torstaina, toukokuuta 15, 2008

Ehdokkaani SDP:n puheenjohtajaksi

Postiluukusta tipahti Espoon kunnallisjärjestön jäsenkysely puheenjohtajasta. Osallistun ilman muuta kyselyyn, mutta kuka on ehdokkaani?

Lähtökohdat: En ole kenenkään ehdokkaan kavereita ( heh,heh), tavannut olen useampia, jossain määrin olen tutustunut Mia-Petra Kumpula-Natriin.
Demari-lehden vaalikone antoi vastausten pohjalta ykkösehdokkaakseni Johannes Koskisen, erittäin yllättävää! Mutta tiputan silti Koskisen pois listoiltani. Hän on varmasti viisas mies, mutta ei sopiva puheenjohtajaksi.

Laulukuoroon lähtevät myös Viitanen, Skinnari, Kiljunen ja Tuomioja. Pidän Tuomiojaa myös porukan älykkäimpänä.Vaikka pidän siitä, että Tuomioja uskaltaa laukoa mielipiteitään rohkeasti ja sanoo mitä ajattelee, niin ei tällä(kään) kertaa Eki.
Jäljellä ovat Filatov, Kantola, Urpilainen, Kumpula-Natri. Unohtuikohan joku, kun heitä on niin monta?

Filatovista olen kuullut kehuja, hän toimi ministerinä hyvin ja on kokenut. Mutta jotenkin hän ei vakuuta. Teemat ovat sosiaalijargonia (tosin niin ne ovat hyvin pitkälti muillakin ehdokkailla). Kun ei nappaa, niin ei nappaa.

Kantolassa täytyy olla jotain, jos hän saa eniten ääniä Turun demarien kuntavaalien jäsenäänestyksessä. Hän on mielenkiintoinen persoona, joka on noussut nopeasti politiikan huipulle. Mutta kokemus ei vielä riitä. Pysy vielä hyllyllä korkoa kasvamassa, Ilkka.

Jutta Urpilaisesta taitaa tulla uusi puheenjohtaja. Hyvä kannatus näkyy kuulemma hänen itseluottamuksessaan, joka on kuulemma noussut uudelle tasolle. Mutta, mutta. Olisiko hänestä tullut ikinä kansanedustajaa ilman isältään perittyjä ääniä? Saatan olla kateellinen, mutta vieroksun näitä suvussa kulkevia kansanedustajapaikkoja. Ei Päivi Lipposestakaan olisi tullut ikinä kansanedustajaa ilman Paavo Lipposta. (Päivi Lipponen kyllä vaikuttaa aika aikaansaavalta - ainakin kirjoittajana). Mutta vähentääkö se Urpilaisen arvoa tai osaamista, vaikka isänsä äänet olisikin perinyt? Urpilainen on lisäksi vähän liian opettajamainen esiintymisessään, mistä annan myös miinuksen. Äläkä käytä enää toista kertaan termiä energiamix televisiossa, se kuulostaa hirveältä.

Mia-Petra Kumpula-Natri vetoaa minuun EU-teemoillaan ja osittain ilmastonmuutos-osaamisellaan. Hän on myös ihmisenä mukava. Mutta nyt tulee asia, josta minut vielä teilataan. Olisin kunnioittanut erittäin paljon Mia-Petraa, jos hän olisi pitäessään tiedotustilaisuutta kertonut luopuvansa puheenjohtajaehdokkuudesta raskauden ja syntyvän lapsen takia. Kertonut rehellisesti, että tehtävä kiinnostaa häntä, mutta hän ei lähde mukaan tässä tilanteessa, koska haluaa antaa aikaa pienille lapsilleen. Minulle tämä ei ole naiseuteen vaan vanhemmuuteen liittyvä kysymys. Jos vastaavassa tilanteessa olisi ollut mies, olisin halunnut hänen kieltäytyvän saman syyn takia. Toki aika harva mies näin tekisi, mutta useamman pitäisi tehdä. Jos teesimme on se, että vanhempien tulisi viettää enemmän aikaa lapsiensa kanssa, eikä työelämä saisi viedä liian suurta osaa vuorokaudesta, meidän pitäisi myös yrittää elää niin.

Siis Jutta vai Mia-Petra? Taidan heittää kolikkoa….

12 kommenttia:

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Tässä kirjoituksessahan oli lähes yhtä jännittävä juoni kuin taannoisessa eeron puheessa. Valitettavasti loppu kyllä oli hienoinen pettymys. Ei puheenjohtajaa voi valita kolikolla, vaan muilla perusteilla!

Antti Aarnio kirjoitti...

No,näin suomen pelin jälkitunnelmissa ja bussissa kirjoitetuin kommentein, en sentään heitä kolikkoa. mutta, minä en ole valitsemassa, joten sinällään sillä ei ole väliä vaikka heittäisinkin.
Venäjä oli muuuten parempi. Joten voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

Ville Kopra kirjoitti...

Entä jos Jutta valitaan ja hän ilmoittaa kuukauden kuluttua odottavansa lasta? Entä jos Tuomioja tulee valittua ja haluaa vanhoilla päivillään ruvetakin vielä isäksi? Eikö ole vähän syrjivää sulkea nuoren naisen edestä ovia sillä perusteella, että hän sattuu työnhakutilanteessa olemaan raskaana?

Ymmärrän ajatuksesi siitä, että lapsen vanhempien on pystyttävä järjestämään riittävästi aikaa perheelle, mutta sen asian voi kukin perhe järjestää omalla tavallaan. Tämän hetkisessä hallituksessa ministereitä ihan pienine lapsineen on ainakin Paula Lehtomäki ja Suvi Linden. Pitäisikö heidät vapauttaa valtioneuvoston jäsenyydestä tämän asian perusteella?

Antti Aarnio kirjoitti...

Ihmset ovat vapaita tekemään omat valintansa - omista lähtökohdistaan. Kirjoitin vain , että olisin arvostanut Mia-Petraa suuresti, jos hän olisi skipannut ehdokkuuden raskautensa takia. Minusta se olisi ollut poikkeuksellinen (!) veto. Olisin ihan samoin arvostanut vaikka Ekiä, jos hän olisi isäksi tulon vuoksi vetäytynyt kisasta. Sekin olisi poikkeuksellinen veto. Minulle tämä ei ole sukupuolikysymys, vaan vanhemmuuskysymys. Arvostan yhä Mia-Petraa, mutta arvostaisin vielä enemmän, jos hän olisi vetäytynyt kisasta.

En ole sitä mieltä, että kisaan ei saisi osallistua raskaana tai vaikka yhdeksän lapsen isänä. Mutta jos yhdeksän pienen lapsen isä osallistuisi kisaan, kehoittaisin hänen keskittymään kotihommiin vielä muutaman vuoden.

Ville, come on, ihan niin tyhmä en sentään ole, että ministereiden eroa vaatisin lasten takia. Mutta olisi virkistävää nähdä, että jokin politiikkko, yritysjohtaja, ay-johtaja vetäisi muutaman vuoden pienempää roolia lasten ollessa pieniä. Ja sanoisi sen reilusti julkisuudessa. Ja olisi kaiken lisäksi vielä mies. Saahan sitä haaveilla.

Aion muuten äänestää jäsenäänestyksessämme Jutta Urpilaista. Ja se ei johdu näistä perhehommista. Olen ihmetellyt, miksi kirkon ja SDP:n välillä on yhä juopaa. Monet demareiden johtohenkilöt eivät kuulu kirkkoon, eikä kirkko ole kovin hyvässä huudossa demareiden keskuudessa. Minulle evankelisluterilainen kirkko on aika tuttu ja arvostan kirkon työtä. Kristillisyys ja demarius eivät mielestäni ole mitenkään ristiriitaisia, vaan taustalla ovat samanlaiset arvot: lähimmäisistä huolehtiminen, solidaarisuus ja heikoimpien puolella oleminen. Haluan, että SDP tekee tulevaisuudessa enemmän yhteistyötä evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Vaikka uskonnollista vakaumusta ja politiikka ei tule sotkea, yhteistyö sujuu paremmin, jos puheenjohtaja on kirkon jäsen. Siksi äänestän Jutta Urpilaista.

