maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Väsymystä

Kirjoittaminen on jäänyt vähille viime viikkoina. Ensin kävin risteilemässä Ruotsissa - työn merkeissä tottakai. Ja sitten on vain perhe-elämä vienyt voimat.

Täytyy kyllä tunnustaa, että minulla on myös hieman vaaliväsymystä. Vaikken ole edes ehdokkaana! Työn puolesta on tullut luettua puolueiden vaaliohjelmia ja se on alkanut kyllästyttää. Jotenkin suurimpien puolueiden ohjelmat eivät sykähdytä. Kai se siitä....En ole vielä edes tehnyt kuin kerran vaalikoneen testin ja demareitahan minulle putkahti. Testasin Ylen vaalikonetta, seuraavaksi testaan Taloussanomien.

Junassa tuli tänään mietittyä globalisaatiota (ihan totta) ja nettiä. En tahdo pysyä kärryillä netin kehityksen kanssa, tai itse asiassa sen, mitä uutta sinne syntyy koko ajan. Käytin eka kerran nettiä muistaakseni syksyllä 1995 ja vitsi se on kehittynyt siitä. Siellä on kaikkea, siellä voit tehdä kaikkea ja siellä on kaikki (aika hieno). Tämä nuorempi sukupolvi, joka on pienestä pitäen elänyt netin piirissa, kokee asiat aivan eri tavalla.

Me emme ole ehkä vielä oikein tajunneet, mitä mahdollisuuksia netti tarjoaa tulevaisuudessa. vai voiko sitä ennustaakaan? Toimintojen siirto verkkoon aiheuttaa varmaan globalisaatioon vielä uuden piikin jossain vaiheessa. Yritykset pilkkovat prosessinsa entistä pienempään osaan ja siirtävät ne verkkoon. Ja sitten ne tehdään missä päin maailmaan tahansa. Siinä on ay-liikekin kummissaan, jos ei ole jo nyt.

Jep, takaisin maanpinnalle. Mutta netti on siisti, vaikken mikään nörtti olekaan.

Ei kommentteja: