Luin Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntasuunnitelmaa vuosille 2010-2015. Huomasin kaksi kiintoisaa asiaa. Kirkosta eroaminen on ollut vuoden ajan poikkeuksellisen voimakasta, Espoossa lähes prosentin verran vuodessa. Erityisesti seurakunnasta toiseen muuttavat nuoret aikuiset miehet jättävän kirkon huolestuttavan usein. Samaan aikaan Espoon tuomiokirkkoseurakunnan työntekijäkunnassa miesten osuus on laskenut 2000-luvun ajan. Nyt seurakunnan palveluksesta olevista vain yksi kuudesta on mies! Olen ollut käsityksessä, että teologiopiskelijoista on jo valtaosa naisia, mutta en tiennyt kotiseurakunnassani miesten olevan jo näin pieni vähemmistö
Kannatan vahvasti naispappeutta, mutta voiko kirkon naisistumisella ja nuorten miesten kirkosta eroamisella olla jotain yhteyttä? Eroamisten suurin syy on varmasti ollut se, ettei kirkon jäsenyys merkitys eroaville mitään, mutta seurakuntien henkilökunnan sukupuolijakauman pitää olla tasapainoisempi kuin esimerkiksi tuokirkkoseurakunnassa nykyään on. Jos kirkko oli ennen miesten kirkko, niin tulevaisuudessa sen pitää olla kaikkien kirkko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti