Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2009.

Joulurauhaa

Nyt on aika levätä ja nauttia lumesta. Blogissa palaillaan asiaan taas ensi vuoden puolella.

Ensi vuonna vanhustenhoito tulee olemaan entistä enemmän esillä. Myös Espoossa. Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut jälleen kantaa vanhustenhoidon ongelmiin. Espoossa vanhustenhoidon johtajan Jaakko Valvanteen ratkaisu siirtyä osa-aikaeläkkeelle osittain vanhustenhoidon liian pienten resurssien takia on herättänyt keskustelua. Sanoin Jaakolle hänen ratkaisunsa olleen rohkea ja toivoin, että se herättäisi myös poliittiset päättäjäjät Espoossa. Ilman lisärahaa ei vanhustenhoitoon saada tarvittavia pitkäaikaishoitopaikkoja. Olkoon se joulutoiveeni.

Hyvää joulua!

Sosiaali- ja terveyslautakunta to 14.12

Ensi torstain listalla on pääasiassa erilaisia asiakasmaksuihin liittyviä päätöksiä.

Esimerkiksi kotihoidon, terveyskeskusmaksujen, pitkäaikaisen laitoshoidon ja asumispalvelujen asiakasmaksujen korotuksia.

Näiden asiakasmaksujen korottaminen on hankala asia. Käytännössä lautakuntamme kädet ovat sidotut, sillä suurin osa maksujen korotuksista on jo päätetty eduskunnan asetuksella. Nyt lautakuntamme joutuu siunaamaan eduskunnan päätökset ilman mahdollisuutta muuttaa maksuja.

Osa korotuksista ei ole sidottu eduskunnan päätöksiin. Virkamiehet esittävät esimerkiksi kotiin tuodun aterian uudeksi kuljetusmaksuksi 2,5 € per ateria. Itse ateria maksaa 5,9 €. Kuljetusmaksu on aika iso suhteessa aterian hintaan. Pitää miettiä, voisiko maksu olla vähän pienempi.

Kokouksen esityslista löytyy
Täältä

Turhautunut?

Viime perjantaina istuin jälleen kerran Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa, vain viimeisen tunnin. Kuuntelin jäljellä olevat puheet ja osallistuin yhteen äänestykseen. Käsiteltävänä oli vain ja ainoastaan ensi vuoden talousarvio, josta puolueet olivat saavuttaneet jo ennalta neuvottelujen kautta sovun. Kokouksessa kiiteltiin sopua, tehtiin toivumuksia ja nostettiin epäkohtia esille.

Tai näin minä ainakin luulen, sillä enhän osallistunut koko kokoukseen. On todella turhauttavaa mennä kesken valtuuston kokoukseen ja lukea seuraavana päivänä Hesarista, miten kaupunginjohtaja on esitellyt talousarvioehdotuksen. Valtuuston kesken tullut on aivan pihalla siitä, mitä on kokouksessa on aikaisemmin puhuttu. Neljäntenä varavaltuutettuna minulla ei riitä motivaatiota valmistella puheenvuoroja vain koska saatan päästä valtuuston kokoukseen.

Miksi sitten menen kesken kokoukseen? Varavaltuutettu saa kokouspalkkion aina osallistuessaan kokoukseen, joten kai sekin on jokin kannuste. Ehkä pääas…