keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Talven ekat hiihdot

Espoon keskupuiston kuntoradalle oli ajettu heti maanantaina luistelu-urapohja ja eilen kävin avaamassa hiihtokauden. Ensin tsekkasin netistä, että pohjat on kunnossa, ja sitten sukset esiin ja hiihtämään.

Keskuspuisto on yksi Espoon helmistä ja talvella sen kauneus korostuu. Maasto on vaihtelevaa ja välillä on vaikea uskoa olevansa Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa.

Kuntorata on vaativa lenkki, siinä on nousuja ja laskuja ehkä liikaakin. Kierrän lenkin (4,5 km) yleensä kahdesti, eka lenkki menee totutellessa ja toinen vähän rennommin. Mutta nousut ovat rankkoja, varsinkin kun luisteluhiihtotekniikkani ei ole täydellistä. Mutta hiihtäminen on kivaa! Ja erityisen mukavaa on se, että hiihtämään pääsee lähes kotiovelta.

sunnuntaina, marraskuuta 23, 2008

Ihme vanhempia

Sunnuntain Hesarissa (23.11) oli mielenkiintoinen juttu lasten urheiluharrastuksista. Nimenomaan suorituskeskeisestä lasten urheilusta. Ihmettelen tätä nykymenoa, alle 10-vuotiaat lapset pistetään tasotesteihin ja heillä voi olla KUUSI harjoitusta ja kilpailua viikossa. Ihme touhua. Lapsella voi olla kunnianhimo ja -tahtoa, mutta miksi vanhemmat sallivat pienten lasten äärimmilleen viedyn harrastamisen? Hakevatko vanhemmat epätoivoisesti menestystä lastensa kautta vai mistä tässä on kyse?

Hesarin jutussa yksi vanhemmista totesi: "Olen yhtä motivoitunut kuin Joona. Hän haluaa maailman huipulle jalkapallossa ja valioliiga (HJK:n nuorin edustusjoukkue)kehittää hänet sinne. Joo, joo, kiss my ass. Siinä ei ole mitään pahaa, että lapsi haluaa ammattilaiseksi, mutta vanhemman tulee pistää asioita oikeaan mittakaavaaan. Ammattilaisuudesta ei tulisi vanhempien puhua alle 10-vuotiaille. Olen muuten varma, että yksikään omaa jalkapallotaustaa omaava ei tokaisisi noin.

Harrastaminen on menossa jo liiallisuuksiin. Vauvoja kuskataan ties moneenko kerhoon, virikkeiden takia, ja vanhemmat eivät pysähdy ajattelemaan homman järkevyyttä. On muskaria, taidekerhoa, vauvauintia, äiti-lapsi-jumppaa. Onko ihme, että sama ruljanssi jatkuu lapsen kasvaessa? Lapsista kasvatetaan suorituskeskeisiä, tiukkoihin aikatauluihin tottuneita koneita. Sama meno jatkuu sitten koulussa ja aikanaan työelämässä. Tästä ei hyvää seuraa. Sitten ihmettelemme miksi yhteiskuntamme on niin kova ja suorituskeskeinen.

Minustakin piti tulla NHL-tähti. Niinkuin kaikista muistakin pelikavereistani. En ollut lahjakas, mutta olin sinnikäs ja tunnollinen. Sillä pärjäsi jalkapallossa ihan hyvin, jääkiekossa olin sarjatasooni nähden kohtuu hyvä. En päässyt kummassakaan lajissa pitkälle, mutta toisaalta, en ole tähän päivään mennessä kadottanut molempiin lajeihin liittyvää peli-iloa. Jääkiekko on yhä yhtä mukavaa kuin 80-luvulla Oulunsuun kentällä.

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Odotan vain, milloin sitä koulunsa aloittavaa Petteriä, 7 v, aletaan kutsua asiakkaaksi

Hiljaiseloni päättyy jälleen. Parin viikon flunssan, työkiireiden ja lasten sairastamisen aikana ei ollut aikaa ja halua hakata näppistä. Virta alkaa palata jälleen, joten täältä tullaan.

Otsikon otin Suomen Kuvalehden jutusta, jossa ohjaaja Kristian Smeds, professori Juha Siltala ja valtiosihteeri Risto Volanen keskustelivat taiteen tehtävästä ja Suomesta. Smeds töräytti otsikon ja minusta se oli niin aikaan osuva ja samalla hauska.

Espoossa tehdään tänä syksynä monia merkittäviä kunnallispoliittisia päätöksiä. Yksi niistä on jätteenpolttolaitos (itse asiassa päätöksen sijoittamisesta taitaa tehdä YTV:n hallitus). Tuleeko Ämmässuon kaatopaikalle jätteenpolttolaitos vai ei? Olen ollut jätteenpolttolaitoksen kannattaja, sillä minusta on järjetöntä makuuttaa jätteitä kaatopaikalla, kun niitä polttamalla voidaan saada energiaa.

Wienissä toimii Spittelaun jätteenpolttolaitos, joka on kuuluisan arkkitehdin (vai taiteilijako hän nyt olikaan) Hurdertwasserin suunnittelema. Tässä laitoksessa poltetaan noin 260 tonnia jätteitä vuosittain. Vuonna 2007 Ämmässuon kaatopaikka vastaanotti 283 tonnia sekajätettä. YTV:n suunnittelman jätteenpolttolaitoksen kapasiteetiksi on suunniteltu 250-320 tonnia, joten se tulisi olemaan Wienin Spittelaun jätteenpolttolaitoksen kokoinen.

Spittelau tuottaa kaukolämpöä, joka tuotetaan 80-90 prosentttisesti sekajätteillä. Wienissä on kuitenkin tehokas kierrätysjärjestelmä. Kaupungilla on n. 2500 jätteiden aluekeräyspistettä, joissa kerätään paperia, metallia, muovipulloja, biojätettä ja lasia. Asukkailla on aina korkeintaan 5 min matka keräyspisteelle.

Espoossa ja oikeastaan koko pääkaupunkiseudulla kierrätysjärjestelmä on surkea. Keräyspaikkoja on liian vähän. Kierrättäminen on tehty hankalaksi. Viiden minuutin matka kierrätyspisteelle on utopiaa. Tässä piileekin meidän jätteenpolttolaitoksemme ongelma: saadaanko kierrätystä tehostettua, jos jätteenpolttolaitos tulee?

Pohdinnan paikka.