sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Sunankaaren jatke rakennettava

Lähetin oheisen kirjoituksen Länsiväylä-lehteen. Luettuani sunnuntain Länkkärin, piti yrittää reagoida. Minusta on tosi kummallista, että sitä pätkää ei ole rakennettu. Suna on sumpussa ja sumppua on purettava. Muutama Tuomarila-seuran aktiivi valittaa, ettei sitä saa rakentaa. Katsotaan, julkaistaanko. ....

Länsiväylä julkaisi näkyvästi etusivullaan (30.9) hyvin yksipuolisen kirjoituksen Sunankaaren ja Sunanniityntien yhdistämistämissuunnitelmista. Jutun mukaan paikalliset asukkaat eivät uutta yhteyttä tarvitse. Asukkailla tarkoitettaneen tässä yhteydessä muutamia tulevan tien vieressä asuvia ja paria Tuomarila-seuran aktiivia. Sen sijaan esimerkiksi Sunan asuinalueen asukkaat, joille jatkeen rakentaminen olisi selkeä parannus kulkuyhteyksiin, oli täysin kirjoituksessa unohdettu. Karttaa katsomalla selviää, että Espoon keskuksen alueeseen kuuluvat Suna ja Tuomarila on kummallisesti erotettu toisistaan. Päästäkseen autolla Tuomarilan asemalle, Turunväylälle tai vaikkapa Kauniaisiin, on kierrettävä Suvelan tai radan vartta kulkevan Tuomarilantien kautta. Suurimmalle osalle sunalaisista ajoyhteys olisi parannus liikenneyhteyksiin ja myös niille tuomarilaisille, jotka kulkevat Suomenojan suuntaan.

Läpiajoliikenne Espoon keskuksen eteläisistä osista Suvelan itäpuolelle kulkee pääosin Suvelan läpi. Tien molemmilla puolilla on koulu, päiväkoteja ja urheilukenttä. Tie on ahdas ja liikenne aiheuttaa häirötä ongelmista muutenkin kärsivälle lähiölle. Siellä on sitä turhaa liikennettä, josta pitäisi päästä eroon. Sunankaaren jatke vähentäisi läpiajoa Suvelan läpi, mikä lisäisi Suvelan viihtyvyyttä. Mutta se ei ole pientaloaluetta, eikä taida Tuomarila-seuraa kiinnostaa. Virkamiesten tulee jatkaa asia valmistelua, jotta asemakaavan mukaiset suunnitelmat aikanaan toteutuvat. Naurettavat väitteet tuhansien ajoneuvojen läpiliikenteenteestä voi jättää omaa arvoonsa. Myös Länsiväylä lehden tulisi terästäytyä ja kirjoittaa juttunsa perusteellisemmin esittäen myös muita asioihin liittyviä näkökulmia.

10 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Rohkea kirjoitus, mutta olen ehdottomasti samaa mieltä. Kaikilla on toki oikeus julistaa mielipidettään, mutta niinhän se aina tuppaa olemaan että parempi väki kärsii äänekkäämmin.

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Toivottavasti se julkaistaan. Keskustelimme asiasta jonkin verran silloin, kun Sunassa asuimme ja ainakin meidän silloisen taloyhtiön asukkaat kannattivat tien rakentamista.

Muutama vuosi sitten asia oli esillä, jolloin arvioitiin asemakaavan ajantasaisuutta ja mahdollisia vaihtoehtoisia linjauksia. Lopputulos oli se, että kaavassa oleva linjaus on paras. Se on myös lyhyin, muut vaihtoehdot olisivat menneet Keskuspuistoon, mitä ei voi hyväksyä.

Joukkoliikenteen kehittämisen kannalta kyseinen tienpätkä on perusteltu. Kaupunkiradan jatkon hankesuunnitelmissa on ajatus siitä, että linja 154 loppuu ja 156 alkaa kulkea Espoon asemalta Kirstintien kautta Sunaan juuri tuon Sunankaarteen kautta ja sieltä edelleen Saarnilaakson koulun ohi Finnoontielle ja Länsiväylälle. Ja Sunasta Espoon asemalle tultaisiin tietysti päin vastaista reittiä pitkin.

Joukkoliikenne perustuisi tietysti yhä enemmän syöttöliikenteeseen ja sen kannalta tuollaiset sumput ovat kehnoja.

