Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2007.

Havaintoja VOL1

1. Remontit sen kun jatkuvat. Olen siirtynyt nyt piharemontteihin tai oikeastaan pihan kunnostukseen. Pienen etupihamme kivetys vaati korjausta, kun viime kesänä tehty hätäratkaisu osoittautui nimensä veroiseksi - sudeksi. Kivetys (luonnonkivet hiekoitushiekkaan upotettuna) ei pysynyt paikoillaan, vaan hiekka levisi ympäriinsä. Hermot menivät ja sehän piti korjata. Ja se ei ollutkaan ihan pikkuhomma, laattojen laittaminen ja varsinkin niiden kohtuu tarkka asettelu vaati hermoja (joita minulla ei tunnetusti ole). Valmista tuli eilen illalla...

Olemme uusimassa myös taloyhtiön aitoja, joten tässä joutuu vielä ruuvaushommiin. Talkoilla tekeminen on kyllä ihan hauskaa, varsinkin jos suurin osa asukkaista osallistuu. Kaikkihan eivät kuitenkaan osallistu, on kissanristiäisiä ja muuta turhanpäiväistä.

Olen kyllä aika innokas tekemään pihahommia muutenkin, mulle on tärkeää, että ympäristö näyttää siistiltä. Turhamaisuutta tai ei, näin se vain on. Minun pitää vielä rakentaa kaksi pientä säleikk…