Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2012.

Vanhusten omaisuus lihoiksi?

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 22.11.2012 päätettiin jatkaa palvelusetelikokeilua (olen kirjoittanut siitä jo monta kertaa, osa I ja II ja III).  Vastustin kokeilun jatkoa, mutta lautakunta päätti kuitenkin jatkaa kokoilua ensi vuoden loppuun äänin 9-2. Turpaan tuli siis reilusti.  Vastustin kokeilun jatkamista sillä perusteella, että palvelusetelin käyttö on ihan marginaalista (noin 40 myönnettyä seteliä, kun kaikkiaan ympyrävuorokautisessa hoiva-asumisessa on noin 1200 vanhusta Espoossa). En myöskään halua vahvistaa koko ajan sitä kehitystä, että lisäämme varakkaimpien valinnanmahdollisuuksia. Se ei minusta pitäisi olla sosiaali- ja terveyspolitiikan suunta myöskään kuntatasolla.
Ympärivuorokautinen hoiva-asuminen on kallista, kuukausihinnan alkaessa reilusta kolmesta tuhannesta eurosta. Kun vanhus saa paikan hoivapaikkaan, kunta ottaa kovat maksut vanhukselta asiakasmaksujen avulla.  Espoossa asiakkaan nettotuloista otetaan 85 prosenttia, asiakkaalle pitää jäädä …