tiistaina, joulukuuta 21, 2010

Palveluseteleistä apua vanhusten hoiva-asumiseen?

Viime viikolla Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan piti päättää palvelusetelikokeilusta ajalle 1.3.2011–31.12.2012. Valmistelu oli kuitenkin ollut puutteellista, virkamiehet olivat unohtaneet tehdä lautakunnan edellyttämän IVA-arvioinnin (ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi), joten esitys vedettiin esityslistalta pois. Asiaan palataan uudelleen tammikuussa 2011.

Palvelusetelijärjestelmä on yksi palvelujen vaihtoehtoinen järjestämistapa muiden järjestämistapojen joukossa, jossa kunta sitoutuu maksamaan asiakkaan eli palvelun käyttäjän yksityiseltä palveluntuottajalta palvelusetelillä ostaman palvelun palvelusetelin arvoon asti.

Espoossa käyttöön otettavaksi aiotussa järjestelmässä kaupunki määrittää palvelusetelillä ostettavan palvelun, vahvistaa palvelusetelin arvon ja hyväksyy ne yksityiset palveluntuottajat, joilta asiakas voi ostaa palveluja palvelusetelillä. Palveluntuottajat ovat yksityisiä vanhusten ympärivuorokautista hoiva-asumista tuottavia organisaatioita. Asiakas valitsee itse palveluntuottajan ja tekee tuottajan kanssa sopimuksen tarvitsemistaan palveluista.

Vanhukselle eli asiakkaalle palveluseteli on vapaavalintainen, sitä ei ole pakko ottaa vastaan. Ostokykyiselle vanhukselle palvelusetelimahdollisuus lisää valinnanvapautta.

Henkilökohtaisesti en ole suoraan tyrmännyt palvelusetelikokeilua, mutta muutama asia Espoon mallissa epäilyttää minua. Palvelusetelin arvo riippuu asiakkaan nettotuloista, alle 1000 euron nettotuloilla palvelusetelin arvo on 2 500 euroa. 3 300 euron nettotuloilla setelin arvo on taas 100 euroa. Näiden ääripäiden välillä setelin arvo vaihtelee.

Vantaalla ja Helsingissä palvelusetelien arvo on hieman erilainen. Esimerkiksi Vantaalla palvelusetelin arvo on noin 200 euroa korkeampi kuin saman tulotason espoolaiselle. Miksi?

Toinen asia joka mietityttää on asiakkaan omavastuuosuuden katon puuttuminen. Ehdotetussa Espoon järjestelmässä ei ole mitään rajoitetta sillä kuinka paljon asiakkaan omavastuuosuudeksi muodostuu. Espoon mallissa omavastuuden suuruus riippuu siitä millaisia palveluita asiakas ostaa. Kaupungin itse tuottamissa pitkäaikaisissa asumispalveluissa asiakkaalle on jäätävä aina käyttövara, joka on kuukautta kohti 15 % nettotuloista kuitenkin vähintään toimeentulotuen yksinasuvan perusosa vähennettynä ruokaosuudella (212,90 euroa vuonna 2010). Palvelusetelimallissa asiakkaalle jäävää käyttövaraa ei ole määritelty. Eikä sitä ole helppo määritellä, koska asiakkaat ostavat eri tavalla palveluita. Joku ostaa kynsienhoidosta ruokailuun kaiken, toinen vain minimin.

Demareille palvelusetelien käyttöönotto on perinteisesti ollut vaikea paikka. Lautakunnan puheenjohtaja otti kantaa palveluseteleihin ennen kokousta. Suurin kysymys on liittynyt siihen luodaanko palvelusetelimallilla varakkaammille paremmat mahdollisuudet palveluihin, tässä tapauksessa vanhusten hoiva-asumiseen. Varsinkin oikeisto puolustaa palveluseteleitä sillä, että palvelusetelien avulla saadaan vanhuksia hoitoon yksityiselle sektorille, jolloin kunnallisiin palveluihin jää enemmän tilaa. Itse en ole oikein vakuuttunut kummastakaan väitteestä, enkä näe palveluseteleitä ihan näin mustavalkoisesti.

Minusta tärkeämpää on pohtia sitä, olemmeko valmiita ottamaan sen askeleen, että asiakkaan omavastuuosuus tullee kasvamaan nykyisestä. Samalla asiakkaan valinnanvapaus ja mahdollisuus valita palvelunsa nykyistä enemmän lisääntyy.

Espoon valtuustossa demareita (ja vasemmistoa) on monta kertaa moitittu siitä, että me katsomme asioita usein uhkakuvien kautta. Voi olla, mutta asioita on katsottava myös uhkakuvien kautta, jotta kokonaisuudesta tulisi onnistunut.Miettimistä ja pohtimista on siis edessä myös armon vuonna 2011.

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

tiistaina, joulukuuta 14, 2010

Kaupunginvaltuuston maratonkokous 13.12.2010

Käytin alla olevan puheenvuoron Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.12.2010, kokous kesti kohtuullisen pitkään. Olin kotona 0.40, joten kokouspalkkion edestä tuli todella istuttua.

Käsittelyssä oli palveluverkkosuunnitelma. Ihan sanasta sanaan ei puheeni alla olevan mukaan mennyt. Puheeni loppuviittaus ruotsin- ja suomenkielisten koululaisten pitämisestä sai aikaan jopa vähän keskustelua. Osasin kyllä odottaa, että RKP asiaan puuttuu. Ehkä palaan siihen vielä joskus...

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat
Olen suhtautunut palvelujen järjestämisen ja palveluverkon tavoitetila 2020- suunnitelmiin hyvin positiivisesti. Ehkä liiankin positiivisesti. Siitä huolimatta pidän suunnitelman periaatteita hyvinä. Espoon on otettava entistä paremmin huomioon asukkaiden yksilöllistyminen, sähköisten palveluiden potentiaali ja kuntalaisten ikääntyminen. Palveluiden uudistamistiellä on jatkettava.

Kuntalaisille pitäisi kuitenkin pystyä paremmin viestimään, että tarkoituksena on toteuttaa asiakaslähtöinen palvelujärjestelmä, jossa lähtökohtana on asiakkaan, kuntalaisen muuttuvat palvelutarpeet ja palvelukäyttäytyminen. Kovin harva kuntalainen kokee, että esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa tehtyjen muutosten taustalla on ollut kuntalaisen etu, vaikka me päätöksentekijät olemme näin ajatelleet tehdessämme päätöksiä.

Valtuuston on päätettävä etenemistahdista ja – laajuudesta ja ohjattava kehitystä. Siksi olisi järkevää, että valtuustolle laadittaisiin investointisuunnitelman yhteyteen toimenpideohjelma, mistä selviäisi viiden vuoden palveluverkon kehittämiseen liittyvät investoinnit, tilahankinnat ja tiloista luopumiset sekä näiden muutosten yhteydet joukkoliikenteen kehittämiseen. Näin valtuusto näkisi konkreettisesti mitä tulevina vuosina tulee tapahtumaan.

Lautakuntien roolina tulee olla johtosääntöjen mukaan yksityiskohtien päättäminen. Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä minulle jäi kuluvasta vuodesta vaikutelma, että ainoastaan sosiaali- ja terveyslautakunta aloitti palveluverkon uudistamisen. Muilla toimialoilla muutoksia tai päätöksiä ei näytä tehtäneen samassa mitassa. Ainakin mediapalautteen näkökulmasta nopeahko toiminta oli lautakunnan tyhmyyttä, ei viisautta. Mutta vakavasti ottaen, esimerkiksi kaupungin tilojen ja kiinteistöomaisuuden kehittäminen edellyttää myös päätöksiä korulauseiden sijasta.

Tulevina vuosina valtuuston on paremmin ohjattava palveluverkon kehittämistä siten, että kokonaisuus pysyy hallinnassa. Siinä on valtuustolle tehtävää.