Arvojeni puolesta taidan olla aika konservatiivinen. Eikös se koti, uskonto ja isänmää- ajattelu ollut Kokoomuksen heiniä?

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Vaikea ajatella, etteikö nuo asiat kuuluisi kaikille. Demareiden ajattelussa on tietty korostunut se, että kaikilla tulee olla myös mahdollisuus ja oikeus osallistua tämän yhteiskunnan rakentamiseen työelämässä. Ja oikeus yhdessä vastata perheen elannosta. Meille perhe ei myöskään välttämättä tarkoita pelkästään miehen ja naisen välistä avioliittoa yhteisine lapsineen.

Uskonnon osalta meillä on kai enemmän korostettu sen yksityisyyttä, mikä sopii myös omaan käsitykseeni uskosta tai uskomattomuudesta. Suhde valtion kirkkoon sen sijaan on ollut vaikeampi. Nykyään varmasti moni demari arvostaa kirkon tekemää diakoniatyötä.

Ja eikös kaikki suomalaiset ole kriittisillä hetkillä olleet puolustamassa isänmaata?

No se sikseen. Tulihan se sinun kantasi sieltä ilman ja itsellenikin Jutta on ehdoton kakkosehdokas, jos sellaisen valinnan eteen joudun. Eikä omaan kantaani vaikuta Mipen raskaus.


***
Pronssi oli hieno saavutus ja Selänteeltä on parasta lopettamisilmoitus.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Antti, kirjoitat hyvää blogia. Kommentoin ensimmäistä kertaa, ja/koska olen Mippen tukija ja pidän perustelujasi pj-kysymyksessä kommentoinnin arvoisina.

Ensinnäkin vanhemmuus ja raskaus. Pidän tavattoman suurena voimavarana sitä, että uusi puheenjohtaja tuntisi perheiden arjen ja ne haasteet, jotka työn ja perhe-elämän erottamiseen/yhteen sovittamiseen liittyvät. Toiseksi, johtaminen on tiimityötä ja ainakin itse toivoisin "monikärkisyyden" toteutuvan SDP:ssä tulevaisuudessa nykyistä paremmin. Pitäisin myös upeana signaalina ulospäin odottavan äidin valintaa poliittisen puolueen puheenjohtajaksi. Biologia ei rajoita naisten mahdollisuuksia ja tasa-arvoa edistävä puolue todella alleviivaisi tätä.

Nämä ovat kuitenkin vain kuriositeetteja, sillä Mippellä on oma upea poliittinen agenda, jota hän on kampanjassa tuonut esille. Hyvinvointipalveluiden murros, ilmastohaaste, näkemys eurooppalaisesta integraatiosta ovat isoja teemoja ja haasteita, jotka puolueella ja Suomella on edessään. Kun vielä persoona/johtajuus/innostavuus toimivat, niin eikö tämä ole se kokonaisuus, joka kisan tulisi ratkaista?

"Haluan, että SDP tekee tulevaisuudessa enemmän yhteistyötä evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Vaikka uskonnollista vakaumusta ja politiikka ei tule sotkea, yhteistyö sujuu paremmin, jos puheenjohtaja on kirkon jäsen. Siksi äänestän Jutta Urpilaista."

Tämäkö on ratkaiseva kysymys SDP:n puheenjohtajaa valittaessa? I'm stunned;)

- Arto

Antti Aarnio kirjoitti...