Ja vielä yksi asia. Tiehankkeen yhteydessä on syytä olla huolissaan mahdollisesta turhasta läpiajoliikenteestä ja nopeuksista. Minusta asukkaiden olisikin nyt syytä esittää Sunankaarteen ja Sunanniityntien kehittämistä hidaskaduiksi tieosuuden rakentamisen yhteydessä. Jo nyt on oltu huolissaan autojen nopeuksista esim. Solisevantien kohdalla, missä kulkee koululaisia Sunan kouluun. Autot kiihdyttävät suoralla aikalailla pahimmillaan.

Hidasteita on mahdollista toteuttaa myös niin, että bussit pääsevät niistä kulkemaan.

Sitä minusta asukkaiden kannattaisi ajaa ja yritän sen puolesta myös itse olla hieman aktiivinen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuota tietä ole tarkoitettu vain Sunan ja Tuomarilan asukkaiden kulkuyhteyksien parantamiseksi vaan kyllä se on tarkoitettu vaihtoehtoiseksi kauttakulkuyhteydeksi Kauniaisten ja Turunväylän suuntaan. Liikennemääräennusteet (2030) on 6000 autoa vuorokaudessa, mikä olisi suurinpiirten sama kuin Kirstinmäen läpi kulkeva liikenne.

Kannattaa muuten kääntyä Tuomarila-seuran pj:n puoleen tehdystä mielipidekyselystä, ennen kuin esität omia arvioitasi faktoina.

Minun on myönnettävä, että oma lehmänikin on ojassa. En koe itseäni "paremmaksi väeksi". Omasta tontistani on jo pakkolunastettu tätä tietä varten siivu ja tien tuleva korko tonttini reunassa on 2 metrin korkeudella. Siinä voi keittiön ikkunasta ihastella ohikulkevien alustaratkaisuja.

Tuomarilan kentän ympäristössä maasto on savimaata ja suunnitellun tien välittömässä läheisyydessä on rakennuksia, joiden perustukset on rakennettu sen aikaisten käytäntöjen mukaan ilman paalutuksia. Nämä talot tuskin kestävät pohjavesien laskua ja maan muokkausta sekä jatkossa tuota liikennemäärää ja tietä varten tuotuja maamassoja.

Mitään arvoa tuskin lasketaan Alueen ainoalle leikkipuistolle tai pelikentälle, kun puntarissa on 5 min säästö työmatkassa. Samaa voisi sanoa Luhtaniityn päiväkodista, jonka vieritse tie menisi. Itsekin mielelläni kulkisin ripeämmin Finnoontielle, muttei minulla ole pokkaa vaatia tietä toisten pihojen kautta.

Toivottavasti joku olisi niin viisas, että keksisi vaihtoehtoisen reitin, missä olisi pienemmät haitat.

T Markku O

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Hienoa Anntti! Olin juuri alueen liikenneillassa ja siellä kommentoitiin kirjoitustasi ja vastattiin "kysymyksiisi", vaikka et edes ollut paikalla. Aikamoinen alku poliittiselle uralle ;)

Asukasillassa kävi ilmi myös se, että Sunankaarteen suunnittelu on osa kokonaisuutta. Samalla suunnitellaan nimenomaan Luhtatien, -polun ja -kujan rakentamista.

Liikenne-ennuste v.2030) on, että Sunankaarteessa kulkisi n. 4500 autoa vuorokaudessa. Minusta olisi mielenkiintoista tietää, mikä liikennemäärä on päivällä, kun lapset ovat päiväkodin pihalla. Eli kuinka suuri osa noista autoista kulkee aamu- ja iltapäivän ruuhkatuntien aikana.

Olennaista on, ettei katua varten ole varattu varoja rakentamiseen, vaan sen tarpeellisuutta selvitetään nyt ja sitä, miten se rakennettaisiin selvitetään. Millaiset pengerrykset tulisi, kuinka leveä kadusta tulisi, selviää vasta myöhemmin.

Tsemppiä Antti! Jatka samaan malliin ;)

Antti Aarnio kirjoitti...

Ha haa,

Blogini on yllättänyt jos ei nyt ihan kansainvälistä uutiskynnystä, mutta paikallisen kuitenkin.

Olisin tullut liikenneiltaan, mutta enollani oli 75- vuotissyntymäpäiväjuhlat. Mukava tilaisuus olikin.

Kiitos Raimo O:lle palautteesta. Mielipidekirjoitus harvoin pääsee läpi, jos se ei ole vähän kärjekäs.

Olet varmaan kuitenkin samaa mieltä siitä, että Sunan liikennejärjestelyt ovat kummalliset. On luotu pussinperä, josta läpiajoliikenne kulkee alueen isoimman lähiön läpi. Siinä ei ole mitään järkeä. Asukasmäärä on Sunassakin lisääntynyt ja lisää rakennetaan, yhteys Tuomarilaan on saatava puhkaistua jostain muualtakin kuin Suvelan läpi. Minä en asu Suvelassa, eikä liikenne sillä alueella suoraan kosketa minua, mutta kaikki varmasti voivat myöntää, että se ei Suvelan asuinalueen arvoa paranna.

Olen pahoillani, että tie osuisi tontillesi. Olisi tietenkin hyvä, että tieyhteys saataisiin johonkin sellaiseen paikkaan, jossa se aiheuttaisi mahdollisemman vähän häiriötä. Tässä tapauksessa sellaisen paikan löytäminen taitaa olla vaikeata.

Mutta jokin ratkaisu asiaan tulee löytää. Tie on kuitenkin ollut merkittynä asemakaavaan jo kauan aikaan, joten millä perusteella sitä ei pitäisikään rakentaa?

Minun työmatkaani tieyhteys ei tule vaikuttamaan. Poljen polkupyörällä Tuomarilan asemalle kesät ja talvet.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys vielä.

Olin myös asukasillassa, jossa myös liikennemääräennusteet esiteltiin. Netistä löytyy 30.8.2007 päivätty ennustedokumentti. Linkki alla:
http://www.espoo.fi/binary.asp?path=1;28;11866;16304;16395;16405;71913;72925;72928;72931;72937&field=FileAttachment
Sivulta 11 löytyy Kuva 9 Keskimääräinen arkivuorokauden liikenne 2030 kun verkkoon on lisätty yhteys Sunanniityntieltä
Sunankaarelle Sunassa.

Sunanniityntien päässä avattua yhteyttä liikennemäärä on 6000 autoa vuorokaudessa, mutta ilmeisesti päiväkodin kohdalla liikenne ennusteessa jakautuu kahtia. Tuomarilaan jatkaa ennusteen mukaan 3400 autoa ja Pitkänotkon kautta Kauniaisten suuntaan 2700 autoa. Pahimmillaan tämä tarkoittaisi, että päiväkoti jäisi peräti näiden kahden liikennevirran väliin. Miten luotettavia ennusteet ovat, en tiedä, mutta suunnittelun lähtökohtia ja apuneuvoja ne kuitenkin ovat. Itse en usko, että Pitkänotkoon vaivaituisi mutkittelemaan tuollaista automäärää, vaan kyllä autoilijat käyttäisivät suorempaa reittiä. Sääli, etteivät esitelleet tätä kuvaa liikenneillassa, mutta se tuskin oli sattumaa.

Dokumentista löytyy myös ennuste tilanteesta, missä läpikulkutietä ei puhkaistaisi. Niitä kahta kuvaa vertailemalla voi todeta, että Suna päätyisi myös läpikulkualueeksi (n. 2200 autoa arkivuorokaudessa).

Bussiliikenteestä ei tiehankkeen suunnittelijoilla ollut mitään tietoa, vaan niitä käsitellään YTV:ssä. Eppäilen vaan, että Espoon keskuksesta matkustavat tuskin haluaisivat 156:n kyytiin Suvela- Tuomarila -Suna lähiökierrokselle, eikä 154:n lopettaminenkaan kuulu kaikkien toiveuniin.

Toivoisinkin, että myös tien kannattajat jalkautuisivat maastoon katsomaan miten ja mistä tuo tienpätkä on aiottu tehdä. Tien leveys pitänee olla ainakin 10 metriä, vaikka se tuskin nykynormeilla riittää. Matkalla voisi miettiä jokaisen talon kohdalla mitä tie aiheuttaa asumisoloihin. Päiväkodin kohdalla olisi reilua miettiä haluaisinko omille lapsilleni tien päiväkodin seinän viereen ja pahimmillaan lähes yhtä suuren liikennemäärän päiväkodin toiselle puolelle. Ennen puroa maasto madaltuu voimakkaasti, eli todennäköisesti puro ylitetään korkealta ja toiselle puolelle tarvitaan runsas pengerrys (tällainen oli viimeisissä suunnitelmissa ja kentän kohdalle tultaessa korko oli muistaakseni yli 2m). Eipä vaikuta kovin turvallisilta Tuomarilan ainoa peli -ja leikkikenttä. Hidastetöyssyjä näille kohdin ei voida laittaa, koska toisella puolella savimaalle perustetut talot tuskin sitä kestäisivät (jos kestävät edes tien rakentamista niin lähelle).

Tielle on varmasti on tarvetta, mutta ilmankin on toimeen tultu. Miten suuren hinnan rauhan menetyksestä kukin on valmis maksamaan?

Jos minulla olisi vaikutusvaltaa, niin tie lähtisi tulevan Finnoontien kohdilta Keskuspuiston reunamia Sunan vierestä Kuurinniittyyn ja sieltä vielä uusi liittymä Turun väylälle. Sunasta olisi oma pistonsa tälle väylälle. Näin läpiajoliikennettä ei ohjattaisi asutuksen keskelle. Tässä olisikin oikeasti haastetta ja näytön paikkaa poliitikon uralle.

Terveisin Markku Ojala

Petri Mustakallio kirjoitti...

Uskaltaisinpa veikata että tien vetäminen halkomaan keskuspuistoa nostattaisi paljon suuremman ja meluisamman kansanliikkeen kuin sen vetäminen muutaman omakotitalon vierestä :-)

Antti Aarnio kirjoitti...

Hei,

Se on selvää, että aiottuun paikkaan ei kovin leveää tietä mahdu, aukko ei ole kovin leveä. Olen sen läpi kyllä kävellyt. Toisaalta liikennetöyssyillä ja vastaavilla esteillä autojen vauhtia ja määrää tiellä pystytään rajoittamaan merkittävästi. Sen myönnän, että mielestäni bussiliikenteelle tielinjaus on liian kapea.

Vaikka tieyhteys siihen tulisi, en usko, että sen kautta kulkisivat muut kuin sunalaiset ja tuomarilaiset ajaessaan valtaväylille. Kauniaisista tuleville reitti on liian mutkainen ja hidas verrattuna Suvelan tai Siltakadun läpi ajettaessa.

Olen kuullut, että alkuperäisissä suunnitelmissa tieyhteyttä kaavailtiin menemään läpi viljelypalsta-alueen ja tulemaan Pitkänotkontien bussinpäätepysäkille. Se vain tulisi ilmeisesti liian kalliiksi, koska kyseessä on suopohjainen maa. Tämä on siis toisen käden tietoa.

Minä en ole valmis kaatamaan keskuspuiston metsää uusia teitä varten. Se on luontoarvoltaan liian arvokas virkistysalue.

Sitä yhä ihmettelen, että miksi Sunaa rakennettaessa 70-ja pääosin 80-luvulla ei luotu tieyhteyttä Sunan ja Tuomarilan välille. Nyt kun Sunaankin rakennetaan kohtuu paljon, joudutaan etsimään aika vaikeita ratkaisujakin. Ylipäätänsä yhteys Tuomarilasta Espoon keskukseen pitkin Siltakatua on surkea. Tie tekee lähes 90 asteen mutkan kaksi kertaa peräkkäin. Mikähän järki siinä on?

Mutta katsellaan miten suunnittelu edistyy. Poliittiset päättäjäthän asiasta päättävät, minä en ainakaan vielä kuulu niihin. Näillä kannanotoillani ei taideta Tuomarilassa ääniä kerätä :)


Mutta Länsiväylän kirjoitus oli niin yksipuolinen, että siihen piti reagoida. Minun elämäni ei kaadu vaikka tieyhteyttä ei rakennetakkaan, mutta perustelujen pitää olla kestäviä. Pelkkä yleinen not in my backyard-perustelu ei riitä, jos Suvelan läpiajoliikenteelle ei tehdä mitään.

Muuten, miten uskottavia ovat 25 vuotta eteenpäin tehdyt liikennemääräennusteet? Jos väestöennusteetkin menevät jatkuvasti pieleen, niin mikä on tilanne liikennemääräennusteissa?

Anonyymi kirjoitti...

Mitä reittiä poljet pyörällä Sunasta Tuomarilan asemalle kesät ja talvet? Oletko huomannut, että siinä mihin Sunankaaren jatke on kaavoitettu Luhtatien päästä Sunaan, on polkupyörällä ajo kielletty (jostain syystä vain toiseen suuntaan)?

Anonyymi kirjoitti...

Länsiväylä on ala-arvoinen roskaläpyskä täysin tasottomine kirjoituksineen.