tiistaina, huhtikuuta 30, 2013

Vaihtoehtoinen vappupuhe

Hyvät kuulijat!

Vappufiilikseni on pilalla. Olin eilen murheissani. Luin aamulla Jari Tervon blogin YLE:n sivuilta. Jari perkule onnistui pilaamaan vappufiilikseni olemalla osittain oikeassa. Kaiken lisäksi YLE uutisten kannatusmittauksissa tuli vettä niskaan kuin saavista ikään.

Me demarit emme koe itseämme konservatiiveiksi, mutta hyvät kuulijat, sillä mitä me ajattelemme, ei ole mitään väliä. Kansa pitää meitä menneisyyden puolueena. Hävettää tunnustaa, mutta jotain on mennyt vikaan kun patavanhoillisia kokoomusporvareita pidetään uudistusmielisinä ja meitä uudistajia, konservatiiveina.

Mutta olemmeko sittenkään uudistajia? Olemme kyllä innokkaasti sanoneet ei monelle asialle, asettaneet kynnyskysymyksiä monelle asialle, mutta millloin olemme sanoneet kyllä uudistuksille? Milloin olemme olleet puolustusasemien sijasta hyökkäämässä dynaamisesti uudistusten puolesta? Hyvät kuulijat, liian harvoin.

Veljet ja sisaret, pidämme kansaa tyhmänä.Vannomme uudistusten voimaan, mutta sekoilemme niiden toteuttamisessa. Emme uskalla tunnustaa, että kusessa ollaan oltu, vaan kirkkain silmin vakuuttelemme kaiken sujuvan kuin rasvattu. Vaikka ei suju. Ja vika on aina jossain muissa kuin meissä. Kiihkoilemme tuloerojen vähentämisen puolesta, mutta samaan aikaan teemme veret seisauttavan yritysverouudistuksen, joka paljastuu todella valuvikaiseksi. Emmekö koskaan opi, musta ei muutu valkoiseksi vaikka kuinka todistelemme.

Työtä ja oikeudenmukaisuutta on iskulauseemme. Mutta lupaammeko liikaa, pystymmekö olemaan teesiemme mittainen puolue? Työttömyystilastojen valossa olemme epäonnistuneet ja oikeudenmukaisuus - mitä se edes tarkoittaa?

Hyvät kuulijat, mielikuvilla tehdään politiikkaa. Mielikuva voi olla meidän mielestämme väärä, mutta me olemme mielikuvissa liiaksi vanhojen ja perinteisen työväenluokan puolue. Hei, työväenluokka oli voimissaan 1900-luvulla, mutta nyt elämme eri vuosituhannella. Miksi  emme onnistu puhuttelemaan uusia työmiehiä ja -naisia, koulutettua keskiluokkaa ja erityisesti nuoria?

Ystävät hyvät, toivoa kuitenkin on! Kapteenin on nyt tartuttava ruoriin tiukasti ja otettava uusi suunta. Ministerinvaihdokset on tehtävä. On osoitettava kansalla, että otamme kannatusluvut tosissaan ja teemme kurssimuutoksia ministereitä vaihtamalla.

Katseemme on kuitenkin oltava kaukana horisontissa. Meidän on käynnistettävä laaja pohdinta ja ohjelmatyö siitä millaista sosialidemokratiaa tavoittelemme 2020-luvun maailmassa. Millaista maailmaa tavoittelemme? Millaisin keinoin ja tavoitteiden pystymme saamaan puolueestamme sellaisen, että sen kokevat  omakseen niin maisteri kuin duunarikin? Sillä vain laajan kannatuspohjan omaavalla puolueella on valtaa muuttaa maailmaa.

Hyvät kuulijat, seisoin eilen illalla Prisman kassajonossa satojen muiden ihmisten kanssa. Ostoskärryt pullistelivat perinteisiä vappuostoksia. Ruuhkista huolimatta ihmisistä huokui iloisuus ja tyytyväisyys. Hyvät ihmiset, elämä on ihanaa. Ei unohdeta sitä tänäkään vappuna.

Hyvää vappua!

ps, olen kirjoitellut aiheesta jo aika monta kertaa esim:
http://www.anttiaarnio.net/2011/11/miksi-demarien-kannatus-laahaa.html

sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Kolme keskustelunaihetta markkinoilla

Kotiseudullani Espoon keskuksessa pidettiin kevätmarkkinat  lauantaina 27.4. Puolueyhdistykset, me Keski-Espoon sosialidemokraatit muiden mukana, ovat perinteisesti markkinoilla oman telttansa kanssa.  Jaamme ilmapalloja ja esitteita puolueen toiminnnasta ja tavoitteista sekä tietenkin porisemme ihmisten kanssa. Ja tietenkin palelemme Suomen keväässä pipo päässä, sillä eilenkään ei ilma ollut vielä kovin kesäinen. Markkinoilla oli aika vähän ihmisiä liikkeellä, mutta aina muutama juttutuokio saadaan aikaan.

Tällaisissa markkinatapahtumissa on aina mukava tavata  edes muutamia ihmisiä, jotka kertovat äänestäneensä minua. Se lämmittää aina. Markkinoilla tuli tavattua ja juteltua oikeastaan kolmen tyyppisten asioiden kanssa.

Ensimmäisenä ovat vanhahkot ihmiset, jotka ovat jotenkin kyllästyneet politiikkaan ja joilla on hyökkäävä asenne poliittista järjestelmää kohtaan. Yleensä he olivat miehiä, harvemmin naisia. He olivat pettyneitä hallituksen toimintaan, politiikan ristiriitoihin tai sitten omat kokemukset ovaolleet niin negatiivisia, että koko politiikka tympäisee. Yleensä näiden henkilöiden kanssa tulikuitenkin hyvät keskustelut.

Toiseksi eniten keskustelua tuli (tulee aina) terveysasemapalveluista. Espoon keskuksessa aloitaa toukokuussa terveysasemakokeilu, jossa osalle alueen asukkaista terveysasemapalvelu tarjotaan yksityisen Mediverkon tuottaman terveysaseman kautta. Odotukset ovat alueen asukkaiden kohdalla kovat, koska alueen pääterveysasema Samariasta on ollut ajoittain todella vaikea saada lääkärinaikoja. 

Kolmanneksi keskustelluin aihe oli ehkä liikuntaharrastusten hinta ja saatavuus. Kun keskustelijalle kävi ilmi, että olen Espoon liikunta- ja nuorisolautakunna puheenjohtaja oli jutunjuureen helppo päästä. Kaupungin vesijumpat voisivat olla pidempiä ja vähän eri aikoihin, jotta hallit eivät olisi niin täynnä. Uimahallin siisteydessä on myös parantamisen varaa. Liikuntaharrastusten hinnat puhuttavat ainakin perheenisiä- ja äitejä, kun aloittavan salibandyjoukkueen kausimaksut pelkästään hallivuorojen kohdalla alkavat olla 1300 € vuodessa pelaajaa kohden, moni lapsi joutuu jättämään harrastuksen sikseen. Tämä ongelma on jotenkin turhauttava, koska vaikuttaa olevan niin vaikea saada harrastusten hintoihin kohtuullisuutta. Ainakin Espoossa, jossa kaupungin omia liikuntatiloja on melko vähän. Tähän ongelmaan aion perehtyä paremmin vielä lähiaikoina ja vertailla mitä muualla Suomessa on tehty asian suhteen.

Henkilökohtaisesti mukavin juttutuokio markkinoilla oli tapaaminen lapsemme vanhan kerho-ohjaajan kanssa. Pidimme kerhoaikoina hänen tavastaan vetää kerhoa ja suhtautua lapsiin arvostavasti ja kannustavasti. Nyt hän oli jäänyt keväällä eläkkeelle 66-vuotiaana (yli 50-työvuoden jälkeen), mutta puhkui intoa olla vielä toimimassa lasten kanssa. Hän on ajatellut alkaa hoitamaan lyhytaikaisia sijaisuuksia Espoon kouluissa. Hänen kelpoisuutensa ei riitä pitkäaikaisiin sijaisuuksiin, mutta olen varma, että hän suoriutuisi erittäin hyvin kouluissa lyhytaikaisten sijaisuuksien hoitajana. Minusta oli hienoa kun hän totesi, että hän pitää lapsista ja tuntee että hänellä on pitkän kokemuksensa avulla myös annettavaa heille. Minua ilahdutti se kuinka hän puhui lasten itsetunnon vahvistamisen tärkeydestä ja ujojen ja hiljaisimpien lapsien huomioon ottamisesta. Kannustin häntä ja kerroin kuinka hienolta suunnitelmat kuulostivat. 

Eikä markkinoilta lähdetty kotiin tyhjin käsin, mukaan tarttui mahtavan makuista virolaista savustettua villisikamakkaraa ja savuemmentalia. Nam.

keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2013

Koulujen ongelmat eivät ratkea kuria koventamalla

Olen hämmästellyt viime päivinä Alppilan koulusta potkut saaneen opettajan tapauksesta noussutta keskustelua.  Ääripäät nousevat aina esille tällaisissa tapauksissa, mutta yleinen näkemys tuntuu olevan, että opettajilla on liian vähän valtaa ja oikeuksia puuttua häiritsevien oppilaiden toimintaan.  Ratkaisuehdotus on, että oikeuksia on lisättävä, jotta ongelmista päästään eroon. Vanha kasvatustraditio, kurin ja rangaistuksen käyttäminen, tuntuu olevan monen mielestä oikea lääke ongelmiin. "Terroristioppilaat" on saatava kuriin, kova on pistettävä kovaa vastaan.

Samalla logiikalla kouluongelmat ratkeavat sillä, että kouluun palkataan vartijat ja ne härikköpennut saavat todella tuntea aikuisten vallan (ei tietenkään silloin jos pentu sattuu olemaan oma). Mutta mikä on diagnoosi? Näinkö helpppoa on ratkaisujen löytäminen?

Voiko kyse ollakin siitä, että kuria enemmän lapset tarvitsevat rakkautta? Suomalainen kasvatusperinne on yhä sillä tasolla, että perheitä tukevat palvelut keskittyvät yhä fyysiseen hyvinvointiin. Jo ennen lapsen syntymää perhevalmennuksessa kiinnitetään enemmän huomiota tulevan lapsen hammashoitoon kuin siihen miten lapseen luodaan tunneyhteys.  Neuvolassa ollaan enemmän huolissaan lapsen pituus- ja painokäyristä kuin siitä millainen suhde lapsella ja vanhemmalla on. Materiaalisessa hyvinvoinnissa suomalaiset lapset ovatkin maailman kärkisijoilla. Mutta lapsen minäkuvaa me emme tunnu osaavan vahvistaa. Se seurauksena osalla lapsista itsetunto ja empatiakyky ovat nollassa. Riski koulukiusaajaksi ja häiriköksi on korkea.

Dosentti Matti Rimpelä sanoi (HS 10.4), ettei vakavaa uudistyötä lasten ja perheiden tuen osalta ole tehty 80-luvun jälkeen. Tässä se ongelma on. Koulut ovat mahdottoman tehtävän edessä häiriköivän oppilaiden kanssa jos lapsille ja perheille ei pystytä tarjoamaan apua ja tukea riittävän ajoissa.  Kaiken lisäksi ongelmana on se, että emme itse asiassa taida edes tietää miten 4-6-vuotiaat lapset todella voivat Suomessa! Ja vielä kerta kielon päälle, onkohan tämä nuorten itsenäisyyttä korostava kasvatustapa järkevä? Uunituoreessa ministeri Urpilaisen tilaamassa raportissa (Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua) todetaan minusta erittäin osuvasti: " Lastensuojelutapausten määrän kasvu kertoo osaltaan siitä, 
että valtio ja kunnat ottavat lasten ja nuorten hyvinvoinnin vakavasti, mutta samalla siitä, 
että he käsittelevät varsinkin nuoria aiempaa enemmän yksilöinä. Suomessa tämä ei hämmästytä – valtiohan tukee nuorten varhaista itsenäistymistä. Mutta jos lapset nähtäisiin ensi sijassa perheidensä tai yhteisöjen jäseniksi, olisi lasten hyvinvointia lähdetty varmaankin rakentamaan kirjavamman keinovalikoiman avulla". Aamen.

Koulujen ongelmat ratkaistaan uudistamalla meidän lapsi- ja perhepalvelujärjestelmämme tulevaisuutta varten, eikä lisäämällä koulujen kuritoimia, jolloin palattaisiin menneisyyteen.


torstaina, huhtikuuta 04, 2013

Espoossa ei ole Stadionia, mutta muuten menee hyvin?

Torstai-iltana pidettiin jalkapallo-olosuhdeilta, jossa jalkapalloseurojen ja kaupungin liikuntatoimen edustajien kanssa käytiin läpi jalkapalloilun olosuhteita Espoossa.  Vastaavanlaisia tilaisuuksia järjestetään eri urheilulajien kanssa. Liikunta- ja nuorisolautakunnan puheenjohtajalle tarjoutuu tilaisuuksien avulla saada tietoa lajien tilanteesta.

Espoon kaupunki on käyttänyt epävirallisen laskelman mukaan jalkapallo-olosuhteisen parantamiseen (rakentamiskustannukset) 18,1 miljoonaa euroa 2000-luvulla. Melkoisen euromäärän. Sillä on rakennettu esimerkiksi kenttiä, uusittu tekonurmia ja valaistusjärjestelmiä.  Espooseen ei enää rakenneta nurmikenttiä vaan uudet kentät tulevat olemaan tekonurmikenttiä, jalkapallonurmia. Tämä on myös palloliiton mielestä askel oikeaan suuntaan. Nurmikentät jäävät vain kentille, jossa on myös yleisurheilutoimintaa.

Tilaisuudessa tuli mieleeni (kiitos työkaverini Marin), että Espoossa pitäisi olla luonnonnurmikenttiä, joissa olisi maalit, mutta muuten kentät olisivat ns. luonnontilassa. Puhuin tästä virkamiesten kanssa ja kuulin, että esimerkiksi Tapiolan Silkkiniityn puistoon kaupungin puisto-osasto ei anna laittaa maaleja. Mikä se sellainen kaupunkipuisto on jossa ei ole elämää? Ketä haittaisi pari maalia isoilla Silkkiniityn nurmikentillä? Tapiola kaipaa elämää! Omalla alueellani Sunan Ankkapuistossa on pari maalia nurmikkoalueella (vai ovatkohan ne läheiseltä koulun kentältä?). Ne mahdollistavat pelien pystyyn pistämisen ilman sen kummempia varauksia. Herätys nyt siellä puisto-osastolla, kravatti löysemmäksi ja maalit Silkkiniitylle.

Espoon Hongan päävalmentaja Mika Lehkosuo kertoi tilaisuudessa Hongan edustusjoukkueen harjoittelumahdollisuuksista (kyllä, puhuimme myös stadionista, mutta jätetään se toiseen kirjotukseen).  Honka treenaa kovilla pakkasilla Ratiopharm-areenalla Tapiolan urheilupuistossa. Areenan tekonurmi on vaan alustana niin huono, että Honka ei tällä hetkellä harjoittele areenalla, rasitusvammojen pelossa. Myöskään kaupungin mielestä (kaupunki ostaa sopimuksen mukaisesti vuoroja areenalta) laatu ei vastaa tällä hetkellä sovittua tasoa. Kaupungille on luvattu, että ensi kesänä alusta vaihdetaan ja sen jälkeen se on Suomen paras. Toivotaan näin.

Espoossa alkaa olla hyvät olosuhteet jalkapalloiluun eri osissa kaupunkia. Mutta sosiaalitilat pukukoppeineen ja henkilöstön tiloineen ovat yhä monella kentällä surkeassa jamassa. Esimerkiksi Keski-Espoon urheilupuistoon ei ole saatu rakennettua uusia huoltotiloja, vaikka niiden piti olla valmiita jo 1,5 vuotta sitten. Huoltotilojen rakentamiseen on varattu 2,5 miljoonaa euroa, mutta arvio rakennuskustannuksista on nyt 3,5 miljoonaa euroa.  Suhtaudun hyvin pessimistisesti siihen, että rakennuskustannuksia saadaan enää merkittävästi alennettua. Lapio pitäisi vain lyödä maahan ja rakentaa puuttuvien tilojen rakentaminen vihdoinkin.

Espoolaiseen futikseen, kuten myös muuhun urheiluun, liittyy se, että pyritään koko ajan parempiin olosuhteisiin. Kesäisin hiekalta nurmelle, talvisin ulkoa sisälle. Ikävä puoli on vain se, että harrastuskustannukset nousevat samalla. Laskun maksavat tietenkin harrastajat. Esimerkiksi Espoonlahdessa avattiin reilu vuosi sitten uusi kuplahalli, jota kaikki kehuvat loistavaksi. Kaupungin tekonurmi luovutetaan talvikaudeksi nimellistä korvausta vastaan Espoon jalkapalloilun tuki Oy:lle, joka pystyttää kentälle talvikaudeksi kuplahallin, josta seurat ostavat sitten vuoroja.   Joukkueet joutuvat maksamaan ylläpitokustannukset hallivuorojen maksuissa, jotka eivät ole aivan matalia.  Eräskin hallissa harjoitteleva joukkue on todella vaikeuksissa harjoittelukustannusten kanssa, joukkue on suurin piirtein menossa konkurssiin korkeiden kustannusten takia. Jopa Espoon Hongan on rajoitettava harjoitteluaan kuplahallissa juuri korkeiden vuokrien takia.

Seurojen rakentamat hallit ovat mahdollistaneet hyvät talviharjoittelumahdollisuudet, mutta kustannukset ovat korkeahkot. Esimerkiksi Espoon keskuksessa sijaitsevassa A-link Areenassa ns. prime time iltavuoro arkisin maksaa 354 €/tunti. Vertailun vuoksi Oulussa, jossa kaupunki omistaa Heinäpään palloiluhallin tuntikustannus on 60 €/tunti (se voi olla jopa ilmainen alle 18-vuotiaille).  Mutta jopa yksityisen OPS:n hallin tuntihinta on noin 100 €/tunti Oulussa. Miten yksityisen hallin tuntihinta voi olla 3.5 kertaa enemmän Espoossa kuin Oulussa?

Urheilun maailma on ihmeellistä.