Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2007.

Sunankaaren jatke rakennettava

Lähetin oheisen kirjoituksen Länsiväylä-lehteen. Luettuani sunnuntain Länkkärin, piti yrittää reagoida. Minusta on tosi kummallista, että sitä pätkää ei ole rakennettu. Suna on sumpussa ja sumppua on purettava. Muutama Tuomarila-seuran aktiivi valittaa, ettei sitä saa rakentaa. Katsotaan, julkaistaanko. ....

Länsiväylä julkaisi näkyvästi etusivullaan (30.9) hyvin yksipuolisen kirjoituksen Sunankaaren ja Sunanniityntien yhdistämistämissuunnitelmista. Jutun mukaan paikalliset asukkaat eivät uutta yhteyttä tarvitse. Asukkailla tarkoitettaneen tässä yhteydessä muutamia tulevan tien vieressä asuvia ja paria Tuomarila-seuran aktiivia. Sen sijaan esimerkiksi Sunan asuinalueen asukkaat, joille jatkeen rakentaminen olisi selkeä parannus kulkuyhteyksiin, oli täysin kirjoituksessa unohdettu. Karttaa katsomalla selviää, että Espoon keskuksen alueeseen kuuluvat Suna ja Tuomarila on kummallisesti erotettu toisistaan. Päästäkseen autolla Tuomarilan asemalle, Turunväylälle tai vaikkapa Kauniaisiin, on…

Muuralan marketit

Torstain Länsiväylässä oli pieni juttu ns. Muuralan kolmion kaupallisten palveluiden kehittämisest. Tuo kolmio rajautuu Kehä III:n, Turunväylän ja Espoonväylän (?) väliselle ajalle. Se on siinä Ikean vieressä.

Alueelle on tarkoitus rakentaa lisää kaupallisia palveluita. Suunnitelmia on kai erilaisia, mutta Länsiväylän jutun mukaan alueelle on tulossa Prisma ja Citymarket sekä Ison-Omenan kokoinen kauppakeskus. Viime viikonloppuna satuin samaan tilaisuuteen yhden S-ryhmän kauppapaikkoja suunnittelevan henkilön kanssa ja kyselin tästä Prisman tulosta. Hänen mukaansa se kyllä sinne tulee. Täytyy kai uskoa.

Espoon keskuksen kannalta tämä on kaksipiippuinen juttu. Alueella ei ole isoa hypermarkettia, eikä sellaista ole tulossa rakenteilla olevaan Entresse- kauppakeskukseen. Sellaista alueemme kuitenkin kaipaisi. Espoon keskukseen (siis aseman lähelle) isot kaupat eivät taida tulla, koska liikennevirrat ovat aivan eri luokkaa valtaväylien varrella. Suurin osa asiakkaista tulee ruokaostoksille…