maanantaina, helmikuuta 28, 2011

Vahvan talouden kaupunki

Kamreerit ovat jo virkansa puolensa pessimistejä. ”Ei ole rahaa”. ”Menokehitys on tuloihin nähden liiallista”. Tuttuja lauseita kautta vuosikymmenien. Usein käykin niin, että kas kummaa, tulokehitys onkin ennakoitua suurempaa. Miljoonia ropisee pussiin.

Näin kävi Espoossakin. Osallistuin 28.2 valtuuston kokoukseen. Valtuuston esityslistassa todetaan, että kaupungin tulos vuodelta 2010 oli tyydyttävä ja ylitti talousarvion. Edelliseen vuoteen vertailukelpoinen vuosikate oli noin 120 miljoonaa euroa. Verotulokertymä ylitti talousarvion 48,5 miljoonalla eurolla. Yhteensä verotuloja kirjattiin 1 183,8 miljoonalla eurolla. Verotulojen kasvu oli edellisestä vuodesta 5,1 prosenttia. Taloudellinen tulos oli kyllä mielestäni hyvä, ei tyydyttävä.

Mutta eihän ne tulot ole tärkeintä vaan ne menot? Kulukurin ansiosta ulkoisten kulujen kasvu jäi maltilliseen 3,1 prosenttiin ja oli lähes 19 miljoonaa alle talousarvion.

Näin ollen Espoon kaupunki tulee tekemään hyvän taloudellisen tuloksen vuonna 2010. Osittain sen takia, että Espoon aloitti kaksi vuotta sitten tuottavuusohjelman, jolla menokehitystä hillittiin. Mutta hyvä tulos johtuu myös Espoosta riippumattomista syistä: maan hallituksen muutokset yhteisöveron jakoperusteissa hyödyttivät erityisesti ison yhteisöveropotin saavaa Espoota. Yritysten maksamia yhteisöveroja ropisi kassaan ennakoitua enemmän. Toisaalta Espoo hyötyi myös siitä positiivisesta seikasta, että palkoista maksettavat verotulot eivät vähentyneet ennakoidusti. Työttömyyden lisääntyminen ei vaikuttanut merkittävästi verotulojen vähenemiseen.

Espoon kaupunki lähtee siis hyvässä taloudellisessa kunnossa vuoteen 2011. Mutta se ei ole tullut helpolla. Espoossa henkilöstön työtyytyväisyys on heikentynyt eri toimialueilla. Espoo on mukana Kunta 10-vertailututkimuksessa, jonka mukaan kaikki keskeiset henkilöstön tyytyväisyyttä mittaavat tunnusluvut ovat heikentyneet vuonna 2010 verrattuna vuoteen 2008.

Se ei voi olla oikea suunta tulevina vuosina kaupungissa, joka joutuu kamppailemaan henkilöstön riittävyydestä tulevina vuosina. Jos kaupungin maine hyvänä työnantajan heikkenee, korjaaminen on vaikeaa.

maanantaina, helmikuuta 21, 2011

Terveyttä kioskista?

Olin vähän aikaa sitten tilaisuudessa, jossa esiteltiin innovatiivisia hankkeita sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yhtenä esiintyjänä oli Laastari lähiklinikan toimitusjohtaja.
Hänen yrityksensä on ilman ajanvarausta toimiva sairaanhoitajan vastaanotto, joka toimii Keravalla marketin kyljessä. Ilman erilistä ajanvarausta asiakas voi astella hoitajan vastaanotolle ja saada apua äkillisiin tulehdussairauksiin. Siis vain tiettyihin tulehdussairauksiin, jotka ovat hoidettavissa ilman lääkärin tapaamista, sillä sellaista ei vastaanotolla ole. Lääkäri on kuulemma puhelimella tavoitettavissa. Yritystä esitellyt kaveri tuntui asiansa osaavalta ja liikeidea hyvältä. Mikäs tässä?

Minun mielestäni palvelu on täyttä rahastusta ja osoitus taas kerran siitä mihin suuntaan sosiaali- ja terveyspalvelumme ovat kehittymässä, ellei julkisia palveluita pistetä kuntoon. Asiakkaalle vastaanoton hinta (45 €) voi tuntua edulliselta, mutta se on aika paljon palvelusta ilman lääkärinvastaanottoa. Tasan tarkkaan kehitys johtaa siihen, että asiakkaalle tullaan lääkärinpalveluita tarvittaessa ehdottamaan jotain tiettyä yksityistä kumppania palvelun tarjoajaksi. Ja potilas maksaa, kun yhteyttä julkisiin terveyspalveluihin ei ole.

Kyseessä on ensimmäinen yksityinen terveyskioski Suomessa. Siis palvelu, jossa keskitytään vain muutamien palvelujen tuottamiseen tietylle rajatulle kohderyhmälle. Aukioloajat pidetään joustavina, jotta palvelujen piiriin saadaan paljon asiakkaita. Tämän takia sijainnin on oltava hyvä, keskittyen kauppakeskuksiin tai muihin paikkoihin, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Tämäkin terveyspalvelumallin idea on tuotu sieltä missä markkinatalous ja terveyspalvelut on yhdistetty maailma parhaiten eli Yhdysvalloista. Siellä vastaavanlaisia kioskeja on tuhansia. Täytyisi vain muistaa se, että se mikä toimii jenkeissä, ei välttämättä istu Suomeen!

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA toi idean terveyskioskista Suomeen muutama vuosi sitten. Sitra on ottanut tehtäväkseen lisätä parempaa palvelua, valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia suomalaisissa hyvinvointipalveluissa. Sitran selvitysten perusteella esimerkiksi Ylöjärven kunta käynnisti terveyskioskitoiminnan oman toimintanaan Elon kauppakeskuksessa Ylojärvellä kesällä 2009. Toiminta on käynnistynyt hyvin ja kunta sekä käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä.

Julkisesti tuotettuna palveluna terveyskioskimalli voi olla toimiva ja hyvä malli tavoittaa kohtuukustannuksin laajoja kansanjoukkoja. Minäkin toivoisin että saisimme Espooseen muutamia kioskeja, jotta paine terveyskeskuksia kohti vähenisi.

Mutta terveyskioskin on oltava osa kunnan organisaatiota, jotta palvelulla edistetään kuntalaisten terveyttä ja tehdään ennaltaehkäisevää työtä. Muuten käy niin kun Laastari lähiklinikkatapauksessa: tarkoituksena on vain saada mahdollisimman asiakaskäyntejä potilaiden (tai heidän vakuutusyhtiöiden) maksamina, ilman yhteyttä kokonaisuuteen. Kansalaisten terveyspalveluista jo nykyisillään korkeat asiakasmaksut kasvatat ilman mainittavia terveysvaikutuksia.

Ja se ei ole kenenkään muun etu kuin terveyspalveluyrittäjän.

torstaina, helmikuuta 10, 2011

Pientä pintaremonttia - makuuhuoneen ehostus

Vaihdoimme huonejärjestystä, lapset ja vanhemmat vaihtoivat makuuhuoneita. Palasimme huoneeseen, johon viisi vuotta asuntoon muuttaessamme asetuimme. Teimme silloin huoneessa perusremontin: lattiaan laitettiin parketti, ikkunat maalattiin, listat uusittiin, seinät tapetoitiin ja katto maalattiin. Itse asiassa teimme näin jälkikäteen tarkasteltuna aika ison remontin. Silloin opin sen, että remonttiprojekteissa on oleellista tehdä realistiset suunnitelmat, liian tiukkoja aikatauluja ei kannata yrittää laatia.


Huoneessa on päätyseinässä lastulevypinnoitus, levyjen välissä on tai oli muutaman sentin rako. Se näytti ihan hirveältä, joten päätin viisi vuotta sitten laittaa raot umpeen, jotta tapettiin ei tulisi katkoksia. Etsin netistä ja kirjoista neuvoja, joissa useissa varoiteltiin sitä, että rako tulee elämään, jolloin tapetti lopulta repeää. Vedin silti raot umpeen, muistaakseni laittamalla osaan raoista puuriman ja jotain silikoonimassaa rakoihin. Sen jälkeen tasoitin kohdat tasoitteella. Mutta koska kiire oli kova (ja olen joskus huolimaton) tasoitus onnistui huonosti. Tapetin alta kohosivat ei niin kauniit kummut. Tapetti sen sijaan ei ole viiden vuoden aikana pahemmin repeillyt. Eli voin suositella rakojen täyttämistä.

Päätimme nyt tehdä pienen remontin huoneeseen eli tapetoida seinät uudelleen. Revin tapetin pois ja onneksi ne lähtivät helposti. Tasoitin viisi vuotta sitten peittämäni levyjen väliset raot uudelleen ja hioin seinän. Ostimme aika räväkän tapetin (minun valintani) ja aloitimme tapetoinnin.

Kun edellisellä kerralla tapetoin, käytin tapettia, jossa tapettiliisteri vedetään suoraan seinään ja sen jälkeen tapettirullasta vedetään suoraan vuotia suoraan seinään ilman niiden liisteröintiä. Se on helppoa ja nopeaa tapetointia. Nyt ostamme tapetti oli perinteistä tapettia, joka liisteröidään ja annetaan vettyä, ennen seinään laittamista. Tämän tapetin laittaminen oli hidasta. Kahden seinän laittamiseen meni puoli päivää, eikä pieniltä virheiltä vältytty.

Lopputulos oli mielestäni kuitenkin upea. Sopivan värikäs tapetti tasapainottuu muuten vaaleilla kalusteilla ja tekstiileillä (kuvia myöhemmin).

Kun kannoimme huonekalut huoneeseen, totesimme että vanha sänky ei sovi ruman päätynsä kanssa yhtään tapetin värin kanssa. Tee se itse-mies keksii kuitenkin ratkaisun, joten päätin sahata käsisahalla sängynpäädyn pois. Ja niin iltasella sahasin ulkona pakkasessa sängynpäädyn pois. Naapurit – jos he ylipäätänsä enää ihmettelevät remonttitempauksiani – miettivät varmasti mielessään Aarnion pojan aivoituksia. Sängystä tuli kuitenkin hyvä ja toistaiseksi se on pysynyt kasassa.

Pienellä muutoksella saimme viihtyisän huoneen ja mikä parasta – itse tekemällä ja suunnittelemalla.

torstaina, helmikuuta 03, 2011

Erilaistuva Suomi

Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy? Tuloerojen kasvu on puhuttanut viime aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa. Oma puolueeni kritisoi hallituspuolueita tuloerojen kasvattamisesta ja kansalaisten eriarvoistumisesta. Syytä onkin. Olen menneellä viikolla pohtinut elävätkö erilaiset ihmiset jo nyt niin erilaista elämää omassa elinpiirissään, että ymmärrys toisia ihmisiä (ja varsinkin vähempiosaisia) kohtaan katoaa?

Pohdintani alkoi yksinkertaisesta esimerkistä: lapsisynttäreistä. Joillain alueilla näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että lapsen syntymäpäiväjuhlat vietetään kodin ulkopuolella yksityisessä sisäliikuntapuistossa, keilahallissa tai vastaavassa. Kustannukset ovat helposti yli 20 euroa lasta kohden. Kun yhden lapsen synttärit vietetään kodin ulkopuolella, seuraavana vuorossa oleva haluaa luonnollisesti vähintään samanlaiset synttärit. Varustelukierre on valmis, eikä kukaan vihellä peliä poikki. Vanhemmilla tuntuu ainakin olevan halua käyttää yli sata euroa lastensa synttäreihin. Mutta entä jos vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa kuin järjestää perinteiset kotisynttärit (joita minä kannatan)? Kokeeko synttärisankari alemmuudentunnetta viedessään kutsut kotijuhliinsa kun muiden juhlat vietettiin jossain hienommassa paikassa? Miten vanhemmat kokevat tilanteen? Ajattelevatko kalliimpia juhlia järjestävät vanhemmat, että muut vanhemmat eivät ehkä pysty järjestämään samanlaisia juhlia, mutta matalamman tason juhlat riittävät varsin hyvin. Vai käykö niin, että muidenkin vanhempien odotetaan järjestävän kalliimmat juhlat , koska omallekin lapselle järjestettiin tasokkaammat juhlat? Kuka on leikkiin ryhtynyt, se leikin kestäköön? Tällöin sosiaalinen paine pakottaa myös huonommin toimeentulevat vanhemmat pinnistelevät pystyäkseen pitämään paremmin toimeentulevien, tässä tapauksessa typerän, ”elintason”.

Toisen kerran havahduin pohtimaan erilaistuvaa Suomea, kun vaimoni kävi sattumoisin kaupassa Espoon Mankkaalla Vexi-marketissa ja kommentoi kuinka erilainen kauppa se on kuin meidän vakiokauppamme Espoon keskuksen S-Market. Valikoima on selkeästi laajempi ja kalliimpi kuin meidän perinteisessä kaupassamme. Asukaspohja on aivan erilainen Mankkaan kaupan ympäristössä kuin Espoon keskuksessa. Koulutetumpi ja varakkaampi. Meillä myydään peruselintarvikkeita tavallisille pulliaisille, Mankkaalla hummereita vähän eri tason ihmisille. Kärjistäen. Jos pelkkä mankkaalaisen ostoskori on täysin erilainen kuin Espoon keskuksessa asuvan, niin on varmasti muukin elämä. Kukin elää kuplassaan?

Väestön tulo- ja koulutustasoissa on isoja eroja eri alueiden välillä. Espoon Westendin alueella on korkeimmat tulot, lähinaapurissani Suvelassa pienimmät. En ole koskaan kuvitellut, että Westendin alueen asukkaat suuremmin ymmärtäisivät köyhimpien ihmisten elämää, vaikkapa Suvelalaisten, mutta jotenkin minulla on tunne, että yhteiskunnassamme ymmärrys itseään huonommassa tilanteessa olevia kohtaan on heikkenemässä. Tuloeroista ollaan huolissaan, mutta käytännön teot ovat ristiriidassa: huonompimaineisilta asuinalueilta pyritään muuttamaan pois, omia lapsia ollaan valmiita siirtelemään pitkin kaupunkia hyvämaineiseen kouluun ja terveyspalveluita ostetaan vakuutusten avulla yksityiseltä sektorilta. Jokin tässä ei nyt natsaa.

Lopettakaa nyt edes ne kalliiden lapsisynttäreiden kustantaminen.