maanantaina, lokakuuta 10, 2016

Matsi alkaa - Espoon virkamiehet Kanadassa.

Olen ollut lähes neljä vuotta Espoon liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Matkan varrelle on sattunut muutamia ns. puun takaa tulleita taklauksia,  mediakohuja, joihin olen itsekin joutunut vedetyksi mukaan. Uusin kohu syntyi noin kaksi viikkoa sitten kun neljän liikuntatoimen ja yhden opetustoimen virkamiesten matkasta syntyi kohu.

Ensin asiasta kirjotti Länsiväylä-lehti  , sitten jatkoivat  Hufvustadbladet, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja nyt vielä viikkoa myöhemmin myös Helsingin Sanomat heräsi asiassa.

Tässä kohussa olen ollut sivussa median taholta, en muuten. Hufvustasbladetin toimittaja Tommy Pohjola haastoi blogissaan kirjoittamaan mitä minä lautakunnan puheenjohtajana ajattelen asiasta. Ajattelin jo antaa asian olla, mutta en voinut vastustaa kiusausta hieman kynäillä.

Useimmat espoolaiset kunnallispolitiikot, jotka ovat saaneet asiaa kommentoida, ovat tyrmänneet matkan hukkareissuksi, veronmaksajien rahojen haaskaukseksi, poikien reissuksi ja kaiken kaikkiaan ihan turhaksi matkaksi. Medioiden keskustelupalstoilla ei ole tullut silmiin yhtään reissua ymmärtävää kommenttia. Ei yhtään! Eikä todellakaan myöskään kasvotusten.

On siis poliittisesti typerää edes yrittää selvittää mistä on kysymys tai esittää jotain ymmärtäväisiä lausuntoja. Olisi parempi pysyä kaukana koko sotkusta, Mutta hei, se ei pelaa joka pelkää.

Kiekko jäähän. Tiesin matkasta etukäteen

Elokuussa liikuntajohtaja Merra otti minuun yhteyttä ja kysyi voidaanko syyskuun lautakunnan kokousta siirtää viikolla, sillä hän on virkamatkalla Torontossa. Jääkiekon harrastajana mieleen tuli, että se kuuluisa World Cup pelataan samaan aikaan. Mikähän porukka matkaan on lähdössä? Vastasin Merralle siirron sopivan ja kysyin leikkimielisesti, että enkö mahtuisi mukaan. Merra lupasi myöhemmin laittaa ohjelman minulle, mutta syystä tai toisesta en sitä saanut. En siis ole nähnyt matkan ohjelmaa vielä tänäkään päivänä.

Syyskuun puolella keskustelin Markku Sistosen kanssa ja kysyin matkasta tarkemmin. Kuulin, että kyse on kaupungin matkasta, vähän ohjelmasta ja siitä ketä reissulle on lähdössä. Otin infon vastaan liiemmin kommentoimatta. Päivää ennen matkaa pidimme päälliköiden kanssa palaverin, jossa kävimme seuraavan viikon lautakunnan esityslistan läpi, emme keskustelleet matkasta tarkemmin. Toivotin matkalaisille hyvää matkaa.

Virkamiesten matkoja ei käsitellä lautakunnissa tai muissa poliittisissa elimissä. Niistä ei yleensä infota luotttamushenkilöitä kuten minua. Oletan, että jos matka ei olisi sattunut lautakunnan kokouksen kanssa päällekkäin, en olisi saanut tietää siitä mitään. Onko se väärin?  Olen itse ajatellut, että virkamatkat ovat työntekoon liittyviä matkoja, jotka hyväksytään esimiesten taholta virkavastuulla. Tämän matkan hyväksyi (määräsi virkamatkalle) Martti Merran ja Ilpo Salosen osalta heidän esimiehensä sivistystoimenjohtana Sampo Suihko ja Martti Merra hyväksyi (määräsi virkamatkalle) kolme alaistaan. Siinä päätöksenteossa ei ole paikkaa lautakunnan puheenjohtalla, joka ei valvo tai hyväksy virkamiesten matkoja. En olisi pahemmin loukkaantunut, mutta olisin saattanut ihmetellä tiedotuksen täydellistä puutetta.

Paitsio. Kohu oli varma, olisi pitänyt reagoida!

Kuullessani matkasta tiesin heti, että tästä matkasta saisi halutessaan hienot otsikot lehtiin. Sen verran minäkin ymmärrän median tapaa toimia.  Kunhan vain vuotaisi tiedot toimittajille, niin otsikot olisivat hienoja. Houkutteliko ajatus vuotaa tiedot? Ei, sillä se ei ole minun tapani toimia. Joku muu antoi vinkin ja rötösherrajahtaaja-ammattilainen Kurt Byman vinkkasi asian julkisuuteen.