Tavoitetila-paperissa linjataan, että palveluiden järjestäminen siirtyy jatkossa yhä enemmän julkisten ja yksityisten toimijoiden verkostoon, jossa kumppanuussuhteilla on entistä korostuneempi merkitys. Kumppanuus on hyvä ajatus. Mutta samaan aikaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelumarkkinoilla on menossa markkinatalouteen liittyvä kehitys, jossa isot yritykset valtaavat markkinoita pieniltä yrityksiltä. Pelkään pahoin, että mitä enemmän Espoo hankkii palveluita tarjouskilpailuiden kautta, sitä enemmän isot yritykset voittavat kilpailuita ja pääsevät tuottamaan palveluita. Silloin ollaan siirrytty ojasta allikkoon: kumppanina onkin mahdollisesti kansainvälinen yritys, jonka kanssa yhteistyö ei olekaan niin helppoa. Valtuuston on tarkasti seurattava ostopalveluiden määrän, hinnan ja laadun kehitystä tulevaisuudessa.

Yhden asian otan lopuksi esille. Kaupunginhallituksessa palveluverkon tavoitetilaan lisättiin kappale, jossa todetaan, että ”Kouluverkko jakautuu suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen palveluverkostoon. Lasten ja nuorten palveluita järjestetään heidän omassa kieliympäristössään, joko suomenkielisessä tai ruotsinkielisessä koulussa.”

Tämä on aika vahva linjaus. En halua aloittaa mitään kielisotaa herkästä asiasta, mutta minusta olisi tärkeää lisätä suomen- ja ruotsinkielisten lasten ja nuorten kanssakäymistä. Parhaiten tämä tapahtuisi kouluissa. Toivottavasti tämä lisätty kappale ei estä edes jotain kokeilua tulevaisuudessa.

Kiitos.

torstaina, joulukuuta 09, 2010

Ovatko Espoon terveyspalvelut kriisissä?

Säännöllisen väliajoin nousee esille terveyspalvelujen toiminta Espoossa. Viimeksi noin kuukausi sitten Helsingin sanomat uutisoi, että Espoon terveyspalvelut ovat kriisissä, koska terveysasemilta puuttuu lääkäreitä. Myös kansalaisilta saatu palaute, kuten myös omien sukulaisten kokemukset, vahvistivat mielikuvaa, että jokin on vialla. Mistä on kyse ja mitä pitää tehdä?

Espoon terveysasemien toiminta perustuu budjetin mukaan tänä vuonna siihen arvioon, että terveysasemilla käy 122 000 ihmistä vuonna 2010. Käyntejä on yhteensä 410 000, joista lääkärikäyntejä 240 000 ja hoitajakäyntejä 161 000. Jo alkusyksyllä kävi ilmi, että tavoitteen toteutuminen on erittäin hankalaa.

Espoossa on yhteensä 127 lääkärivakanssia. Marraskuun 2010 lopulla 92 % vakansseista oli täytetty. Vakituisessa työsuhteessa oli 50 %, mutta vakituisten lääkäreiden määrä vaihtelee huomattavasti, 30-75 prosentin välillä. Paikatakseen lääkärivajetta Espoo joutuu käyttämään vuokralääkäreitä, joita Espoossa oli marraskuussa noin seitsemän-kahdeksan. Loppuvuosi ei näytä lääkäritilanteen kannalta hyvältä, sillä monen lääkärisijaisen pesti päättyy joulukuussa, jolloin myös moni lääkäri on lomalla.

On perin kummallista, että Espoo varakkaana kaupunkina, ei saa palkattua riittävästi lääkäreitä. Syitä on monia. Lääkäreille on runsaasti työmahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla. Yksityinen sektori ja erikoissairaanhoito houkuttelevat enemmän kuin terveysasemilla työskentely. Vakituiset lääkärit väsyvät kovassa paineessa ja siirtyvät muualle. Tilalle palkataan kokemattomimpia lääkäreitä, joista kaikki eivät selviä itsenäisesti vaativasta terveyskeskustyöstä samalla nopeudella kuin kokeneemmat lääkärit. Kehä on valmis.

