja jätevedenpuhdistamon rakentaminen.

Liikunta- ja nuorisotoimella on paljon hyvältä kuulostavia kehittämissuunnitelmia. Näitä suunnitelmia tulen ruotimaan tässä blogissani.




Kommentit

Martti Tieaho sanoi…
Hyvä raportti. Olethan linkittänyt sitä riittävästi eri puolille. Ei taidettu äänestää kertaakaan?
Martti Tieaho sanoi…
Oliko läsnä Martti M. (tietenkin) ja Markku S. (ehkäpä) ja Lasse Talasma?
Antti Aarnio sanoi…
Ei äänestetty, sopuisia olimme.
Paikalla olivat lähes kaikki päälliköt johtajineen.
Sari Mäki sanoi…
Alanpa seuraamaan tätä. Itse istuin liikuntalautakunnassa. Samoilla linjoilla siellä edetään. Leppävaaran uimahallin remontti pitää saada pikimiten alkuun. Käsittämätöntä tuo valituksien määrä. Kaikki muut hankkeet odottavat kuitenkin tämän valmistumista. Kuten Matinkylän uimahalli. Tsemppiä kokouksiin :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhden luukun periaatteella kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta ihmisille

Yksi luottamustehtävistäni Espoossa on yksilöasiainjaoston puheenjohtajuus. Jaostossa käsittelemme parin viikon välein kuntalaisten tekemiä valituksia saamiinsa etuus- tai palvelupäätöksiin. Pääasiassa asiat liittyvät kuljetustukiin, omaishoidon tukiin ja toimeentulotukeen.
Tämä tehtävä tuli minulle – kuten politiikassa usein – pyytämättä ja yllätyksenä, mutta on osoittautunut yllättävän opettavaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Käsiteltävät asiat ovat toivottavasti opettaneet myös nöyryyttä, sillä niin vaikeita tilanteita ihmisillä on verrattuna omaan tilanteeseeni.

Toimeentulotukea koskevissa päätöksissä jaostomme on harvoin muuttanut virkamiesten päätöksiä. Suuri osa valituksista on tehty siksi, että valittaja ei ole ymmärtänyt, miten hänen toimeentulotukensa on laskettu ja mitkä tulot miltäkin ajalta on otettu huomioon. Näppituntumalla eniten valituksia aiheuttaa se, että ihmiset eivät hahmota minkä kuukauden tuloksia omat tulot lasketaan. Tarvetta neuvonnalle ja opastukselle on.

Kau…

Lommila, Lommila, Lommila

Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin tänään Karvasmäki, Lommila, asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Lyhyesti kyse on siitä, että Espoon kaupunginhallitus otti ja muutti kaupunginsuunnitelulautakunnan päätöstä ns. Lommilan kaavasta. Kaupunginsuunnittelulautakunta oli linjannut, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määräksi 4000 kerrosneliömetriä. Eli että kauppakeskukseen ei tule Citymarkettia ja Prismaa. Nyt valtuustossa Jaana Leppäkorpi teki palautusesityksen, että "asemakaavan muutos palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaavamääräyksillä rajataan päivittäistavarakaupan määrä 4000 kerrosneliömetriin".
Ehkä hieman yllättäen valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. YES. Tämä oli Jaanalle hieno päätös hänen valtuustouralleen. Meille demareille jää iso aukko täytettäväksi kaupunginsuunnitteluasioissa Jaanan lähdön myötä.
Minunkin piti mennä vastustamaaan Lommilan suunnitelmaa ja valmistelin kiireessä oheisen puheen. Timo Soini kann…

Tosi Vihreä

Innokkaat blogilukijani kommentoivat taannoin, että kirjoita välillä niistä remonttiprojekteista, kun polittisia juttuja ei jaksa lukea. Mitä? Eikö kaikkia ihmisiä kiinnosta mitä Espoon sos. ja terveyslautakunta päättää? Ymmärrän yskän ja pyrin parantamaan tapani. Olen päättänyt, että yritän jotenkin raportoida mitä lautakunnassa tapahtuu, että jokin innokas kuntalainen voisi halutessaan lukea lautakunnan asioista tai ottaa yhteyttä. En aio sitä lopettaa, vaan jatkan katkeraan (?) loppuun saakka. Yritän omalta osaltani vaikuttaa siihen, että politiikka olisi avointa.

Kaunopuheisuus sivuun ja asiaan. Remonttiasioista on tosiaan tullut kirjoitettua aiottua vähemmän. Se ei meinaa sitä, etten olisi mitään tehnyt, sillä pientä projektia on totta kai ollut meneillään. Toukokuussa kyllästyin pienen vajaan 20 neliön nurmikkoon takapihallamme. Olin sitä kolme vuotta yrittänyt kasvattaa, aika huonolla menestyksellä. Kärsimättömyyttäni en aikoinaan tehnyt tarpeeksi huolellista työtä. Kuulostanee…