maanantaina, elokuuta 30, 2010

Henkilökohtaisen avun toteuttaminen Espoossa

Viime lautakunnan kokouksessa ehkä merkittävin asia oli palvelusetelipäätös . Lautakunta päätti äänin 13-2 mahdollistaa palvelusetelillä hankittavan avun yhtenä vammaispalvelulain mukaisena henkilökohtaisena avun toteuttamisena.

Kannatin tätä päätöstä, sillä se tuo osalle vammaisista mahdollisuuksia henkilökohtaisen avun hankkimiseen. Lisäksi palvelusetelimahdollisuus ei ole pääasiallinen henkilökohtaisen avun toteuttamistapa.

Suurempi ongelma on se, että ainakin Espoossa vammaisneuvoston lausunnon mukaan suurin osa vaikeavammaisista henkilöistä jää edelleen ilman henkilökohtaista apua. Jotta avuntarve saadaan toteutettua, Espoon kaupungin pitäisi lisätä itse avustajapalveluita joko omana toimintana, ostopalveluina tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa.


Olin jo ennen kokousta yhteydessä lautakunnan jäseniin ja ilmoitin esittäväni lisäystä päätöstekstiin. Ehdotin, että päätösesitykseen lisätään joko jonkin kohdan yhteyteen tai omaksi kohdakseen seuraavaa:

"Kaupunki selvittää avustajapalveluiden lisäämisen mahdollisuudet ja kustannukset omana toimintana, ostopalveluina tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Selvityksen perusteella tehty esitys tuodaan lautakuntaan keväällä 2011."

Kokouksessa (oikeastaan jo ennen sitä) Espoon perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes lupasi, että tämä tekstinpätkä lisätään pöytäkirjaan, ei päätöstekstiksi vaan esittelytekstin sisälle. Näin toivottavasi kävi, sillä pöytäkirja ei ole vielä valmis.

Kunhan selvitys tuodaan lautakunnalle, niin pystymme etenemään asian kanssa eteenpäin, jos tarvetta on. Sitä odotellessa.

Ei kommentteja: