Välillä tuntuu, ettei mikään palvelu toimi riittävän hyvin, eikä rahallisia panostuksia tunnu olevan tarpeeksi. Mutta toisaalta sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa joutuu koko ajan pohtimaan yksilön ja julkisen vallan (kunnan) vastuuta. Johtaako jonkun etuuden tai palvelun parantuminen kokonaisuuden kannalta hyvään lopputulokseen? Ainakin minä pohdin.
Riensin menneellä viikolla erääseen tilaisuuteen Pelastakaa Lapset ry:n tiloihin. Juostessani metroasemalla näin raskaana olevan naisen juovan siideriä, hyvässä humalatilassa. Saatoin kiireessä nähdä väärin, mutta näkymästä tuli jotenkin toivoton olo. Vaikka kuinka yritämme parantaa lasten olosuhteita, niin ongelmat tuntuvat vain lisääntyvän yksittäisten ihmisten omien ratkaisujen johdosta. Hiekka tiimalasista tuntuu valuvan reiän läpi nopeammin ja nopeammin.
Helsingissä lastensuojelun asiakkaina on jo lähes joka kymmenes lapsi. Tämä on uskomattoman korkea luku. Joka kymmenettä lasta joudutaan jotenkin auttamaan viranomaisten taholta. Espoossa vastaava osuus lienee noin kuusi prosenttia. Mutta myös meillä Espoossa lastensuojelutarpeen arvioidaan edelleen kasvavan väestönkasvun ja erilaisten kasaantuvien tekijöiden seurauksena (lue: päihteiden ja työttömyyden seurauksena). Ensi vuonna yli 4000 lasta on lastensuojelupalveluiden asiakkaina Espoossa. Pääosa on avohuollon asiakkaita, jolloin varhaisella puuttumisella yritetään tietenkin auttaa perheitä ja lapsia niin että vältyttäisiin huostaanotoilta.
Mutta samaan aikaan kuulee viestejä, että huostaan otettavat lapset ovat entistä vaikeampia ja haastavampia. Lisäksi huostaan otettavat lapset ovat koko ajan vanhempia. Murrosikäisten lasten määrä huostaan otettavien joukossa on kasvanut jatkuvasti. Avohuollon toimenpiteitä on lisätty, mutta huostaanottojen määrä ei ole käsittääkseni vähentynyt.
Lasten kokemukset näkyvät myöhäisemmällä iällä. Kauhistuttava esimerkki on se, että Espoon jälkihuollon piiristä olevista lapsista 2/3 ei opiskele tai käy töissä. Jälkihuolto on tarkoitettu 18–21-vuotiaille nuorille, jotka ovat ennen täysi-ikäisyyttään olleet sijaishuollossa huostaan otettuina tai ovat olleet sijoitettuna avohuollon tukitoimena vähintään puoli vuotta. Tässä puhutaan noin muutamasta sadasta nuoresta.
Mitä pitäisi sitten tehdä? On hyvä, että Espoon kaupunki kampanjoi vanhemmuuden vahvistamisen ja sitä kautta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Olen aina uskonut yhteistyöhön ja tämäkin projekti voi pieneltä osiltaan olla lisäämässä yhteistyötä vanhemmuuden kanssa tekemisessä olevien kanssa.
Mutta kukaan ei voi väittää että yksi projekti tekee kesän. Jotain muuta pitää keksiä.