keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Taas lähtee

Nyt pitää taas ryhdistäytyä ja jatkaa kirjoittamista. Sain remontin jo 1,5 viikkoa sitten valmiiksi, mutta illat ovat menneet henkeä vedellessä.

Vaalit meni ja hallitus muodostettiin. Ei niistä sen enempää. On mielenkiintoista seurata, toteutuvatko hallituksen pyrkimykset yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen osuuden kasvattamisesta. Tai millä laajuudella ne toteutuvat. Lisää palveluitahan tarvitaan, siis myös yksityisiä, mutta tapahtuuko tietyissä palveluissa suurikin murros? Aika näyttää.

Nyt kun näyttää siltä, että tupoa ei tule (Lauri-setä kyllä totesi televisiossa ainakin viisi kertaa, että "yritetttäisin vielä selvittää tupomahdollisuuksia..), niin työrintamallakin tapahtunee vähän muutoksia. Aika näyttää silläkin rintamalla.

EK:n Prima-lehdessä haastateltiin Saksan työnantajajärjestön pääekonomistia ja oli aika hauska lukea jotain hänen lausuntojansa palkansaajien oikeudesta palkankorotuksiin. Ulkomuistinini mukaan hän totesi, että palkansaajillakin on oikeus saada osansa yritysten menestyksestä, kun he ovat viime vuodet raataneet. Totta, mutta hauska pointti on siinä, että oletko kuullut suomalaisten työnantajapomojen puhuvan yhtä helliä? En minä ainakaan. Täällä vaan korostetaan malttia ja kilpailua.

Viikon itkijäpalkinto menee Kuntaliitolle. Kuntien alustavat tilinpäätöstiedot viime vuodelta julkaistiin viime viikolla ja kunnilla oli ollut erittäin hyvä taloudellinen vuosi. Vuosikatteet ja muut mittarit olivat todella hyvällä tasolla. Parannusta edelliseen vuoteen oli tullut melkoisesti, erityisesti suurissa kaupungeissa. Ja silti kuntaliiton nokkamiehet aina jaksavat valittaa, etteivät raha riitä mihinkään. Joka vuosi sama itkuvirsi, olivavat tilinpäätöstiedot mitä tahansa. Alkaa mennä jo uskottavuus. Olen kummastellut sitä miksi kunnat aina valittavat, että tulorahoituksella (verotulot+myyntitulot)pitäisi pystyä rahoittamaan investoinnit. Eiväthän kotitaloudet tai yrityksetkään rahoita investointejaan tulorahoitutksella, vaan useinmiten velkarahalla. Miksi kuntien pitäisi toimia toisin? Mikä velassa pelottaa?

Ei kommentteja: