Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Espoon metron ja linjastouudistuksen tilanne

Olen HSL:n  hallituksen espoolainen demarijäsen. HSL on kuntayhtymä, jonka hallituksessa on 14 jäsentä, meitä espoolaisia on kolme. En ole ollut päättämässä esimerkiksi Espoon liityntäbussien käyttöönotosta, joten voisin helposti syytellä aiempia poliitikkojen tekemiä päätöksiä surkeiksi, mutta jätän sen roolin muille. Yritän siis kertoa miltä tilanne näyttää HSL:n hallituksen jäsenen näkökulmasta, miten asiaa käsitellään HSL:n hallituksessa ja mitä konkreettisia toimenpiteitä tehdään ongelmien ratkaisemiseksi.

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto on kaupungin puolelta vaatinut HSL:sta puuttumaan ilmenneisiin ongelmiin.  Kattavan listan esille nousseista ongelmista löytää esim. konsernijaoston tiedotteesta.

Kuka päätti ja milloin liityntälinjastosta?
Kuntalaiset eivät luultavimmin muista miten liityntälinjastopäätöksiin päädyttiin ja Espoolaiset päättäjätkin vaikuttavat sen tyystin unohtaneen, joten kerrataanpa se, miten liityntälinjaston suunnittelu- ja päätöksentekoprosessi me…

Hyvästi kaupungintalo

Espoon kaupunginvaltuusto päättää kymmenen vuotta tyhjänä seisseen kaupungintalon kohtalosta maanantaina 22.2. Ellei ihmeitä tapahdu, valtuuston enemmistö on purkamisen kannalla. Kaupungintalo ja sen viereinen virastalo puretaan ja kaupungintalon tilalle tulee asuntoja, virastotalon tilalle taas "Espoo-talo".
Itse säilyttäisin kaupungintalon, tietenkin peruskorjattuna. Se edustaa 60-70-luvun "kaunista" betoniarkkitehtuuria, mutta on osa espoolaista historiaa. Kestävän kehityksen mallikaupungiksi itseään kutsuvassa Espoossa ei pitäisi myöskään purkaa teknisesti kunnossa olevia 40-vuotiaita rakennuksia vain siksi, että arkkitehtuuri on kiistanalaista. Mutta tämä taistelu on jo hävitty, joten en uhraa enää aikaani rakennuksen puolustamiseen.


Uskon, että moni purkamisen kannalla oleva valtuutettu ajattelee, että purkupäätöksen myötä Espoon keskuksen radan pohjoispuolinen osa keskustaa alkaa kehittymään. Toivottavasti näin käy, mutta historian opetukset on syytä pitää m…