Oma virheeni oli ehkä se, että olisi pitänyt kertoa virkamihille, että matka näyttää hirveältä. Kanada, jääkiekon World Cup, vain miehet reissussa, kaupungin talousarvion julkistaminen jne. En sanonut, eikä se toisaalta kuulu minun velvollisuuksiini (eikä matkaa varmasti olisi sen takia peruttu). Annan tästä kuitenkin pienen miinuksen itselleni.

Maali. Oliko sittenkään? Turha matka?

Minä en vastusta virkamiesten matkoja. Espoo ei ole mikään tuppukylä, vaan Suomen toiseksi suurin kaupunki, joka luo kontakteja ja hakee oppia ulkomailta. Miksei liikuntatoimen virkamiehet voisi matkustaa siinä missä vaikkapa opetustoimen virkamiehet matkustavat?

Ohjelman perusteella en osaa matkan tarpeellisuutta arvioida, kun en ole ohjelmaa nähnyt. Mutta matkaraportti on mielestäni kohtuullisen hyvä  ja enpä usko että kaupungin muiden virkamiesten matkaraportit ovat yhtään parempia. Matkaraportin voi lukea täältä.

Jos reilun kustannuksiltaa reilun 15 000 euron reissussa saatiin jokin idea, joka säästää vaikkapa saman verran tulevissa liikunta-investoinneissa, niin reissu oli onnistunut.  Tämä jäänee arvioitavaksi tulevaisuudessa.

Penalty. Lätkää ne siellä vain katsoivat?

Minä olen käynyt työmatkallani katsomassa mestarien liigan futismatsia omalla kustannuksellani ja niin toimivat monet muutkin. Jos vapaa-aikaa jää, miksi istua hotellin aulabaarissa? Espoon sivistystoimen edustajat ovat käyneet Kanadassa ilmeisesti melkein kerran vuodessa marraskuun alussa jo lähes kymmenen vuoden aikana.  Tänä vuonna sivistystoimen opetuspuolelta matkassa oli siis vain yksi virkamies ja muut matkan osallistujat tulivat liikuntatoimen puolelta. Marraskuulle suunniteltu matka siirtyi syyskuulle Woeld Cupin loppupelejän ajankohdalle. Sattumaako?  Matkaraportin mukaan ajankohta siirtyi syyskuulle kanadalaisten isäntien toiveesta, ja virkamiehet kävivät matseissa omalla rahalla.

Asiaa voi ajatella myös kanadalaisten isäntien kannalta. Jos Torontossa järjestetään pitkästä aikaa kansainvälinen kiekkoturnaus, niin eikö ole luonnollista kutsua vieraita juuri turnauksen aikaan? Näin minä ainakin yrittäisin toimia, varsinkin jos vieraat ovat liikuntapuolen ammattilaisia. Varmasti Lahden kaupunkikin toivoo, että ensi kevään MM-hiihtojen aikaan mahdollisimman moni yhteistyötaho ulkomailta tulee vierailulle juuri kisojen aikaan, eikä kisojen jälkeen.

Kaksi minuuttia sukeltamisesta. Turha kohu?

Ei ole olemassa turhia kohuja. Espoon liikuntatoimi ja keskeiset virkamiehet ovat erittäin tarkan luupin alla, ja tietenkin ihan syystä. Satamatoimintoihin liittyvä Suomenoja-kohu ja siihen liittyvä oikeudenkäynti ovat taanneet epämiellyttävissä otsikoissa pysymisen.

Virkamiehet olettivat, että matkasta saattaa syntyä kohua, mutta pelisuunnitelmaa ei mietitty tarpeeksi. Virkamatkoista ei yleensä tiedoteta,  mutta tässä tapauksessa olisi kannattanut pohjustaa matkaa avoimesti ja kertoa politiikikoille mihin mennään, millä joukolla ja miksi. Poikkeukselliset tilanteet vaativat poikkeuksellisia keinoja. Ja ehkä virkamiehet olisivat voineet vähän pohtia, että onko matkalle ihan pakko lähteä tuolla kokoonpanolla?

Jälkikäteen kun joudutaan reagoimaan kohuun erinäisillä tiedotteilaa, niin sille ei voi mitään että kakki housussa-viestiminen näytää kakki-housussa viestimiseltä.

Päätösvihellyksen jälkeen

On suorastaan ketuttanut, että liikunta- ja nuorisopalveluiden muu hyvä toiminta hukkuu kohujen alle.. Maine on kärsinyt siitä ja sillä on aina hintansa. Tästä lähtökohdasta katsottuna matka oli virhe, koska se kieltämättä taas vähän heikensi liikuntatoimemme yleistä kuvaa. Mutta kuten kirjoitin jo edellä, vasta tulevaisuus näyttää matkan hyödyt.

Median nostamat otsikot ovat kovia, mutta tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Asiat yleensä ovat sitä miltä ne näyttävät, Nyt ei auta mennä kuin nöyrällä asenteelle eteenpäin.







Ei kommentteja: