lauantaina, helmikuuta 20, 2010

Mitä järkeä on oppilaiden siirtämisessä?

Espoon opetuksen ja varhaiskasvatuksen lautakunta päätti viime viikolla lukuvuoden 2010-2011 oppilaspaikoista vuosiluokillla 7-10. Tai ainakin sen piti päättää, sillä lautakunta palautti asian valmisteltavaksi (pöytäkirja ei ole vielä netissä, joten en voi tarkistaa asiaa). Media uutisoi, että lautakunta oli äänestänyt siitä, siirretäänkö Keski-Epoon koulusta osa oppilaista muihin alueen yläkouluihin. Ilmeisesti lautakunta oli hyväksynyt puheenjohtajan ehdotuksen, että näin meneteltäisiin.

Keski-Espoon koulussa maahanmuuttajien osuus on korkea, mutta oppimistuloksista minulla ei ole mitään tietoa. Fakta lienee, että osa vanhemmista ei haluaisi laittaa omia lapsiaan tähän kouluun. Sitäkään on turha unohtaa. Koulun imago on huono, mutta perustuuko se faktaan vai mielikuviin? Mutta onko oppilaiden siirtämisessä järkeä? Mitä sillä haetaan?

Jos oppilaiden siirtäminen tarkoittaa sitä, että Keski-Espoon koulun resurssit paranevat, niin siirtäminen voi olla hyvä ratkaisu. Koulu pystyy lisäresursseillaan toivottavasti parantamaan koulun imagoa ja oloja koulun toimivuutta.

Vai pyritäänkö oppilaiden siirtämisellä vain lakaisemaan roskat maton alle? Puututaanko sillä itse ongelmaan ollenkaan? Saadaanko sillä koulun maine paremmaksi ja oppilasjakauma tasaisemmaksi? Minulla on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, koska en tunne koulun tilannetta kovin tarkkaan, enkä myöskään tiedä mitä lautakunta oikeastaan päätti.

Pelkään vain, että oppilaiden siirtäminen ei ole mikään kestävä ratkaisu. Jos oppilasrakennetta halutaan tasapainottaa, niin siirrettävien oppilaiden pitää olla maahanmuuttajataustaisia. Ja se, että oppilaiden valintaan vaikuttaa etninen tausta saattaa olla perustuslain vastaista.

Joten toivottavasti asiassa tehdään oikeasti järkeviä päätöksiä.

1 kommentti:

Juri Aaltonen kirjoitti...

Oma lapsi kävi keski-Espoon koulua 1½ vuotta (luokat 7-8½)ollessaan evakossa omasta Olarin koulusta remontin takia. Monet oppilaiden vanhemmista olivat etukäteen erittäin huolestuneita keski-espoon koulun maineesta. Kommentit olivat rasistisen ala-arvoisia. Kaikki meni kuitenkin kerrassaan mainiosti. Ei mitään ongelmia. Hyvin meni 1½ vuotta.

Toinen asia on oppilaiden siirtäminen. Muistetaan Kennedyn rotusekoitus jenkkien kouluissa. Oppilaita rahdattiin edestakas valkoisten ja muistien alueiden kouluihin. Näin kai syntyivät ne jenkkien keltaiset koulubussit. Käsittääkseni tuo toiminta oli todella tärkeää rotujen välisten epäluulojen ja yhteistyön parantamisen kannalta. Miksei sama toimisi Espoossa? Miksi "kaikki" maahanmuuttajat sullotaan yhteen kouluun? Ennakkoluulot vaan vahvistuvat.