torstaina, syyskuuta 22, 2011

Mistä toivoa paremmasta?

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tänään  sosiaali- ja terveystoimen talousarvioehdotuksesta. Tällä alalla painitaan jatkuvasti resurssikysymysten äärellä. Päättäjät puoluekannasta riippumatta yrittävät tehdä hyviä päätöksiä kuntalaisia auttaakseen.

Välillä tuntuu, ettei mikään palvelu toimi riittävän hyvin, eikä rahallisia panostuksia tunnu olevan tarpeeksi. Mutta toisaalta sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa joutuu koko ajan pohtimaan yksilön ja julkisen vallan (kunnan) vastuuta. Johtaako jonkun etuuden tai palvelun parantuminen kokonaisuuden kannalta hyvään lopputulokseen? Ainakin minä pohdin.

Riensin menneellä viikolla erääseen tilaisuuteen Pelastakaa Lapset ry:n tiloihin. Juostessani metroasemalla näin raskaana olevan naisen juovan siideriä, hyvässä humalatilassa. Saatoin kiireessä nähdä väärin, mutta näkymästä tuli jotenkin toivoton olo. Vaikka kuinka yritämme parantaa lasten olosuhteita, niin ongelmat tuntuvat vain lisääntyvän yksittäisten ihmisten omien ratkaisujen johdosta. Hiekka tiimalasista tuntuu valuvan reiän läpi nopeammin ja nopeammin.

Helsingissä lastensuojelun asiakkaina on jo lähes joka kymmenes lapsi. Tämä on uskomattoman korkea luku. Joka kymmenettä lasta joudutaan jotenkin auttamaan viranomaisten taholta. Espoossa vastaava osuus lienee noin kuusi prosenttia. Mutta myös meillä Espoossa lastensuojelutarpeen arvioidaan edelleen kasvavan väestönkasvun ja erilaisten kasaantuvien tekijöiden seurauksena (lue: päihteiden ja työttömyyden seurauksena). Ensi vuonna yli 4000 lasta on lastensuojelupalveluiden asiakkaina Espoossa. Pääosa on avohuollon asiakkaita, jolloin varhaisella puuttumisella yritetään tietenkin auttaa perheitä ja lapsia niin että vältyttäisiin huostaanotoilta.

Mutta samaan aikaan kuulee viestejä, että huostaan otettavat lapset ovat entistä vaikeampia ja haastavampia. Lisäksi huostaan otettavat lapset ovat koko ajan vanhempia. Murrosikäisten lasten määrä huostaan otettavien joukossa on kasvanut jatkuvasti. Avohuollon toimenpiteitä on lisätty, mutta huostaanottojen määrä ei ole käsittääkseni vähentynyt.

Lasten kokemukset näkyvät myöhäisemmällä iällä. Kauhistuttava esimerkki on se, että Espoon jälkihuollon piiristä olevista lapsista 2/3 ei opiskele tai käy töissä. Jälkihuolto on tarkoitettu 18–21-vuotiaille nuorille, jotka ovat ennen täysi-ikäisyyttään olleet sijaishuollossa huostaan otettuina tai ovat olleet sijoitettuna avohuollon tukitoimena vähintään puoli vuotta. Tässä puhutaan noin muutamasta sadasta nuoresta.

Mitä pitäisi sitten tehdä? On hyvä, että Espoon kaupunki kampanjoi vanhemmuuden vahvistamisen ja sitä kautta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta. Olen aina uskonut yhteistyöhön ja tämäkin projekti voi pieneltä osiltaan olla lisäämässä yhteistyötä vanhemmuuden kanssa tekemisessä olevien kanssa.

Mutta kukaan ei voi väittää että yksi projekti tekee kesän. Jotain muuta pitää keksiä.

maanantaina, syyskuuta 12, 2011

Aamun virkku, illan torkku, se tapa talouden pitää - Espoon talous

Kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin Espoon kaupungin taloutta vuoden 2012 talousarvion sekä vuosien 2012-2014 taloussuunnitelman yhteydessä. Keskustelu oli aika laimeata, ehkäpä siksi että varsinainen vääntö asiasta käydään valtuustoryhmien budjettineuvotteluissa. Siellä vääntöä ja keskustelua on enemmän.


Talouskeskustelua käytiin kuitenkin hieman. Kärjistäen valtuustossa on ainakin kolmenlaista talouslinjaa. ”Kyllä se vaan maksaa”- linja tarkoittaa sitä, että kaupungin kasvaminen vaatii rahaa ja sille ei voi mitään. Menoja on ja niistä on huolehdittava. Tämän linjan kannattajat ovat ainakin vähän sitä mieltä, että rahaa myös löytyy, eikä turhaa säästämistä tarvitse tehdä.

”EI ole rahaa mihinkään” – linjalaiset ovat sitä mieltä, että rahat ovat loppua tai ainakin loppumassa. Uutiset maailmalta ovat niin synkkiä, että kukkaron nyörit on pistettävä kunnolla kiinni. Eikä niitä saa avata sitten kun taloudessa menee taas paremmin.

Kolmatta linjaa edustaa maltillisen varovainen linja, jonka edustajat ymmärtävät talouden realismin ja ovat sen takia varovaisia talouspuheissaan. Voisin lukea itseni tämän mv-linjan mieheksi. Olen erittäin huolestunut Euroopan talouskehityksestä ja mielestäni nyt on oltava varovainen menolisäysten kanssa. Vaikka Espoon taloustilanne on hyvä, varovaisuus tässä tilanteessa on mielestäni erittäin tärkeää. Kovin suuriin menolisäyksiin ei minusta nyt kannata nyt mennä.

Espoon ensi vuoden talousarviota on rakennettu siltä pohjalta, että menot kasvavat 4,3 prosenttia. Tälläkään menolisäyksellä espoolaisten palvelutasoa ei pystytä merkittävästi parantamaan, mutta tavoitteena tulee olla edes nykyisenkaltaisen tason säilyttäminen.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä tekee mieleni huutaa lisäresursseja omalle toimialalle. Ennaltaehkäisevässä toiminnassa neuvoloiden merkitys on tärkeä. Nykyisellä terveydenhoitajien määrällä emme pysty toteuttamaan sellaista ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kuin lait ja asetukset vaativat. Lisäisin siis budjettiesitykseen hieman resursseja lisätoimien muodossa kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin. On häpeällistä, ettei Espoossa pystytä tekemään esimerkiksi kotikäyntejä ensimmäisen lapsensa synnyttäneiden luokse, toisin kuin esimerkiksi Helsingissä. Toinen kohde, mihin tarvitsemme lisäsatsauksia, ovat terveysasemat. Jos haluamme saada terveysasemat toimivaksi, henkilöstöresursseja on lisättävä.

Mistä sitten otetaan pois? Palataan siihen seuraavassa kirjoituksessa, mutta sanoppa ensin sinä!

maanantaina, syyskuuta 05, 2011

Pullon korkki kiinni

Suomalaiset juovat aivan liikaa alkoholia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan alkoholiriippuvuus on 6,5 prosentilla miehistä ja 1,4 prosentilla naisista. Alkoholin kokonaiskulutus on lisääntynyt yli 15 prosentilla 2000-luvulla.

Vuosittain kuolee alkoholiin liittyviin sairauksiin, myrkytyksiin, tapaturmiin tai väkivaltaan lähes 3000 suomalaista. Alkoholin käytön seurauksena syntyneet sairaukset ovat työikäisen väestön yleisimpiä kuolemansyitä. Jokainen meistä tuntee jonkun jonka viina on vienyt hautaan.

Samaan aikaan Suomessa yritetään toden teolla pidentää työuria. Tikunnokkaan on nostettu mielenterveyden ongelmat ja masennus. On ihmetelty, miksi suomalaisia poistuu ennenaikaisille eläkkeille niin paljon mielenterveyden ongelmien takia. Se on kyllä kummallista, sillä suomalaisten mielenterveys ei eroa merkittävästi muista läntisistä väestöistä kuin korkeintaan alkoholiongelmien yleisyyden osalta. Väestön mielenterveys on pysynyt hämmästyttävän vakaana vuosikymmenien ajan. Myöskään lasten tai nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisestä ei ole mitään näyttöä, pikemminkin päinvastoin.

Ehkä olisikin syytä kiinnittää yhä enemmän huomiota alkoholipolitiikkaan työurien pidentämisessä. Alkoholin käyttö on Suomessa yhä julkisempaa. Runsaasta käytöstä seuraa väestötasolla vääjäämättä myös alkoholiongelmia, jotka näkyvät työelämässä. Alkoholiongelmia salaillaan ja vähätellään yhä työelämässä, vaikka tilanne on varmasti parempi kuin menneinä vuosikymmeninä.

Kaikkein suurimman uhkan alkoholi aiheuttaa nuorille miehille. Joidenkin tutkimusten mukaan joka viidennellä suomalaisella nuorella miehellä on alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia.. Nuorten päihteiden käyttö näyttää polarisoituneen ja johtaneen päihteitä runsaasti käyttävien nuorten syrjäytymiskehityksen syvenemiseen. Viinan vetäminen johtaa heikkoon työelämässä pärjäämiseen, jos sinne ylipäätänsä sattuu pääsemään. Syrjäytyminen on askeleen lähempänä.

Vastuu alkoholipolitiikasta kuuluu tietenkin poliittisille päättäjille, mutta myös työelämässä voidaan tehdä paljon alkoholin kulutuksen vähentämiseksi. Niin työpaikoilla, liitoissa ja keskusjärjestöissä. Nyt tarvitaan aktiivista otetta, jotta pullon korkki saadaan kiinni.