Vastaanottoaikojen vähetessä ihmiset purkavat kiukkuansa mediassa. Jo ennestään huonon terveysasemien julkisuuskuva heikkenee. Puhutaan arvauskeskuksista ja suolakaivoksista, vaikka terveysasemat antavat hyvää ja asiantuntevaa palvelua kuntalaisille, ongelmana on vain se, että vastaanotoille on liian vaikeaa päästä.

Espoon virkamiehet ja poliittiset päättäjät ovat yrittäneet kehittää järjestelmää toimivimmaksi. Omalääkärijärjestelmä koettiin jäykäksi, joten siitä on luovuttu. Tilalle on tulossa tiimimalli, jossa lääkärit ja myös hoitajat työskentelevät enemmän tiimimäisesti. Päivystystoimintaa kehitetään yhdessä Jorvin sairaalan ja HYKS alueen yhteistyössä. Yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä yritetään parantaa. On kehitetty takaisinsoittojärjestelmä ja nettiasiointiin perustuvaa omahoitomallia, joka muuten sai kansallisen vuoden tietotekopalkinnon.

Nuorille lääkäreille yritetään järjestää lisää koulutusmahdollisuuksia ja suunnitteilla on erikoislääkärien lisäämistä terveysasemilla. Espoon kaupungin palveluverkon kehittämisellä pyritään myös siihen, että kuntalaiset saisivat lain määräämät palvelunsa.

Paljon on siis tehty ja tekeillä, mutta silti ongelmia on. Myös kaupungin henkilökunnan puolelta, varsinkin lääkäreiltä, on kuulunut kommentteja, että muutokset ja kehittäminen turhauttavat. Päättäjän kannalta vaikeutena on, että viestit virkamiehiltä, henkilökunnalta ja kuntalaisilta ovat erilaisia. Kuka on oikeassa?

Nyt olisi erittäin tärkeää vahvistaa terveysasemien julkisuuskuvaa, jotta työ espoolaisilla terveysasemilla houkuttelisi taas lääkäreitä. Maineenpalauttaminen pelkästään julkisuustempuin ei tule onnistumaan, sillä maineen on oltava vakaalla kalliolla ja perustuttava todellisuuteen.

Kehittämistoimintaa on jatkettava, sillä terveysasemien toiminta tuskin paranee, jos jatkuvasta kehittämistoiminnasta luovutaan. Ensi vuoden budjettineuvotteluissa on syytä pohtia sitä, yritetäänkö Espoossa yksinkertaisesti tehdä liikaa liian vähillä resursseilla? Pitäisikö terveydenhuollon resursseja lisätä maltillisesti?

Kaiken ratkaisee se millaiseksi terveysasemien henkilöstö kokee työnsä ja vaikutusmahdollisuutensa siihen. Yksityisen sektorin vetovoimaa julkiseen sektoriin verrattuna perustellaan usein palkkauksella, mutta vielä useammin sillä, siellä työskentely on joustavampaa ja yksilölliset toiveet huomioidaan paremmin yksityisellä sektorilla. Tämä pitää huomioida Espoon kaupungin organisaatiossa. Jos lääkärit haluavat joustavuutta, sitä heille tarjottakoon.

Myös päätöksenteossa pitäisi tapahtua muutoksia. Sosiaali- ja terveyslautakunnan pitäisi kehittää rooliaan toiminnan ohjaajana. Se edellyttäisi, että lautakunta saisi nykyistä enemmän väliaikatietoa terveysasemien toiminnasta ja kipukohteista, jotta se pystyisi myös reagoimaan ja ohjaamaan terveyspalveluiden toimintaa. Virkamiehet päättäköön yksityiskohdista, lautakunta suurista linjoista. Mutta ilman tietoa ei voi reagoida.

Pidän itse terveysasemien toimivuutta julkisen terveydenhuollon kannalta elintärkeänä. Jos ne toimivat, toimii myös julkinen terveydenhuolto. Siksi meillä päättäjillä on erityinen vastuu niiden toimivuudesta. Myös Espoossa.