Vanha moralisti kommentoi:

Arvasin, että siitä kirjoituksesta nousee vielä meteli vähäisessä lukijajoukossani. Kadunko edes? Ehkä vähän, sillä en halua leimautua miksikään äidit lapsia hoitamaan -tyypiksi. Mutta tehdään nyt yksi fakta selväksi, minulle puheenjohtaja-kisa ei ole yhtä tärkeä kuin monille muille ehdokkaiden kampanjoissa mukana oleville. Aloin tarkemmin pohtia koko puheenjohtaja-kysymystä, kun kunnallisjärjestön kysely tuli, ja eikä se pohdinta nyt kovin analyyttistä ollut. Sehän oli sellaista musta tuntuu –linjaa. Nyt joku siellä toteaa, että puheenjohtaja-valintaa tulee suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella. Näin on, mutta minun ei tarvitse, koska en ole häntä valitsemassa. Enkä osallistu kenenkään kampanjaan.

Ekonomistina ja varmaan puolueen jäsenenä minun pitäisi ajatella, että on hienoa, kun Mia-Petra on ehdolla, Arto perusteli sen hyvin. Mutta perheenisänä ajattelin, että olisi ollut myös kunnioitettava ratkaisu (MINUSTA) luopua kisasta. Enkä ala nyt sitä enemmän perustelemaan, jottei minulle postiteta Kokoomuksen jäsenkaavaketta.

Jos minä olisin puoluekokousedustaja, miettisin asiaa tarkasti ja kuuntelisin ehdokkaita, ja äänestäisin sitten kokouksessa. Tuskin silloin ratkaiseva ero tulisi siitä, että onko kirkon jäsen vai ei. Mutta kun

Antti Aarnio kirjoitti...

...verkkomaailmassa pitää olla nopea ja lyhytsanainen, niin muuta en keksinyt. Tällä kertaa...

Petri Mustakallio kirjoitti...

En minä kyllä ymmärrä miksi pitäisi alkaa arvioimaan sitä onko jonkun ihmisen syy kannattaa tai olla kannattamatta joitakin ehdokkaita hyvä vai huono.

Olen äänestänyt kymmenissä erilaisissa vaaleissa ja perusteet ehdokasvalinnalle ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Toki aina olen ajatellut, että suht samanmielistä äänestän mutta kun sellaisia on yleensä ollut tarjolla useita on lopullisen valinnan saattanut ratkaista vaikkapa se, mistäpäin ehdokas on kotoisin tai mitä lätkäjoukkuetta hän kannattaa.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

No, olemme Pete tästä täysin eri mieltä. Minusta esimerkiksi ikää tai sukupuolta keskeisenä perusteluna pj-valinnalle on perusteltua kritisoida. Samoin vaikkapa sitä, jos oma valinta puolueen puheenjohtajaksi määräytyy sen perusteella missä tämä asuu (huomaa ero siihen, että tuntisi ehdokkaan!).

Perustelujen pitää minusta olla tiukasti sidoksissa valinnan merkitykseen. En väitä, etteikö osana mosaiikissa, joka ehdokkaan mielikuvaksi muodostuu olisi esimerkiksi uskonto, mutta poliittisen johtajan valinnassa sittenkin tärkeimmistä ominaisuuksista ja vaatimuksista löytynee laaja yhteisymmärrys. Ja niiden kautta on mahdollista tehdä kestävä ratkaisu.

Antti, ymmärrän toki erilaiset tilanteemme. Itse Mippen kamppista tekien otan kaikki - heikot ja vahvat signaalit - vakavasti;)

Kesän odotusta Espooseen!

Petri Mustakallio kirjoitti...

Ero taitaa olla ennen kaikkea siinä miten suurella vakavauudella näihin asioihin suhtaudumme...

Antti Aarnio kirjoitti...

Nyt on pakko vielä jatkaa, nimittäin Petri nosti kiinnostavan huomion esille.

Ihailen, mutta toisaalta ihmettelen sitä, miten vakavasti monet politiittisten puolueiden nuorehkot, aktiiviset jäsenet ovat liikkellä. Miten ne jaksavat vääntää niin vimmalla?