maanantaina, lokakuuta 29, 2012

Vaaleista jäi luu käteen


Demarien vaalimenestys ei ollut kaksinen. Ei valtakunnan tasolla, ei Espoossa, eikä henkilökohtaisesti. Miksi? Muista lukiessasi, että kirjoittaja hieman pettyi omaan vaalitulokseensa ja se saattaa ehkä näkyä tekstissä. Tämä ei ole katkeran miehen tilitys, 
kirjoittaminen on minulle vain hyvä tapa käsitellä erilaisia asioita. AIna pitää yrittää oppia menneistä.

Aloitetaan valtakunnan tasolta. Demareilla on ollut hyvä henki toukokuun puoluekokouksesta alkaen. Kesän jäätelökesä-kampanja oli minusta, joka suhtautui kampanjaan alun perin epäilevästi, mukava ja piristävä poikkeus puolueiden kampanjoissa. En löydä puolueen kuntavaalikampanjasta sen kummempaa arvostelemista, puoluesihteerikin näytti kiertävän maata tukka putkella.

Demareille jäi musta pekka käteen hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen viivästymisestä. Vaikka tarkoituksena (ehkä) oli näyttää kokoomukselle kaapin paikka, ei pystytty uskottavasti vakuuttamaan kansaa, että demarit laittavat kampoihin järkevistä syistä. Tästä joku voi tosin olla täysin toista mieltä.  Ehkä nyt shakkimestarin siirrot eivät menneet ihan suunnitelmien mukaisesti.

Pahempi virhe minusta oli valita lähteä ratsastamaan veroparatiisi-teemalla kuntavaaleissa. Miksi puolue valitsi toiseksi pääteemakseen sellaisen asian, josta puolet kansasta ei ole kuulutkaan? En ole ainoa, joka on ihmetellyt tämän teknisluonteisen asian valitsemista tavoitteeksi. Kun valtakunnallinen kuntavaalikeskustelu oli muutenkin hyvin vaikeaselkoista sote-keskustelua, tavallisille ihmisille puhuva puolue ottaa päätavoitteekseen oikeasti aika pienen ja vaikeaselkoisen ongelman. Sitten me demarit ( taas kerran) valitamme pienen äänestysprosentin surkeutta ja sen näkymistä vaalituloksessa. Herätys nyt siellä puoluetoimistossa, kampanjaa ei kannata tehdä oppurtunistisesti  jonkin julkisuudessa vähän aikaa olleen asian  avulla (tätä samaa on tehty jo monta kertaa peräkkäin eri vaaleissa). Ei toimi.

Espoossa SDP:n kannatus oli 13,6 prosenttia. Vihreät pyyhkivät demareilla lattiaa ja ottivat kakkospaikan toiseksi suurimpana puolueena kokoomuksen jälkeen. Vihreät saivat melkein neljä tuhatta ääntä enemmän kuin demarit. Perussuomalaiset nousivat, mutta jäivät onneksi demareiden taakse, vain noin 1500 äänen taakse. 

Sanoin työkaverilleni ennen vaaleja, että demareiden kampanja on ollut mielestäni parempi kuin neljä vuotta sitten, ja jos nyt emme pärjää vaaleissa, niin sanoma ei vain uppoa. Nyt taisi käydä näin.  Nuoren ja koulutetun väestön Espoossa, jäämme kokoomuksen ja vihreiden jalkoihin, emmekä saa tarpeeksi ääniä nuorilta ja lapsiperheiltä.

Kaikki SDP:n edustajiksi valitut valtuutetut ansaitsivat paikkansa ja kansa on heidän valinnut. Jotain paljastavaa on siinä, että valtuustoryhmän nuorin on 39-vuotias Maria Jungner. 30 eniten ääniä saaneen demarin joukossa on kaksi alle 30-vuotiasta, neljä alle 40-vuotiasta, yhdeksän alle 50-vuotiasta. Eli 30:stä eniten ääniä saaneista demareista 21 on yli 50-vuotiaita (heistä yhdeksän on yli 60-vuotiaita).

 Pidemmän päälle tämä Espoon tilanne on kestämätön (sama tilanne on varmaan myös Helsingissä), jos puolue haluaa puhutella myös muitakin kuin vanhempaa väestöä. Tulevassa valtuustoryhmässä on kolme opettajataustaista valtuutettua (Markku Sistonen, Jasminiitta Lumme ja Martti Hellström), joiden toivon tuovat koulutusasioita aiempaa enemmän esille.  Jos haluamme pärjätä tulevaisuudessa nykyistä paremmin, meidän on keskityttävä koulutusasioihin nykyistä enemmän.

Nuorien demareiden on erittäin vaikea nousta valtuustoon. Esimerkiksi Tipsu Sollasvaara teki kovasti töitä ja ihan hyvän kampanjan, mutta äänimäärä oli hänelle varmasti pettymys, vain reilut sata ääntä.  Nyt pitääkin aloittaa järjestelmällinen kampanja, että nuoria nostetaan esille ja tulevissa vaaleissa konkarit nostavat nuoria eteenpäin, muuten ne vähät nuoret turhautuvat ja siirtyvät tekemään jotakin muuta.

Entä oma tulokseni? Ennen vaaleja arvelin minulla olevan mahdollisuuksia viimeiseen demarien valtuustopaikkaan, tiesin, että minun pitää saada yli 300 ääntä tullakseni valituksi. Sain 248 ääntä, joten kovin kauaksi en jäänyt. Satsaukseni vaaleihin oli aivan eri luokkaa kuin neljää vuotta sitten, joten olin luonnollisesti pettynyt, varsinkin kun tulin valituksi neljänneksi varavaltuutetuksi.

Tein ehkä virheen siinä, että keskityin liiaksi kampanjoimaan Espoon keskuksen alueelle.  Olisi pitänyt olla isompi tukiryhmä ja levittäytyä voimakkaammin muihin kaupunginosiin. Sain hyvää vetoapua Jaana Leppäkorvelta, joka luopui paikastaan ja ikään kuin testamenttisi äänensä minulle.  Ongelma oli tietenkin se, että olemme profiililtamme aika erilaisia ja kaiken lisäksi eri sukupuolta. Lapsiperheiden asioista puhuva sosiaalityöntekijä ei vaihdu helposti vähän enemmän talousasioista puhuvaan elinkeinoasioiden päällikköön ja mieheen. Veikkaan, että Jaanan ex- äänestäjät siirtyivät pääosin Johanna Värmälän tai jonkun Vihreän naisen joukkoihin.

Olen siinä mielessä ongelmallisessa asemassa, että vanhemmille demariäänestäjille olen liian nuori (yhä) ja duunarit eivät ehkä ihan samaistu minuun. Monille perheellisille, korkeasti koulutetuille, olen taas väärässä puolueessa ja liian tuntematon.

Vaalituloksessa lämmittää se, että omalla asuinalueellani Espoon Sunassa sain toiseksi eniten ääniä Timo Soinin jälkeen. Ilmeisesti alueen tutut asukkaat ovat arvostaneet toimintaani viime vuosien aikana (kiitos!). Myös Kaupunginkallion äänestysalueella olin kärkikymmenikössä. Mutta muualla ei sitten sijoituksilla juhlittukaan.

Tällä äänimäärällä tulen saamaan ihan hyvän lautakuntapaikan. Tehdään siinä hommassa työtä äänestäjien eteen seuraavat neljä vuotta.

Kiitoksia minua äänestäneille. 

Kiitos äänestäjille

Kiitän lämpimästi kaikkia äänestäjiä ja tukijoita.

Äänimäärä oli pettymys, mutta pitää yrittää olla edes niiden äänien arvoinen tulevassa toiminnassa.

Pienen hiljaiselon jälkeen palaan ehkä vielä blogin kirjoittamiseenkin.

Hyvää syksyä!

Antti Aarnio

lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Viis ysi yks

Tänään lauantaina 27.10 on enää yksi päivä vaaleihin. Kampanjoin Espoontorilla Espoon keskuksessa ja käyn välillä vaalilautakunnan kokouksessa.
Toivon, että äänestät minua. Olen kampanjoinut niin paljon kuin resurssit ovat antaneet myöten. Olen toiminut siten miten poliitikon pitää minusta toimia: ahkerasti, suoraselkäisesti ja osaavasti. En ole populisti, enkä sellaiseksi ala. Minulle avoimuus on tärkeää, siksi olen yksi Espoon valtuuston ahkeremmista bloginkirjoittajista. Ihmisillä on oikeus tietää päätöksenteon taustoista.
Kiitän jo etukäteen luottamuksesta.
Antti Aarnio

torstaina, lokakuuta 25, 2012

Minä tiedän kaiken


Yksityisiä vai julkisia palveluja? Valtakunnallisessa kuntavaalikeskustelussa keskeisiksi teemaksi ainakin SDP:n ja Kokoomuksen välillä on noussut kiista sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Puolueeni SDP ei halua lisätä yksityistämistä tai ulkoistamista (termit ovat keskustelussa aivan sekaisin), kokoomus taas suhtautuu myötämielisesti tähän.

2000-luvun alkupuolella tein edellisessä työpaikassani Tehy:ssä raportin yksityisen sektorin sosiaali- ja terveyspalvelujen osuudesta. Juuri vuosituhannen alussa alkoi yksityisen ja kolmannen sektorin rooli kasvaa sosiaali- ja terveyspalveluissa kasvaa. Sosiaalipalveluissa järjestöillä oli perinteisesti ollut enemmän roolia ja oli nähtävissä, että yksityisen ja kolmannen sektorin rooli tulee kasvamaan myös terveyspalveluissa. Väestö ikääntyy ja varallisuutta käytetään erilaisiin palveluihin. Kaikki käppyrät todistivat samaa, trendi oli aivan selvä. Raportissa muistaakseni kirjoitin, että yksityisen sektorin rooli tulee merkittävästi kasvamaan ja se tulee ottaa huomioon tulevassa toiminnassa.

Samaan aikaan Ruotsissa isot yhtiöt alkoivat ostaa pienempiä terveyspalveluyhtiöitä ja pääomasijoittajat astuivat markkinoille. Ainakin kymmenen vuotta sitten suomalaiset asiantuntijat nostivat tätä asiaa esille ja varoittivat niin käyvän myös Suomessa. Näin kävi. Samalla on tullut esille kaikkeen bisnekseen kuuluva laillinen veronkierto, ei terveyspalvelubisnes eroa mitenkään muusta liiketoiminnasta, jossa pyritään luonnollisesti verojen minimoimiseen. Sitähän fiksut ekonomit on jo kauppakorkeakoulussa opetettu tekemään. Liiketoiminta on liiketoimintaa.

Espoossa yksityiset yritykset ja eri järjestöt tuottavat merkittävän osan sosiaali- ja terveyspalveluista. Siitä lähtökohdista keskustelu palvelujen ulkoistamisesta lähinnä huvittaa. Come here and see! Kunnat ovat itsenäisiä toimijoita, jotka päättävät itse miten palvelunsa järjestävät.  On totta, että Espoossa on menty jo liiallisuuksiin palvelujen ostoissa ulkopuolelta. Olen ihmetellyt miksei kokoomus voi tätä ikinä tunnustaa? Liiallinen ulkoistaminen hankaloittaa ohjausta. Olen kirjoittanut ongelmista esimerkiksitässä kirjoituksessa.

Terveyspalveluiden kaikkein pyhin osa eli terveysasemat ovat toistaiseksi olleet täysin Espoon kaupungin omassa hoidossa, ilta ja viikonloppupäivystystä lukuun ottamatta. Nyt meillä on valmisteilla pilottiprojekti, jossa terveysasemapalvelut osalle Espoon keskuksesta tuottaisi ulkopuolinen toimija. (Tarkemmin tässäkirjoituksessa).  Se on vaikea asia päätettäväksi, sillä kyseessä voi olla merkittävä askel, mutta toisaalta asukkaille pitää taata toimivat terveysasemapalvelut.  Kun on 11 lääkärin vaje, niin helppoja ratkaisuja ei ole olemassa.
Nyt Espoon kaupunki joutuu pyytämään tarjouksia yleislääkärikäynneistä sosiaali- ja terveystoimelle. Kaupunki aikoo purkaa jonojen häntiä, noin 300–400 käynnin verran. Eli käytännössä lääkärijonossa painiskeleva potilas lähetetään jonkin yksityisen lääkäriaseman vastaanotolle.

Pidemmän päälle jonojenpurkaminen tulee erittäin kalliiksi, enkä pidä sitä mitenkään kestävänä ratkaisuna. Tämä hajottaa entisestään meidän terveysasemien toimintaa, koska kaikki tutkimukset tehdään taas Espoon omilla terveysasemilla. Tämä ei voi olla järkevää Espoon tai potilaan kannalta. Potilas pomppii paikasta toiseen.

Jos minun pitäisi valita ulkoistamisen tai tilapäisten ostosopimusten välillä, valitsisin ehdottomasti ulkoistuksen. Siinä sentään kokonaisuus säilyy yhden toimijan hallussa.

En minä kaikkea tiedä, valehtelen otsikossa. Mutta sosiaali- ja terveyspalveluista tiedän aika paljon. 
Minä ja tyttäreni Espoon aalloissa. Korostan tällä kuvalla yhteistyön merkitystä.

tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Kuntapolitiikka on raakaa päätöksentekoa


Kuntavaaleissa ehdokkaat lupaavat kaikille kaikkea. Yksi intoilee luomuruuan puolesta. Joku rohkenee vaatia verotuksen alentamista, joidenkin mielestä raha kasvaa ilmeisesti puissa.

Tosiasiassa päätöksenteko kunnissa on raakaa. Resursseja on aina rajallisesti, myös rikkaassa Espoossa. Aina tulee olemaan pulaa palveluista jollain tasolla. Kaupunginvaltuusto päättää raamit varojen käytölle. Käytössä on x määrä euroja, jotka jaetaan eri hallinnonaloille. Vuosittaisissa budjettineuvotteluissa puolueet käyvät neuvotteluja tietyn liikkumavaran käytöstä. Painotuksia voidaan tehdä, mutta suuria muutoksia ei vuosittaisissa neuvotteluissa tehdä. Muutaman viran tai toimen saaminen ei ole Espoon kaupungin kokoisessa taloudessa iso juttu.

Lautakunnat päättävät hallinnonalojen varojen käytöstä. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa (joka käyttää eniten kaupungin varoista) päätetään kuinka paljon rahaa käytetään vanhustenhoitoon ja mietitään samalla ovatko lisäykset vanhuksille poissa esimerkiksi sosiaalipalveluista. Jos lisätään apuvälineitä, mistä rahat otetaan? Vähennetäänkö järjestöjen avustuksia? Lautakunnassa päätetään ne periaatteet, joiden perusteella vanhuksille jaetaan hoitopaikkoja. Kuinka sairas pitää todella olla saadakseen hoitopaikan?

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisessa yksilöasiainjaostossa, jonka puheenjohtajana olen toiminut, käsitellään ihmisten tekemiä valituksia saamistaan päätöksistä. Onko vanhuksen K:n saama kielteinen omaishoidontukipäätös kaupungin linjausten mukainen? Onko vammaisen rouvan U:n. saama kielteinen päätös vammaispalvelulain mukaisista asunnonmuutostöistä lain ja kaupungin ohjeistusten mukainen? Onko hänen päätöksensä linjassa muiden kaupunkilaisten saamien päätösten kanssa? Onko nuoren pojan (hänen vanhempansa hakema) saama kielteinen päätös harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta harrastuksen tukemiseen kaupungin ohjeistuksen mukainen? Ovatko päätökset inhimillisiä?

Mitä virkaa on sitten politiikoilla, jos liikkumavaraa on vuosittain vähän? Fiksu poliitikko pyrkii korjaamaan virheitä kaupungin politiikassa. Hän ajaa muutoksia kaupungin strategioihin, suuriin linjoihin. Hän pyrkii korjaamaan virheet erilaisissa toimintaohjeissa, jotta päätökset voisivat olla inhimillisempiä. Hän rakentaa yhteistyötä yli puoluerajojen, jotta muutoksia saataisiin aikaan. Hän ei lukkiudu johonkin ratkaisuihin, jos ne eivät oikeasti toimi. Hän haastaa toteutetun politiikan ja ehdottaa itse mielestään parempia ratkaisuja tilalle. Hän yrittää kehittää kaupungin toimintaa jatkuvasti.

 Valitsin vaalitavoitteekseni kolme isoa asiaa, jotka ovat mielestäni erittäin tärkeitä tulevalla valtuustokaudella. Meidän on pakko saada terveysasemat toimimaan kunnolla seuraavalla valtuustokaudella. On käsittämätöntä, ettemme pysty tarjoamaan espoolaisille heille kuuluvia palveluita.  Vain eri puolueiden välisellä yhteistyöllä pystymme saamaan palvelut kuntoon. Toiseksi aion puolustaa lähikouluja ja perheidenennaltaehkäiseviin palveluihin satsaamista. Eilen Helsingin sanomissa kouluvalintoja koskevassa jutussa yksi haastatelluista totesi: ”En ymmärrä, miksi lapsille opetetaan alusta pitäen, että toiset ovat parempia kuin toiset”.  Minäkään en ymmärrä sitä ja yritän vaikuttaa niin, että kouluissa lapsilla on mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet oppia uutta. Kolmas tavoitteeni liittyy asuntopolitiikkaan. Nykyinen linja johtaa yhä kalliimpaan asumiseen niin vuokra- kuin omistusasunnoissa. Meidän on pakko uudistaa asuntopoliittisia linjauksiamme.

Mutta voidakseni olla fiksu poliitikko, tarvitsen äänesi!

Lopuksi vielä yksi video. En minä aina ole politiikko.  Minä rakastan luonnossa liikkumista. Espoo tarjoaa siihen loistavat mahdollisuudet ja uskon, että se on yksi tärkeimmistä asioista miksi espoolaiset tykkäävät asua Espoossa. Meri, saaristo, Nuuksio, Keskuspuisto. Hienoja mestoja. Niitä pitää varjella.

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Yksityisiä vai julkisia liikuntapaikkoja?


Kirjoitan tätä tekstiä Hoplopin kahviossa. Syyslomalla olevat lapset ruinasivat isältä käynnin lasten sisäliikuntapaikkaan. Minulle, 80-luvulla lapsuuteni viettäneelle, suhtautuminen uusiin sisäliikuntahalleihin on vähän vaikeaa. Kun on itse leikkinyt ja harrastanut pääasiassa ulkona, maksulliset sisäliikuntapaikat tuntuvat hieman vierailta. Eikö ulkona liikkuminen riitä? (Kun samalla katson nauravin suin ohi juoksevia lapsiani, täytyy todeta, ettei se taida ihan riittää)

Liikunnan harrastamisesta on tullut yhä enemmän bisnestä, ihmiset käyttävät yhä enemmän rahaa harrastuksiinsa. Kaupungille se on tietenkin haaste.. Espoossa on tehty vuosien saatossa melko ihmeellisiä virityksiä liikuntapolitiikassa, kaupungin lainoituksella tai avustuksilla on rakennettu liikuntapaikkoja. Näin on saatu nopeahkosti uusia tiloja, mutta käyttäjille ja kaupungille käyttömaksut ovat kovia. Samalla osa tehdyistä sopimuksista on osoittautunut kalliiksi Espoon kannalta. Ihan samaan tapaa Espoon Hongan suunnitelmat Tapiolaan rakennettavasti jalkapallostadionista rakentuvat sen suunnitelman pohjalle, että kaupunki sitoutuu ostamaan tietyn määrän vuoroja mahdollisesti rakennettavasta stadionista. Hongan taloudellinen tilanne taitaa vain olla sellainen, että stadionin toteutuminen on entistä kauempana, ellei esitetä jotain uutta suunnitelmaa. Jalkapalloharrastajia on Espoossa paljon ja siellä seurojen ja kaupunkien yhteistyöllä on saatu rakennettua uusia tarpeellisia jalkapallohalleja.

Yksityiset liikuntapaikat ovat kaupungille haaste siinä mielessä, että mitä vähemmän julkisia liikuntapaikkoja käytetään, sitä vähemmän ne ihmisiä kiinnostavat. Miksi laittaa rahaa julkisiin liikuntapaikkoihin, kun yksityiseltä sektorilta löytyvät samat palvelut? Siksi, että kunnan yksi tehtävistä on kansanterveystyön tekeminen. Itse pidän kunnallisia liikuntapaikkoja kunnallisina peruspalveluina. Kunnan on omilla toimillaan pyrittävä nostamaan asukkaiden terveydellistä tilaa. Liikuntapaikat ovat yksi Espoon välineistä tässä työssä. Kattavalla liikuntatarjonnalla Espoo pystyy kannustamaan asukkaitaan liikunnan harrastamiseen ja tarjoamaan erityisryhmille mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen. Yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa pitää tehdä, mutta en näe järkevänä Espoon omien liikuntapaikkojen vähentämistä. Tämä tulee olemaan iso kysymys tulevaisuudessa, kun Espoon väkiluku kasvaa uusien asuinalueiden rakentuessa (Suurpelto, Finnoo, Saunalahti). Miten ratkaistaan näiden alueiden asukkaiden liikuntapalvelut?

Näin äkkimuistelulla Espoon kaikki isot liikuntilat (esim. Otahalli ja Kannunsillan pommari) ovat jo vuosikymmeniä sitten tehtyjä tiloja. Uusia kaupungin omia halleja ei ole tehty, vaan on luotettu markkinoiden kykyyn tarjota liikuntapalveluja uusille asukkaille. Kysyntä luo varmasti tarjontaa, mutta samalla liikuntaharrastuksista tulee kalliimpaa ja osa asukkaista tippuu syystä tai toisesta palveluiden ulkopuolelle.  Minusta tämä ei ole hyvä kehityssuunta.

Itse käytän eniten Espoon liikuntapaikoista kuntoratoja ja hiihtolatuja. Niistä voi olla todella ylpeä espoolaisena, näin lumisten talvien jälkeen. Kannusillan pommarin kuntosalilla olen käynyt, mutta aika enää riitä siihen. Pelaan sählyä kerran viikossa Kirstin koulun salilla (koulujen salit ovat muuten yksi esimerkki kaupungin liikuntapaikoista, ne pitäisi saada vielä tehokkaammin asukkaiden käyttöön). Yritän lisäksi opettaa lapsilleni uimataitoa täpötäydessä Keski-Espoon uimahallissa ja ihmettelen uimakurssien hintoja.

Mutta pääasiallinen kuntoiluharrastukseni on jääkiekko. Tässä muutama ajatus treenien keskeltä. Melkein kuin Teemu Selänne.

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Vanhuksille moderneja palveluja

Kirjotin tämän mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomien vaalilupauspalstalle, mutta palsta taisi kadota lehdestä tällä viikolla. Joten vain verkkoon:





Isoisäni kuoli 70-vuotiaana juuri työelämän jätettyään, kun taas 73-vuotias isäni jumppaa ukkojen kanssa uimahallilla melko hyväkuntolujaisena.  Hän viettää aktiivisen vanhuksen elämää.  Elintason nousu näkyy myös vanhusten eliniän pidentymisessä, yhä useampi vanhus viettää parempaa vanhuutta kuin omat vanhempansa viettivät.  Tätä on kuitenkin tuettava kaupungin toimesta. Moderneilla kaupungin palveluilla pystytään vaikuttamaan vanhusten elämänlaatuun ja hyvinvointiin. 

Espoon on oltava edelläkävijä terveyden edistämisessä 2010-luvun vanhuksille. Espoon kaupungin sporttikortilla yli 68-vuotiaat kuntalaiset liikkuvat maksutta kaupungin kuntosaleilla ja jumpparyhmissä. Näin vanhuksia kannustetaan pitämään yllään toimintakuntoaan ja ehkäisemään tulevia sairauksia.  Monelle vanhukselle liikkuminen hajanaisessa kaupungissa tuottaa vaikeuksia, eikä esimerkiksi liikuntapalveluja sen takia käytetä. Palvelulinjoja kehittämällä ja kutsubusseja lisäämällä yhä useampi vanhus pääsee halutessaan mukaan kaupungin järjestämään liikuntaan.

Espoossa on vielä vähän vanhuksia verrattuna esimerkiksi Helsinkiin, mutta heidän määränsä nousee koko ajan.  Meidän on uskallettava kehittää ja kokeilla uudenlaisia palveluita, jotta saamme pidettyä vanhusten elämänlaadun hyvänä mahdollisimman pitkään. Yhteiskunta kehittyy ja niin myös vanhusten palvelut. Se mikä miellytti isoisääni neljäkymmentä vuotta sitten, ei välttämättä miellytä isääni 2010-luvun Espoossa.

Antti Aarnio
varavaltuutettu (sd)

Sokerina pohjalle huippuhauskat videot saavat jatkoa (nyt kokeilen Youtube-versiota). 

Viikonloppuna ärsytti vaalirahoitus. Minua alkoi ärsyttää, kun yksi kokomuuslainen espoolaisehdokas käyttää 20 000 euroa kampanjaansa ja suurimmalla osalla minun jäsenyhdistyksen Keski-Espoon demarien ehdokkaista budjetti on muutamia kymppejä. Ei ole pienituloisella helppo päästä valtuustoon.
Itse käytän noin 1000-1500 euroa tähän kampanjaan. 






perjantaina, lokakuuta 12, 2012

Itsetyytyväisyys ei kanna mihinkään




Espoossa sijaitsee hyvin moni suomalainen pörssiyritys. Nokian Keilaniemessä sijaitseva pääkonttori on kaikkien tuntema.  Nokian menestys synnytti Keilaniemen ja Otaniemen alueelle työpaikkoja ja toi ennen kaikkea verotuloja kaupungin kassaan.  Siihen Espoon vauraus on pitkälti pohjautunutkin (ja sekös helsinkiläisiä on aina harmittanut).

Nokian jatkuva menestys aiheutti Espoossa itsetyytyväisyyden aallon. Unohdettiin se, että kaupunkia on kehitettävä koko ajan. Tuleen ei saa jäädä makaamaan, myöskään elinkeinopolitiikassa.  Espoossa jäätiin nauttimaan Nokia hedelmistä liian tyytyväisinä, liian kauan.

Espoon valtuustossa ei näy elinkeinopolitiikka mitenkään. Kaupunginhallituksen elinkeinojaos puuhailee pienessä porukan kesken elinkeinopolitiikan saralla, mutta työ ei näy valtuustoon asti. Olen osallistunut noin ¾ valtuuston kokouksista vuosina 2009-2012 ja elinkeinopolitiikka ei ole näkynyt mitenkään. 

Miksi sen pitäisi näkyä? Siksi, että jos haluamme Espoon olevan rikas kunta myös tulevaisuudessa, on meidän saatava uusia työpaikkoja ja yrityksiä Espooseen. Kaikki talousennusteet lupaavat vain hidasta kasvua tuleville vuosille, joten on panostettava entistä enemmän uuden kasvun luomiseen. Myös Espoossa.

Katsoin muutama viikko sitten muistaakseni TV2:n Kotimaan katsausta. Siinä oli juttu vanhasta kotikaupungistani Oulusta, jossa Nokian irtisanomiset ovat mittavia (kuten ovat muuten Espoossakin). Mutta oululaiset eivät jää tuleen makaamaan vaan satsaavat voimakkaasti tulevaisuuteen.  Kaupunki ottaa jopa riskisijoittajan roolia. Mutta jutun paras anti oli se henki, mikä oululaisesta porukasta tuli ilmi. He olivat innolla yhdessä tekemässä elinkeinopolitiikkaa. Periksi ei anneta.

Meillä Espoossa toimii yritysespoo Otaniemessä.  Tärkeä paikka, mutta se on puuhastelua! Missä on Espoon poliittisten ryhmien yhteishenki ja ylimpien viranhaltijoiden yhteistahto elinkeinopolitiikan saralla? Miten kehitämme Aaltoyliopiston ja Espoon kaupungin yhteisyötä. Mihin tähtäämme? Mitä toimialoja havittelemme? Miksi Espoo toimii kuin kauppala, vaikka on maan toiseksi suurin kaupunki.

Surkeaa. Päästäkää minut valtaan!

perjantaina, lokakuuta 05, 2012

Rikas, rikkaampi, Espoo?



Kotikaupungillani on maine rikkaana kaupunkina. Mutta miten asia oikeasti on? Lue eteenpäin, asiantuntija kertoo.

Aloitetaan vuoden 2011 tilinpäätöksestä, joka käsiteltiin valtuustossa toukokuussa. Vastoin ennakko-oletuksia kaupungin verotulot kasvoivat odotuksia paremmin vuonna 2011.  Verotulot ovat Espoolle elintärkeitä, sillä emme juuri saa valtionosuuksia valtiolta. Espoon erottuu lisäksi muista kunnista siinä, että sen yhteisöverotulot (pääasiassa yritysten maksamat) muodostavat suuren osan kaupungin tuloista.

Espoo sai noin 1,23 miljardia verotuloja vuonna 2011. Näistä veroista reilu tuhat euroa tuli asukkaiden maksamista kunnallisveroista ja 144 miljoonaa yhteisöveroista. Kiinteistöveroa, josta olen kirjoittanut esim täällä, kertyi reilut 60 miljoonaa. Valtiolta herui valtionosuuksina rapiat 30 miljoonaa euroa.

Vuosikate, menojen ja tulojen erotus joka voidaan käyttää poistoihin, lainojen maksuun, investointeihin) oli 140 milj. euroa positiivinen. Kasvavassa kaupungissa vuosikatteen on oltava positiivinen, jotta kaupunki voi rahoittaa investointejaan ilman liian suurta velanottoa.
Kun vuosikatteesta vähennetään poistot ja vähän muutakin, saadaan tilikauden tulos. Ja kun siitä taas vähennetään siirrot rahastoihin ja erilaisia varauksia, saadaan tilikauden yli- tai ylijäämä. Se oli Espoolla 46 miljoonaa euroa positiivinen.  Tämä 46 miljoonaa siirretään ikään kuin sukan varteen kaupungin taseeseen.

Rahoituslaskelmasta ilmenee miten Espoo rahoittaa investointinsa. Vuonna 2011 Espoo investoi 197 miljoonalla eurolla.  Investoinnit rahoitetaan vuosikatteella ja erilaisilla rahastojen purkamisilla.  Lisäksi kaupunki otti hieman uutta lainaa ja maksoi vanhoja lainoja pois. Näiden toimenpiteiden jälkeen investoinneista jäi katettavaksi noin 20 miljoonaa.  Kaksikymmentä miljoonaa on Espoolle pikkuraha ja kaupunki pystyi maksamaan puuttuvan 20 miljoonaa kassastaan. Vuoden lopussa Espoolla oli yli 600 miljoonaa euroa kassavaroja.

Kun tarkastellaan rahoituslaskelmasta laskettuja yleisempiä tunnuslukuja (investointien tulorahoitus %, lainan hoitokate, kassan riittävyys (pv)) voi todeta, että rahoitusasemaltaan Espoo oli erittäin vahvassa iskussa, se pystyy hyvin suoriutumaan velvoitteistaan.

Taseesta selviää kaupungin edellisten vuosien kertyneet velvoitteet ja varat. Espoolla on vahva tase turvanaan.  Kaupungin omavaraisuusaste on korkea, suhteellinen velkaantuneisuus on matala ja lainamäärä asukasta kohdin on vain 600 euroa asukasta kohden.

Kun katsotaan koko Espoon konsernin taloustilannetta, kuva on hieman erilainen. Konsernitilinpäätökseen luetaan itse kaupunki, mutta myös tytäryhteisöt (Espoon asunnot Oy), kuntayhtymäosuudet (esim. HUS) ja osakkuusyhteisöt (esim. Länsimetro Oy). Lähes kaikki suuret investoinnit toteutetaan konserniyhteisössä.  Konsernitilinpäätös sisältää siten velkaa eri tavalla kuin Espoon kaupungin tilinpäätös.  Velkaa on reilut 5 000 euroa asukasta kohden konsernitilinpäätöksen mukaisesti.  Se ei ole mielestäni kuitenkaan mitenkään ylitsepääsemätön summa, vaan on hoidettavissa hyvällä taloudenpidolla.
Seuraavassa kirjoituksessa kerron mitä se tarkoittaa minun mielestäni.

  Vastaukseni otsikkoon on: Espoo on rikas kunta, ainakin toistaiseksi.

Mutta politiikan pitää olla myös hauskaa, joten tässä ensimmäinen vaalivideoni, ilman editoimista, aiheena Espoon keskuksen uimahalli, taustana lasteni äänet. 



tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Hankintaan kaupungille lisää maata - halvempaa asumista espoolaisille!


Tämä on kolmas vaalitavoitteeni. Ensimmäinen on Terveysasemat kuntoon - lääkäreitä lisää!, toinen panostetaan lapsiin - satsataan kouluihin ja perheisiin


Hankitaan kaupungille lisää maata - halvempaa asumista espoolaisille!

Espoon väkiluku kasvaa vuodesta toiseen. Espooseen on rakennettava vuositasolla enemmän asuntoja kuin tähän asti on tehty. Vain siten meillä on mahdollisuus estää asumiskustannusten nousu kestämättömälle tasolle ja tarjota uusille espoolaisille kohtuuhintaista asumista.

Asuntopolitiikassa kaikki lähtee maapolitiikasta, siitä miten kaupunki hankkii maata ja kaavoittaa sen asuntoalueiksi. Espoon kaupunki on suosinut maankäyttösopimuksia, jolloin maanomistajien kanssa sovitaan alueiden käytöstä ja infrastruktuurin käytöstä.


  • Espoossa on pistettävä asuntopolitiikassa uusi vaihde päälle. Kaupungin on käytettävä kaikkia lain sallimia keinoja niin maanhankinnassa kuin jo kaavoitettujen tonttien saamisessa rakennustuotantoon. Kaupungilla on lain sallima oikeus pakkolunastaa maata, jos sopimuksiin ei muuten päästä. Keinoja on, mutta kokoomusjohtoisessa Espoossa ei ole haluttu suututtaa maanomistajia.
  • Espoon kaupungin on hankittava omistukseensa nykyistä enemmän espoolaista maata. Nyt kaupungin vähäinen maanomistus haittaa esimerkiksi sopivien tonttien löytämistä vanhusten palvelukeskuksille. 
  • Asuntopolitiikan on oltava monipuolista. Tarvitaan lisää kerros-, rivi- ja omakotitaloja. On rakennettava lisää vuokra-asuntoja eri puolille kaupunkia. Kaupungin on kaavoitettava riittävästi tontteja vuokra-asuntotuotantoa varten. Espoon asunnot Oy on saatava toimimaan asukasystävällisesti ja tehokkaasti.
  • Kaavoituksen yhteydessä on kiinnitettävä huomiota rakentamismääräyksiin ja pyrittävä näin alentamaan rakentamisen hintaa. Kaikkialla ei tarvitse olla luksusta. Vähennetään normeja ja nopeutetaan prosesseja, luodaan mahdollisuuksia rakentamisen hinnan alentamiseksi.
Kaupunkirakennetta on tiivistettävä ja luotava siten uusia mahdollisuuksia uudisrakennuksille vanhojen asuinalueiden keskelle. Asumme Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, metropolialueella. Kaupunkimaista pöhinää syntyy vain kaupunkimaisessa ympäristössä.