torstaina, helmikuuta 10, 2011

Pientä pintaremonttia - makuuhuoneen ehostus

Vaihdoimme huonejärjestystä, lapset ja vanhemmat vaihtoivat makuuhuoneita. Palasimme huoneeseen, johon viisi vuotta asuntoon muuttaessamme asetuimme. Teimme silloin huoneessa perusremontin: lattiaan laitettiin parketti, ikkunat maalattiin, listat uusittiin, seinät tapetoitiin ja katto maalattiin. Itse asiassa teimme näin jälkikäteen tarkasteltuna aika ison remontin. Silloin opin sen, että remonttiprojekteissa on oleellista tehdä realistiset suunnitelmat, liian tiukkoja aikatauluja ei kannata yrittää laatia.


Huoneessa on päätyseinässä lastulevypinnoitus, levyjen välissä on tai oli muutaman sentin rako. Se näytti ihan hirveältä, joten päätin viisi vuotta sitten laittaa raot umpeen, jotta tapettiin ei tulisi katkoksia. Etsin netistä ja kirjoista neuvoja, joissa useissa varoiteltiin sitä, että rako tulee elämään, jolloin tapetti lopulta repeää. Vedin silti raot umpeen, muistaakseni laittamalla osaan raoista puuriman ja jotain silikoonimassaa rakoihin. Sen jälkeen tasoitin kohdat tasoitteella. Mutta koska kiire oli kova (ja olen joskus huolimaton) tasoitus onnistui huonosti. Tapetin alta kohosivat ei niin kauniit kummut. Tapetti sen sijaan ei ole viiden vuoden aikana pahemmin repeillyt. Eli voin suositella rakojen täyttämistä.

Päätimme nyt tehdä pienen remontin huoneeseen eli tapetoida seinät uudelleen. Revin tapetin pois ja onneksi ne lähtivät helposti. Tasoitin viisi vuotta sitten peittämäni levyjen väliset raot uudelleen ja hioin seinän. Ostimme aika räväkän tapetin (minun valintani) ja aloitimme tapetoinnin.

Kun edellisellä kerralla tapetoin, käytin tapettia, jossa tapettiliisteri vedetään suoraan seinään ja sen jälkeen tapettirullasta vedetään suoraan vuotia suoraan seinään ilman niiden liisteröintiä. Se on helppoa ja nopeaa tapetointia. Nyt ostamme tapetti oli perinteistä tapettia, joka liisteröidään ja annetaan vettyä, ennen seinään laittamista. Tämän tapetin laittaminen oli hidasta. Kahden seinän laittamiseen meni puoli päivää, eikä pieniltä virheiltä vältytty.

Lopputulos oli mielestäni kuitenkin upea. Sopivan värikäs tapetti tasapainottuu muuten vaaleilla kalusteilla ja tekstiileillä (kuvia myöhemmin).

Kun kannoimme huonekalut huoneeseen, totesimme että vanha sänky ei sovi ruman päätynsä kanssa yhtään tapetin värin kanssa. Tee se itse-mies keksii kuitenkin ratkaisun, joten päätin sahata käsisahalla sängynpäädyn pois. Ja niin iltasella sahasin ulkona pakkasessa sängynpäädyn pois. Naapurit – jos he ylipäätänsä enää ihmettelevät remonttitempauksiani – miettivät varmasti mielessään Aarnion pojan aivoituksia. Sängystä tuli kuitenkin hyvä ja toistaiseksi se on pysynyt kasassa.

Pienellä muutoksella saimme viihtyisän huoneen ja mikä parasta – itse tekemällä ja suunnittelemalla.

Ei kommentteja: