Käväisin lauantaina Espoontorilla, jossa oli demareiden vaalitilaisuus. Kahvia ja karkkia. Paikalla piti olla Arja Alho ja Miranda Vuolasranta, mutta he eivät olleet vielä saapuneet. Katselin Mirandan esitettä ja häntäpä voisin vaikka äänestää. Minusta olisi hienoa, jos vähemmistön edustaja (edes yksi) pääsisi eduskuntaan. Se tekisi hyvää kansanvallalle. Romaanit ovat yhä aika huonossa asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa ja selkeä äänitorvi heille olisi paikallaan.
Olen joskus nähnyt Mirandan telkkarissa ja hän vaikutti ihan fiksulta. Tuumitaan...
Toivottavasti demareiden uusi vaali-ilme tuo vähän väriä myös Keski-Espoon demareiden vaalitilaisuuksiin. Arvostan vapaaehtoisia vaalityöntekijöitä, jotka uhraavat omaa aikaansa ehdokkaiden avuksi, mutta oli kovin iäkkään puoleista demareiden joukko. Paikalla oli yksi nuorempi ehdokas, mutta muuten minun ikäpolveni puuttui kokonaan. Kai se on niin, että nuorten tai alle 35-vuotiaiden on coolimpaa olla espoolainen kokoomuslainen kuin demari. Niin se aika muuttuu, 1970-luvulla taisi olla toisinpäin.
Jatkan vielä Espoon teemalla. Katselin Espoon kaupunginvaltuuston jäsenten osoitteita ja huomasin, että Jaana Leppäkorpi on ainoa demarivaltuutettu Espoon keskuksen alueelta. Olin kuvitellut, että heillä on useampia edustajia. Tsekkasin vielä, montako valtuutettua koko Espoon keskuksen alueelta löytyy. Jaanan lisäksi löysin kaksi Kaupunginkallion alueelta, yhden Suvelasta ja yhden Kuuriniitystä. Onkohän siinä kaikki? Onko Espoon keskus väestömääräänsä nähden aliedustettuna Espoon hallinnossa? Tätä pitää selvitellä. Ainakin Helsingissä Itä-Helsingin asukkaat ovat aliedustettuina valtuustopaikkojen suhteen. Onko täällä sama tilanne?
Lapset kutsuvat, Elsan ei tahdo nukahtaa sitten millään. Mitähän pitäisi kokeilla? Ehkä tämä on vain tilapäistä...
maanantaina, tammikuuta 29, 2007
tiistaina, tammikuuta 23, 2007
Päivän lyhyet-aiheena Espoo
Aamun hesarissa oli kaksi mielenkiintoista juttua: asuntojen kalliista hinnoista sekä Tapiolan liikekeskustan uusista suunnitelmista.
Kuten kaikki täällä asuvat tietävät, asunnot ovat p-seudulla kalliita. Hesarin jutussa ei sinänsä ollut mitään uutta, siinä todettiin esimerkiksi se, että ongelmat ovat kaavoituksessa, verotuksessa ja rakenteissa. Tyhjät tontit eivät herätä ympäristöministeriän ylijohtajan mukaan herätä mitään hermostumista. Näin on. Olen itsekin ihmetellyt, että miksi meidänkin lähistöllä on tyhjiä tontteja. Yksi niistä on Hösmärinpuiston päiväkodin vieressä, unelmapaikalla. Miksei talo jo nouse? Bussi 156 päättärin vieressä on ihan turhaa joutomaata, ei muuta kuin taloja siihen ja äkkiä. Muitakin löytyy. Räikein esimerkki on vanhempieni viereiseltä tontilta. Talo on ollut tyhjillään 15 vuotta, nurmikko leikataan, mutta mitään muuta ei sitten tapahdu. Tässä tapauksessa kyse lienee tunneseikoista, mummo ei tahdo myydä tonttia. Mitä tuhlausta! Kunnon verot asumattomille tonteille, jotka vain rumentavat maisemaa.
Tapiolaa kehitetään 300 miljoonalla eurolla, josta Espoon kaupunki maksaa osan. Tuli mieleeni, että paljonkohan Espoon keskuksen kehittämiseen on käytetty rahaa tai käytetään kokonaisuudessaan? Yritin tietoa etsiä,mutta turhaan. Alikulkutien rakentaminen radan alitse oli varmasti kallis, mutta jos sitä ei lasketa. Yksityinen yritys rakentaa kauppakeskuksen, kaupunki menee vain vuokralaiseksi, joten siitäkään ei paljoa tule. Ei taida tulla helmiä sioille täällä Espoon keskuksessa.
Miksi kauppakeskuksen rakentamista ei ole muuten aloitettu? Rakentamisen piti alkaa jo syksyllä. Pelkään, että Lommilan suunnitelmat pelottavat yrittäjiä, jotka olivat tulossa uuteen Entresse-kauppakeskukseen. Toivottavasti olen pahasti väärässä.
Kuten kaikki täällä asuvat tietävät, asunnot ovat p-seudulla kalliita. Hesarin jutussa ei sinänsä ollut mitään uutta, siinä todettiin esimerkiksi se, että ongelmat ovat kaavoituksessa, verotuksessa ja rakenteissa. Tyhjät tontit eivät herätä ympäristöministeriän ylijohtajan mukaan herätä mitään hermostumista. Näin on. Olen itsekin ihmetellyt, että miksi meidänkin lähistöllä on tyhjiä tontteja. Yksi niistä on Hösmärinpuiston päiväkodin vieressä, unelmapaikalla. Miksei talo jo nouse? Bussi 156 päättärin vieressä on ihan turhaa joutomaata, ei muuta kuin taloja siihen ja äkkiä. Muitakin löytyy. Räikein esimerkki on vanhempieni viereiseltä tontilta. Talo on ollut tyhjillään 15 vuotta, nurmikko leikataan, mutta mitään muuta ei sitten tapahdu. Tässä tapauksessa kyse lienee tunneseikoista, mummo ei tahdo myydä tonttia. Mitä tuhlausta! Kunnon verot asumattomille tonteille, jotka vain rumentavat maisemaa.
Tapiolaa kehitetään 300 miljoonalla eurolla, josta Espoon kaupunki maksaa osan. Tuli mieleeni, että paljonkohan Espoon keskuksen kehittämiseen on käytetty rahaa tai käytetään kokonaisuudessaan? Yritin tietoa etsiä,mutta turhaan. Alikulkutien rakentaminen radan alitse oli varmasti kallis, mutta jos sitä ei lasketa. Yksityinen yritys rakentaa kauppakeskuksen, kaupunki menee vain vuokralaiseksi, joten siitäkään ei paljoa tule. Ei taida tulla helmiä sioille täällä Espoon keskuksessa.
Miksi kauppakeskuksen rakentamista ei ole muuten aloitettu? Rakentamisen piti alkaa jo syksyllä. Pelkään, että Lommilan suunnitelmat pelottavat yrittäjiä, jotka olivat tulossa uuteen Entresse-kauppakeskukseen. Toivottavasti olen pahasti väärässä.
maanantaina, tammikuuta 22, 2007
Viattomuuden loppu
Esikoisemme Elsa (2 v 5 kk) kokeili hiihtämistä ensimmäistä kertaa sunnuntaina. Lumisade teki maan valkoiseksi ja pitihän naapurilta lainattuja suksia kokeilla. Se meni ihmeen hyvin, Elsa älysi heti liikuttaa jalkojaan siten miten suksilla niitä liikutetaan. Totuuden nimissä, suksien pohjiin tarttui sen verran lunta, että hiihtäminen näytti enemmän tepastelulta. Siitä se treenaminen kohti 2020-luvun olympialaisia alkaa...
Katson tässä kirjoittaessani tv:stä leffaa Hurricane, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Se tuo mieleeni kirjan kuolemantuomituista, joista kirjoitin aikaisemmmin. Kirjahan kertoi kuolemaantuomituista, jotka välttivät teloituksensa USA:n korkeimman oikeuden päätöksellä, kun korkein oikeus 1970-lun alkupuolella päätti, että kuolemaantuomio on perustuslain vastainen. Noin 300 kuolemaantuomittua sai elämälleen jatkoajan. Kuolemaantuomio palasi takaisin noin neljän vuoden kuluttua.
Kirjan kirjoittaja on toimittaja/juristi, joka oli avustanut kuolemaantuomittua Texasissa, loppuun saakka, seisten hänen vieressään teloituksessa. Hän päätti tutkia,miten kävi niille noin 300 henkilölle, jotka välttivät kuolemantuomion. Siellä oli monenlaisia kohtaloita, onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta minuun kiinnitti eniten huomioita vapaalla päässeiden kovat ehdonalaistuomiot. Ne tuntuivat jatkuvan ikuisesti ja rangaistukset ehdonalaistuomioista olivat todella kovia. Kirjan henkilöistä eräskin jätti saapumatta ehdonalaisvalvojansa tapaamiseen (hyvin epäselvissä olosuhteissa) ja sai viisi vuotta vankeutta. Ehdonalaissäännöt tuntuivat ankarilta, näin maallikon silmissä.
Kirjan kautta tuli taas kerran selvästi esille se, että kuolemantuomio jakautuu aivan järkyttäjän epätasaisesti rotujen välillä. Värillisen tappamisesta ei saa helpolla kuolemantuomiota, mutta valkoisen tappamisesta todennäköisyys on todella paljon suurempi. Pitää joskus tsekata tarkemmin netistä löytyviä tietoja kuolemantuomiosta.
Suomessa ei mielestäni tehdä paljon kirjoja, jotka ovat kuin reportaaseja, toimittajien tekemiä. Ehkä täältä on vaikea löytää aiheita, pienestä maasta, ja markkinat ovat pienet.
Nyt takaisin elokuvan pariin.
Katson tässä kirjoittaessani tv:stä leffaa Hurricane, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Se tuo mieleeni kirjan kuolemantuomituista, joista kirjoitin aikaisemmmin. Kirjahan kertoi kuolemaantuomituista, jotka välttivät teloituksensa USA:n korkeimman oikeuden päätöksellä, kun korkein oikeus 1970-lun alkupuolella päätti, että kuolemaantuomio on perustuslain vastainen. Noin 300 kuolemaantuomittua sai elämälleen jatkoajan. Kuolemaantuomio palasi takaisin noin neljän vuoden kuluttua.
Kirjan kirjoittaja on toimittaja/juristi, joka oli avustanut kuolemaantuomittua Texasissa, loppuun saakka, seisten hänen vieressään teloituksessa. Hän päätti tutkia,miten kävi niille noin 300 henkilölle, jotka välttivät kuolemantuomion. Siellä oli monenlaisia kohtaloita, onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta minuun kiinnitti eniten huomioita vapaalla päässeiden kovat ehdonalaistuomiot. Ne tuntuivat jatkuvan ikuisesti ja rangaistukset ehdonalaistuomioista olivat todella kovia. Kirjan henkilöistä eräskin jätti saapumatta ehdonalaisvalvojansa tapaamiseen (hyvin epäselvissä olosuhteissa) ja sai viisi vuotta vankeutta. Ehdonalaissäännöt tuntuivat ankarilta, näin maallikon silmissä.
Kirjan kautta tuli taas kerran selvästi esille se, että kuolemantuomio jakautuu aivan järkyttäjän epätasaisesti rotujen välillä. Värillisen tappamisesta ei saa helpolla kuolemantuomiota, mutta valkoisen tappamisesta todennäköisyys on todella paljon suurempi. Pitää joskus tsekata tarkemmin netistä löytyviä tietoja kuolemantuomiosta.
Suomessa ei mielestäni tehdä paljon kirjoja, jotka ovat kuin reportaaseja, toimittajien tekemiä. Ehkä täältä on vaikea löytää aiheita, pienestä maasta, ja markkinat ovat pienet.
Nyt takaisin elokuvan pariin.
tiistaina, tammikuuta 16, 2007
Löytö
Viikko sitten kerroin uudestä löydöstämme, jonka teimme Laajasalon pelastusarmeijan kirpputorilta. Ostimme sieltä lipaston, joka on noin 150 cm korkea ja metrin levyinen. Laitan viereen kuvan. Ovien takana kolme hyllyä ja ylhäällä on kaksi vetolaatikkoa. Lipastossa on lisäksi jännä koristetaso, joka on irrallinen. Siinä on vähän jugend-tyylin tuntua.
Pidän vanhoista huonekaluista, koska ne ovat yleensä kestäviä ja niissä on vähän särmää. Niin tässäkin kaapissa. Mistähän se on löytänyt tiensä pelastusarmeijan kirpparille? Se on ehkä 1920-30-luvulta (arvaus), joko koivusta tai männystä tehty. Mutta ei huono löytö kirpparilta. Ja ei maksanut paljoa. Oikea hinta oli 450 €, mutta kirpparilla oli alennusmyynti (-50 %), joten maksoimme 225 €. Sillä ei saa edes Ikeasta mitään vastaavaa.
Olemme ostaneet samaisesta paikasta jo kolme kaappia, suurin piirtein samaa ikäluokkaa olevia. Nyt asumme sen verran kaukana, että siellä ei tule käytyä niin säännöllisesti kuin ennen. Joku sisustustoimittaja kehui kerran, muistaakseni Kotivinkki-lehdessä, että tämä pelastusarmeijan kirppari on silloin tällöin oiva löytöjen paikka. Voin vahvistaa :)
Hieman politiikkaa. Meillä on taas alkanut jokaisiin vaaleihin liittyvä keskustelu (tai marmatus) siitä, että SAK tukee demareita ja unohtaa muut puolueet. Sama virsi toistui pressanvaaleissa vain vähän aikaa sitten. Ovathan SAK:n soppatykit varmasti tehokas vaaliase tai ainakin hyödyksi vaalitaistossa, mutta kyllä muiden puolueiden kitinä menee jo liiallisuuksiin. On sinällään huvittavaa, että STTK:kin vedettiin mukaan samaan joukkoon, vaikka tilaisuuksissa oli seisoskelemassa vain yksittäisiä henkilöitä.
Pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja Mikko Alkio aloitti oman vaalimainonnansa kysymyllä lehti-ilmoituksessa, että tuleeko Suomessa presidentin lisäksi myös pääministerin tulla SAK:sta? Olen pettynyt siihen, että politiikassa lähdetään tällaisilla avauksilla liikkeelle. Siihenkö se luovuus jää? Olen ajatellut, että politiikalla pyritään kansalaisten elinolojen parantamiseen? Miksi hän ei aloittanut jollain ohjelmallisella keskustelulla? Joo tiedetään, julkisuutta tuli roppakaupalla. Mutta on se silti surkeaa!
Kansanedustaja Susanna Rahkonen nimitteli aikoinaan Alkiota olmiksi. Se oli minusta todella törkeästi tehty ja Rahkonen pääsi kuin koira veräjästä. Toisen ulkonäköön puuttuminen on jotain mikä pitää jättää taiston ulkopuolelle. Jos joku mies olisi sanonut samoin naisesta, seuraukset olisivat voineet olla vähän erilaiset. Tai mistä sitä tietää?
Olmi-sana oli minun nuoruudessani synomyymi sanalle tyhmä. Ookko nää vähän olmi? tarkoitti samaa kuin, että oletko vähän hölmö/tyhmä? Olikohan Rahkonen sittenkin tietoinen tästä?
Minähän taisin kirjoittaa ekassa viestissäni, että Rahkonen tippuu eduskunnasta. Saa nähdä, minun ennustukset eivät ennenkään ole osuneet oikein. Huhtiniemen joukkohaudatkin taitaa olla jotain ihan muuta kuin aluksi kuviteltiin.
maanantaina, tammikuuta 08, 2007
Kaikki hyvä loppuu aikanaan...
Huomenna koittaa taas arki, palaan töihin. Isyysvapaa on ohi. Aika meni kuin siivillä, mutta mukavaa oli. Kyllä lasten kanssa oleminen on kuin rahan panemista pankkiin. Jo tässä viidessä viikossa, jotka kotona vietin, nuorempi Ilona tyttömme on kehittynyt paljon. Liikkuminen (ryömintä) on parantunut ja kiinnostuneisuus eri asioihin on lisääntynyt. Mutta hän on kuitenkin säilyttänyt iloisuutensa - hymyä riittää.
Olimme tänään viimeisen päivän kunniaksi retkellä Korkeasaaressa. Ilma näytti vähän huonolta aamusella, mutta lähdimme matkaan kuitenkin. Olimme ekat asiakkaat koko puistossa! Ehkä neljä muuta ihmistä näin siellä koko aamupäivän aikana. Leijonat olivat virkeinä ja katselivat meitä uteliaasti. Ne seurasivat Elsan kävelyä niin tarkasti, että meistä alkoi tuntua, että ne miettivät häntä pienenä ateriana.... Käytiin vielä itiksessä ( I love Itis) ostamassa muutamat takit ja meidän vakiokirpparilla (Pelastusarmeijan kirppiksellä Laajasalossa). Tehtiin hyvä löytö, siitä vähän enemmän, kunhan saamme löydön tänne Espooseen. Tuli vähän haikea olo, kun ajeteltiin tuttuja Laajasalon teitä. Mutta vain vähän.
Viikonloppuna uutisoitiin puolueiden jäsenmääristä, taisi olla lauanatain Aamulehdessä. Jäsenmäärät omat romahtaneet, eikä nuoria liity jäseniksi. Minäkään en ole minkään puolueen jäsen, vaikka olen sitä miettinyt jo ehkä noin vuodesta 1990. Minä olisin hyvin potentiaalinen puolueen jäsen: uskon politiikkaan ja olen kiinnostunut siitä, pidän yhdistystoiminnasta ja minulla on mielipiteitä yhteiskunnan kehittämisestä. Miksi sitten en ole minkään puolueen jäsen?
Joskus silloin 1990 alkoi politiikkaa kiinnostaa enemmän ja päätimme kaverini Veli-Matin (joka meni muuten naimisiin sala-vihkimisellä viime perjantaina) liittyvä poliittisen puolueen nuorisojärjestöön. Olimme keskiluokkaisista kodeista ja ainakaan meillä ei kotona oltu kovin poliittisia, kodin perintönä ei tullut siis työväen tai porvarien aatetta. Menimme kuitenkin kokoomuksen paikallisjärjestön kokoukseen tutustumaan. Jotenkin se ei kuitenkaan iskenyt silloin, en tiedä oliko kyse henkilöistä vai asioista. En muista enää. Meistä ei kuitenkaan tullut kokoomuksen jäseniä. Sitten tuli lama ja ehkä se vaikutti osaltaan. Lukiossa puhuttiin pankkituista ja työttömyydestä, politiikot eivät olleet huudossa. Lähdin Turkuun opiskelemaan ja opiskelijaelämä järjestöineen veti puoleensa. Minua kiinnostivat enemmän ainejärjestön ja osakunnan asiat kuin poliittisten nuorisojärjestöjen asiat.
Nyt olisi sitten aika liittyä johonkin puolueeseen ja osallistua minkä kerkeäisi. Mutta mihin sitä liittyisi? Kartan äärilaitoja, joten vasemmistoliitto ja kokoomus heivataan sivuun. Ei musta mitään kunnon porvaria saa. Kepu on liian maaseutumainen. Olen ikäni asunut kaupungissa ja jotenkin kepun taustat tuntuvat vierailta. Vaikka itse asiassa minun arvoni ovat ehkä lähellä kepun periaatteellisia linjauksia. Mutta ei, minusta ei tule kepulaista. Kaikki kunnia heille kuitenkin.
Kristillisdemokraatteja olen aina vähän sympatiseerannut. Ehkä se on sitä isän perintöä, kun niitä hän taitaa äänestää. Mutta sielläkin on liikaa äärihihhuleita ja karsastan heitä sen takia. Kielipuolue RKP:tä en nyt periaatteessa suomenkielisenä äänestä, vaikka pidän ruotsin kielen asemaa tärkeänä.
Jäljelle jäävät vihreät ja demarit. Tutustutaan seuraavissa osioissa niihin hieman tarkemmin....
Olimme tänään viimeisen päivän kunniaksi retkellä Korkeasaaressa. Ilma näytti vähän huonolta aamusella, mutta lähdimme matkaan kuitenkin. Olimme ekat asiakkaat koko puistossa! Ehkä neljä muuta ihmistä näin siellä koko aamupäivän aikana. Leijonat olivat virkeinä ja katselivat meitä uteliaasti. Ne seurasivat Elsan kävelyä niin tarkasti, että meistä alkoi tuntua, että ne miettivät häntä pienenä ateriana.... Käytiin vielä itiksessä ( I love Itis) ostamassa muutamat takit ja meidän vakiokirpparilla (Pelastusarmeijan kirppiksellä Laajasalossa). Tehtiin hyvä löytö, siitä vähän enemmän, kunhan saamme löydön tänne Espooseen. Tuli vähän haikea olo, kun ajeteltiin tuttuja Laajasalon teitä. Mutta vain vähän.
Viikonloppuna uutisoitiin puolueiden jäsenmääristä, taisi olla lauanatain Aamulehdessä. Jäsenmäärät omat romahtaneet, eikä nuoria liity jäseniksi. Minäkään en ole minkään puolueen jäsen, vaikka olen sitä miettinyt jo ehkä noin vuodesta 1990. Minä olisin hyvin potentiaalinen puolueen jäsen: uskon politiikkaan ja olen kiinnostunut siitä, pidän yhdistystoiminnasta ja minulla on mielipiteitä yhteiskunnan kehittämisestä. Miksi sitten en ole minkään puolueen jäsen?
Joskus silloin 1990 alkoi politiikkaa kiinnostaa enemmän ja päätimme kaverini Veli-Matin (joka meni muuten naimisiin sala-vihkimisellä viime perjantaina) liittyvä poliittisen puolueen nuorisojärjestöön. Olimme keskiluokkaisista kodeista ja ainakaan meillä ei kotona oltu kovin poliittisia, kodin perintönä ei tullut siis työväen tai porvarien aatetta. Menimme kuitenkin kokoomuksen paikallisjärjestön kokoukseen tutustumaan. Jotenkin se ei kuitenkaan iskenyt silloin, en tiedä oliko kyse henkilöistä vai asioista. En muista enää. Meistä ei kuitenkaan tullut kokoomuksen jäseniä. Sitten tuli lama ja ehkä se vaikutti osaltaan. Lukiossa puhuttiin pankkituista ja työttömyydestä, politiikot eivät olleet huudossa. Lähdin Turkuun opiskelemaan ja opiskelijaelämä järjestöineen veti puoleensa. Minua kiinnostivat enemmän ainejärjestön ja osakunnan asiat kuin poliittisten nuorisojärjestöjen asiat.
Nyt olisi sitten aika liittyä johonkin puolueeseen ja osallistua minkä kerkeäisi. Mutta mihin sitä liittyisi? Kartan äärilaitoja, joten vasemmistoliitto ja kokoomus heivataan sivuun. Ei musta mitään kunnon porvaria saa. Kepu on liian maaseutumainen. Olen ikäni asunut kaupungissa ja jotenkin kepun taustat tuntuvat vierailta. Vaikka itse asiassa minun arvoni ovat ehkä lähellä kepun periaatteellisia linjauksia. Mutta ei, minusta ei tule kepulaista. Kaikki kunnia heille kuitenkin.
Kristillisdemokraatteja olen aina vähän sympatiseerannut. Ehkä se on sitä isän perintöä, kun niitä hän taitaa äänestää. Mutta sielläkin on liikaa äärihihhuleita ja karsastan heitä sen takia. Kielipuolue RKP:tä en nyt periaatteessa suomenkielisenä äänestä, vaikka pidän ruotsin kielen asemaa tärkeänä.
Jäljelle jäävät vihreät ja demarit. Tutustutaan seuraavissa osioissa niihin hieman tarkemmin....
keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
Oulun kaipuu?
Edellisessä viestissäni valittelin Espoon olevan autokaupunki. Onhan se, mutta Oulu se vasta autokaupunki on. Siellä julkisen liikenteen vuorot ovat sen verran harvoja, että niitä käyttämällä on hankala ehtiä paikasta toiseen kohtuu ajassa. Siksi töihin, kauppaan ja harrastuksiin ajellaan autolla. Mikäs on ajaessa, kun ruuhkia ei ole. Samalla tulee lisää saasteita, enkä pääse tulevina vuosina hiihtämään Oulussa käydessäni, kun ilmasto lämpenee. Vähän kärjistetäen. Oululaiset ovat kyllä kovia polkemaan pyörällä, joten se olkoon heille plussaksi.
Pointtini on se, että autoilun haittapuolia ei ehkä itse huomaa oikeastaan muuallla kuin isoimmissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla jokainen autoilija tajuaa ruuhkissa jonotellessaan, että jokin mättää ja että nämä pakokaasut eivät voi olla hyväksi ympäristölle. Siellä missä ruuhkia ei ole, voi ajella rauhassa ilman ruuhkia ja kukapa silloin ilmastoa ajattelee. Eihän minulla maan matosella ole mitään todellista tekemistä ilmastomuutoksen kanssa! Se on se teollisuus ja ne kiinalaiset jotka saastuttaa, en minä.
Jos palataan taas saarnaamisesta otsikon mukaiseen aiheeseen. Tuli Oulussa käydessäni pohdittua, että millaista olisi asua Oulussa. Mitenkähän sitä siellä viihtyisi? Olen asunut Oulussa yli 20 vuotta, mutta en koskaan omassa asunnossa. Miltähän tuntuisi asua siellä perheen kanssa? Ostaisi omakotitalon (vanhan, kyllä ne uudemmat maksaa sielläkin liikaan meidän tuloille), polkisi pyörällä töihin ja kävisi Kärppä-peleissä. Alkaisikohan Oulu kuitenkin sitten ärsyttää? Olen ollut kuitenkin poissa jo melkein 12 vuotta ja kaupunki on muuttunut siinä ajassa aika paljon. Esimerkiksi vanha asuinalueeni Kastelli olin minun nuoruudessani keskiluokan asuinalue. Nyt kun käy iltakävelyllä, niin takapihoilla olevista autoista päätellen se on nykyään ylemmän keskiluokan alue. Jos muutaisin takaisin Ouluun, niin muuttaisin muualle kuin Kastelliin. Pitäisi aikakin kokeilla jotain muuta aluetta.
Mutta vaimokin on tuollainen etelän pelle, siis kotoisin Uudeltamaalta. Mitenkähän hän viihtyisi siellä? Jää nähtäväksi, sillä jos aion nykyisenlaisissa hommissa pysyä, niin on pysyttävä täällä pääkaupunkiseudulla. Mikäs täällä on ollessa ja ei tupoja tehdä Oulusta. (Mitähän mulla on tupon kanssa todella tekemistä? Sekin jään nähtäväksi...)
Pointtini on se, että autoilun haittapuolia ei ehkä itse huomaa oikeastaan muuallla kuin isoimmissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla jokainen autoilija tajuaa ruuhkissa jonotellessaan, että jokin mättää ja että nämä pakokaasut eivät voi olla hyväksi ympäristölle. Siellä missä ruuhkia ei ole, voi ajella rauhassa ilman ruuhkia ja kukapa silloin ilmastoa ajattelee. Eihän minulla maan matosella ole mitään todellista tekemistä ilmastomuutoksen kanssa! Se on se teollisuus ja ne kiinalaiset jotka saastuttaa, en minä.
Jos palataan taas saarnaamisesta otsikon mukaiseen aiheeseen. Tuli Oulussa käydessäni pohdittua, että millaista olisi asua Oulussa. Mitenkähän sitä siellä viihtyisi? Olen asunut Oulussa yli 20 vuotta, mutta en koskaan omassa asunnossa. Miltähän tuntuisi asua siellä perheen kanssa? Ostaisi omakotitalon (vanhan, kyllä ne uudemmat maksaa sielläkin liikaan meidän tuloille), polkisi pyörällä töihin ja kävisi Kärppä-peleissä. Alkaisikohan Oulu kuitenkin sitten ärsyttää? Olen ollut kuitenkin poissa jo melkein 12 vuotta ja kaupunki on muuttunut siinä ajassa aika paljon. Esimerkiksi vanha asuinalueeni Kastelli olin minun nuoruudessani keskiluokan asuinalue. Nyt kun käy iltakävelyllä, niin takapihoilla olevista autoista päätellen se on nykyään ylemmän keskiluokan alue. Jos muutaisin takaisin Ouluun, niin muuttaisin muualle kuin Kastelliin. Pitäisi aikakin kokeilla jotain muuta aluetta.
Mutta vaimokin on tuollainen etelän pelle, siis kotoisin Uudeltamaalta. Mitenkähän hän viihtyisi siellä? Jää nähtäväksi, sillä jos aion nykyisenlaisissa hommissa pysyä, niin on pysyttävä täällä pääkaupunkiseudulla. Mikäs täällä on ollessa ja ei tupoja tehdä Oulusta. (Mitähän mulla on tupon kanssa todella tekemistä? Sekin jään nähtäväksi...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)